Sivu 6/8
Re: Kittilässä nukkuvan karhun ampuneille vaaditaan somessa vankeusrangaistuksia
Lähetetty: Pe Syys 19, 2025 5:21 pm
Kirjoittaja Keplotteleva konna
Cadi John kirjoitti: Pe Syys 19, 2025 5:15 pm
Keplotteleva konna kirjoitti: Pe Syys 19, 2025 2:28 pm
Polarbear kirjoitti: Pe Syys 19, 2025 2:21 pm
Sehän olisi ihanteellisen tilanne, että pääset ampumaan nukkuvaa eläintä. Kertalaukaus ja se on siinä. Ei tarvitsisi lähteä jäljittämään haavoitettua.
No näin itsekin koen, vaikka en metsästystä harrastakaan. Luulisi, ettei se lihan laatu ainakaan heikkene siitä, että eläin ei kuollessaan ole stressaantuneessa tilassa.
Onko se miehisempää, että porukalla jahdataan eläin mottiin ja sitten lasautetaan hengiltä? Vai ostetaanko sillä itselleen "taivaspaikka", että ikään kuin olisi jotenkin moraalin kannalta eri asia ampua hereillä oleva eläin.
Odotan mielenkiinnolla, osaako joku antaa tähän järkevän perustelun, eikä vain tasoa, mitä joku "mätisäkki oksettavasti teki".
Jos tässä olisi ollut laillisesta karhun kaatamisesta kyse ja vielä et mätisäkki olisi sen lautaselleen laittanut niin fine. Mutta tämä ampui karhun huvikseen. Ei ollut edes karhujahdissa. Se tässä jutussa ärsyttää. Se oli mun pointti.
Itselläni on muutama kaveri jotka harrastaa metsästystä. Ne ampuu syödäkseen sen eläimen, ei huvikseen kuten tämä äijä: ”Aaa tuolla on karhu nukkumassa. Nyt ammun sen stana! Ja eikun huikkaa huiviin ja plääh ase meni jumiin. Ammu poika toi peto!” Nyt selfie ja soitetaan iltapaskaan. Ollaan me kovia.
Turhautumisesi tähän keissiin on tullut kyllä selville.
Kokeillaan, olisiko tämä asia helpompi sinulle hahmottaa, jos ei olekaan yleisellä tasolla. Eli mites on, saisivatko ystäväsi ampua nukkuvan eläimen syödäkseen sen vai eivät? Jos eivät, niin miksi se on pahempi juttu kuin hereillä olevan ampuminen.
Re: Kittilässä nukkuvan karhun ampuneille vaaditaan somessa vankeusrangaistuksia
Lähetetty: Pe Syys 19, 2025 5:53 pm
Kirjoittaja Polarbear
Tässähän on uutisoinnin perusteella ollut käynnissä täysin laillinen metsästys. Metsästäjillä luvat kunnossa ja kaatolupia vielä jäljellä. Nyt vaan sattui karhu eteen, ennen hirveä. Saat myös kaataa karhuja, vaikka olet hirvestämässä.
Re: Kittilässä nukkuvan karhun ampuneille vaaditaan somessa vankeusrangaistuksia
Lähetetty: Pe Syys 19, 2025 6:21 pm
Kirjoittaja meanbastard
Cadi John kirjoitti: Pe Syys 19, 2025 5:15 pm
Jos tässä olisi ollut laillisesta karhun kaatamisesta kyse ja vielä et mätisäkki olisi sen lautaselleen laittanut niin fine. Mutta tämä ampui karhun huvikseen. Ei ollut edes karhujahdissa. Se tässä jutussa ärsyttää. Se oli mun pointti.
Itselläni on muutama kaveri jotka harrastaa metsästystä. Ne ampuu syödäkseen sen eläimen, ei huvikseen kuten tämä äijä: ”Aaa tuolla on karhu nukkumassa. Nyt ammun sen stana! Ja eikun huikkaa huiviin ja plääh ase meni jumiin. Ammu poika toi peto!” Nyt selfie ja soitetaan iltapaskaan. Ollaan me kovia.
Mistä sulla käsitys, että tuota karhua ei lautaselle laiteta ja ja turkkia oteta talteen?
Jos metsästäjä ois sanonut aamulla lähtevänsä jänisjahtiin ja saaliiksi olisi tullut rusakko, niin itkisitkö yhtälailla? Tai jos vaikka laillinen teeri olisi tullut hollille ja saatu saaliiksi, niin itkisitkö vielä enemmän?
EDIT. Vieläkin kysyn, että onko siitä karhun nukkumisesta muuta tietoa, kuin tuon eläinfilosofin postaus? Vaikka silläkään ei toki merkitystä kuin täällä muutamalle vajaaälyiselle..
Re: Kittilässä nukkuvan karhun ampuneille vaaditaan somessa vankeusrangaistuksia
Lähetetty: Pe Syys 19, 2025 6:25 pm
Kirjoittaja Keplotteleva konna
Todennäköisesti tosi mureaa lihaa, kun täysin rentona vetäisi viimeiset kuorsaukset.
Re: Kittilässä nukkuvan karhun ampuneille vaaditaan somessa vankeusrangaistuksia
Lähetetty: Pe Syys 19, 2025 7:09 pm
Kirjoittaja Puukko-Mack
URSA kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 8:40 pm
Kittilä on poronhoitoaluetta. Siksi siellä on erityisen tärkeää saada karhukiintiö ammuttua täyteen. Muuten karhut syö porot.
Jotkut on tainneet triggeröityä siitä miten ampumistilanteesta on kerrottu, ja ihmettelin itsekin karhun kuvailtua vihaisuutta tilanteessa jossa se on ehtinyt hetken aikaa tajuta kuka sille aiheutti kipua, mutta sanavalinnat ei ole rikos.
Just tämä!!! Poronhoitoalueelta saa poistaa jokaisen vastaan tallustelevan karhun. Yleensä niistä ei tehdä numeroa mutta nyt tehtiin. Kyse on elinkeinosta.
Re: Kittilässä nukkuvan karhun ampuneille vaaditaan somessa vankeusrangaistuksia
Lähetetty: Pe Syys 19, 2025 8:35 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
Paljon on tietämättömyyttä, eikä oikeastaan tiedetä mitään metsästyksestä, mennään vääristynein mielikuvin.
Petokantojen paisuessa ja saaliseläinten vähentyessä ei seurauksena ole välittömästi näiden petokantojen (susi ja karhu) romahtaminen. Nämä suurpedot alkavat muun riistakannan romahdettua käymään enenemässä määrin ihmisille vaarallisiksi. Ilman kannanhoidolista metsästystä tulee näin käymään. Eihän nämä elohiiret sitä ymmärrä ei tule koskaan ymmärtämään.
Elisa ja muut vastaavat ovat täysin vieraantuneet luonnosta. Disneyn puhuvat eläinhahmot lasten piirretyissä elokuvissa ja sarjakuvissa on sekoittanut pienen pään.
Suosittelen rauhoittavaa ruisketta, haarojen väliin. Hyvää yötä bambit.
Re: Kittilässä nukkuvan karhun ampuneille vaaditaan somessa vankeusrangaistuksia
Lähetetty: Pe Syys 19, 2025 8:46 pm
Kirjoittaja jekkumaisteri
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ti Syys 16, 2025 11:31 am
Laitan loppuun
Elisa Aaltolan Facebook-seinälle kirjoitettuja kommentteja muutaman. Siteeratuista kommentoijista yksi on miespuolinen, loput kymmenen naisoletettula.
https://www.facebook.com/AaltolaElisa/p ... rXhbX1fKGl
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/77e0 ... c1d35e27fc
Veri kiehahti nukkuvan karhun ampumisesta – Nyt asiantuntija panee pisteen someraivolle
Somessa epäiltiin jopa, että Kittilässä karhunmetsästykseen olisi sisältynyt laittomuuksia.
Sosiaalisessa mediassa monen tunteet kuumenivat, kun Iltalehti kertoi maanantaiaamuna karhun kaatamisesta Kittilässä.
Tapauksessa erityistä oli se, että ensimmäisen laukauksen ampuneen
Janne Majavan ase oli jumiutunut, jolloin hänen seurassaan ollut 16-vuotias kummipoika oli ampunut muut laukaukset.
Majava katsoo, että nuori metsästäjä oli pelastanut hänet vaaratilanteelta.
Somessa virisi osin tuohtunutta keskustelua siitä, onko metsästäminen ylipäänsä suotavaa ja minkälaisia sanoja asiasta puhuttaessa tulisi käyttää.
Esimerkiksi eläinfilosofi Elisa Aaltolan Facebook-päivityksessä esitettiin, että “hirviä tappamassa ollut mies” olisi ampunut “nukkuvaa karhua summamutikassa”.
Eettisen pohdinnan lisäksi jotkut somekommentoijat epäilivät, että asiassa olisi syyllistytty jopa rikokseen. Metsästäjille vaadittiin seuraamuksia aina vankeusrangaistusta myöten.
– Toivottavasti tämä metsästäjä käy lukemassa metsästyslakia siitä, miten eläimiä saa tai ei saa metsästää, eräs kommentoija kehotti.
Suomen Riistakeskuksen Lapin riistapäällikkö
Sami Tossavainen sanoo, että kerrotun perusteella Kittilän tapauksessa ei ole havaittavissa viitteitä laittomuuksista.
Monissa somekommenteissa lähdettiin siitä, että karhu nukkui ja että nukkuvan karhun ampuminen olisi rikos. Sami Tossavaisen mukaan laki ei sitä sinänsä kiellä.
– Aika harvoin varmaan sellaista tilannetta käytännön metsästystapahtumassa tulee vastaan, että karhu oikeasti yllätettäisiin nukkumasta, Tossavainen pohtii.
Talviunien osalta metsästyslaki asettaa kuitenkin rajoitteita: karhua ei saa ajaa tai ampua pesästä.
---
Somekommenteissa nostettiin esiin myös se, että karhu on tiukasti suojeltu eläin.
Se on totta. Karhua saa metsästää suurimmassa osassa Suomea vain poikkeusluvalla, ja valitusten vuoksi kannanhoidolliset poikkeusluvat ovat käytännössä jäissä.
Pohjoisessa asia on kuitenkin toisin, ja tänäkin syksynä karhujen luvallinen kaataminen on ollut liki jokapäiväistä.
Kittilässä ja muualla poronhoitoalueella karhuja saa metsästää 20. elokuuta – 31. lokakuuta asetettujen kiintiöiden puitteissa. Esimerkiksi hirvenmetsästäjä voi kaataa karhun ilman erillistä lupaa sellaisen tavatessaan, kunhan muut edellytykset täyttyvät.
– Jos on asiassa kartalla niin, että on tarkastanut, onko kiintiötä jäljellä, voi karhun ampua, Sami Tossavainen sanoo.
---
Somekommenteissa esitettiin, että Kittilän karhu olisi ammuttu huolimattomasti ja että sille olisi näin aiheutettu tarpeetonta kärsimystä.
Jotkut kommentoijat arvioivat, että makaava karhu olisi pitänyt pystyä saamaan hengettömäksi yhdellä laukauksella, kun nyt siihen vaadittiin useampi osuma.
Sami Tossavaisen mukaan käytännössä karhuja kaadetaan harvoin kertaosumalla. Eläimen kannalta armollisempaa on varmistaa sen kuolema useammalla laukauksella.
Summamutikka.jpg
"Luin tuon jutun; Miehet olivat hirvimetsällä ja jutussa kerrotaan että mies vain päätti ampua karhun. Tuossahan selkeästi kerrotaan, että karhu on ammuttu ilman kaatolupaa ja ilman tarvetta itsepuolustukselle tms. Joten eikö kyseessä ole ihan jo valmiiksi myönnetty törkeä metsästysrikos? Karhu on nyljetty ja trofeet jaettu. Missä viipyy poliisin rikostutkinta?"
"Järkyttävää, jälleen kerran. Sitten näitä ääliöitä vielä pidetään joinain sankareina. Mitä se eläin mahtaa aseelle.
Mitä hiton sankaruutta se on jos ammut viattoman eläimen? Ei mitään, pelkkää raukkamaisuutta."
"Nukkui päiväunilla,ei osannut varmaan pelätä koiraa,sitten ammuttiin useita laukauksia kun ei osattu oikein toimia.Katsoi vielä metsästäjää silmiin,mitä sinä meinaat tehdä.Tapan sinut, kun me tultiin sinun nukkumapaikalle.Eipä sanat riitä, muuta kuin suunnaton viha metsästäjiä kohtaan.Karhulla ei mahdollisuutta paeta.
"
"Taas tuli sivusaalis. Ei varmaan ollut kaatolupaa karhulle, hirvimiehillä, joten se oli saatava hyökkäämään, jotta ”hätävarjelu” pelasti metsästysrikokselta. Varmuudeksi laitetaan vielä teini ” karhun tulilinjalle”, vaikka taisi koko retkue olla ”tussarir tanassa”.
Hävetkää!"
"Noiden täytyy olla sadistisia psykopaatteja. Surullista on se, etteivät psykopaatit tule muuttumaan, parannus- tai hoitokeinoa ei ole. He eivät koskaan kykene tuntemaan empatiaa tai katumusta. Psykopatia on pysyvä piirre."
"16-v poika ampunut usean laukauksen. Ihan käsittämätöntä tumpulointia
jos lähdette metsälle niin opetelkaa EDES AMPUMAAN ettei tartte niutä eläimiä ampua reikiä täyteen ennenkuin kuolevat!!! Vittu mitä touhua

"
"Ei tällaista tahdo enää kestää
tuntuu että jotkut ihmiset ovat liian julmia ja myös häikäilemättömiä ja tunteettomia. Karhuparka
hän on ollut rauhaisasti päivälevoilla 
ja miksi uutisointi on aina tällaista tosiasioista vaikenevaa?"
"Hienoa huomata, että tämänkin postauksen reaktioihin on jo nyt löytänyt tiensä muutama mies naureskelemaan. Onnea teille - annatte itsestänne varsin epämiellyttävän ja ennen kaikkea epäempaatisen kuvan lapsellisella käytöksellänne. Kiva, että eläinrääkkäys naurattaa. 
"
"Kyllä, 8kl oppilas saa viikon lomaa kun on menossa isänsä kanssa karhujahtiin. Mihin se nuoria suojeleva lakipykälä katosi, joka kieltää mm menemästä tet-jaksolle teurastamoon tai pornokauppaan."
"Kammottavat pedot kuvattuna uhrin vierellä.Kirotut metsästäjät
Toivotaan että karma tulee tekemään oikeutta uhrille."
"Lähetin palautetta iltalehden toimitukseen. Toivottavasti mahdollisimman moni tekee samoin. Myös rikosilmoitus on pakallaan, jos näillä sankareilla ei ollut karhuntappolupaa. https://www.iltalehti.fi/info/palaute"
Tämä Elisa Aaltola on ulisemassa ja itkemässä joka asiassa. Hän on mahdollisesti lievästi jotenkin älyllisesti jälkeen jäänyt joko siitä syystä että vanhemmat oli jo iäkkäitä kun isä Aaltola paukkautti äiti Aaltolan paksuksi [ iäkkäämmällä iällä on todennäköistä saada vajaavainen lapsi] tai sitten hänen aivot vaurioituivat aivotulehduksessa jonka hän sai joitakin vuosia sitten.
Sellaista tekstiä mitä Aaltolan suu suoltaa ei tule yhdenkään mieleltään terveen suusta. Silmätkin on niinkuin hullulla
Re: Kittilässä nukkuvan karhun ampuneille vaaditaan somessa vankeusrangaistuksia
Lähetetty: Pe Syys 19, 2025 8:54 pm
Kirjoittaja jekkumaisteri
meanbastard kirjoitti: Pe Syys 19, 2025 12:51 pm
Onko tästä karhun nukkumassa olemisesta muuta tietoa kuin tuon eläinfilosofin somepostaus? Tässä ketjussa se ainakin tuntuu olevan jo fakta.
Vaikka eipä se tietty asiaa mitenkään pahemmaksi tee. Lähinnä vaan korostaisi metsästäjien taitavuutta, jos tosiaan pääsivät niin yllättämään karhun.
Nukkuva karhu taitaa olla tämän hourupää Aaltolan keksintöä.
Re: Kittilässä nukkuvan karhun ampuneille vaaditaan somessa vankeusrangaistuksia
Lähetetty: Pe Syys 19, 2025 9:27 pm
Kirjoittaja meanbastard
jekkumaisteri kirjoitti: Pe Syys 19, 2025 8:54 pm
meanbastard kirjoitti: Pe Syys 19, 2025 12:51 pm
Onko tästä karhun nukkumassa olemisesta muuta tietoa kuin tuon eläinfilosofin somepostaus? Tässä ketjussa se ainakin tuntuu olevan jo fakta.
Vaikka eipä se tietty asiaa mitenkään pahemmaksi tee. Lähinnä vaan korostaisi metsästäjien taitavuutta, jos tosiaan pääsivät niin yllättämään karhun.
Nukkuva karhu taitaa olla tämän hourupää Aaltolan keksintöä.
Jep... Ja tässäkin keskustelussa alusta asti sekin otettu totena ja myös sen perusteella kuolemantuomioita jaettu.
Re: Kittilässä nukkuvan karhun ampuneille vaaditaan somessa vankeusrangaistuksia
Lähetetty: La Syys 20, 2025 12:28 am
Kirjoittaja AlsSie
Aika paljon löytyy puolustajia näille somejulkisuuden "sankareille". Osa varmasti provoilee tms.
Joka tapauksessa, tapauksen tiedot ovat mitä ovat, ei tiedetä tapahtumienkulkua tarkkaan, mutta kuva ja julkisuuteen hakeutuminen & alaikäisen altistaminen että opettaminen luontoa kunnioittamattomaan menoon on esillä.
Mitä tulee E.A:n haukkumiseen, niin tarvittaisiin ensiksi oikeasti tietää, mistä hänen tietonsa on peräisin. Tiedot eli että karhu ollut nukkumassa ja metsästäjät olleet hirvimetsällä jne. Onhan se mahdollista, että hänellä on jotakin kautta ihan tietoa asiasta, taikka sitten ei ole. Väitteiden oheen tarvisi saada viite lähteisiin tai siihen, onko omaa mietintää.
Kun nyt ei tiedetä tuotakaan asiaa hänen kohdalla, niin turhaa haukkua häntä enempää. Nämä metsästäjät tässä alunperin käyttäytyivät joka tapauksessa oksettavasti, ketjun sivulla 1 on jo sanottu heidän toiminnastaan ja kuvakin löytyy, piti oikein retostella epäeettiseellä luontoa kunnioittamattomalla tapaa ja alaikäinen altistettu tällaiseen väkivaltaan - ei hyvä.
Re: Kittilässä nukkuvan karhun ampuneille vaaditaan somessa vankeusrangaistuksia
Lähetetty: La Syys 20, 2025 2:30 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
AlsSie kirjoitti: La Syys 20, 2025 12:28 am
Aika paljon löytyy puolustajia näille somejulkisuuden "sankareille". Osa varmasti provoilee tms.
Joka tapauksessa, tapauksen tiedot ovat mitä ovat, ei tiedetä tapahtumienkulkua tarkkaan, mutta kuva ja julkisuuteen hakeutuminen & alaikäisen altistaminen että opettaminen luontoa kunnioittamattomaan menoon on esillä.
Mitä tulee E.A:n haukkumiseen, niin tarvittaisiin ensiksi oikeasti tietää,
mistä hänen tietonsa on peräisin. Tiedot eli että karhu ollut nukkumassa ja metsästäjät olleet hirvimetsällä jne. Onhan se mahdollista, että hänellä on jotakin kautta ihan tietoa asiasta, taikka sitten ei ole. Väitteiden oheen tarvisi saada viite lähteisiin tai siihen, onko omaa mietintää.
Kun nyt ei tiedetä tuotakaan asiaa hänen kohdalla, niin turhaa haukkua häntä enempää. Nämä metsästäjät tässä alunperin käyttäytyivät joka tapauksessa oksettavasti, ketjun sivulla 1 on jo sanottu heidän toiminnastaan ja kuvakin löytyy, piti oikein retostella epäeettiseellä luontoa kunnioittamattomalla tapaa ja alaikäinen altistettu tällaiseen väkivaltaan - ei hyvä.
Tämä lainaamani postaus osoittaa juurikin sen suuren tietämättömyyden.
Hirvijahdissa poronhoitoalueella voi ja saa ampua myös karhun, jos kiintiössä on varaa ja muutenkin kaikki luvat on kunnossa.
Aivan sama oliko karhu nukkumassa vai ei, pääasia on saada kiintiö karhut ammuttua ja yksi peto vähemmäksi tappamasta poroja. Näin säästyy taas veronmaksajan rahat, kun petovahingot pidetään kurissa. Näitä petovahinkoja korvataan luontaiselinkeinon turvaamiseksi ja poronhoidolla on myös merkittävä osuus lapin matkailun eksotiikalle ei pelkästään elinkeinona alkuperäiskansalle ja muille poronhoitajille.
Houreiset puheet alaikäisen alistamisesta on täyttä harhaa. Kuustoistavuotias on varmasti itse halunnut metsästäjäksi ei pidä sekoittaa metsästystä urbaanissa kaupunki ympääristössä huumehoureisten sekakäyttäjien suorittamiin tappoihin.
Eliisalla ja muilla kaltaisillaan on vääristynyt kuva metsästyksestä ja mielellään kärjistävät ja vääristelevät ulostulojaan. Toki suureen metsästäjä joukkoon mahtuu myös niitä, jotka eivät osaa käyttäytyä ja itseäni on häirinnyt vaikkapa roskien jättäminen maastoon. Mikäli ne ruokapakkaukset on jaksanut kantaa sinne maastoon täytena voimia varmasti on kantaa ne myös pois.
Moni metsästyksen vastustaja syö lihaa ja ostaa sen kaupasta. Itse ajattelen, että riistaeläin on saanut elää vapaana ja lopetetaan nopeasti, hyödynnetään viimeisen päälle kaikilta osin ravinnoksi. Tähän on aina pyrittävä metsästyksessä.
Kaupan kylmätiskiin päädyttyään eläimet on tehokasvatetttu ja karja-autoon patistettu sähköpiiskalla. Teurastamolle tullessa eläin haistaa veren ja kauhun voi nähdä silmistä. Toki tämä kaikki on meillä valvottua ja suoritetaan asiallisesti, mutta yhtälailla henki riistetään. Jokainen voi punnita mielessään kumpi parempi, mulle käy molemmat.
Mikäli näistä ei kumpikaan vaihtoehto tunnu oikealta voi alkaa kasvissyöjäksi.
muok. lisään, metsästäjät nimenomaan kunnioittavat luontoa ja itse ainakin pidän itseäni luonnonsuojelijana, terveellä, kiihkottomalla ja realistisella lailla.
Metsästäjäin keskusjärjestö säätelee eri riistakantoja kiintiöillä ja rauhoituksilla, jotka perustuvat erilaisiin laskentaperusteisiin. Näin kaikkien lajien elinvoimaisuuksista pidetään hyvää huolta.
Re: Kittilässä nukkuvan karhun ampuneille vaaditaan somessa vankeusrangaistuksia
Lähetetty: La Syys 20, 2025 2:33 pm
Kirjoittaja Keplotteleva konna
Eihän tässä keississä ole muuta epäselvää kuin että mustaherukkahyytelön vai puolukkasurvoksen kera.
Re: Kittilässä nukkuvan karhun ampuneille vaaditaan somessa vankeusrangaistuksia
Lähetetty: La Syys 20, 2025 2:45 pm
Kirjoittaja EEMELI82
^
On tässä myös hieman epäselvää se onko Aaltola ja muut jotka metsästäjät demoneina näkevät hankkineet tai edes hankkimassa apua ja/tai lääkitystä näihin harhoihinsa... Harhainen ihminen toki ei itse sitä tilaansa yleensä kykene tunnistamaan, joten lähipiirin pitäisi puuttua peliin ennen kun tilanne karkaa vallan käsistä.
Re: Kittilässä nukkuvan karhun ampuneille vaaditaan somessa vankeusrangaistuksia
Lähetetty: La Syys 20, 2025 5:03 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
AlsSie kirjoitti: La Syys 20, 2025 12:28 am
Aika paljon löytyy puolustajia näille somejulkisuuden "sankareille". Osa varmasti provoilee tms.
Joka tapauksessa, tapauksen tiedot ovat mitä ovat, ei tiedetä tapahtumienkulkua tarkkaan, mutta kuva ja julkisuuteen hakeutuminen & alaikäisen altistaminen että opettaminen luontoa kunnioittamattomaan menoon on esillä.
Mitä tulee E.A:n haukkumiseen, niin tarvittaisiin ensiksi oikeasti tietää,
mistä hänen tietonsa on peräisin. Tiedot eli että karhu ollut nukkumassa ja metsästäjät olleet hirvimetsällä jne. Onhan se mahdollista, että hänellä on jotakin kautta ihan tietoa asiasta, taikka sitten ei ole. Väitteiden oheen tarvisi saada viite lähteisiin tai siihen, onko omaa mietintää.
Kun nyt ei tiedetä tuotakaan asiaa hänen kohdalla, niin turhaa haukkua häntä enempää. Nämä metsästäjät tässä alunperin käyttäytyivät joka tapauksessa oksettavasti, ketjun sivulla 1 on jo sanottu heidän toiminnastaan ja kuvakin löytyy, piti oikein retostella epäeettiseellä luontoa kunnioittamattomalla tapaa ja alaikäinen altistettu tällaiseen väkivaltaan - ei hyvä.
Puhumattakaan siitä, että ryyppää ammuskellessaan ja kuskina alaikäinen 16v.
Re: Kittilässä nukkuvan karhun ampuneille vaaditaan somessa vankeusrangaistuksia
Lähetetty: La Syys 20, 2025 5:06 pm
Kirjoittaja Keplotteleva konna
Tärkeää opettaa poika nuorena tavoille, jotta voivat lähteä jossain kohtaa Afrikkaan safarille ampumaan vielä isompia eläimiä.