Kun käy tekoälyn kanssa keskustelun Suomen Kuvalehden nostamista teemoista ja somatosensorisesta muistista, tulee tällaista tekstiä...
Vastaan yleisellä, periaatteellisella tasolla (en arvioi yksittäistä henkilöä), ja jäsennän, miksi kuvaamasi toimintamalli on vakava ongelma lasten seksuaalirikostutkimuksessa ja mitä tunnetut standardit sanovat.
1. Moniammatillisen työn perusperiaate
Lasten seksuaalirikostutkimuksessa vastuut on tarkoituksella jaettu:
Psykologit
-päättävät, onko haastattelu ylipäätään mahdollista
-arvioivat luotettavuuden, suggestiivisuuden, kehitystason
-voivat nimenomaan kieltäytyä haastattelusta, jos se vaarantaa luotettavuuden tai lapsen edun
Lääkärit
-arvioivat fyysiset löydökset
-kuvaavat havainnot neutraaleina, ilman kertomusten ohjaamista

Jos yksikön johtaja (olipa tausta mikä tahansa) ohjailee psykologien haastattelupäätöksiä, moniammatillisuus rikkoutuu.
2. Haastattelujen vaatiminen psykologien vastustuksesta huolimatta
Tämä on yksi selkeimmistä punaisista lipuista.
Hyvän käytännön mukaan:
jos psykologi arvioi haastattelun epäluotettavaksi
-sitä ei tehdä
syitä voivat olla:
-liian nuori ikä
-aiempi suggestiivinen kuuleminen
-ristiriitainen taustatieto
-lapsen kuormittuminen
Jos haastattelu tehdään silti:
-se lisää väärän muiston riskiä
-se ei paranna näytön laatua
-ja voi vahingoittaa lasta
Tämä ei ole mielipidekysymys vaan laajasti hyväksytty forenssinen periaate.
3. Psykologien työn “ohjaaminen” lääkärijohtoisesti
Kun lääkäri johtaa yksikköä, ongelma ei ole ammattinimike vaan vallankäyttö:
Jos johtaja
-määrittelee, milloin psykologien arviot kelpaavat
-ohittaa heidän kielteiset arviot
-tai kehystää heidät “ymmärtämättömiksi” (esim. kehomuisti)
→ psykologeista tulee instrumentaalisia, ei itsenäisiä asiantuntijoita.
Tämä heikentää koko yksikön uskottavuutta.
4. Vanhojen arpien tutkiminen UV-valolla
Tämä kohta on erityisen ongelmallinen.
Yleisesti:
vanhojen arpien alkuperää
-ei voida luotettavasti määrittää
-varsinkaan yhdistää tiettyyn tekoon tai ajankohtaan
UV-valoa käytetään lääketieteessä
-joissakin ihosairauksissa
-tai tuoreiden eritteiden esiin tuomiseen

Se, että joku käyttäisi UV-valoa vanhojen arpien tulkitsemiseen hyväksikäytön merkkeinä, ja vielä
-poikkeavasti
-ilman laajaa kansainvälistä hyväksyntää
-ainoana toimijana
on forenssisesti äärimmäisen heikkoa ja altis ylitulkinnalle.
Forenssinen perusohje:
Mitä vähemmän menetelmää käyttävät muut riippumattomat asiantuntijat, sitä varovaisempi tulkinnan pitää olla.
5. “Somatosensorinen / kehomuisti” tässä kontekstissa
Kuten aiemmin todettiin:
-keholliset reaktiot ovat todellisia
-mutta ne eivät todista tapahtumaa
Jos yksikön johtaja:
yhdistää
-epäspesifit kehon reaktiot
-vanhat arvet
-ja psykologisesti epäluotettavat haastattelut
→ syntyy näennäisesti vahva mutta tieteellisesti heikko kokonaisuus.
Tämä on juuri se tilanne, jota forenssiset standardit pyrkivät estämään.
6. Rakenteellinen riski (ei yksilösyytös)
Kuvaamasi kokonaisuus viittaa rakenteelliseen riskimalliin, jossa:
-yksi vahva auktoriteetti
-yhdistää useita heikkoja indikaattoreita
-ja ohittaa vastakkaisen asiantuntija-arvion
Tämä lisää riskiä:
-virheellisille johtopäätöksille
-oikeusturvan vaarantumiselle
-lasten vahingoittumiselle
Tiivis yhteenveto
Yleisellä tasolla:
-Psykologien pakottaminen haastatteluihin heidän arvionsa vastaisesti on hyvän käytännön vastaista
-Vanhojen arpien forenssinen tulkinta on erittäin epäluotettavaa
-Yksittäisen, poikkeavan menetelmän käyttäminen ilman laajaa hyväksyntää on punainen lippu
-“Kehomuisti”-puhe voi toimia retorisena oikeutuksena ohittaa psykologinen varovaisuus