Sivu 6/6

Re: Paloittelumurha Vantaan Korsossa 2010 - kahdelle miehelle elinkautiset

Lähetetty: Pe Loka 11, 2024 5:09 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Korson paloittelu 4.jpg
Korson paloittelu 4.jpg (444.94 KiB) Katsottu 3952 kertaa

Re: Paloittelumurha Vantaan Korsossa 2010 - kahdelle miehelle elinkautiset

Lähetetty: Su Maalis 09, 2025 10:10 am
Kirjoittaja Detsi
YKSI murhaajista vapautui elinkautisesta vankeudesta 5. helmikuuta 2025. Hän ehti lusia tuomiotaan 15 vuotta. Toinen tekijöistä on vapautumassa 30. kesäkuuta 2025. Hän on siinä vaiheessa istunut elinkautista noin 15 vuotta ja 5 kuukautta.

Miesten vapauttamista puolsivat muun muassa hyvä vankila-aikainen käytös, rangaistusajan suunnitelmien edistäminen ja avolaitoksessa pärjääminen. Kummallakin arvioitiin olevan motivaatiota rikoksettomaan elämään. Molemmilta löytyi myös perhesuhteita.

Takavuosien murhaajat ovat tätä nykyä viisikymppisiä.

VAPAUTTAMISTA vastaan puhui pääasiassa miesten elinkautiseen vankeuteen johtaneen teon laatu.

Jo vapautunut mies oli lisäksi vankeusaikana saanut kurinpito­rangaistuksia, antanut positiivisen päihdetestituloksen ja syyllistynyt huumausainerikokseen.

Vapautumassa olevan miehen kohdalla huomioitiin hänen riskinsä syyllistyä uuteen väkivaltarikokseen. Tällaiseen ei kuitenkaan ollut hänen käyttäytymisensä perusteella ilmeistä vaaraa.

Miehistä tehdyt riskiarviot eivät antaneet syytä epäillä, että he syyllistyisivät vapauduttuaan henkeä, terveyttä tai vapautta törkeästi loukkaavaan rikokseen.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011057865.html

Re: Paloittelumurha Vantaan Korsossa 2010 - kahdelle miehelle elinkautiset

Lähetetty: Su Maalis 09, 2025 12:02 pm
Kirjoittaja Countess Bathory
Tyrmään nää kummatkin kuuluisi loppuiäkseen.

Re: Paloittelumurha Vantaan Korsossa 2010 - kahdelle miehelle elinkautiset

Lähetetty: Su Maalis 09, 2025 1:39 pm
Kirjoittaja Kuukiitaja_piip_piip
Hyi helvetti mitä porukkaa, ikinä saisi päästää näitä ulos.

Re: Paloittelumurha Vantaan Korsossa 2010 - kahdelle miehelle elinkautiset

Lähetetty: Ti Huhti 29, 2025 3:21 pm
Kirjoittaja Gretar
Sattuisiko keneltäkään löytymään ETPK:ta tästä tapauksesta? Olisi mielenkiintoista päästä lukemaan. 8)

Re: Paloittelumurha Vantaan Korsossa 2010 - kahdelle miehelle elinkautiset

Lähetetty: To Touko 15, 2025 7:08 pm
Kirjoittaja Make69
Oliko niin että nämäkin rotat pääsevät tai pääsivät vapaaksi, teko oli sellainen ettei olisi pitänyt päästää.

Re: Paloittelumurha Vantaan Korsossa 2010 - kahdelle miehelle elinkautiset

Lähetetty: Pe Touko 23, 2025 11:30 am
Kirjoittaja Gretar
Make69 kirjoitti: To Touko 15, 2025 7:08 pm Oliko niin että nämäkin rotat pääsevät tai pääsivät vapaaksi, teko oli sellainen ettei olisi pitänyt päästää.
YKSI murhaajista vapautui elinkautisesta vankeudesta 5. helmikuuta 2025. Hän ehti lusia tuomiotaan 15 vuotta. Toinen tekijöistä on vapautumassa 30. kesäkuuta 2025. Hän on siinä vaiheessa istunut elinkautista noin 15 vuotta ja 5 kuukautta.

Re: Paloittelumurha Vantaan Korsossa 2010 - kahdelle miehelle elinkautiset

Lähetetty: Pe Touko 23, 2025 1:20 pm
Kirjoittaja matamimimmi
Gretar kirjoitti: Ti Huhti 29, 2025 3:21 pm Sattuisiko keneltäkään löytymään ETPK:ta tästä tapauksesta? Olisi mielenkiintoista päästä lukemaan. 8)
Samaa mietin meinaan etpk ta

Re: Paloittelumurha Vantaan Korsossa 2010 - kahdelle miehelle elinkautiset

Lähetetty: Pe Touko 23, 2025 2:32 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
matamimimmi kirjoitti: Pe Touko 23, 2025 1:20 pm
Gretar kirjoitti: Ti Huhti 29, 2025 3:21 pm Sattuisiko keneltäkään löytymään ETPK:ta tästä tapauksesta? Olisi mielenkiintoista päästä lukemaan. 8)
Samaa mietin meinaan etpk ta
Olen kysynyt tätä useita kertoja Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta, saamatta vastausta siihen, löytyy tapauksesta julkista ETPK:a.
Juttelin viikolla pitkään puhelimessa ystävällisesti heidän kirjaamonsa henkilön kanssa, muttei hän osannut auttaa.
Tapauksen tutkinnanjohtajahan on vastuussa salauksesta, mutta näin vanhan jutun tapauksessa, ei ole tietoa onko kyseinen henkilö enää virassa tai edes hengissä.
Kuka nyt on vastuussa salauksista, siihen eivät osanneet vastata.

Re: Paloittelumurha Vantaan Korsossa 2010 - kahdelle miehelle elinkautiset

Lähetetty: Pe Touko 23, 2025 3:14 pm
Kirjoittaja Gretar
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Pe Touko 23, 2025 2:32 pm
matamimimmi kirjoitti: Pe Touko 23, 2025 1:20 pm
Gretar kirjoitti: Ti Huhti 29, 2025 3:21 pm Sattuisiko keneltäkään löytymään ETPK:ta tästä tapauksesta? Olisi mielenkiintoista päästä lukemaan. 8)
Samaa mietin meinaan etpk ta
Olen kysynyt tätä useita kertoja Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta, saamatta vastausta siihen, löytyy tapauksesta julkista ETPK:a.
Juttelin viikolla pitkään puhelimessa ystävällisesti heidän kirjaamonsa henkilön kanssa, muttei hän osannut auttaa.
Tapauksen tutkinnanjohtajahan on vastuussa salauksesta, mutta näin vanhan jutun tapauksessa, ei ole tietoa onko kyseinen henkilö enää virassa tai edes hengissä.
Kuka nyt on vastuussa salauksista, siihen eivät osanneet vastata.
Eikö tästä todella saa esitutkintapöytäkirjaa millään? Vaikka alkuperäinen tutkinnanjohtaja ei olisi enää virassa tai tavoitettavissa, niin luulisi että salassapidon päätökset eivät ole yhden henkilön varassa.

Re: Paloittelumurha Vantaan Korsossa 2010 - kahdelle miehelle elinkautiset

Lähetetty: Pe Touko 23, 2025 3:34 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Löysin kyseisen esitutkintapöytäkirjan numeron:

8060/R/1928/10

Re: Paloittelumurha Vantaan Korsossa 2010 - kahdelle miehelle elinkautiset

Lähetetty: Ma Kesä 23, 2025 8:29 pm
Kirjoittaja matamimimmi
onko vastaus tullut ?
En viitsi tilata jos oek on tilannut etpk n?? tai joku muu ??? 8) 8)

Re: Paloittelumurha Vantaan Korsossa 2010 - kahdelle miehelle elinkautiset

Lähetetty: Ti Kesä 24, 2025 12:39 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
matamimimmi kirjoitti: Ma Kesä 23, 2025 8:29 pm onko vastaus tullut ?
En viitsi tilata jos oek on tilannut etpk n?? tai joku muu ??? 8) 8)
Ensinnäkin pahoitteluni ETPK:n numerossa olleesta virheestä

Korson paloittelumurhan oikea numero on 8060/R/3928/10.
Tuon voi tilata Itä-Uudenmaan poliisista, mutta tilaus on maksullinen koska tätä ei ole koskaan julkaistu julkisena versiona.
Salaaminen vie aikaa karkeasti arvioiden 2 tuntia, veloitus on 82 € tunnilta.

Tämän kaiken olen selvittänyt. Joten jos kukkaro kestää niin tilaus ositteeseen:
[email protected]