Sivu 6/9
Re: Kuopiolaismiehelle 4 vuotta vankeutta mm. törkeistä petoksista ja kiristyksestä
Lähetetty: Ma Tammi 06, 2025 7:37 pm
Kirjoittaja LotteSkogg
Jahas, tuttu mies kuvassa

Onpa hyvä, kun hänellä on ollut julkinen facekuva ja se on tallessa! Tämä on tärkeä palanen siinä, että kukaan ei jatkossa joudu Jeren kusetettavaksi. Eli yllä oleva mies kuvassa on Jere Varonen, syntymäaika 23.12.1990. Huijari, tehnyt toistuvasti petoksia sekä törkeitä petoksia. Vaikuttaa Kuopion alueella, on Kuopiosta kotoisin. Varokaa! Nyt toki on istumassa 4 vuoden tuomiota.
Jere on 90-luvun lapsia, joista osa kasvatettiin peliriippuvaisiksi. Kansallinen pelilainsäädäntö oli olematon ja ilmapiiri kolikkopelejä, arpoja ja vedonlyöntiä kohtaan oli hyväksyvä. Monesti vanhemmatkaan eivät osanneet varoa sitä, mihin kasvavat/kehittyvät aivot altistetaan pelaamalla rahapelejä. Tämä ei tietenkään selitä Jeren käytöksestä kuin osan. Harva peliriippuvainen nimittäin on tehnyt näin pahoja huijaus- ja petosrikoksia.
Minä en ainakaan usko, että about 1 milj. euroa ulosotossa omaava mies parantuu peliriippuvuudesta. Raha on hänelle elämä, muulla ei ole mitään merkitystä. On pakko päästä pelaamaan. En voi uskoa, että hän lähtisi tehtaan linjastolle tekeen duunarihommia (ulosotto vie kolmanneksen). Silloin ei pysty pelaamaan. Eli pelaamisen rahoittaminen onnistuu vain rikoksilla.
Toivottavasti Jere Varonen saa julkisuutta. Muuten nämä rikokset jatkuvat entistä isompina. Nälkä kun tuppaa kasvamaan syödessä..
Re: Kuopiolaismiehelle 4 vuotta vankeutta mm. törkeistä petoksista ja kiristyksestä
Lähetetty: Ma Tammi 06, 2025 9:24 pm
Kirjoittaja Kuukiitaja_piip_piip
Sukulaiset ollut aika luottavaisia, jos 800k on saanut petoksilla. Aikamoinen potti.
Re: Kuopiolaismiehelle 4 vuotta vankeutta mm. törkeistä petoksista ja kiristyksestä
Lähetetty: Ma Tammi 06, 2025 11:39 pm
Kirjoittaja Karkkilaatikko
Late6 kirjoitti: La Tammi 04, 2025 10:36 pm
LotteSkogg kirjoitti: Su Joulu 15, 2024 12:23 pm
Late6 kirjoitti: Su Joulu 15, 2024 10:02 am
Niin istuu jos edellisestä tuomiosta on alle 2 vuotta ja rikos on sama.. Muutoin hän on taas ensi kertalainen ja istuu vain korkeintaan puolet
Oho, uskomatonta! Näkeekö tämän jostain, kuinka hänen tapauksessa käy tämän istumisajan suhteen? Ilmeisesti pitää jo kahden vuoden päästä varoitella ihmisiä.
nii.. ikävä mutta totta
Mutta koska Jere Varosella tosiaan tuo nilkkapanta oli vielä alkuvuonna 22, eikös se sillon joudu koko 4 vuotta istumaan? Eihän siinä ole mitenkään mahdollista mennä enää ensikertalaisena.
Viestin otsikko muutettu ketjun otsikon mukaiseksi
-NILS-
Re: Kuopiolaismiehelle 4 vuotta vankeutta mm. törkeistä petoksista ja kiristyksestä
Lähetetty: Ti Tammi 07, 2025 9:10 am
Kirjoittaja Lispetti
↑
Voi olla mahdollista, että tuo kirjoittaja on joku Jeren kaveri Mikko, jonka Jere on valjastanut vankilasta käsin seuraamaan, mitä Jerestä kirjoitetaan ja raportoimaan niistä vankilaan. Mahtava duuni tyypillä.
Viestin otsikko muutettu ketjun otsikon mukaiseksi. Lainaus korvattu nuoliviittauksella edelliseen viestiin
-NILS-
Re: Kuopiolaismiehelle 4 vuotta vankeutta mm. törkeistä petoksista ja kiristyksestä
Lähetetty: Ti Tammi 07, 2025 4:33 pm
Kirjoittaja Late6
Karkkilaatikko kirjoitti: Ma Tammi 06, 2025 11:39 pm
Late6 kirjoitti: La Tammi 04, 2025 10:36 pm
LotteSkogg kirjoitti: Su Joulu 15, 2024 12:23 pm
Oho, uskomatonta! Näkeekö tämän jostain, kuinka hänen tapauksessa käy tämän istumisajan suhteen? Ilmeisesti pitää jo kahden vuoden päästä varoitella ihmisiä.
nii.. ikävä mutta totta
Mutta koska Jere Varosella tosiaan tuo nilkkapanta oli vielä alkuvuonna 22, eikös se sillon joudu koko 4 vuotta istumaan? Eihän siinä ole mitenkään mahdollista mennä enää ensikertalaisena.
Viestin otsikko muutettu ketjun otsikon mukaiseksi
-NILS-
riippuu onko sama rikos, jos on eri rikosnimike.. niin ensikertalaisena menee
Re: Kuopiolaismiehelle 4 vuotta vankeutta mm. törkeistä petoksista ja kiristyksestä
Lähetetty: Ti Tammi 07, 2025 6:09 pm
Kirjoittaja Milperi
Lispetti kirjoitti: Ti Tammi 07, 2025 9:10 am
↑
Voi olla mahdollista, että tuo kirjoittaja on joku Jeren kaveri Mikko, jonka Jere on valjastanut vankilasta käsin seuraamaan, mitä Jerestä kirjoitetaan ja raportoimaan niistä vankilaan. Mahtava duuni tyypillä.
Viestin otsikko muutettu ketjun otsikon mukaiseksi. Lainaus korvattu nuoliviittauksella edelliseen viestiin
-NILS-
Onnea Mikolle hyvästä työstä.

Se varmaan palkitaan, kun Jere vapautuu.

Re: Kuopiolaismiehelle 4 vuotta vankeutta mm. törkeistä petoksista ja kiristyksestä
Lähetetty: Ti Tammi 07, 2025 6:15 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Muokkasin vähän tuota kuvaa niin näkyy paremmin:

- Jere Varonen ylpeänä esiintyy.jpg (44.81 KiB) Katsottu 4379 kertaa
Re: Kuopiolaismiehelle 4 vuotta vankeutta mm. törkeistä petoksista ja kiristyksestä
Lähetetty: Ti Tammi 07, 2025 6:51 pm
Kirjoittaja LotteSkogg
Milperi kirjoitti: Ti Tammi 07, 2025 6:09 pm
Lispetti kirjoitti: Ti Tammi 07, 2025 9:10 am
↑
Voi olla mahdollista, että tuo kirjoittaja on joku Jeren kaveri Mikko, jonka Jere on valjastanut vankilasta käsin seuraamaan, mitä Jerestä kirjoitetaan ja raportoimaan niistä vankilaan. Mahtava duuni tyypillä.
Viestin otsikko muutettu ketjun otsikon mukaiseksi. Lainaus korvattu nuoliviittauksella edelliseen viestiin
-NILS-
Onnea Mikolle hyvästä työstä.

Se varmaan palkitaan, kun Jere vapautuu.
Vai on Jerellä vankilasta käsin sätkynukke

Kumpi hyötyy kummasta, sitä kannattaa sätkynuken miettiä. Jeren lupauksia "palkkiosta" tuskin kannattaa uskoa

Ehkä eka maksaa jotakin, mutta kusettaa lopuksi ne takaisin korkojen kera.
Kyllähän tämä osoittaa Jeren olevan manipuloinnin mestari. Jere on tuomittu huijari, niin silti joku sätkynukke vielä uskoo häneen
Onhan Jere varmasti pelihimoissaan ollut myös joillekin hyvä "asiakas". Jere on hyötynyt toisista (=uhreista) ja varmasti jotkut ovat hyötyneet myös Jerestä, kun Jeren on täytynyt muuttaa tavaraa rahaksi. Ja mitä muutakaan tähän liittyy, koska rahaa on pitänyt taikoa väkisin. Jere saa nyt julkisuutta ja varmasti hänen arvo laskee "rikosmarkkinoilla". Ei hänestä enää voi paljon hyötyä. Luulisi, ettei paljoa linnaan pidetä yhteyksiä.
Re: Kuopiolaismiehelle 4 vuotta vankeutta mm. törkeistä petoksista ja kiristyksestä
Lähetetty: Ti Tammi 07, 2025 7:05 pm
Kirjoittaja Milperi
LotteSkogg kirjoitti: Ti Tammi 07, 2025 6:51 pm

Nyt täytyy olla jo melko yksinkertainen, jos tämän jälkeen luottaa mihinkään mitä Jere sanoo.

Re: Kuopiolaismiehelle 4 vuotta vankeutta mm. törkeistä petoksista ja kiristyksestä
Lähetetty: Ti Tammi 07, 2025 9:14 pm
Kirjoittaja LotteSkogg
Kyllä Jerellä on "paljon pelissä". Ei ole ihme, että kirjoittelu näköjään kiinnostaa. Sen verran on asiansa sössinyt, ja useamman kerran vielä. Nyt tuli sitten sitä kaivattua julkisuutta, jota Jere on kovasti vältellyt. Ilmeisesti hän on kuvitellut voivansa tehdä mitä vain, kunhan rikostuomiot "kärsii". Ilman isompia seurauksia, tai julkisuutta. Nyt tehdyt rikokset olivat niin törkeitä (onneksi lain mittapuullakin..), että julkisuus on ihan ansaittua.
Tämä viimeinen sössiminen vei varmasti monta mahdollisuutta hänen elämästään. No, hän on saanut jo monta mahdollisuutta aikuisiällään ja on itse tehnyt omat valintansa.
Re: Kuopiolaismiehelle 4 vuotta vankeutta mm. törkeistä petoksista ja kiristyksestä
Lähetetty: To Tammi 09, 2025 9:11 pm
Kirjoittaja Karkkilaatikko
Onhan jerellä ollut joku nainenkin joka kertonut esim naistenhuoneen julkaisuista hänelle.
Vois luulla että ei kukaan haluaisi tämmöisille toimia tiedon lähteenä, mutta niin vaan aina joku löytyy.
Re: Kuopiolaismiehelle 4 vuotta vankeutta mm. törkeistä petoksista ja kiristyksestä
Lähetetty: To Tammi 09, 2025 11:46 pm
Kirjoittaja Lispetti
Karkkilaatikko kirjoitti: To Tammi 09, 2025 9:11 pm
Onhan jerellä ollut joku nainenkin joka kertonut esim naistenhuoneen julkaisuista hänelle.
Vois luulla että ei kukaan haluaisi tämmöisille toimia tiedon lähteenä, mutta niin vaan aina joku löytyy.
Naistenhuoneella on ilmeisesti miehiäkin ”naisprofiililla”, joten voi olla kumpia vaan.
Re: Kuopiolaismiehelle 4 vuotta vankeutta mm. törkeistä petoksista ja kiristyksestä
Lähetetty: Ma Tammi 13, 2025 12:10 am
Kirjoittaja KokenutMies
Selittäkää miten tämä on voinut pyörittää näin suuri summia, vaikka se on ollut jo ulosotossa. Eli, miten on teknisesti mahdollista saada vedätettyä satojatuhansia euroja ja käyttää rahat, jos olet 150k euroa ulosotossa, koska silloin sinun pankkitiliä valvotaan automaattisesti ja sieltä lukitaan siirrettyjä varoja?
Toinen kysymys, että miten tyhmiä ihmisiä oikein löytyy, jos lainaavat kerta kerran jälkeen ja nyt ei puhuta enää mistään muutaman satasen vipeistä, vaan kymmenistä tuhansista. Mitä tuo Jere on tehnyt, että siinä onnistunut, onko hän valinnut jotain heikkolahjaisia, mutta rikkaita vai mitä?
Kolmas kysymys, että jos tuon saanut jotain naisystäviä huijattua, niin miten tuon näköisellä huijarilla voi olla kysyntää naisten keskuudessa, vai liittyykö tämä samaa kuin kakkoskohta?
Re: Kuopiolaismiehelle 4 vuotta vankeutta mm. törkeistä petoksista ja kiristyksestä
Lähetetty: Ma Tammi 13, 2025 12:38 am
Kirjoittaja LotteSkogg
Sarjahuijari vedätti läheisiään tylyllä tavalla – ”Kaikki rahat ovat menneet”
Säälimätön sarjahuijari Kuopiossa – Uhriksi joutui jopa oma äiti
Iltalehti 12.1.2024
Lisäisikö joku uutisen tänne kokonaisena, kyseessä yksi ja sama uutinen, joka otsikoitu Googleen jälkimmäisessä muodossa. Uutisessa kerrotaan avoimesti esitutkinnasta.
Uutisesta poimittua: Jere Varonen kertoo omasta toiminnastaan. Lisäksi uhrit kertovat, mitä keinoja Jere käytti huijauksissaan. Uutisessa kerrotaan myös Jere Varosen syyllistyneen petoksiin jo aiemmin. Vuonna 2021 hän sai melkein kahden vuoden tuomion petoksista. Kyseessä on melkoinen vesseli, koska nyt tässä viimeisessä 4 vuoden ehdottomassa tuomiossa on petoksia vuosilta 2019-2024. Eli vuonna 2021 saatu tuomio ei haitannut Jere Varosta hänen tehdessään näitä uusia petoksia. Mikähän tälläisen tuomion suorittamistapa on ollut, jossa rikokset voivat jatkua?
Nämä rikokset eivät tule loppumaan. Tämä uutinen on siitä taas hyvä esimerkki! Älkää luottako, älkääkä lainatko tuolle Jere Varosella mitään.
Re: Kuopiolaismiehelle 4 vuotta vankeutta mm. törkeistä petoksista ja kiristyksestä
Lähetetty: Ma Tammi 13, 2025 12:46 am
Kirjoittaja Lispetti
KokenutMies kirjoitti: Ma Tammi 13, 2025 12:10 am
Selittäkää miten tämä on voinut pyörittää näin suuri summia, vaikka se on ollut jo ulosotossa. Eli, miten on teknisesti mahdollista saada vedätettyä satojatuhansia euroja ja käyttää rahat, jos olet 150k euroa ulosotossa, koska silloin sinun pankkitiliä valvotaan automaattisesti ja sieltä lukitaan siirrettyjä varoja?
Toinen kysymys, että miten tyhmiä ihmisiä oikein löytyy, jos lainaavat kerta kerran jälkeen ja nyt ei puhuta enää mistään muutaman satasen vipeistä, vaan kymmenistä tuhansista. Mitä tuo Jere on tehnyt, että siinä onnistunut, onko hän valinnut jotain heikkolahjaisia, mutta rikkaita vai mitä?
Kolmas kysymys, että jos tuon saanut jotain naisystäviä huijattua, niin miten tuon näköisellä huijarilla voi olla kysyntää naisten keskuudessa, vai liittyykö tämä samaa kuin kakkoskohta?
Ei kyse ole mistään sellaisesta, että uhrit olisivat olleet tyhmiä, vaan kyseessä hemmetin tehokas manipulointi ja kaasuvalotus, uhkailua ja kiristämistä. Hyvä kysymys, että miten ihmeessä on tilillä pystynyt liikkumaan moisia summia. Tottakai Jere on on osannut skannata uhrinsa tarkkaan. Kolmanteen kysymykseen: tasoteoriat ovat pitkälti silkkaa jaskaa, ei ulkonäöllä ole ollenkaan valtaväestön keskuudessa niin isoa merkitystä kuin luullaan. Puhelahjat, empatian esittäminen, se että on kiinnostunut toisesta, huomion osoittaminen - nämä kaikki ovat niitä, mistä monet naiset sekä miehet pitävät. Näennäinen rehellisyys. Taitava kaikkien näiden asioiden esittäminen.