Kotkan lapsipuukottajasta paljastui uusi, järkyttävä teko
Tuntematonta naista puukottaneen 13-vuotiaan kotkalaispojan taustalta paljastuu kylmäävä rikosepäily, joka viimeaikaisten tapahtumien valossa näyttäytyy entistäkin synkemmältä.
Iltalehden saamista julkisista asiakirjoista ilmenee, että poika hyökkäsi kahden naisen kimppuun teräaseella kesken koulupäivän 6. marraskuuta.
Veitsellä varustautunut poika pyrki vahingoittamaan noin parikymppistä ja noin viisikymppistä koulun työntekijää. Fyysisiltä vammoilta kuitenkin vältyttiin.
Poliisi tiedotti tuoreeltaan, että tilanne kesti vain lyhyen aikaa. Poliisit tavoittivat pojan koulun tiloista pian hyökkäyksen jälkeen, ja tämä luopui teräaseestaan omatoimisesti.
Poikaa epäiltiin törkeän pahoinpitelyn yrityksestä. Asia ei kuitenkaan edennyt syyttäjälle, sillä poika ei ikänsä puolesta ollut rikosoikeudellisessa vastuussa.
Kouluhyökkäyksestä oli kulunut alle kaksi kuukautta, kun poika etsi siitä kirjoitettuja uutisia verkosta. Hän vieraili muun muassa Iltalehden ja Ylen verkkosivuilla aamuyöllä 26. joulukuuta.
Saman yön aikana poika luki rikoslaista muun muassa henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista, yrityksestä ja osallisuudesta sekä seksuaalirikoksista.
Kolmea päivää myöhemmin hän hyökkäsi viisikymppisen kotkalaisnaisen kimppuun keittiöveitsellä.
”Se on ihan sama mulle”
29. joulukuuta 2024 poika lähti seuraamaan itselleen tuntematonta, kävelylenkillä ollutta naista Kotkan Hovinsaaressa.
Poika juoksi naisen kiinni, huoritteli ja iski tätä keittiöveitsellä selkään ja käsivarteen.
– No, mä halusin tehä tolleen, poika kertoi poliisikuulusteluissa myöhemmin samana päivänä.
– Tuli vaan tämmönen mieleen sillon joskus niinkun pari–kolme päivää aikasemmin.
Kuulusteluissa poika kiisti suunnitelleensa nimenomaan naisen puukottamista. Hän sanoi, että uhriksi olisi yhtä lailla voinut päätyä mies tai lapsikin.
Poika ei kertomansa mukaan katunut tekoaan.
– Se vaan tapahtu. Se on ihan sama mulle.
Sytytti tulipalon
Poika otti veitsen mukaansa kävelylenkille. Hän oli kertomansa mukaan suunnitellut puukotusta parin päivän ajan. poliisin esitutkintamateriaali
Nykyisin 14-vuotiaan pojan taustalta paljastuu kolmaskin rikosepäily. Häntä epäiltiin myös maaliskuussa 2024 tehdystä vahingonteosta.
Hän oli sytyttänyt asuinpaikassaan useita tulitikkuja ja jättänyt ne vessan kaappiin, jossa säilytettiin muun muassa wc-paperia ja siivousaineita. Tulitikut jäivät kytemään ja sytyttivät tulipalon kaapin sisällä.
Poika kertoi poliisikuulusteluissa sytyttäneensä tulitikut yksi kerrallaan. Hän sanoi heittäneensä jo sammuneet tulitikut kaappiin ja arveli, että ne olivat sitten syystä tai toisesta syttyneet uudelleen.
Tulipalo rajoittui kaapin sisälle, eikä siitä koitunut kuin lievät aineelliset vahingot. Poliisikuulusteluissa nuoren kanssa käytiin kuitenkin läpi tilanteen vaarallisuus sekä mahdolliset, tuhoisatkin seuraukset.
Poika kertoi ymmärtävänsä asian ja katuvansa tekoaan. Tämäkään tapaus ei siirtynyt syyttäjälle pojan nuoren iän takia.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0417 ... 959dd250e7