Sivu 51/223
Re: Kuka on mielestäsi Bodomin surmien takana?
Lähetetty: Pe Elo 02, 2013 9:06 pm
Kirjoittaja Matlock
Misri kirjoitti:^ Nuori sekaisin oleva surmaaja pinkaisi paniikissa pakoon. Sieltä piilostaan sitten tarkkaili poikien menoa. Ja varmasti huokaisi syvään helpotuksesta. Tajusi myöskin sen, että pojat olivat nähneet jonkun poistuvan teltan takaa. Ja tajusi senkin, että nämä pojat tulevat myöhemmin kertomaan poliiseille näkemästään. Silloin ajatuksiin iski syyllisen mielen epävarmuus, omasta uskottavuudestaan poliisien silmissä. Millä todistaisi sen, ettei hän ole voinut liikkua telttapaikalla. Kengistä tuli näin se ratkaisun avain. Viemällä kengät riittävän kauaksi telttapaikalta harhautetaan tutkijoita luulemaan, että paikalla on tosiaan ollut joku ulkopuolinen lintupoikien havaintohetkellä. Piilotusreissun tehtyään murjaaja teki joitakin muutoksia telttanäkymissä yhden uhrin ja teltan suuaukon osalta, ja kävi itse makamaan teltan päälle niin, että jalat osoittivat sinne suuntaan polulle, josta lintupojat olivat havaintonsa aiemmin tehneet. Näin se ovela temppu tehtiin ja täydestä meni silloisiin poliiseihin kuin väärä raha..
Mitään "pinkaisua" ei tapahtunut vaan hahmo poistui kävellen teltalta.
Muu viestistäsi on puhdasta spekulaatiota.
Re: Kuka on mielestäsi Bodomin surmien takana?
Lähetetty: Pe Elo 02, 2013 9:08 pm
Kirjoittaja Misri
^ Tämä uusi tutkinta, osoitti kyllä murhaajan toimista sellaisia asioita mistä ei aiemmin ollut hajuakaan. Ratkaisevinta näissä surmien jälkeisissä lavastutoimissa, oli verijälkitutkimus joka osoitti sen, että näitä lavastustoimia on suoritettu teltan ja yhden uhrin ( osalta), vielä huomattavalla viiveellä. Tämä teltan rekonstruktio, jossa oli mukana toinen lintupojista Heikki Salonen, siinä mallinuksessa nimenomaan testattiin tätä poikien silloista näkymää teltalta. Ratkaiseva oli myös Salosen vastaus Tuomisen kysymykseen: " Näkyikö siinä teltan päällä alaston nainen? " Salonen vastasi siihen; "että jos siinä silloin sellainen olisi ollut he olisivat aivan varmasti sen nähneet." Tämäkin asia verijälkien lisäksi kertoo sen, että telttanäkymää on muutettu, vielä sen jälkeen kun lintupojat olivat poistuneet telttapaikan läheisyydestä.
Matlock, ei tosiaankaan ole omaa spekulaatiotani. Vaan nämä esittämäni asiat perustuvat tutkinnassa ilmenneisiin tosiasioihin.
Re: Kuka on mielestäsi Bodomin surmien takana?
Lähetetty: Pe Elo 02, 2013 9:29 pm
Kirjoittaja Xerxes
Niinpä. Vaikuttaa siltä, että murhaaja palasi paikalle myöhemmin uudelleen ja teki siellä lavastustoimia. Siitä ei seuraa, että tekijä olisi ollut Gustafsson. Myös muu henkilö on voinut palata takaisin tekopaikalle peittelemään jälkiään. Silminnäkijöiden lausuntojen perusteella oikeus aivan oikein piti todennäköisenä, että Gustafsson ei ole ollut siinä kunnossa, että olisi kyennyt tekemään noita lavastustoimia ja viemään kenkiä niinkin kauas ja jättämään ne löydettäviksi. Oikeus sentään harkitsi asiaa realistisesti. Se on paljon todennäköisemmin juuri niin. Todennäköisesti siellä puuhaili joku seurueen ulkopuolinen, kylmäpäinen, näissä puuhissa taitava henkilö.
Ulkopuolisista parhaiten rooliin sopii juuri kioskimies. Mahdollista on, että kioskimies meni tapaamaan Assmannia tämän mökille lähialueella ja peittelyn suoritti Assmann. Gustafsson sopii noihin puuhiin hyvin huonosti. Kivilahti näki Assmannin, joka poistui länteen. Kioskimies poistui itäänpäin eikä häntä nähty. Tämän teorian mukaan hyökkäyksen tehnyt oli kioskimies ja peittelyn suoritti Assmann.
Re: Kuka on mielestäsi Bodomin surmien takana?
Lähetetty: Pe Elo 02, 2013 9:34 pm
Kirjoittaja Misri
^ Unohdin vielä todeta, että sekin selvisi tehdyssä tutkimuksissa, että Irmeli oli kuollessaan selällään teltassa ja myöhemmin vedetty vasta siihen vatsalleen makuuasentoonsa teltan päälle makaamaan. Joka asento nähdään myöskin uhrikuvasta. Samoin housujen vyötärön jättämistä latautumisjäljistä voitiin päätellä, että housut on riisuttu vasta kuoleman jälkeen myöhemmin. Selkeää lavastustarkoituksessa tehtyä lavastusta on kiistatta tapahtunut.
Re: Kuka on mielestäsi Bodomin surmien takana?
Lähetetty: Pe Elo 02, 2013 9:44 pm
Kirjoittaja Misri
^ Xerxes, kyllä nämä erikoiset toiminnat murhapaikalla, on jotenkin itselleen selitettevä. Jos ei pysty kohtaamaan tosiasioita niinkuin ne osoittavat. Tähän on ihan turhaa vetää käräjäoikeiden näkemystä se kyllä tiedetään. Se näkemys on hyvin erilainen siihen mitä tutkinnassa saatiin selville. Etenkin NGn vammojen ja toimintakyvyn osalta. Jos tekijä olisi ollut kiskaukko, niin ei hän kenkiä sentään melkein kotinurkilleen olisi piilottanut, vaikka hän olikin kylähullun maineessa, niin en näe, että hän nyt sentään niin hullu olisi ollut.

Re: Kuka on mielestäsi Bodomin surmien takana?
Lähetetty: Pe Elo 02, 2013 9:57 pm
Kirjoittaja Matlock
Kyllä misri tuo lavastukseksi väittämäsi Irmelin siirtely olisi Gustafssonin tekemänä yhtä järjetön toimenpide kuin kiskaukolta kenkien piilotus. Myös psykologisesti erittäin epätodennäköistä.
Re: Kuka on mielestäsi Bodomin surmien takana?
Lähetetty: Pe Elo 02, 2013 9:58 pm
Kirjoittaja kapteeni
Matlock kirjoitti: En osaa kuvitella surmaajan uskaltaneen lähteä kilometrien päähän teltasta.
Muistaakseni jotain 2kmx3km alue tutkittiin tarkkaan.
Minkä tahansa tapahtuman voi toki tulkita NG:n pirulliseksi lavastukseksi.
Jep. tuo pointti on ihan hyvä, että mitä pitempi matka, sitä suurempi riski. Otin vain kantaa nimenomaan siihen, mitä sanoit. Puhuit siitä, että poliisi tutkii aluetta. Todistin, että on mahdollista kävellä tutkimusalueen ulkopuolelle.
Onko sinulla tarkkaa faktaa tutkimusalueen KOOSTA ja siitä, MILLÄ METODILLE alue tutkittiin? Kaikki miinaharavalla?
Re: Kuka on mielestäsi Bodomin surmien takana?
Lähetetty: Pe Elo 02, 2013 10:04 pm
Kirjoittaja Misri
^ Näin vain on tapahtunut, joku siellä teltalla on puuhastellut ahkerana "puuhamiehenä", vielä lintupoikien poistuttua murhaniemen alueelta. Syyllisen puuhastelut, ovat psykologisesti ajateltuna mielenkiintoisia. Kenellä on ollut se suurin tarve ja syy , tämänkaltaisiin ulkopuolisen murhaajan kannalta niin merkitsemättömiin ja turhiin jälkilavastus toimiin?
Re: Kuka on mielestäsi Bodomin surmien takana?
Lähetetty: Pe Elo 02, 2013 11:33 pm
Kirjoittaja Misri
^ Tutkittava etsintäalue oli laaja, en nyt löytänyt sitä lehtitietoa missä mainittiin tarkasti maastoetsintäalueen koko, sellainen muistikuva on, että ne niemienalueet ja niihin kuuluvat lähialueet olisi ollut jotain 2.5 hehtaaria kooltaan? Tää täytyy kyllä vielä tarkistaa. Murhaajan etsintäalue olikin jo hieman suurempi laajudeltaan. Maastoharavoinnissa oli poliisien lisäksi vapaaehtoisia, näkyy noista vanhoista filmeistäkin kepit kädessään siellä ihmiset kulkivat maastossa. Myöskin jääkäreitä ja suunnistajia osallistui maastoetsintöihin. Magneettiharavalla etsittiin niemien rantoja heittoetäisyydeltä. Myös maastoetsinnöissä käytettiin magneettiharavaa, löytyi sillä ainakin yksi ruosteinen polkypyörän ruuviavain.

Kuinka paljon sitten näitä magneettiharavoita oli maastoetsinnöissä käytössä, siitä en löytänyt mainintaa.
Ps. Meinasi unohtua, että myös jälkien etsinnässä käytettiin koiria, mutta muist. vasta muutamanpäivän viiveellä.

Re: Kuka on mielestäsi Bodomin surmien takana?
Lähetetty: La Elo 03, 2013 1:23 am
Kirjoittaja Xerxes
Surmapaikalla on lavasteltu ja taitavasti, se on selvää. Mutta siitä ei suinkaan seuraa, että se olisi Gustafsson. Joku lavasti, mutta epäselvää on, kuka se oli.
Tavaroiden piilottamisesta olen sitä mieltä, että ei niitä ole välttämättä viety kovin kauas. Taitava lapion käyttäjä kaivaa hiekkamaahan hetkessä montun ja naamioi sen "tavalliseksi maapohjaksi". Ei sitä etsijät välttämättä löydä. Pitäisi kaivaa joka paikasta metrin syvyyteen. On mahdotonta tehdä niin tarkkaa etsintää. Hyvin voi olla maahan kaivettuna vaikka 400 metrin päässä.
Kenkien jättäminen on ovela temppu. Jospa vaikka tekijä ajatteli: "Kun jätän kengät tähän, arvellaan, että ei se ole ainakaan kioskimies, koska jätti kengät tähän oman asuntonsa suuntaan". Ei sentään vienyt omalle tontilleen. Minä veikkaan, että tavaroita on kaivettu maahan alle puolen kilometrin päähän kenkien löytöpaikasta. Tämä on vain arvaus.
Tämä kenkäjuttu on sekottanut tutkijoiden päätä. Niinkin voi arvella, että kenkiä ei vienyt G vaan joku muu, koska kengät olivat niin kaukana. Sen mukaan kengät vei ulkopuolinen. Mielestäni sopii hyvin myös kioskimiehelle.
Enhän minä tiedä, mutta näin arvelen. Tämä on vain teoria.
Re: Kuka on mielestäsi Bodomin surmien takana?
Lähetetty: La Elo 03, 2013 11:03 am
Kirjoittaja Misri
^ Niinhän sinä Xerxes arvelet, ja päin mäntyä arvelusi menee.
Re: Kuka on mielestäsi Bodomin surmien takana?
Lähetetty: La Elo 03, 2013 12:30 pm
Kirjoittaja Matlock
Foorumilta olen Lueskellut, että tutkittu alue olisi ollut joitan neliökilometrejä eikä hehtaareja. Luultavasti kamat on viety kauas, ei tuollaisia tavaroita pysty nopeasti hautaamaan ainakaan ilman sopivaa työkalua.
Re: Kuka on mielestäsi Bodomin surmien takana?
Lähetetty: La Elo 03, 2013 12:45 pm
Kirjoittaja Misri
^ Muistin varassa tuo etsintäalueen koko minullakin on, laaja se kuitenkin oli. Mutta kuten tiedossa on maastoetsinnät ovat aina hankalia katvealueita saattaa jäädä huolellisesta etsinnästä huolimatta. Joo onha se kaivaminen käsipelillä hieman vaikeaa. Hiekkakuoppaan tietysti voisi helposti tavarat helposti kaivaa. Tämän tavarapiilon kätköpaikka on täysin arvailun varassa. Ne kadoksiin jääneet tavarat voivat olla järvessä, maastossa ja miksei puussakin ymvs.. Mutta tuskin kovinkaan kaukana itse telttapaikalta.
Re: Kuka on mielestäsi Bodomin surmien takana?
Lähetetty: La Elo 03, 2013 1:50 pm
Kirjoittaja mehtäläinen
http://www.mtv3.fi/bodom/
Jos jollakulla jäänyt tämä lukematta, niin nyt viimeistään kannattaa tutustua.
Re: Kuka on mielestäsi Bodomin surmien takana?
Lähetetty: La Elo 03, 2013 2:04 pm
Kirjoittaja Atlanta
Jos surmaaja vei tavarat, niin ei niitä koskaan löydy. Minun arvaukseni on, että hän asui jossain lähistöllä. Kaikki kadoksiin jääneet esineet samoin kuin veriteossa ryvettyneet vaatteet on poltettu. Hyvä paikka on saunanpesä, tai vesipadan uuni. Siellä paloivat iloisesti ja illalla otettiin löylyt, kun koko päivä oltiin hikisessä hommassa. Nimittäin virkavallan apuna haravoimassa surmapaikkaa.
Jaksan uskoa, että surmaaja ei todellakaan pötkinyt kauaksi, vaan oli mukana etsinnöissä, kuten moni muukin siviili.
Kas kun oli helppoa hävittää raskauttavia todisteita ja tuoda tullessaan jotain, mikä ei asiaan kuulu.
Kenkien tarina on kovin yksinkertainen: ne huomattiin rikkinäisiksi ja kuluneiksi, niin lähtijä piilotti kengät mihin kädestään sai. Ei viitsinyt palata telttapaikalle.
Voi tietty olla, että tavarat vei joku muukin ja kengät jäi samasta syystä.
Jos tavarat vei joku muu kuin surmaaja, niin ne oli jo kaukana rikospaikalta, kun tutkijat saapuivat.