Sivu 6/23

Re: Aitio: Petri Kontiola vakavassa onnettomuudessa – Ajautui veneen potkureihin, 13.7.25

Lähetetty: La Heinä 19, 2025 11:26 am
Kirjoittaja Donald McRonald
Kapteeni ja päällikkö ovat myös kaksi eri asiaa. Huviveneissä on yleensä päällikkö. Alla on tuolta Traficomin sivuilta juttua.
Ennen kuin lähdetään vesille, on aina tiedettävä, kuka on veneen päällikkö. Veneessä vastuu toiminnasta on yhdellä henkilöllä kerrallaan eli päälliköllä. Päällikkö pitää olla kaikissa vesikulkuneuvoissa, myös soutuveneissä.

Veneen päällikkö voi olla kuka tahansa, jolla on riittävä ikä, kyky ja taito veneilyyn sekä vastuullisen veneilijän asenne. Epäselvissä tapauksissa veneen päälliköksi oletetaan veneen rekisteriin merkitty omistaja tai haltija, jos tällä on ollut mahdollisuus vaikuttaa veneen kulkuun.
Eli jos porho ottaa rannalta sen tytsyn veneensä ruoriin ja ryhtyy itse ryyppäämään, niin todennäköisesti porho on veneen omistajana yhä sen päällikkö. Vastuuta ei siis voi sälyyttää toiselle tuosta vain, vaan pitää olla selvillä kyseisen henkilön valmiudet ja halukkuus ko. tehtävään.
Ja ryhtyessään ryyppäämään päällikkö on törkeällä tavalla laiminlyönyt tehtävänsä.

Re: Aitio: Petri Kontiola vakavassa onnettomuudessa – Ajautui veneen potkureihin, 13.7.25

Lähetetty: La Heinä 19, 2025 11:39 am
Kirjoittaja Private dick
Sen ymmärrän että ennenvanhaan voisi sallia sen promillen vesillä ollessa kun veneet oli mitä oli; soutuveneitä ja pieniä hitaita peräprutkuja.
Mutta nykyään on nopeita veneitä ja isoja ns lasiveranta-veneitä ja kaiken maailman miami vice-vneitä niin promilleraja vesillä voi olla 0.

Re: Aitio: Petri Kontiola vakavassa onnettomuudessa – Ajautui veneen potkureihin, 13.7.25

Lähetetty: La Heinä 19, 2025 11:46 am
Kirjoittaja Millavaan
Rahalla ei voi ostaa järkeä. Miks ylipäätään vesiliikenteessä saa olla jopa promillen kännissä

Re: Aitio: Petri Kontiola vakavassa onnettomuudessa – Ajautui veneen potkureihin, 13.7.25

Lähetetty: La Heinä 19, 2025 4:30 pm
Kirjoittaja Bölesteri
Donald McRonald kirjoitti: La Heinä 19, 2025 11:26 am Kapteeni ja päällikkö ovat myös kaksi eri asiaa. Huviveneissä on yleensä päällikkö. Alla on tuolta Traficomin sivuilta juttua.
Ennen kuin lähdetään vesille, on aina tiedettävä, kuka on veneen päällikkö. Veneessä vastuu toiminnasta on yhdellä henkilöllä kerrallaan eli päälliköllä. Päällikkö pitää olla kaikissa vesikulkuneuvoissa, myös soutuveneissä.

Veneen päällikkö voi olla kuka tahansa, jolla on riittävä ikä, kyky ja taito veneilyyn sekä vastuullisen veneilijän asenne. Epäselvissä tapauksissa veneen päälliköksi oletetaan veneen rekisteriin merkitty omistaja tai haltija, jos tällä on ollut mahdollisuus vaikuttaa veneen kulkuun.
Eli jos porho ottaa rannalta sen tytsyn veneensä ruoriin ja ryhtyy itse ryyppäämään, niin todennäköisesti porho on veneen omistajana yhä sen päällikkö. Vastuuta ei siis voi sälyyttää toiselle tuosta vain, vaan pitää olla selvillä kyseisen henkilön valmiudet ja halukkuus ko. tehtävään.
Ja ryhtyessään ryyppäämään päällikkö on törkeällä tavalla laiminlyönyt tehtävänsä.
Tiedä vastaatko omaan kommenttiini, mutta viestini pointi oli juurikin vastuullisuus - tytsylle et voi sälyttää vastuuta vaikka olisi ainut ruorikuntoinen veneessä. Katsoin traficom ohjeistuksen ennen vastausta ja kapteenivittaus tuli viestistä johon vastasin, päällikköhän se tosiassa on joka vastuussa huvikiulusta…

Re: Aitio: Petri Kontiola vakavassa onnettomuudessa – Ajautui veneen potkureihin, 13.7.25

Lähetetty: La Heinä 19, 2025 5:24 pm
Kirjoittaja Slaikka
Veneily on niitä harvoja harrastuksia missä ei törmää neekereihin eikä mustalaisiin.

Re: Aitio: Petri Kontiola vakavassa onnettomuudessa – Ajautui veneen potkureihin, 13.7.25

Lähetetty: La Heinä 19, 2025 5:31 pm
Kirjoittaja Como
On tosiaa ei oo ainakaa vielä tullu vastaa mut kyl sen huomaa helposti jos soutuveneessä on 20 henkilöä ja rätit liehuu.

Re: Aitio: Petri Kontiola vakavassa onnettomuudessa – Ajautui veneen potkureihin, 13.7.25

Lähetetty: La Heinä 19, 2025 6:02 pm
Kirjoittaja ruusumaa
Slaikka kirjoitti: La Heinä 19, 2025 5:24 pm Veneily on niitä harvoja harrastuksia missä ei törmää neekereihin eikä mustalaisiin.
Mutta tähänkin ketjuun ne vaan piti tuoda!? :roll:

Huomaatko, perseily kyllä onnistuu vallan hyvin ilman niitäkin.

Re: Aitio: Petri Kontiola vakavassa onnettomuudessa – Ajautui veneen potkureihin, 13.7.25

Lähetetty: La Heinä 19, 2025 6:16 pm
Kirjoittaja Huutaja Jaana
ruusumaa kirjoitti: La Heinä 19, 2025 6:02 pm
Slaikka kirjoitti: La Heinä 19, 2025 5:24 pm Veneily on niitä harvoja harrastuksia missä ei törmää neekereihin eikä mustalaisiin.
Mutta tähänkin ketjuun ne vaan piti tuoda!? :roll:
Nyt tämä on täydellinen Minfo topic!

Re: Aitio: Petri Kontiola vakavassa onnettomuudessa – Ajautui veneen potkureihin, 13.7.25

Lähetetty: La Heinä 19, 2025 6:19 pm
Kirjoittaja lonesjucca
Donald McRonald kirjoitti: La Heinä 19, 2025 11:26 am Kapteeni ja päällikkö ovat myös kaksi eri asiaa. Huviveneissä on yleensä päällikkö. Alla on tuolta Traficomin sivuilta juttua.
Ennen kuin lähdetään vesille, on aina tiedettävä, kuka on veneen päällikkö. Veneessä vastuu toiminnasta on yhdellä henkilöllä kerrallaan eli päälliköllä. Päällikkö pitää olla kaikissa vesikulkuneuvoissa, myös soutuveneissä.

Veneen päällikkö voi olla kuka tahansa, jolla on riittävä ikä, kyky ja taito veneilyyn sekä vastuullisen veneilijän asenne. Epäselvissä tapauksissa veneen päälliköksi oletetaan veneen rekisteriin merkitty omistaja tai haltija, jos tällä on ollut mahdollisuus vaikuttaa veneen kulkuun.
Eli jos porho ottaa rannalta sen tytsyn veneensä ruoriin ja ryhtyy itse ryyppäämään, niin todennäköisesti porho on veneen omistajana yhä sen päällikkö. Vastuuta ei siis voi sälyyttää toiselle tuosta vain, vaan pitää olla selvillä kyseisen henkilön valmiudet ja halukkuus ko. tehtävään.
Ja ryhtyessään ryyppäämään päällikkö on törkeällä tavalla laiminlyönyt tehtävänsä.
vaan sepä ei ole päällikön vastuulla Vikingilläkään, jos joku kiekkojanatuinen päissään tippuu ulos laivasta ja hukkuu, tai ottaa osumaa potkuturbiineista.

Re: Aitio: Petri Kontiola vakavassa onnettomuudessa – Ajautui veneen potkureihin, 13.7.25

Lähetetty: La Heinä 19, 2025 6:20 pm
Kirjoittaja lonesjucca
Millavaan kirjoitti: La Heinä 19, 2025 11:46 am Rahalla ei voi ostaa järkeä. Miks ylipäätään vesiliikenteessä saa olla jopa promillen kännissä
ei saa.

Re: Aitio: Petri Kontiola vakavassa onnettomuudessa – Ajautui veneen potkureihin, 13.7.25

Lähetetty: La Heinä 19, 2025 6:51 pm
Kirjoittaja Private dick
lonesjucca kirjoitti: La Heinä 19, 2025 6:20 pm ei saa.
Traficom sanoo että saa huviliikenteessä.

Re: Aitio: Petri Kontiola vakavassa onnettomuudessa – Ajautui veneen potkureihin, 13.7.25

Lähetetty: La Heinä 19, 2025 7:13 pm
Kirjoittaja lonesjucca
Private dick kirjoitti: La Heinä 19, 2025 6:51 pm
lonesjucca kirjoitti: La Heinä 19, 2025 6:20 pm ei saa.
Traficom sanoo että saa huviliikenteessä.
ei sano.

Re: Aitio: Petri Kontiola vakavassa onnettomuudessa – Ajautui veneen potkureihin, 13.7.25

Lähetetty: La Heinä 19, 2025 7:17 pm
Kirjoittaja LiamNeeson
Niin, onko 0,99 sallittu ja 1,0 jo ruorijuoppous?
Ruori- eli vesiliikennejuopumukseen syyllistyy rikoslain mukaan venettä ohjaava tai sen kulun turvallisuuteen olennaisesti vaikuttava henkilö, jonka veressä on alkoholia vähintään 1,0 promillea tai litrassa uloshengitysilmaa vähintään 0,44 milligrammaa.14.6.2020

Re: Aitio: Petri Kontiola vakavassa onnettomuudessa – Ajautui veneen potkureihin, 13.7.25

Lähetetty: La Heinä 19, 2025 7:18 pm
Kirjoittaja Private dick
Vesiliikennejuopumuksen raja on yksi promille
https://traficom.fi/fi/liikenne/veneily ... in-vesilla

Re: Aitio: Petri Kontiola vakavassa onnettomuudessa – Ajautui veneen potkureihin, 13.7.25

Lähetetty: La Heinä 19, 2025 7:20 pm
Kirjoittaja Private dick
LiamNeeson kirjoitti: La Heinä 19, 2025 7:17 pm Niin, onko 0,99 sallittu ja 1,0 jo ruorijuoppous?
Tuo on pilkun nussimista ja hiusten halkomista.