Sivu 51/144

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Ke Kesä 13, 2012 12:23 am
Kirjoittaja ulkosuomalainen
Airola kirjoitti
Ja eikös syyttäjäkin ole yrittänyt vedota nimenomaan siihen, että tietokoneelta löytyy ääniä ja että Anneli on kiinnostunut ääntenkäsittelystä ja oli vielä se "pelasta äänet" -lappukin. Eihän noilla asioilla ole mitään tekemistä minkään kanssa, jos äänityksessä olisi vain käytetty jotain yhtä pitkää etukäteen nauhoitettua kuolinkamppailua. Luultavasti siis syyttäjienkin ajatuksena on se, että taustanauhan tekoon olisi käytetty useita ääniklippejä.
Ummm--ma en nyt seuraa sun logiikkaa ollenkaan mutta eipa tuolla liene valia. Itse olettaisin, etta vaatii jonkinlaisia perus "aanenkasittelyvalmiuksia", etta osaa vaikka siirtaa puhelimeen tallentuneen patkan tietokoneelle. Tai vaikka tajuaa Pardonin pointin, etta aanilahteessa tarvitsee kunnon kaiuttimet. Jollei jotain vastaavaa ole aiemmin tehnyt, tuskin sita rupeaisi juuri aviomiehen surmattuaan opettelemaan.

Toisaalta vastaavia valituksia yms. ei ole voinut aanittaa kuin murhayona ja tassa olen kylla Pardonin kanssa samaa mielta, etta ajatus jonkun koostenauhan tyostamisesta puukotuksen jalkeen kuulostaa aika absurdilta.
Ja sinä olet sillä kannalla, että kaikki iskut ovat tapahtuneet ennen koko puhelua.
Jos millaan kannalla taustanauhasta olen, taidan kallistua tahan. Nainpa se taisi aanitutkijakin sen ajatella:
Näytteellä 26 uhrin ääntä ei kuulu enää 2:27 kohdan jälkeen ja soittajakin sen toteaa kohdassa 3:10. Jos uhrin äänet on tallennettu etukäteen, niin silloin uhrin hiljeneminen ei tapahdukaan näytteen 26 aikana, vaan se on voinut tapahtua jo aikaisemmin.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Ke Kesä 13, 2012 12:26 am
Kirjoittaja MollyMalone
Ette ole sitten nähneet niitä kaikkia "puhelinkuvia"? Yhdessä Anneli todella on syventynyt puhelimeen seisovaltaan niin että sellaiseen kehonkieleen ja kasvojen keskittyneeseen ilmeeseen (älkää häiritkö mulla on nyt tärkee viesti täällä) on vaikea yltää leikkipuhelimen ollessa kyseessä. Lapsetkin ovat sanoneet että Annelilla oli puhelin käytössä. Miksi on niin tärkeää kieltää puhelimen olemassaolo ja mennä niin pitkälle että sanoo vielä ettei osaa sellaista käyttääkään. Perheessä oli commun lisäksi Jukan vanha karvalakkimalli jonka käyttäminen on helppoa kuin mikä. Siinä saattoi olla sellainen prepaid-liittymäkin.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Ke Kesä 13, 2012 2:04 am
Kirjoittaja Severin A
Vieläkin jaksan inttää ja väittää, että mammadietin yhteydessä mainittiin nimenomaan 'kannustavat tekstiviestit' eikä täällä mainitut sähköpostit. Löytäisikö joku osaavampi interwebin ihmemaasta nua vanhat mammadiettisivut?

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Ke Kesä 13, 2012 2:25 am
Kirjoittaja alpo holisti
http://www.archive.org/web/web.php

Tossa yksi waybackmachine...

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Ke Kesä 13, 2012 3:02 am
Kirjoittaja Airola
ulkosuomalainen kirjoitti:
Airola kirjoitti
Ja eikös syyttäjäkin ole yrittänyt vedota nimenomaan siihen, että tietokoneelta löytyy ääniä ja että Anneli on kiinnostunut ääntenkäsittelystä ja oli vielä se "pelasta äänet" -lappukin. Eihän noilla asioilla ole mitään tekemistä minkään kanssa, jos äänityksessä olisi vain käytetty jotain yhtä pitkää etukäteen nauhoitettua kuolinkamppailua. Luultavasti siis syyttäjienkin ajatuksena on se, että taustanauhan tekoon olisi käytetty useita ääniklippejä.
Ummm--ma en nyt seuraa sun logiikkaa ollenkaan mutta eipa tuolla liene valia. Itse olettaisin, etta vaatii jonkinlaisia perus "aanenkasittelyvalmiuksia", etta osaa vaikka siirtaa puhelimeen tallentuneen patkan tietokoneelle. Tai vaikka tajuaa Pardonin pointin, etta aanilahteessa tarvitsee kunnon kaiuttimet. Jollei jotain vastaavaa ole aiemmin tehnyt, tuskin sita rupeaisi juuri aviomiehen surmattuaan opettelemaan.

Toisaalta vastaavia valituksia yms. ei ole voinut aanittaa kuin murhayona ja tassa olen kylla Pardonin kanssa samaa mielta, etta ajatus jonkun koostenauhan tyostamisesta puukotuksen jalkeen kuulostaa aika absurdilta.
Ja sinä olet sillä kannalla, että kaikki iskut ovat tapahtuneet ennen koko puhelua.
Jos millaan kannalla taustanauhasta olen, taidan kallistua tahan. Nainpa se taisi aanitutkijakin sen ajatella:
Näytteellä 26 uhrin ääntä ei kuulu enää 2:27 kohdan jälkeen ja soittajakin sen toteaa kohdassa 3:10. Jos uhrin äänet on tallennettu etukäteen, niin silloin uhrin hiljeneminen ei tapahdukaan näytteen 26 aikana, vaan se on voinut tapahtua jo aikaisemmin.

Totta puhut kyllä.
Tuo vaikuttaisi tosiaan olevan ainoa varteenotettava teoria, mikäli taustanauhaa on käytetty. Taitaapa syyttäjäkin kuitenkin tähän vedota eikä mihinkään aiemmin ulos yskäisemääni ajatukseen. Olin hakoteillä sen suhteen.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Ke Kesä 13, 2012 7:40 am
Kirjoittaja nuusku-nella
Airola kirjoitti: Itse olen sillä kannalla, että se kuvan puhelin on leikkipuhelin, kuten Anneli sanoo. Se ei ole mikään mahdottomuus. Outona leikkipuhelimen kanssa valokuvassa esiintymistä voidaan toki pitää, jos niin sen haluaa nähdä, mutta eiköhän itse kultakin löydy valokuvia, joissa ei "loogisesti" ajateltuna ole mitään järkeä. Ja löytyyhän tuosta heti järki, jos ajattelee sellaista skenaariota, että Anneli lastensa iloksi on käyttävinään lasten "puhelinta." Aika monessa lapsiperheessä on lapsille ostettu näitä leikkipuhelimia ja olen nähnyt niitä käytettävän mainitsemastani syystä useita kertoja. Tuossa voi taas kyseenalaistaa sen, että miksi kukaan ottaisi siitä tilanteesta kuvan. No miksi ei? Aika moni nykypäivän valokuvaustilannekin voitaisiin kyseenalaistaa turhana.
Eikö ne valokuvat Annelista puhelimen kanssa ollut juuri mammadieettiä, perhekerhoa tms varten otettuja? Eikä lasten hauskuutukseksi? Näin mä ainakin muistan lukeneeni mutta liekö sekin sitten ollut enemmänkin minfofakta kuin Annelin itsensä sanomaa. Sen ainakin tiedän lukeneeni että kuvia ei ole ottanut Jukka vaan Anneli ajastimen kanssa tai jompikumpi vanhemmista lapsista, näin on Anneli kertonut kuulustelussa.

Ihan oikeaa faktaa on kuitenkin se että niistä kuvista ei voi sanoa juuta taikka jaata Annelin kyvystä käyttää kännykkää tai sellaisen omistamisesta. Mutta lapset ovat nyt kertoneet että äidillä on kännykkä ollut jo ennen isän surmaa. Näinköhän.. Ilmeisen salainen sellainen koska Annelin vanhemmilla ei ole numeroa ollut, ei myöskään sisaruksilla, Jukan sukulaisista puhumattakaan. Mitähän varten se kännykkä sitten olis ollut?

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Ke Kesä 13, 2012 8:38 am
Kirjoittaja rantakoski
Mammadieetin (yms.) tekstiviestit hoiti AA:n mukaan yhteistyöyritys. AA siis väsäsi tekstiviestit ilmeisesti sähköpostilla, lähetti ne yhteistyöyritykselle, joka lähetti tekstiviestit. Ilmeisesti tuo on todennettavissa palvelusopimuksista.

Jos taustanauhaa on HÄKE-puhelussa käytetty, uskoisin, että siinä on tietokoneen sijaan käytetty perusnauhuria tai sanelinta, tai digi sellaista, tai sitten kännykkää, joka myös hävitetty. Tietokoneen kovalevyltä pystyy palauttamaan aikoja sitten poistettua materiaalia. Tosin palauttaminen on usein sotkuista, eli palautettu data on sotkeentunut kaiken poistetun datan kanssa. Ja on sellaisia ohjelmia jotka (sweeper yms) mitkä ylikirjoittavat tyhjää tilaa useita kertoja, eli poistetun datan palauttaminen hankaloituu. Uskoisin poliisin ottaneen kopiot AA:n kodin tietokoneiden kovalevyistä, ja palauttanut dataa ja seulonut mitä sieltä löytyy. Ilmeisesti raskauttavaa ei ole löytynyt. (voitte itse kokeilla omilta koneiltanne datan palautusta 'ntfs recovery' ohjelmilla, joita on myös ilmaisia, mutta niiden laatu vaihtelee) yksi tietosuoja mahdollisuus palautuksia vastaan on encrypt page file))

Poliisi on melko varmasti tutkinut JL:n liittymien teletunnistetiedot, toinen liittymä oli JL:n oma, ja toinen työnantajalta. JL:lla ei ole ollut sellaista liittymää nimissään, mikä olisi ollut AA:n käytössä, ja sitten lopettanut toimimasta surmayön aikoihin. Jos AA:lla on ollut kännykkä, siinä prepaid, eikä kukaan sukulainen ole numeroa tiennyt, on se vain kummallista. Millainen kuumalinja AA:lla on ollut? Kenelle? Miksi?

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Ke Kesä 13, 2012 9:41 am
Kirjoittaja annijatta
No meillä on ainakin opetettu alle kouluikäisille lapsenlapsillekin näppäilemään 112 kännykästä jos jotain sattuisi tapahtumaan. Ei ole ollut vaikeaa. Siksi kyllä ihmettelen suuresti miksi päivänselvästä asiasta tehdään suuri numero. Itselläni ei ole kännykkää mutta kyllä minäkin osaan autosta hätänumeron valita (Prepaid) ja käy soittaa 112:seen vaikkei siinä puheaikaa olisikaan. (ajoin kerran liukkaalla pöhelikköön vähän liikennöidyllä metsätiellä)
Anneli on tarkoituksella soittanut lankapuhelimesta. Hänellä ei ole ollut hätää itsensä eikä lastensa puolesta.
Ei se ole ensimmäinen kerta jos ihmisellä on salaisuuksia perheeltään tai sukulaisiltaan. On niitä salarakkaita, salataan peli, huume ynnä muita riippuvaisuuksia. On tapauksia, henkilön kuoleman jälkeen esiintulevia missä on salattu perheenjäsen, yhtäkkiä onkin jossain uusi veli tai sisar.
Olisiko tämä taksari sitten sen vanhimman tyttären isä ??
(laitetaan tänne nyt uusi villi spekulaatio jos ja kun isyyttä ei ole vahvistettu DNA:lla)

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Ke Kesä 13, 2012 10:45 am
Kirjoittaja Instigator
MollyMalone kirjoitti:Ette ole sitten nähneet niitä kaikkia "puhelinkuvia"? Yhdessä Anneli todella on syventynyt puhelimeen seisovaltaan niin että sellaiseen kehonkieleen ja kasvojen keskittyneeseen ilmeeseen (älkää häiritkö mulla on nyt tärkee viesti täällä) on vaikea yltää leikkipuhelimen ollessa kyseessä. Lapsetkin ovat sanoneet että Annelilla oli puhelin käytössä. Miksi on niin tärkeää kieltää puhelimen olemassaolo ja mennä niin pitkälle että sanoo vielä ettei osaa sellaista käyttääkään. Perheessä oli commun lisäksi Jukan vanha karvalakkimalli jonka käyttäminen on helppoa kuin mikä. Siinä saattoi olla sellainen prepaid-liittymäkin.
Osaatko MollyMalone sanoa tai spekuloida, miten nämä mainitsemasi valokuvat voisivat osoittaa, että Anneli omisti matkapuhelimen ennen surmaa? Annelihan ei ole missään väittänyt, ettei osaa käyttää matkapuhelinta vaan ettei omistanut sellaista. Lasten todistukset asian suhteen ovat vähän niin ja näin, koska:

1) Syyttäjä ei käytä vanhimman tytön kuulusteluja todistelussaan, joten tämä tuskin on kertonut äidin omistamasta puhelimesta
2) Toiseksi vanhin (poika) on kertonut kaikenlaisia juttuja, joihin ei usko suurin osa tänne minfoonkaan kirjoittavista
3) Perheen kaksi nuorinta lasta ovat olleet surman aikaan 2- ja 4- vuotiaita. Nuorimmalla lapsella ei voi olla yksityiskohtaisia muistoja ajalta ennen surmaa ja toiseksi nuorinkin on ollut sellaisessa iässä, että hän on herkästi käsittänyt asioita väärin ja sekoittanut niitä päässään

Ps. Pystyisitkö MollyMalone postaamaan loput Annun "kännykkäkuvat" tuonne Kuvat-ketjuun kaikkien ihmeteltäväksi?

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Ke Kesä 13, 2012 10:53 am
Kirjoittaja HerloCCi Solmunen
Kai siinä on hyvä joku kuuma linja ollakin mahdollisia soittajia varten sen jälkeen kun on oman alapääkuvansa per(s)hekerhon sivuille tällänyt.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Ke Kesä 13, 2012 11:14 am
Kirjoittaja annijatta
HerloCCi Solmunen kirjoitti:Kai siinä on hyvä joku kuuma linja ollakin mahdollisia soittajia varten sen jälkeen kun on oman alapääkuvansa per(s)hekerhon sivuille tällänyt.
Niin kyllä se herättelee kaikki vinksahtaneet per(s)hekärpäset aika nopeesti.
Ihailijapostia ja ehdotuksia tulee ja monetkin per(s)verssit ovat valmiita maksamaan tekstiviesteistä tai muista ohjeista.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Ke Kesä 13, 2012 11:28 am
Kirjoittaja MollyMalone
Enpä tiedä kuinka korrektia kuvien postaaminen tänne on, oletan että niihin on pääsy monella muullakin katselemaan:wink:

Puhelinjutut ovat vähän sellaisia että niiden käyttöä tuolta ajalta on vaikea tarkoin selvittää. Kukaan ei varmastikaan ole painanut mieleensä että mistä numerosta Anneli on puhelunsa noihin aikoihin soittanut. Lankapuhelimesta vaiko kännykästä. En minä ainakaan osaisi tällä hetkellä sellaisia juttuja eritellä. Annelin puhelinjutut ovat tulleet tutkimuksen alle vasta nyt myöhemmin. Ei kellään ole puhelimen muistissa ollut enää numeroita joista Anneli on soitellut saati sitten jos on soitellut lankapuhelimiin. Jukan toisen puhelimen puheluista ei voi vetää johtopäätöksiä siitä että kuka ne puhelut sillä on soittanut. Poliisin alkuperäinen tutkinta rajoittui siihen että onko puhelimiin soitettu, lähetetty viestejä ja mistä numeroista. Jos puhelinnro on ollut ihan "järkevä ja selitettävissä" ei niihin ole sen enempää käytetty mietintää.

Poliisi tuskin on soitellut eri liittymien myyjille kysyäkseen onko Jukka Lahdella teiltä hankittu liittymä. Poliisi on olettanut että Jukalla on ne liittymät jotka on muutenkin tiedetty. Eikä Jukan papereista ole löytynyt tietoa ylimääräisestä puhelinliittymästä. Miten olisikaan jos paperit ovat olleet Annelilla ja hän on myös puhelinlaskut maksanut. Poliisi ei tietääkseni tarkistanut Annelin kirjanpitoa vaan Jukan. Pariskunta piti raha-asiat mun tietojen mukaan erillisinä.

Mutta mihin tämä suuri kiinnostus siitä oliko Annelilla puhelin liittyy? Ei se mun mielestä liity tähän juttuun mitenkään.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Ke Kesä 13, 2012 12:08 pm
Kirjoittaja rantakoski
Kännykät liittyy muutamalla tavalla vähintään, ne ovat olleet esillä esitukinnassa. Niiden merkitystä ei kuitenkaan tiedetä.

Puhelinkuvat on julkaistu ja niistä kysytty, joko heikentämään AA:n kertomusten uskottavuutta, tai sitten epäselväksi jäänyt tutkintalinja. LSH- ja pahoinpitelysyytteiden osalta on myös julkistettu 'mystinen' kännykkäkuva. Poliisi ei myöskään silloin 2007 sulkenut pois sitä mahdollisuutta, voisiko JL:n ja Puputin kuolemiin liittyä kolmas henkilö, mutta siis Puputti ei osallinen JL:n kuolemaan (sekin varmaan halko-DNA:lla "poissuljettu")

Mielenkiintoista, sanoisin! Taksari on yhdistetty työttömien ryhmään, ja varmaankin tavannut JL:n sekä AA:n paljon ennen surmaa. AA pitänyt 'ystävyyttä' taksarin kanssa. Kauanko AA oli suunnitellut JL:n surmaa? Oliko AA:lla ja taksarilla prepaid-kännykkä suhde? Mihin hävisi yltäpäältä verissä olleet kilvet ja suojavaatteet? Puputti kuoli seuraavana yönä.. Kuka ajeli punaisella volvolla tai jollain muulla autolla? Peruutteli tiellä myös jokin auto naapurin mukaan.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Ke Kesä 13, 2012 12:23 pm
Kirjoittaja MollyMalone
Mun mielestä siinä ei ole mitään outoa että Anneli on tutustunut johonkin henkilöön jo ennen surmaa ja pitää yhteyttä sen jälkeenkin. Sekään ei ole mitenkään erikoista että miespuolisesta ystävästä tulee entisen suhteen loputtua muutakin kuin pelkkä ystävä.

Se on järkyttävää että tämä ystävä tykkää pahoinpidellä lapsia.

Kyllä, moottoripyörä tuntuu lahjonnalta, avusta ja ystävyydestä, osittain läppäreistä. Ehkä ne läppärit ovat olleet varastettuja, Anneli ei kysellyt. Voin uskoa että taksarin kaltainen kolli on ollut tekemisissä varastetun tavaran kanssa.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Ke Kesä 13, 2012 12:44 pm
Kirjoittaja Instigator
MollyMalone kirjoitti:Mutta mihin tämä suuri kiinnostus siitä oliko Annelilla puhelin liittyy? Ei se mun mielestä liity tähän juttuun mitenkään.
Annelin ja hänen muiden kertomustensa uskottavuuttahan tuolla todistelulla pyritään murtamaan. Jos Anneli on valehdellut puhelimen omistamisesta, hän on valehdellut todennäköisesti jostain muustakin. Tuollaisessa tapauksessa ei voi vedota väärin muistamiseen.