Sivu 6/30
Lähetetty: Ma Maalis 17, 2008 8:27 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Elias kirjoitti:Olen täsmälleen samaa mieltä
Lisäisin samalle listalle vielä Paavo Väyrysen.
Väyrynenkin on venäläisten(neuvostoliitolaisten) kanssa vehkeilleillyt hyypiö, jota ei koskaan olisi pitänyt valita hallitukseen.
Äärimmäisen mielenkiintoista! Väyrynen ei kuitenkaan ollut sieltä pahimmasta päästä
Kalevi Sorsa, Ulf Sundqvist...
"SDP oli sataprosenttisesti Moskovalle hyväksyttävä puolue. SDP:n ainoa oppositio muodostui kansanedustaja Erkki Tuomiojan ja nuorten SAK:n toimitsíjoiden muodostamasta marxilais-kuusislaisesta vasemmistosiivestä. Toisaalta sen edustama linja vahvisti kuitenkin puolueen ja Sorsan asemia itäblokissa. Kepun K-linja ei tätä roolia täyttänyt, eikä edes länsiavauksia suunnitellut ulkoministeri Väyrynen nauttinut Moskovan luottamusta... ...Kalevi Sorsasta olikin tullut Moskovan näkökulmasta "instrumentaalinen voima". (Lainaukset kirjasta Vasemmalta ohi; Alpo Rusi). Kuvaus on 70-luvun lopulta.
Jopa "koko kansan Manu",
Mauno Koivisto on yksi sinisilmäinen myötäilijä. Hän valittaa muistelmissaan
Honeckerin (Eric Honecker oli DDR:n pitkäaikainen johtaja) kovaa kohtaloa ja toteaa, että hänellä DDR:ssä syksyllä 1987 vieraillessaan ollut oikein käsitystä, kuinka tarkasti siellä kansalaisia valvottiin. Kovatkaan signaalit, joita vuonna 1987 jo runsaasti oli, eivät nähtävästi kantautuneet Helsinkiin asti.
Lisäksi Koivisto muistetaan presidenttinä, joka vastasi Eestin itsenäistymiseen, että Itsenäinen Eesti ei ole kenenkään etu. (Vapaasti muisteltuna ja sanottuna).
Lähetetty: Ma Maalis 17, 2008 8:38 pm
Kirjoittaja murhavaari
Doctor Lecter kirjoitti:Lisäksi Koivisto muistetaan presidenttinä, joka vastasi Eestin itsenäistymiseen, että Itsenäinen Eesti ei ole kenenkään etu. (Vapaasti muisteltuna ja sanottuna).
Tämä on hyvä muistaa, Suomen hallitus ei ollut kauhean aktiivinen asian suhteen(Malttia Balttia, kuten Juicekin lauloi...). Aivan varmasti Suomen kansa olisi halunnut hallitukselta aktiivisempaa toimintaa asian suhteen.
Toki täytyy aina muistaa ne kylmät faktatkin.Suomen olisi ollut hankala olla ensimmäisten joukossa tukemassa _virallisesti_ balttien itsenäistymistä, koska se tarkoitti samaan aikaan NL:n tahdon vastaista toimintaa. Suomen hallituksen oli kuitenkin muistettava meidän fyysinen sijaintimme. Esim. Ruotsista oli paljon helpompi tukea noita maita kun ei ollut ihan konkreettista uhkaa siitä että neuvostojoukot ovat tulossa rajan yli, jos tilanne kiristyy todelliseksi kriisiksi.
Silti minusta olisi ollut mukavampaa jos Suomi olisi tuolloin ollut aktiivisempi, myös virallisesti.
Lähetetty: Ma Maalis 17, 2008 10:56 pm
Kirjoittaja Elias
Doctor Lecter kirjoitti:Väyrynen ei kuitenkaan ollut sieltä pahimmasta päästä Kalevi Sorsa, Ulf Sundqvist... "SDP oli sataprosenttisesti Moskovalle hyväksyttävä puolue. SDP:n ainoa oppositio muodostui kansanedustaja Erkki Tuomiojan ja nuorten SAK:n toimitsíjoiden muodostamasta marxilais-kuusislaisesta vasemmistosiivestä. Toisaalta sen edustama linja vahvisti kuitenkin puolueen ja Sorsan asemia itäblokissa. Kepun K-linja ei tätä roolia täyttänyt, eikä edes länsiavauksia suunnitellut ulkoministeri Väyrynen nauttinut Moskovan luottamusta... ...Kalevi Sorsasta olikin tullut Moskovan näkökulmasta "instrumentaalinen voima". (Lainaukset kirjasta Vasemmalta ohi; Alpo Rusi). Kuvaus on 70-luvun lopulta.
Jopa "koko kansan Manu", Mauno Koivisto on yksi sinisilmäinen myötäilijä. Hän valittaa muistelmissaan Honeckerin (Eric Honecker oli DDR:n pitkäaikainen johtaja) kovaa kohtaloa ja toteaa, että hänellä DDR:ssä syksyllä 1987 vieraillessaan ollut oikein käsitystä, kuinka tarkasti siellä kansalaisia valvottiin. Kovatkaan signaalit, joita vuonna 1987 jo runsaasti oli, eivät nähtävästi kantautuneet Helsinkiin asti.
Lisäksi Koivisto muistetaan presidenttinä, joka vastasi Eestin itsenäistymiseen, että Itsenäinen Eesti ei ole kenenkään etu. (Vapaasti muisteltuna ja sanottuna).
No jaa se nyt on täysin mielipidekysymys kuka on pahimmasta päästä.
Väyrynen joka tapauksessa tiedusteli 1980-luvun alussa Neuvostoliittolaisilta, että mitä he voisivat tehdä Ahti Karjalaisen presidentiksi valitsemisen hyväksi.
Tuo Alpo Rusihan taas on tunnetusti todella epäluotettava lähde.
Mies joka oli epäiltynä vakoilusta DDR:n hyväksi ei tosiaankaan ole luotettava lähde.
Alpo Rusi on myös raukkamainen tyyppi joka leimasi oman kuolleen veljensä(Jukka Rusin) DDR:n vakoojaksi pelastaakseen oman nahkansa.
Olihan Koivistolla tietysti syntejä, mutta hänen johdollaan sentään purettin YYA-sopimus.
Tämähän tapahtui Neuvostoliiton lakkauttamisen jälkeen vuonna 1992.
Se oli mielestäni Koivistolta presidenttinä/ulkopolitiikan johtajana ihan suoraselkäistä ja aika nopeaa toimintaa/reagointia muuttuneeseen tilanteeseen.
Lähetetty: Ma Maalis 17, 2008 11:33 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Elias kirjoitti:[No jaa se nyt on täysin mielipidekysymys kuka on pahimmasta päästä. Väyrynen joka tapauksessa tiedusteli 1980-luvun alussa Neuvostoliittolaisilta, että mitä he voisivat tehdä Ahti Karjalaisen presidentiksi valitsemisen hyväksi.
Tuo Alpo Rusihan taas on tunnetusti todella epäluotettava lähde.
Mies joka oli epäiltynä vakoilusta DDR:n hyväksi ei tosiaankaan ole luotettava lähde. Alpo Rusi on myös raukkamainen tyyppi joka leimasi oman kuolleen veljensä(Jukka Rusin) DDR:n vakoojaksi pelastaakseen oman nahkansa.
Olihan Koivistolla tietysti syntejä, mutta hänen johdollaan sentään purettin YYA-sopimus.
Tämähän tapahtui Neuvostoliiton lakkauttamisen jälkeen vuonna 1992.
Se oli mielestäni Koivistolta presidenttinä/ulkopolitiikan johtajana ihan suoraselkäistä ja aika nopeaa toimintaa/reagointia muuttuneeseen tilanteeseen.
80-luvulla tilanne Väyrysen osalta oli toisenlainen. Viittasin esille tuomassa asiassa 70-luvun loppuun.
Alpo Rusin kirja ei missään nimessä ole epäluotettava lähde, vaikka on kirjoitettu häneen kohdistuneen epäonnistuneen ajojahdin päätteeksi. Kirjassa mainittuja sanomisia, valtiovierailuja yms. on tehostettu erittäin runsaalla lähdemateriaalilla. Perehtyminen tapahtumiin ja niiden taustoihin on ollut suorastaan käsittämättömän intensiivistä.
Muistelmia kirjoittaa moni poliitikko pessen niissä itseään puhtaaksi. Uskottavuutta ja ymmärrystä saadakseen antaa silloin tällöin itselleen lievän korvatillikan.
Rusi on todettu oikeuden päätöksellä syyttömäksi vakoiluun. Kuinka moni muu meistä on...? Ei Alpo ollut veljensä vartija eikä hän kirjassa vähättele veljensä osuutta vakoiluun.
Jukka Rusi oli nimellä "Pekka" ja koodinsa oli XV/11/69.
Rusi kertoo kirjassa sen, että mitä poliitikot itse tuolloin tekivät ja jostain syystä hän sai syytteen vakoilusta ja vehkeilystä vieraan vallan hyväksi kun sen sijaan syytteeseen ja maineentahraamiseen joutaisi moni nykypoliitikko ja vielä useampi jo edesmennyt poliitikko.
Oliko Koivistolla muuta vaihtoehtoa kuin purkaa YYA-sopimus? Ei. Se oli solmittu Neuvostoliiton kanssa ja tuo valtio lakkasi olemasta vuonna 1991. Nopeaa reagointia... Pyh! Entinen sotaveteraani, joka lähes tulkoot kusi rintamakavereidensa päälle ja leikki leppoisaa kansanmiestä kättään heilauttaen, jotta kyllä se siitä...
Koivisto oli yksi laman pääarkkitehdeistä
Erkki Liikasen ja
Harri Holkerin kanssa. Holkerin pääministeriaikanahan kokoomus sosialidemokratisoitiin.
Ei se hyvää kuvaa anna suomalaisten poliitikkojen rehtiydestä kansaa kohtaan kun tiukasti Suomen kansalta salattu presidentti
Urho Kekkosen sairaus vuodettiin jo vuosia ennen Stasin ja KGB:n tietoon ja vasta myöhemmin tieto tavoitti suomalaiset. Aivan kuten oli NKP:n pääsihteeri
Leonid Brezhnevin terveydentilan laidan kertominen neuvostoihmisille.
Mutta nämä ovat jutut ovat jo sangen kaukana osion alkuperäisestä aiheesta, joka koskee mm. Ilkka Kanervan tekstiviestejä. Toinen heistä oli olemassa Kekkosen aikana ja se toinen joka ei ollut on se tekstiviesti.
Lähetetty: Ti Maalis 18, 2008 1:29 am
Kirjoittaja ABC
murhavaari kirjoitti:Doctor Lecter kirjoitti:Lisäksi Koivisto muistetaan presidenttinä, joka vastasi Eestin itsenäistymiseen, että Itsenäinen Eesti ei ole kenenkään etu. (Vapaasti muisteltuna ja sanottuna).
Tämä on hyvä muistaa, Suomen hallitus ei ollut kauhean aktiivinen asian suhteen(Malttia Balttia, kuten Juicekin lauloi...). Aivan varmasti Suomen kansa olisi halunnut hallitukselta aktiivisempaa toimintaa asian suhteen.
Toki täytyy aina muistaa ne kylmät faktatkin.Suomen olisi ollut hankala olla ensimmäisten joukossa tukemassa _virallisesti_ balttien itsenäistymistä, koska se tarkoitti samaan aikaan NL:n tahdon vastaista toimintaa. Suomen hallituksen oli kuitenkin muistettava meidän fyysinen sijaintimme. Esim. Ruotsista oli paljon helpompi tukea noita maita kun ei ollut ihan konkreettista uhkaa siitä että neuvostojoukot ovat tulossa rajan yli, jos tilanne kiristyy todelliseksi kriisiksi.
Silti minusta olisi ollut mukavampaa jos Suomi olisi tuolloin ollut aktiivisempi, myös virallisesti.
Olen samaa mieltä murhavaarin kanssa, sanasta sanaan.
Tässä kohdin Koivisto menetti kansalaistensa luottamuksen, eikä sitä mikään, mitä hän sanoo, voi täysin selittää. Hieman enemmän rohkeutta olisi pitänyt olla, vaikka sitten niin että olisi
heti todettu se mitä hätäpäissä myöhemmin keksittiin, eli että Viroa ei tarvitse erikseen tunnustaa, koska Suomi on sen aikanaan tunnustanut jo ennen toista maailmansotaa...
Mitä Ruotsiin tulee, niin sen maan ulkopolitiikka perustuu Suomen kykyyn pitää venäläiset rajan itäpuolella. Näin on aina ollut, ja näin on aina oleva.
Lähetetty: Ti Maalis 18, 2008 4:47 am
Kirjoittaja Ed
Ajattelen tätä siltä kannalta, että jos Ike kohtelee naistaan noin huonosti, toimiiko hän samoin Suomi-neidon suhteen?
Pelkkä pommi olisi muuten riittänyt kuvaamaan tätä näyttelijätärtä ilman povi- etuliitettäkin, vaikka Uivelo laatuleffalta vaikuttaakin.
Lähetetty: Ti Maalis 18, 2008 5:06 am
Kirjoittaja Kalessin
^muistaakseni nelosen uutisissa tuli pätkä tästä laatu-tuotannosta ja täytyy sanoa, että on tukiaiselle läiskäisty varsinainen luonnerooli....

Lähetetty: Ti Maalis 18, 2008 9:31 am
Kirjoittaja jamppa
http://www.iltasanomat.fi/videot/uusimmat/1499206/4
Tuosta linkistä voi käydä arvioimassa tuon Johannan luonneroolin uivelo elokuvassa

Lähetetty: Ti Maalis 18, 2008 11:12 am
Kirjoittaja Primavera
^Kenelle näitä tehdään?

Lähetetty: Ti Maalis 18, 2008 11:17 am
Kirjoittaja cicero
uiveloille?
Lähetetty: Ti Maalis 18, 2008 1:07 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/U ... 91358.html
Kovin pinnassa on viha kun Kanerva on jo uhattu tappaa. Liekö äärifeministit asialla...
"Kun katsot naista olet sovinisti, kun et katso naista olet kylmä ja tunnekuollut mies". Jos lähetät naiselle tekstiviesteja

tappouhkaus.
Mikä on sovelias tapa katsoa naista? Saako missikisoissa tuomari katsoa naista? Kohta on taas kevät ja kesä. Aikaa jolloin naiset pukeutuvat paljastavasti vain itseään varten.
Entä jos homona tunnettu mies katsoo naista sillai niiku pidempää kun on sallitua

3 sec. Siinä ei kait ole mitään epäsiveellistä eikä epäkohteliasta. Ehkä homo miettii kuinka voisi stailata naisen ja nauraa tämän naisen aviomiehen vaatekaapin sisällölle.
Lähetetty: Ti Maalis 18, 2008 1:10 pm
Kirjoittaja Marsalkka
Entä ketkähän tässä ovat olleet asialla:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1504114
Tuskin feministit...
Lähetetty: Ti Maalis 18, 2008 1:14 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter

Johan tästä nyt sotku syntyi. Kummankohan "leirissä" tuo uhkaus ensin toteutuu...
Ovatkohan uhkaukset ilmoitettu tekstiviestillä?
Lähetetty: Ti Maalis 18, 2008 1:19 pm
Kirjoittaja cicero
niin ja työ vai priva-puhelimella....

Lähetetty: Ti Maalis 18, 2008 4:09 pm
Kirjoittaja ABC
En usko noita tappouhkausväitteitä tosiksi. Kanerva yrittää pelata samoilla korteilla kuin Tukiainen, joka ehti päivää aiemmin kertoa saamistaan tappouhkauksista.