Sivu 6/22
Re: Tutkimus: Näin moni mies uskoo, että naiset ansaitsevat kokemansa väkivallan
Lähetetty: To Marras 14, 2024 8:08 am
Kirjoittaja Gurney
Ludvig Dorka kirjoitti: To Marras 14, 2024 12:26 am
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ke Marras 13, 2024 11:42 pm
Samaa mieltä on myös Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen.
– Ongelmana on se, että kysymyksessä on
niputettu kolme asiaa yhteen kysymykseen. Me emme nyt tiedä, mihin vastaaja vastaa. Yhtä asiaa pitäisi kysyä yhdessä kysymyksessä,
Pajusen mukaan ongelmana on esimerkiksi juuri se, ettei tiedetä, onko vastaaja ajatellut käytöksen viittaavaan väkivaltaiseen, uhkaavaan vai jonkinlaiseen muuhun käytökseen.
Ongelmana on se, että jos kysymyksiä ei olisi niputettu, ei ehkä olisi saatu haluttuja tuloksia.
Tämä kysely ei muutenkaan täytä oikein mitään tieteellisen kyselytutkimuksen kriteereitä. Jos vaikka haluttaisiin edustava otos esimerkiksi kaikista suomalaisista tietyn ikäluokan miehistä, niin osallistujat tulisi arpoa riippumattomalla systeemillä koko kyseisestä ryhmästä.
Tässä kyselyssä on niin paljon pielessä, että en jaksa ryhtyä kaikkea perkaamaan.
Enkä todellakaan väitä, ettei kantasuomalaisissakin miehissä olisi niitä kusipääkalluja, joiden mielestä naista voi leipoa turpaan mitä erilaisemmista syistä tai vaikka ihan lämpimikseen, mutta en mitenkään usko että niitä on neljäsosa alle 35-vuotiaista.
Tarkoitushakuinen kysymyksenasetanta ei ole ainoa ongelma.
Tuonne paneeliin tosiaan saa liittyä kuka vaan netissä ja ylilaudella ja FB:n naisten ja miestenhuoneilla kiertää säännöllisin väliajoin kutsuja, liity niin saat pisteitä ja niillä lahjakortteja. Ja tosiaan voit liittyyä ihan millä nimellä ja iällä tahansa.
Ja se porukka mikä tuolla FB:ssä ja muualla somessa pyörii on sakeinta kalluluokkaa. Porkkaa joka ei tunne yhtään yliopiston käynyttä, eikä tunne ketään, kellä olisi omistusasunto tai vakituinen työ. Porukkaa jonka jokainen tuttu on hakattu joskus miesten toimesta, porukkaa jolla on kolme lasta kolmen eri miehen kanssa ja ikää 20 v. Ja näidet wt- tyttöjen miehet pyörivät ylilaudalla. Ja tällaisen porukan mielipiteet ovat "tutkimus".
Mutta vihavasemmistolle käy mikä tahansa nollatutkimus, kunhan pääsee öyhöttämään
Re: Tutkimus: Näin moni mies uskoo, että naiset ansaitsevat kokemansa väkivallan
Lähetetty: To Marras 14, 2024 9:49 am
Kirjoittaja URSA
Nytkis vaikuttaa muutenkin tulkitsevan asioita todella tarkoitushakuisesti.
En usko sitäkään etteikö nettipaneelissa olisi ollut paljon toimettomia maahanmuuttajamiehiä. Niillä on hyvä kyky löytää aina kaikki tuollaiset jutut, joissa jaellaan etuja ilmaiseksi vaikka kyselyvastauksia vastaan. Miksi he olisivat ilmoittaneet nettikyselyssä oikean taustansa. Ja ennen kaikkea kysymykset on olleet niin räikeästi tarkoitushakuisia, että monet vastaajat ovat trollanneet.
Mistä edes tiedetään onko samat vastaajat vastanneet moneen kertaan saadakseen pisteitä ja palkintoja.
Miksi koko asiasta edes uutisoidaan "tutkimuksena" kun se on pelkkä nettikysely, johon kuka tahansa on saanut vastata ja laittaa mitä tietoja tahansa. Siellä on voinut olla vastaajina vaikka naisia tai Venäjän trolleja.
Re: Tutkimus: Näin moni mies uskoo, että naiset ansaitsevat kokemansa väkivallan
Lähetetty: To Marras 14, 2024 11:04 am
Kirjoittaja Villeri
Ylen jutussa Nytkis ry:n edustaja kieltäytyy ymmärtämästä kysymyksenasettelun ongelmaa:"Tutkimuksen toteuttaneen Naisjärjestöt Yhteistyössä Nytkis RY:n pääsihteeri ja Suomen väkivaltaobservatorion puheenjohtaja Silla Kakkola on tietoinen kritiikistä.
Kakkola ei ota suoraan kantaa siihen, olisiko ollut oikeutetumpaa kysyä käyttäytymisestä erikseen. Hänen mukaansa väittämät ovat olleet esimerkkejä naisten ominaisuuksista.
– Vastaajat ovat vastanneet tähän kysymykseen omista lähtökohdista käsin. Vähän hämmästelen noussutta keskustelua juuri tästä nimenomaisesta kysymyksestä. Se, että väkivallan voisi ansaita käytöksellä, on osa tätä väkivaltakulttuuria, Kakkola sanoo."
Vähän vaikea ymmärtää, miksei Kakkola suostu ymmärtämään, että ihminen - myös nainen - voi käyttäytyä niin, että väkivalta on täysin oikeutettua, myös oikeuslaitoksen mielestä.
Re: Tutkimus: Näin moni mies uskoo, että naiset ansaitsevat kokemansa väkivallan
Lähetetty: To Marras 14, 2024 11:27 am
Kirjoittaja Anom
Ei juurikaan yllätä, että nuo telaketjufemakot eivät ymmärrä mistä kohu on noussut. Eivät ole olleet edes samalla mantereella, kun järkeä on jaettu.
Re: Tutkimus: Näin moni mies uskoo, että naiset ansaitsevat kokemansa väkivallan
Lähetetty: To Marras 14, 2024 11:41 am
Kirjoittaja Kuolemannaakka
aivoriihi kirjoitti: Ti Marras 12, 2024 7:07 am
Matti Ja Maija kirjoitti: Ti Marras 12, 2024 6:43 am
https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000010778484.html
"Joka neljäs alle 35-vuotias mies uskoo, että nainen
voi ansaita häneen kohdistuvan väkivallan esimerkiksi ulkonäöllään, pukeutumisellaan tai käytöksellään.
Kaikista miehistä tätä mieltä on joka viides.
Kyseiset mielipiteet selviävät tuoreesta tutkimuksesta, jossa kartoitettiin miesten asenteita naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kohtaan Suomessa."........
Kyselyssä ei tainut paljastua, millä kielellä tämä on tutkimus oikeasti tehty, arabiaksi vai?
Itseäni häiritsee tuon
voi ansaita käyttö kysymyksessä. Ikään kuin se väkivalta olisi oikeutettua. Vaikea uskoa, että joka neljäs alle 35-vuotias
suomalaismies noin ajattelisi!
Jos kysymys itse ja tutkimuksen tulos ilmaistaisiin: "Joka neljäs alle 35-vuotias mies uskoo, että naisen ulkonäkö, pukeutuminen tai käytös
saattaa johtaa häneen kohdistuvaan väkivaltaan, tulos, ainakin itselleni, olisi hieman ymmärrettävämpi.
Luulen itse asiassa, että juuri tästä on kyse. Vastaajat eivät yksinkertaisesti ole tajunneet, mitä on kysytty. Lukutaito on nykyään jo monella niin heikko, etteivät ymmärrä eroa siinä, että mitä tarkoittaa että ansaitsee jotain käytöksellään tai että käytös saattaa myötävaikuttaa väkivaltaan.
Koska kuitenkin lähes kaikki tuomitsivat väkivallan. Ulkonäkö, käytös tai pukeutuminen saattaa olla riski joutua väkivallan kohteeksi, mutta miehet eivät silti väkivaltaa hyväksy, eli vastaajat itse eivät väkivaltaa käyttäisi eivätkä hyväksy että muut käyttävät.
Re: Tutkimus: Näin moni mies uskoo, että naiset ansaitsevat kokemansa väkivallan
Lähetetty: To Marras 14, 2024 12:40 pm
Kirjoittaja aivoriihi
Kuolemannaakka kirjoitti: To Marras 14, 2024 11:41 am

Kiitos Kuolemannaakka kommentistasi. Täysin samaa mieltä!
Re: Tutkimus: Näin moni mies uskoo, että naiset ansaitsevat kokemansa väkivallan
Lähetetty: To Marras 14, 2024 2:07 pm
Kirjoittaja Villeri
Kyllä se perusongelma on siinä, että kysymyksen muotoilu on huono tai mahdoton: ihminen ei oikein voi pukeutua niin, että väkivalta häntä kohtaan olisi ansaittua, mutta ihminen voi oikein hyvin käyttäytyä niin, että väkivalta esimerkiksi hätävarjelun muodossa on täysin ansaittua. Asioita ei voi silloin kysyä samassa virkkeessä.
Re: Tutkimus: Näin moni mies uskoo, että naiset ansaitsevat kokemansa väkivallan
Lähetetty: To Marras 14, 2024 2:22 pm
Kirjoittaja weisses fleisch
Sipi kirjoitti: Ke Marras 13, 2024 8:03 pm
Nuorten, ihan yläasteikäisten poikien asenteet naisia ja tyttöjä kohtaan ovat kyllä koventuneet. Olen kuullut 16-vuotiaiden poikien suusta (luojan kiitos en omieni) "vitsin":
"Mitä sanotaan huoralle, jolla on mustat silmät?"
"Ei enää mitään. Sille on sanottu jo kahdesti".
Aika vaikeaa tavoittaa teinipoikien maailmaa, jossa tällainen naurattaa. Myönnetään.
Sen sijaan väkivallan oikeuttaminen naisen pukeutumsen perusteella nyt on asia, jota en edes viitsi kommentoida. Aika kaukaa haettua länsimaisessa kulttuurissa.
Juu, osa tästä suvakismiin syntyneestä ja kasvaneesta sukupolvesta imee vaikutteita ihailemiltaan matutovereilta siinä määrin, että ajatusmaailma on kuin kiihkomuslimilla. Nykyään on ihan tavallista, että teinikundit huutelevat naisopettajalle tms. vastaavalle naispuoliselle auktoriteettiasemassa olevalle, että turpa kiinni, sä oot pelkkä ämmä. Tai että nuoret miehet julistavat suureen ääneen, että heille ei mikään "käytetty huora" kelpaa, tarkoittaen ihan vaan naista, joka on jo seurustellut jonkun kanssa. Aivan varmasti tämä porukka on myös sitä mieltä, että akkaa saa vähän kouluttaa nyrkein, jos tämä pukeutuu epäsopivalla tavalla.
Re: Tutkimus: Näin moni mies uskoo, että naiset ansaitsevat kokemansa väkivallan
Lähetetty: To Marras 14, 2024 5:33 pm
Kirjoittaja Säde-Sisko

- m3 panel.jpg (99.64 KiB) Katsottu 1070 kertaa
https://www.m3panel.fi/
Tässä lienee m3panelin peruskäyttäjä. Vastaile kaikenlaisiin kysymyksiin kännykkää painelemalla ja 200000 pisteellä saat itsellesi iPhonen.
Otanta on reilu tuhat miestä ja asiasta kohkataan kaikissa uutisissa ja eduskunnan kyselytunnilla

Re: Tutkimus: Näin moni mies uskoo, että naiset ansaitsevat kokemansa väkivallan
Lähetetty: To Marras 14, 2024 5:55 pm
Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika
Nyt helvetti Knobster neiti...!! Etkö tunne pienintäkään häpeää ratsastaessasi viisitoista-vuotiaan murhatun tytön ruumiilla?
Tuollaiseen härskiyteen ei edes ÄrÄllä/11 lähde, vaikka onkin tunnettu äärimmäisen törkeästä huumoristaan.
Mutta sinä neitiperkele, sinä olet tosissasi.
Re: Tutkimus: Näin moni mies uskoo, että naiset ansaitsevat kokemansa väkivallan
Lähetetty: To Marras 14, 2024 6:05 pm
Kirjoittaja Knobster
*pltmtxtvp*tm
Re: Tutkimus: Näin moni mies uskoo, että naiset ansaitsevat kokemansa väkivallan
Lähetetty: To Marras 14, 2024 6:16 pm
Kirjoittaja Säde-Sisko
Naisena ja naisen äitinä en tunnista lähi tai tuttavapiiristä minkäänlaisen naisvihan kasvua suomessa. Mediasta saa kyllä lukea sellaista tuon tuosta ja tämänkin epätieteellisen tutkimuksen taustalla on feministijärjestöt. Vuosien mittaan on saanut myös lukea eri kulttuuritaustoista tulevien naisiin kohdistuvaa kohtelua. Herää aiheellinen kysymys siitä mistä tällainen väitetty naisviha meille suomeen kumpuaa

Re: Tutkimus: Näin moni mies uskoo, että naiset ansaitsevat kokemansa väkivallan
Lähetetty: To Marras 14, 2024 6:19 pm
Kirjoittaja ASierra
Säde-Sisko kirjoitti: To Marras 14, 2024 6:16 pm

Juuri näin.
Ja vasemmistolaisia lumihiutaleita ei kiinnosta pätkääkään musliminaisten oikeudet, jotka ovat suomessakin hellan ja sängyn välissä. Avioliitossa tapahtuva raiskaus, säkittäminen, umpeenompelu nyt muutamia mainitakseni. Silmät kiinni ja tartutaan johonkin nollatutkimukseen, joka ei kestä minkäänlaista tieteellistä tarkastelua.
Ja mitä turhaa musliminaisista ja niiden oikeuksista, liian hapokasta. Mutku on pakko päästä öyhöttämään muutamasta yksittäintapauksesta, kuten tuo valkeakosken tapaus.
Re: Tutkimus: Näin moni mies uskoo, että naiset ansaitsevat kokemansa väkivallan
Lähetetty: To Marras 14, 2024 6:34 pm
Kirjoittaja Knobster
Säde-Sisko kirjoitti: To Marras 14, 2024 6:16 pm
Naisena ja naisen äitinä en tunnista lähi tai tuttavapiiristä minkäänlaisen naisvihan kasvua suomessa. Mediasta saa kyllä lukea sellaista tuon tuosta ja tämänkin epätieteellisen tutkimuksen taustalla on feministijärjestöt. Vuosien mittaan on saanut myös lukea eri kulttuuritaustoista tulevien naisiin kohdistuvaa kohtelua. Herää aiheellinen kysymys siitä mistä tällainen väitetty naisviha meille suomeen kumpuaa
Tässä kerrotaan mistä se kumpuaa:
https://yle.fi/a/74-20124543
...
Sosiaalisesti vetäytyneet nuoret rakentavat identiteettinsä kärsimykselle, kertoo Helsingin yliopiston tutkimus.
Tiedotteen mukaan vetäytyneiden nuorten miesten minuus erottuu muista psyykkisten ja sosiaalisten puutteiden sekä fatalistisen uhriuden kautta.
Väitöskirjatutkija Artti Kellokumpu on käyttänyt tutkimuksen aineistona keskusteluja sosiaalisesti vetäytyneille nuorille suunnatulta Hikikomero-foorumilta, joka on osa Ylilauta-keskustelufoorumia. Kellokumpu väittelee aiheesta lauantaina.
Keskeinen tulos on, että sosiaalisesti vetäytyneiden nuorten usko muihin ihmisiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin murenee. Sosiaalinen todellisuus voi näyttää uhkaavalta paikalta.
– Vetäytyminen edustaa tällöin puolustautumiskeinoa, missä nuoret kapinoivat yhteiskuntaa vastaan tai pakenevat siltä, Kellokumpu sanoo tiedotteessa.
Lisäksi kärsimys on nuorille keino kapinoida yhteiskuntaa vastaan.
Vetäytyneet kokevat suhteiden solmimisen vaikeaksi
Tutkimuksen mukaan vetäytyneet nuoret miehet saattavat suhtautua muihin kateuden ja vihan tunteilla.
Vetäytyneet miehet kokevat myös seksuaalisten suhteiden solmimisen hankalaksi.
Tutkimuksen mukaan vetäytyneet miehet kokevat naisten kilpailuttavan miehiä keskenään.
– Liberaalin yhteiskunnan nähdään myös palvelevan vain naisten, hyväosaisten miesten ja kilpailijoina nähtyjen maahanmuuttajien intressejä, mihin haetaan konservatiivisia ja maskulinistisia ratkaisuja, Kellokumpu kertoo.
...
Re: Tutkimus: Näin moni mies uskoo, että naiset ansaitsevat kokemansa väkivallan
Lähetetty: To Marras 14, 2024 6:42 pm
Kirjoittaja ASierra
^
Totta tuokin.
Mutta tilastollisesti kestävään tutkimukseen PITÄÄ osallistua muitakin kuin netissä elämäänsä viettäviä inceleitä ja kalluja jotka vastaavat kysymyksiin kun niistä saa rahaa.
Otannan pitää kattaa tasapuolisesti kaikki yhteiskuntaluokat, kaupungin, maaseudun, koulutetut, kouluttamattomat jne.
Nyt otanta on tyyliin ylilaudan incelit ja feikkikäyttäjät, jotka keräävät pisteitä.
Kai sinä nyt edes sen ymmärrät.