Sivu 51/106

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ti Joulu 17, 2013 9:44 am
Kirjoittaja Bias
raavasrahtari kirjoitti:Katsotaan bannataanko minut, jos bannataan, kaikki tietää sinun vasikoineen.
Se olin kyllä minä, muutaman muun foorumilaisen kanssa. Oli Lilosta mitä mieltä tahansa, sinun panoksesi keskusteluun on ollut ala-arvoista.

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ti Joulu 17, 2013 11:23 am
Kirjoittaja Sibuli
En minäkään tekoa puolusta tai ymmärrä tekijän "syytä" teolleen ja varsinkaan jälkeenpäin kerskailulle ja pilkkaamiselle (eikös hän maininnut, että syy siihen oli se että se on "hauskaa"). Mutta onhan se silti vähän noloa, että itse tekijä kirjoittaa tähän topiciin asiallisemmin kuin esimerkiksi tuo juuri bannia saanut henkilö - olkoonkin, että esimerkiksi Jennan muistosivulla Jolli on ollut kaikkea muuta kuin asiallinen. Viestistä toiseen jatkuvat perseeseenveto-heitot luovat vain mielikuvan ettei kirjoittaja osaa keskustella tapauksesta sen rakentavammin, vaikka ymmärränkin että tämä kyseinen Jolli kuumentaa herkästi tunteita, varsinkin halveksuvalla asenteellaan uhrin perhettä kohtaan.

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ti Joulu 17, 2013 1:50 pm
Kirjoittaja eyes
Bias kirjoitti:
raavasrahtari kirjoitti:Katsotaan bannataanko minut, jos bannataan, kaikki tietää sinun vasikoineen.
Se olin kyllä minä, muutaman muun foorumilaisen kanssa. Oli Lilosta mitä mieltä tahansa, sinun panoksesi keskusteluun on ollut ala-arvoista.
Ja minä. Komppaan täysin Biasia.

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ti Joulu 17, 2013 3:58 pm
Kirjoittaja aasintappi
Jolli, oletko tietoinen tällaisen palstan kirjoitteluista? Eivät vaikuta kovinkaan paljon pitävän sinusta:
http://www.patriootti.com/jenna-lepomae ... semmistoa/

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ti Joulu 17, 2013 4:07 pm
Kirjoittaja Jolli-Setä
Olen tietoinen, mutta en aio uhrata kyseisille uusnatseille ajatustakaan.

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ti Joulu 17, 2013 4:15 pm
Kirjoittaja aasintappi
Jolli-Setä kirjoitti:Olen tietoinen, mutta en aio uhrata kyseisille uusnatseille ajatustakaan.
Miksi et käy lyömässä palstalaisille luuta kurkkuun?

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ti Joulu 17, 2013 4:38 pm
Kirjoittaja Jolli-Setä
Koska en kunnioita kyseisen ideologian omaavia henkilöitä tarpeeksi edes siihen. :D Ylpeys on hyvä juttu, mutta viha ei.

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ti Joulu 17, 2013 4:45 pm
Kirjoittaja aasintappi
Jolli-Setä kirjoitti:Koska en kunnioita kyseisen ideologian omaavia henkilöitä tarpeeksi edes siihen. :D Ylpeys on hyvä juttu, mutta viha ei.
Ta sitten pelkäät, että siellä joku oikeasti suuttuu ja tulee seuraamuksia?

Mitenkäs tuo ylpeys-viha -asetelma: kumpaa tunsit kirjoitellessasi Jennan muistosivuille? Ei unohdeta kuitenkaan totuutta miksi olet nyt julkisuudessa. Olet ollut lehdissä vain kirjoituksiesi vuoksi.

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ti Joulu 17, 2013 5:06 pm
Kirjoittaja Jolli-Setä
Kyllä mä olen ollut monesta muustakin syystä; Vasta viime viikollahan oli se lähestymiskieltojuttu.

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ti Joulu 17, 2013 5:15 pm
Kirjoittaja aasintappi
Jolli-Setä kirjoitti:Kyllä mä olen ollut monesta muustakin syystä; Vasta viime viikollahan oli se lähestymiskieltojuttu.
Eikös se lähestymiskielto tullut myös joistain kirjoittamistasi viesteistä?

Voisitko vastata kysymykseen: kumpaa tunsit, ylpeyttä vai vihaa, kirjoittaessasi Jennan muistosivuille?

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ti Joulu 17, 2013 6:00 pm
Kirjoittaja Jeremy Joblin
Jolli-Setä kirjoitti:Mitä hittoa mä olen edes tehnyt? Ollut väärässä paikassa väärään aikaan ja kertonut mielipiteeni pari vuotta myöhemmin?
Jolli-Setä kirjoitti:Kyllä mä olen ollut monesta muustakin syystä; Vasta viime viikollahan oli se lähestymiskieltojuttu.
Iltasanomat kirjoitti:Tätäkin naista kaksikko houkuteli lähtemään kanssaan Espanjaan. Kun nainen ei suostunut, ryhtyivät Lilo ja Hesselqvist pommitamaan häntä uhkausviesteillä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 88059.html
Eikö tässä jo viitettä siihen että suurin syy miksi olet ollut pitkään aikaan julkisuudessa on juurikin vain kirjoitustesi takia.
Ja en edes jaksa alkaa kaivaa niitä kirjoituksia siitä kuinka et mitään tunne vaikka sitten taas tunnetkin, eli kyllä varmaan tuon ylpeys/viha-kysymyksenkin voi kuitata jollain epämääräisellä selityksellä.

Mietityttää asia, että tekisitkös jotain nykyisellään toisin jos mahdollista vaikkakin oletkin jo aikaisemmin kertonut että et mitään kadu. Oiskohan jotain sellaista kuitenkin tullut mieleen vaikka ei sitten katumus olisikaan se tunne mitä asiaa kohtaan koet?

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ti Joulu 17, 2013 6:26 pm
Kirjoittaja Dr Bergmeister
eyes kirjoitti:
Bias kirjoitti:
raavasrahtari kirjoitti:Katsotaan bannataanko minut, jos bannataan, kaikki tietää sinun vasikoineen.
Se olin kyllä minä, muutaman muun foorumilaisen kanssa. Oli Lilosta mitä mieltä tahansa, sinun panoksesi keskusteluun on ollut ala-arvoista.
Ja minä. Komppaan täysin Biasia.
Minäkin olisin tehnyt ilmoituksen tuollaisten viestien takia, mutta en viitsinyt pelkästään sen vuoksi kirjautua tänne. Täysin asiattomia ja ala-arvoisia viestejä sai raavasrahtari aikaiseksi. Hyvä että pääsi banaanisaarelle :mrgreen:

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ti Joulu 17, 2013 7:17 pm
Kirjoittaja punchline
Mitä pidit MMLP2:sta?

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ti Joulu 17, 2013 7:32 pm
Kirjoittaja Jolli-Setä
punchline kirjoitti:Mitä pidit MMLP2:sta?
Olen kuullut vain "Monster"-biisin. On ihan jees. Mokkula ei toimi niin en pääse piratoimaan. (Täällä roikun iPhonella.)

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ti Joulu 17, 2013 7:46 pm
Kirjoittaja Kaizer Sose
Sinä Joel olisit ollut huomattavasti parempi vaihtoehto olla isäsi pre cum lakanoilla mut kun olet olemassa ja täällä tentattavana niin kerro nyt joku järkevä vastaus miksi kusit Jennan muistolle ja vanhemmille? Ihmeen järki jannulle muuten vaikutat mitä tulee kirjoittamisen taitoosi mutta sitä enemmän ihmettelen että miksi kuitenkin se iso ratas on epäkesko.