Sivu 51/152

Re: Mitä kengät kertovat?

Lähetetty: Pe Marras 18, 2011 3:05 pm
Kirjoittaja Sariola
Wagner kirjoitti:Kengät eivät kai liity mitenkän kallovammoihin mutta varmaa lienee, ettei Gustafsson niitä piilottanut matkan päähän, sillä tuolloin hänestä olisi jäänyt matkalle verijälkiä maastoon.
Koska kengistä löytyi eri uhreille kuuluvaa verta, on selvää, että ne on kuljetettu löytöpaikkaansa vasta ryöstömurhien ja Gustafssonin törkeän pahoinpitelyn jälkeen.
Muut kadonneet kamat on ilmeisesti kuljetettu kokonaan pois alueelta, eikä niistä ole löydetty mitään.
Näin ollen on selvää, ettei Gustafssonilla ole ollut mitään tekemistä murhiin liittyen paitsi että on ainoana uhreista jäänyt henkiin: oli siis paikallaolleena poliisin logiikan mukaan epäilty numero yksi.

:idea:
Olen pääosin samaa mieltä kuin Wagner tässä asiassa. Varsinainen hyökkäys tapahtui ensin, kenkien pois vieminen myöhemmin.

Eräs näkökohta. Kuvitellaan tilanne kuin eräät kirjoittajat olettavat. Teltalla tapellaan. Gustafssonilla on useita suuria avohaavoja päässään, mm. ohimon takana ja poskessa. Häntä on lyöty useita kertoja eikä aivan helläkätisesti. Varmasti hän vuotaa verta melko runsaasti.

Miksi hänen kenkiensä päällä ei ole hänen omaa vertansa?

Oikea vastaus lienee, että mikäli noin olisi tapahtunut, olisi hänen kenkiensä päältä löytynyt hänen omaa vertansa. Mutta ei ole löytynyt. Se tarkoittanee, että hän ei ole ollut tiputtamassa vertansa siinä kenkien yläpuolella, eli että nuo kengät eivät ole olleet hänen jalassaan.

Re: Mitä kengät kertovat?

Lähetetty: Pe Marras 18, 2011 9:20 pm
Kirjoittaja Blackman
Missä on sanottu että NG on vuotanut verta niin, että sitä olisi joka paikassa?
Olivatko esim. NG:n vaatteet veriset ja jos oli niin kuinka vereytyneet olivat.
Onko tästä mainintaa missään. En muista muuta mainintaa NG:n vaateista kuin että olivat kunnossa, mitä tuokin sitten tarkoittaa.
Kuinka paljon NG on vuotanut verta, jos sitä olisi ollut maastossa ympäriinsä olisi veren hukka ollut jo niin suuri, että se olisi ollut vaarallista.
Eipä sitä kaiketi ollut teltallakaan kovin paljon.
Joten vähäiset olivat ulkoiset vammat joista veri on vuotanut.

Se miksei kenkien päällä ollut hänen verta, johtuu siitä ettei verta ollut vuotanut paljoakaan.

Re: Mitä kengät kertovat?

Lähetetty: Pe Marras 18, 2011 11:09 pm
Kirjoittaja Misri
^ Pidän hyvin todennäköisenä, että NG on aiheuttanut osan vammoistaan itse. Muutama nyrkinisku tai potku tai vastaavasti esim. putoaminen kahden metrin korkeudelta, riitää aiheuttamaan (asiantuntijoiden mukaan), nämä kasvojenalueen matala energiset murtumat sekä ruhjeen ohimoon, poskilihasen on puhkaissut omat hampaat. Eli yksi tai kaksi omankäden iskua sopivasti alaleukaan riittää aiheuttamaan nämä kaikki muut, todetut, kasvojen vasemmalla puolella olevat vammat. Tätä iskujen voiman seurannais - vaikutusta voisi kutsua vaikka "domino-ilmiöksi". Nämä mustat silmät sensijaan ovat tulleet nyrkkitappelusta Sepon kanssa, tämä matsi on jo käyty mahdollisesti puolenyön tietämillä. Tästä riidasta on myös motiivitodistajan todistus olemassa.

Re: Mitä kengät kertovat?

Lähetetty: La Marras 19, 2011 12:05 am
Kirjoittaja Sariola
^Ei ole tietoa miten NG:n vammat syntyivät. Tuo Misrin selitys on kyllä kovin heppoinen. Eivät vammat niin helpolla synny. Kyllä verta on vuotanut. Kenkien päälle ei olisi tarvinnut tipahtaa kuin pisara tai pari, niin siitä olisi voitu tunnistaa DNA. Ei ole havaittu NG:n verta kenkien päällä. Kyllä poskihaava ja etenkin korvan takana oleva haava ovat vuotaneet aika tavalla verta. Tummissa vaatteissa pienehköt pisarat eivät helposti erotu, esim. housujen lahkeissa. Kenkien pinnat on tutkittu pikkutarkasti. Kun lyödään nyrkillä lujaakin leukaan, ei siihen osumakohtaan yleensä synny ruhjehaavaa, vaikka leukaluitakin katkeaisi. Sitä paitsi leukaluun katkaiseva isku on jo tosi voimakas ja nyrkillä lyötynä hyvin harvinainen. Erittäin lujaa lyövillä nyrkkeilijöilläkin leukaluu murtuu hyvin harvoin. Niin kyllä sattuu joskus esim. ammattinyrkkeilyssä. Tässä tapauksessa lyönnin osumakohtaan on syntynyt aina myös ruhjehaava. Siis ruhjehaava alaleuassa, ruhjehaava poskessa ja ruhjehaava ohimon takana korvan yläpuolella. Se viittaa siittaa siihen, että ei ole lyöty pelkällä nyrkillä, vaan kovapintaisella esineellä. Niin minä ainakin tulkitsen. Potku kovalla kengällä myös sopii. Paljaalla nyrkillä lyöminen ei mielestäni sovi noiden ruhjehaavojen aiheuttajaksi. Siinä on lyöty lujaa ja kovapintaisella esineellä, tai potkaistu kovalla kengällä. Kannattaa muistaa, että ruumiinavauspöytäkirjassa on mainittu Boismanin osalta vain "hankaumaa vasemmassa kädessä". Siis ei mitään hankaumia oikeassa kädessä. Sitä se tarkoittaa.
Tuollainen hankauma voi syntyä yhtä hyvin puolustaessa kuin hyökätessäkin. Tarkempaa tietoa hankauma ei kerro. Esim. kättä on voitu pitää pään suojana kun iskuja on tullut. Myös Gustafssonin osalta on maininta "hankaumaa vasemmassa kädessä". Siis samaan tapaan. Myös hänen kohdallaan ei ole oikeasta kädestä mitään mainintaa. Kyynärvarressa on kyllä ollut haava, joka valokuvan mukaan näyttää pistohaavalta - missään tapauksessa se ei ole "naarmu". Katso kuvaa!

Kuva

Re: Mitä kengät kertovat?

Lähetetty: La Marras 19, 2011 4:02 pm
Kirjoittaja Hessu52
Kyllä tuo on selvä naarmu, sillä en minä tuollaista voi mitenkään pistohaavana pitää.



Mutta mutta, kun tämä on "Mitä kengät kertovat osio", niin jospa Sariolakin jättäisi nuo ikuiset vammaselittelynsä niille tarkoitettuun osioon!

Ei siinä kovin paljoa ole tarvinnut suojaa lättysensä edessä pitää, joko naisten uimahousuja, tai naisten pyyhettä, kun veri ei olisi mihinkään valunut!

Se on saattanut olla syy noiden tavaroiden katoamiselle, sillä mitään muuta syytä ei niille voi selittää.

Kyllä kenkien piilottaja on ollut selvästi tietoinen, minne on kengät jemmaan vienyt, mutta ei ole ollut paikkakunnasta niin selvillä, että olisi vienyt kengät parempaan jemmaan, no jos on ollut lavastamassa tekoa ulkopuolisen tekemäksi, niin se on ollut sitten tarkoitushakuista viedä ne jemmaan lähelle lähintä asuntoa, joka nyt vaan sattui olemaan valitettavasti kioskimiehen talo.

Siitä oletetusta jemmakohdata, näkyy tallin kulmaa sen verran, että valoisaan aikaan on jemmaus täytynyt tehdä, ettei ole hiippaillut talon pihaan!

Tuo oletettu jemmauskohta ei taida olla kuitenkaan se oikea kohta, vaan ihan joku muu, se oikea on nimittäin minulle kerrottu ja näytetty!

Huomattavasti lähempänä murhaniemeä, kuin mitä luulette!

Re: Mitä kengät kertovat?

Lähetetty: La Marras 19, 2011 5:24 pm
Kirjoittaja Matlock
Misri kirjoitti:^ Pidän hyvin todennäköisenä, että NG on aiheuttanut osan vammoistaan itse. Muutama nyrkinisku tai potku tai vastaavasti esim. putoaminen kahden metrin korkeudelta, riitää aiheuttamaan (asiantuntijoiden mukaan), nämä kasvojenalueen matala energiset murtumat sekä ruhjeen ohimoon, poskilihasen on puhkaissut omat hampaat. Eli yksi tai kaksi omankäden iskua sopivasti alaleukaan riittää aiheuttamaan nämä kaikki muut, todetut, kasvojen vasemmalla puolella olevat vammat. Tätä iskujen voiman seurannais - vaikutusta voisi kutsua vaikka "domino-ilmiöksi". Nämä mustat silmät sensijaan ovat tulleet nyrkkitappelusta Sepon kanssa, tämä matsi on jo käyty mahdollisesti puolenyön tietämillä. Tästä riidasta on myös motiivitodistajan todistus olemassa.
Et varmasti lyö itseltäsi leukaluita hajalle.

Mitään nyrkkitappelua ei taatusti ole Sepon kanssa ainakan mainitsemaasi aikaan ollut, koska Tuulikin muistiinpanojen mukaan sen jälkeen käytiin ongella eikä mitään mainintaa riidasta ole.

Ja putomisesta aiheutuvien vammojen "asiantuntija" taitaa olla Hessu, hänhän tuota töyräältä putoamisteoriaa on ajanut :lol:

Re: Mitä kengät kertovat?

Lähetetty: La Marras 19, 2011 6:32 pm
Kirjoittaja Hessu52
Kuulehan nyt Matlock, menehän joskus käymään siellä niemellä ja mieti hieman, kuinka helppoa olisi kännispäiten suistua turpasilleen siitä töyräältä alas rannan kiville, ei se mikään mahdottomuus ole.

Itsellänikin oli lähellä suistuminen hämärässä, silloin kun siellä teltalla olimme, niihin perkuleen teltan nyöreihin oli niin helkutin helppo sotkeutua.

Vain ääliö leiriytyisi juuri siihen kohtaan, joten ei siellä ole ollut mitään aikomustakaan teltassa nukkua, tuo nyt lieneen varma?

Eipä silti, kyllä noita naama auki saamis mahdollisuuksia on lukemattomia, tuo on ainoastaan eräs mahdollisuus, eräs itse aiheutettu vamma voisi olla prätkän kikstartilla tehty, eli vedetty kikstartti alas ja sitten naama sopivasti eteen ja käsi irti kikstartista, jolloin jousi kojauttaa polkimen turpaseeen ja taatusti luu katkeaa ja poski aukeaa, ei tuo nyt niin kummaa olisi!

Ei olisi roiskunut omat veret kengille, tai siis niille lipokkaille, jotka joskus aikoja sitten olivat olleet kengät!

Olen muuten nähnyt, kun jätkää tempaisitiin lättyyn niin, että hampaat tulivat pehmytkudoksien läpi, joten ei nyrkillä tuollainen "läpilyönti" mitenkään erikoinen ole, osuman täytyy olla vaan "oikeasta suunnasta", joten tuossakaan kohtaa Sariolalla ei ole omakohtaista kokemusta asiasta, joten lööperiä kirjoittaa!

Mitä tulee sitten tuohon laulukirjaan, niin ei kait tytöt sinne mitään päiväkirjaa olleet myöskään menneet pitämään, joten tuollaiset merkinnät ovat hyvin ylimalkaisia ja niistä nyt ei voi suurtakaan meteliä pitää, mutta se kyllä paistaa silmään, miksi Nisukan ei kerrota olleen lainkaan teltalla Sepin metskausaikaan, tai sitä, että "pojat metskillä", kyllä tuo varmaan olisi ylös kirjattu, jos Nisukka olisi kalassa Sepin kanssa ollut, vai mitä!

Re: Mitä kengät kertovat?

Lähetetty: La Marras 19, 2011 7:38 pm
Kirjoittaja Misri
^ Aivan mahdollisuuksia teloa naamansa ja aiheuttaa näin murtumia itselleen on monia. Nämä NGn vammat on asiantuntijoiden toimesta nimetty matalaenergisiksi syystä, että tälläiset vammat ovat yleisempiä kasvovammoja ja se tiedetään tasantarkkaan mihin kohtaan leiukaluussa murtumat syntyvät, sijouttuvat näissä "nakkikioski" eli matalaenergisissä vammoissa. Yksi hyvin varteeotettava näkemys on, että NG on ollut makuuasennossa, kun iskut on leukakulmaan osuneet, eipä roisku veret kengille heh. Hyvin mielenkiintoinen oli myös verijälkitutkijan lausahdus kakkosivun kolmannen osion irtokaitaleesta, jossa oli muutamia NGn veripisaroita, "että ne ovat voineet syntyä heilahtaneesta kädestä", niin kenenkähän kättä mahtoi tarkoittaa? Iskut leukakulmassa olivat kasvojen vasemmalla puolella, eli iskijä on näin ollen, ollut ainakin oikekätinen!

Re: Mitä kengät kertovat?

Lähetetty: La Marras 19, 2011 7:41 pm
Kirjoittaja Matlock
Seppohan tapettiin makuupaikalleen, ei hän kerinnyt ketään tirvaista.

Töyträältä putoaminen on pelkkää spekulaatiota, mitä vastaan sotii polvien ehjyys ja se, ettei laulukirjassa kerrota mitään noinkin pahasta haaverista.

Re: Mitä kengät kertovat?

Lähetetty: La Marras 19, 2011 7:57 pm
Kirjoittaja Wagner

Re: Mitä kengät kertovat?

Lähetetty: La Marras 19, 2011 8:12 pm
Kirjoittaja Sariola
Kyllä Misrin ja Hessu52:n kirjoittelussa on tässä vahva selittelyn maku. Ei siinä lyöntikulmat auta, jos lyödään nyrkillä toiselta leukaluut poikki. Kyllä se merkittävin momentti on siinä raju voima. Ammattinyrkkeilyä seuraavat tietävät, että näitä sattuu joskus, mutta ne iskijät lyövät tosi kovaa, ja leukaluun murtumia sattu sielläkin hyvin harvoin, vaikka isketään usein ja lujaa.

NG:n oman veren puuttuminen kenkien pinnalta tosiaan viittaa siihen, että kengät eivät ole olleet NG:n jalassa. Kenkien ulkopinnan useat ja erikokoiset veriroiskeet viittaavat TM:een ja kengän sisältä saatu DNA viittaa myös saksalaisen laboratorion mukaan TM:een, englantilaisen mukaan TM on mahdollinen ja on useita viittauksia nimenomaan TM:een mutta asia ei ole täysin varma.

Kuvien ja vammojenkin mukaan NG on ollut yhteenotossa se osapuoli, joka on saanut perusteellisesti köniinsä. On väärin väittää hänen vammojaan lieviksi. Se selviää kyllä kun lukee ajatuksella Öhmanin laatiman vammaluettelon. Mies on kuin jyrän alle jäänyt, ei näytä voittajalta.

Re: Mitä kengät kertovat?

Lähetetty: La Marras 19, 2011 8:21 pm
Kirjoittaja Wagner
Olen Sariolan kanssa samoilla linjoilla.
Olen muuten Öhman.

8)

Re: Mitä kengät kertovat?

Lähetetty: La Marras 19, 2011 8:25 pm
Kirjoittaja Misri
^ Höpö, höpö Sariola, kyllä näistä vammoista on alan asiantutijat sanoneet kokemukseensa perustuen painavat sanansa, nämä ulkoiset vammat on luokiteltu matalaenergiseksi vammoiksi. NGhän näyttää tuossa laittamassasi kuvassa melkein saunapuhtaalta pojalta. On täällä ollut näytillä rajujakin kasvovamma - kuvia, joihin tätä NGn kuvaa ei voi "pahana tapauksena" edes unissaan rinnastaa. :P

Re: Mitä kengät kertovat?

Lähetetty: La Marras 19, 2011 8:31 pm
Kirjoittaja Wagner
Misri kirjoitti:^ Höpö, höpö Sariola, kyllä näistä vammoista on alan asiantutijat sanoneet kokemukseensa perustuen painavat sanansa, nämä ulkoiset vammat on luokiteltu matalaenergiseksi vammoiksi. NGhän näyttää tuossa laittamassasi kuvassa melkein saunapuhtaalta pojalta. On täällä ollut näytillä rajujakin kasvovamma - kuvia, joihin tätä NGn kuvaa ei voi "pahana tapauksena" edes unissaan rinnastaa. :P
Kun tulee luunmurtumia huulen halkeamisen sijaan ne ovat vammatyyppeinä täysin erilaisia.

Ostappa vaikka jostain teurastamosta naudan koko reisi ja kallo.
Tutki, miten paljon 'matalaenergistä' voimaa näiden luiden rikkominen vaatii.
Lekalla ehkä onnistut, et lyömällä, se on varmaa,

:lol:

Re: Mitä kengät kertovat?

Lähetetty: La Marras 19, 2011 8:35 pm
Kirjoittaja Hessu52
Kyllä Sariolan selitykset vaikuttavat taas sellaistam, kuin kantaisi repulla betonimyllyä!

Isku leukaan sopivasti murtaa kyllä leukaluun ja läpäisee pehmytkudoksen, tuo nyt on päivän selvää ja siihen riittää ihan vaan matalaenerginen lyönti, kuten "nakkikioski-isku"!

Myös putoaminen metrin korkeudelta, tai pelkkä kaatuminenkin riittää.

Ei polviin välttämättä mitään jälkiä tule, jos tuolta penkereeltä on turpasilleen alas tuiskahtanut, tuossa taas huomataan se suuren suuri tietämättömyys niiltä, jotka eivät ole ikänä niemellä käyneet maastoa tarkistamassa!

No jokaisella on kuvitelmansa, kuten eräällä tyypillä sellainen ihan egyptiläistyyliin Bodomille rakennettu vesilaitos, jonne on rakennustarvikkeetkin kannettu selkärepuilla polkuja pitkin, heh!