Sivu 51/210

Re: Kolme vaarallista rikollisjengiä yhdistyi

Lähetetty: Ti Helmi 24, 2015 2:43 pm
Kirjoittaja porilainen
Entinen salolaisopettaja syytteessä taidepetoksista
Salon Seudun Sanomat 12.11.2014

Entinen salolainen kuvataideopettaja on jälleen syytteessä laajassa rikosjutussa, jossa on syyttäjän mukaan myyty väärennettyä taidetta liki 800 000 euron arvosta. Oikeudenkäynti kolmea syytettyä vastaan alkoi Pohjois-Savon käräjäoikeudessa tiistaina. Salosta nyttemmin Turkuun muuttaneen ex-lehtorin lisäksi syytettynä on lahtelainen ja helsinkiläinen mies.
Taideväärennöksillä on syyttäjän mukaan huijattu kolmeatoista ostajaa. Yksi heistä on salolainen yrittäjä, jonka hankkiman Ivan Shishkinin maalauksen Valtion Taidemuseo on todennut väärennökseksi. Yrittäjä maksoi teoksesta lahtelaismiehelle 15 000 euroa keväällä 2008.
Kuvataiteita Salossa yli kaksikymmentä vuotta opettanut mies tuomittiin törkeästä petoksesta, törkeän petoksen yrityksestä ja kahdesta väärennyksestä viime vuonna. Varsinais-Suomen käräjäoikeuden mukaan lehtori oli omin käsin väärentänyt taulun, jota hän yritti kaupata aitona Pablo Picassona. Oikeus katsoi, että mies oli myös väärentänyt aitoustodistuksen väärennettyyn Picasson La Nymphe -teokseen.
Uudessa oikeusjutussa syyttäjä uskoo, että opettaja on väärentänyt leiman ja alkuperätiedot väärennettyyn Akseli Gallen-Kallelan maalaukseen. Keskusrikospoliisi tutkii jo seuraavaa taideväärennösjuttua, jossa lehtori on yksi epäillyistä.

Re: Kolme vaarallista rikollisjengiä yhdistyi

Lähetetty: Ma Maalis 02, 2015 7:01 pm
Kirjoittaja rippe
sjjk kirjoitti:Jos penttistä tarkotat, niin on ollu aijat sitten liivit päällä.
Justiinsa joo. Penttisen kanssa aikanaan samoja koulunpenkkejä kuluttaneena on kyllä pakko todeta, että eipä yllätä kovasti hänen päätymisensä rötösporukoihin. Taitaa olla jo ainakin kaksi linnakeikkaa takana? Toinen oli se joku puukotus rasistisella motiivilla ja toinen nyt tämä asehippa.

Re: Kolme vaarallista rikollisjengiä yhdistyi

Lähetetty: Ti Maalis 31, 2015 7:59 pm
Kirjoittaja LakuPekka
Panu Kulta taas linnaan, vasta 2-3 kuukautta sitten pääsi ulos.

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... sa/4955624

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi liivijengiläisiä vankeuteen kiristysjutussa.

Oikeuden mukaan uhri muun muassa pakotettiin ostamaan jengiläisen käyttöön Mercedes-Benz. Uhri oli myös hakattu jengitiloissa, jolloin häneltä vietiin omaisuutta.

Oikeus sovelsi tuomioissa koventamisperustetta, koska sen mukaan rikokset oli tehty Cannonball- ja United Brotherhood -jengien lukuun.
Mainos (uutinen jatkuu alla)

Elias Pentti Matias Kangas, 27, sai 4 vuotta vankeutta muun muassa törkeästä kiristyksestä, törkeän kiristyksen yrityksestä ja ryöstöstä. Miika Tapio Salminen, 36, ja Esko Olavi Eklund, 38, saivat 3,5 vuotta muun muassa ryöstöstä ja törkeän kiristyksen yrityksestä.

Panu Mikael Kulta, 42, sai 3 vuotta ryöstöstä ja törkeän kiristyksen yrityksestä.

Yksi jengiläinen sai puoli vuotta ehdotonta vankeutta.

Yhden miehen syyte hylättiin.

Re: Kolme vaarallista rikollisjengiä yhdistyi

Lähetetty: Pe Touko 08, 2015 8:58 am
Kirjoittaja tunppi
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/unite ... an/696529/

Rikollisjärjestö United Brotherhoodin Oulun osasto on muuttanut Intiöön.

Rajakylässä tukikohtaansa aiemmin pitänyt järjestö on Kalevan saamien tietojen mukaan muuttanut muutama kuukausi sitten kasarmialueelle Soittolan talon alakertaan.

Kiinteistön omistaa Livoli Oy. Sen osakkeet omistaa Toivo J. Kanninen, joka toimii myös yrityksen toimitusjohtajana.

Kanninen sanoo Kalevalle, että hän ei ole tietoinen rikollisjärjestön muutosta yrityksensä omistamaan kiinteistöön.

”Pitää katsoa, mitä asialle tehdään”, hän sanoo.

Keskusrikospoliisi on huolissaan United Brotherhoodin muutosta. Se luokittelee UB:n järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi.

Poliisi on viime vuosien aikana tutkinut Oulun seudulla useita siihen liittyviä rikosvyyhtejä. Useita sen Oulun-osaston jäseniä on vankilassa.

Tuorein tutkinta on juuri päättynyt. Kalevan saamien tietojen mukaan siinä epäillään neljää miestä törkeistä huumausainerikoksista, ampuma-aserikoksista ja osallistumisesta järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Oulun poliisi on tutkinut alueellaan rikoksista epäiltyjen toimintaa juuri tällä rikosnimikkeellä.

Toivo J. Kannista ei epäillä rikoksista kyseisessä vyyhdessä.

Lue lisää perjantain Kalevasta!

Onnea uuteen kotiin! :) Hautausmaa ja vankila lähellä, liekö sitten suunniteltu juttu 8)

Re: Kolme vaarallista rikollisjengiä yhdistyi

Lähetetty: Pe Touko 29, 2015 9:49 am
Kirjoittaja Eazy
Syyttäjä United Brotherhoodin jäsenistä: Törkeitä huumerikoksia ja ri­kol­lis­ryh­mään osal­lis­tu­mi­nen

Rikollisryhmä United Brotherhoodin (UB) jäseniä vastaan esitettiin useita syytteitä Oulun käräjäoikeudessa perjantaina aamupäivällä.

Syytettynä on yhteensä viisi miestä. Syyttäjän mukaan neljä heistä on syyllistynyt törkeään huumausainerikokseen.

Yhtä miestä syytetään lisäksi osallistumisesta järjestäytyneen rikollisryhmän toiminaan. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Oulun poliisi on tutkinut alueellaan rikoksista epäillyn toimintaa juuri tällä rikosnimikkeellä. Syyttäjän mukaan mies on johtanut United Brotherhoodin Oulun toimintaa. Hän on myös vastannut, ketä otetaan jäseneksi ja värvännyt ihmisiä mukaan ryhmään.

Syytteessä todetaan, että United Brotherhoodin tavoitteena on tehdä vakavia rikoksia, joista on hyötyä ryhmälle ja sen jäsenille. Toisena tavoitteena UB:lla on tehdä rikoksia, jotka kohdistuvat henkeen, terveyteen ja vapauteen. Ryhmällä on väkivaltainen maine, jota se pyrkii ylläpitämään.

Keskusrikospoliisi luokittelee UB:n järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi.

UB muutti keväällä Soittolan taloon Oulun Intiöön. Aiemmin ryhmällä oli tukikohta Rajakylässä.

Lue lisää hetken kuluttua.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/syytt ... en/698438/

Re: Kolme vaarallista rikollisjengiä yhdistyi

Lähetetty: Pe Touko 29, 2015 12:08 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Mitenkäs mulla on sellainen muistikuva että Oulun poliisi on ennenkin tutkinut nimikkeellä järjestäytyneeseen rikollisryhmään kuuluminen moottoripyöräkerholaisia.
Nyt joko Oulun poliisi tai tämä nimimerkki muistaa asioita väärin.
Vai tarkoittaako poliisi että ennen ei tuolla nimikkeellä ole tutkittu UB:n jäsenten toimintaa Oulussa?

Re: Kolme vaarallista rikollisjengiä yhdistyi

Lähetetty: Pe Touko 29, 2015 5:41 pm
Kirjoittaja Eazy
Kakkosurpo: muistelen ihan samallailla.

Jatko tähän:
Junaili huumelastin Ouluun

Oulun ryhmää johtanutta miestä syytetään lisäksi törkeästä huumausainerikoksesta. Syyttäjän mukaan mies oli sopinut Etelä-Suomessa olevan UB:n jäsenen kanssa, että hän luovuttaa tuhat Subutex 8 mg -tablettia kahdelle UB:n kokelasjäsenelle Helsingin Malmilla. Subutex luokitellaan erittäin vaaralliseksi huumausaineeksi.

Kaksikko oli kuljettanut tabletit Ouluun ja luovuttanut aineen teon tilaajalle. Syyttäjän mukaan myös aineen luovuttaja ja niitä kuljettanut kaksikko syyllistyi törkeään huumausainerikokseen.

Toista kokelasjäsentä syytetään myös ampuma-aserikoksesta, sillä poliisi löysi hänen hallustaan pistoolin ja siihen kuuluvia patruunoita. Miehellä ei ollut lupaa aseeseen.

Nelikolle vaaditaan vähintään kahden vuoden ja 11 kuukauden ja enintään kolmen vuoden ja seitsemän kuukauden vankeusrangaistusta.

Käräjillä esitettiin syytteet myös viidennelle miehelle. Syyttäjän mukaan häneltä oli löytynyt 10 grammaa amfetamiinia sekä Subutex-tabletteja. Lisäksi hänellä on ollut ilman lupaa hallussaan 79 kappaletta haulikon sekä 87 kappaletta pienoiskiväärin patruunoita. Hänelle vaaditaan 1-2 kuukauden mittaista vankeusrangaistusta.

UB muutti keväällä Soittolan taloon Oulun Intiöön. Syyttäjän mukaan United Brotherhood haluaisi saada koko rakennuksen käyttöönsä. Aiemmin ryhmällä oli tukikohta Rajakylässä.

Rikosvyyhtiin liittyy useita muita rikoksia, joiden käsittely jatkuu ensi viikolla.

Re: Kolme vaarallista rikollisjengiä yhdistyi

Lähetetty: Pe Touko 29, 2015 10:59 pm
Kirjoittaja waude
Eazy kirjoitti:
UB muutti keväällä Soittolan taloon Oulun Intiöön. Syyttäjän mukaan United Brotherhood haluaisi saada koko rakennuksen käyttöönsä. Aiemmin ryhmällä oli tukikohta Rajakylässä.
.
"Rikollisjärjestö United Brotherhoodin Oulun osasto on muuttanut Intiöön.

Rajakylässä tukikohtaansa aiemmin pitänyt järjestö on Kalevan saamien tietojen mukaan muuttanut muutama kuukausi sitten kasarmialueelle Soittolan talon alakertaan.

Kiinteistön omistaa Livoli Oy. Sen osakkeet omistaa Toivo J. Kanninen, joka toimii myös yrityksen toimitusjohtajana."
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/unite ... an/696529/

Toivo J. Kanninen taas on tämä heppu
"Riihi-säätiötä koskeva vuosikausien oikeustarina on saanut uuden käänteen. Rovaniemen hovioikeus korotti roimasti Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aralle maksettavia vahingonkorvauksia.

Riihi-säätiön hallituksen entinen puheenjohtaja Toivo J. Kanninen määrättiin maksamaan Aralle yli 3,6 miljoonaa euroa. Oulun käräjäoikeus oli tuominnut korvauksia noin 300 000 euroa. Vahingonkorvaukset määrättiin maksettaviksi törkeistä avustuspetoksista. Korkein oikeus langetti Kanniselle 12 törkeästä avustuspetoksesta ehdottoman kahden vuoden ja kymmenen kuukauden vankeustuomion kolme vuotta sitten. Tuomio sisälsi myös hovioikeudesta tulleen rangaistuksen lähinnä lukuisista törkeistä kavalluksista."
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... sa/5110650

Re: United Brotherhood

Lähetetty: Ti Kesä 09, 2015 8:39 pm
Kirjoittaja porilainen
Helsingin Sanomat julkaisi Kuukausiliitteessä alkuvuodesta 2015 näyttävän raportin harmaasta taiteesta. Salolaisen kuvataiteen lehtorin kerrottiin toimineen ensin Porin seudulla. Juuri tämä tapaus on auttanut minua näkemään pimeässä. Opettajapiireissä on kyllä tiedetty ja kuiskittu tästä ilmiöstä. Vasta muiden maiden viranomaisten toiminta pysäytti teonkuvauksen.

Re: United Brotherhood

Lähetetty: Ma Heinä 06, 2015 11:32 pm
Kirjoittaja hirvoska
mun mielestä karkotus kaikille näille rikollisliigoihin kuuluville suoraan vaikka siperiaan tai alaskaan eikä koskaan paluulippua takas ainakaan suomen maaperälle niin kusipäitä tää huumenarkkijengi on

eikä mua haittaa pätkääkään jos pari näist tolloista kuoli laajasalossa...ompahan pari paskaa vähemmän

Re: United Brotherhood

Lähetetty: Ma Heinä 06, 2015 11:52 pm
Kirjoittaja riemuralli
hirvoska kirjoitti:mun mielestä karkotus kaikille näille rikollisliigoihin kuuluville suoraan vaikka siperiaan tai alaskaan eikä koskaan paluulippua takas ainakaan suomen maaperälle niin kusipäitä tää huumenarkkijengi on

eikä mua haittaa pätkääkään jos pari näist tolloista kuoli laajasalossa...ompahan pari paskaa vähemmän
No johan sinä otat raskaasti muiden ihmisten elämäntyylin! Itseäni se ei hetkauta suuntaan eikä toiseen, että miten minulle tuntemattomat ihmiset elävät. Ovat sitten rikollisjärjestössä tai kirkkokuorossa, niin se on täysin yhdentekevää koska he elävät omaa elämäänsä ja minä omaani. Varmasti sinullakaan ei olisi noin raskasta (mikä viestistäsi on täysin havaittavissa) jos vain keskittyisit omaan elämääsi ja onnellisuuteesi :) Peace!

Re: United Brotherhood

Lähetetty: Ti Heinä 07, 2015 12:05 am
Kirjoittaja hirvoska
riemuralli kirjoitti:

joo mut noi ääliöt on tappajii tappavat syyttömii ihmisii karkotus niille jotka tappaa pitäis heti järjestää ja sitten että harrastavat laitonta velanperintää ja ihmisistä noi pedot ovat kyllä kaukana menis vaan vaikka autiolle saarelle harrastaan sitä paskamaisuuttaan täältä normaalien ihmisten parista johan noita paskoja on vankilatkin pullollaan ja ovat kidnapanneet ja raiskanneet syytömii naisia ja palotelleet ihmisii ja huumekaupoista puhumattakaan ja jokaisella on oma mielipide noista ääliöistä varmasti...karkotus vaan heti jos harrastavat huumemassakauppaa ja ihmisten kiusaamista..ja nuorisoakin ovat houkutelleet mukaansa noilla ilmaisilla huumeilla..voiko tota enään sallia ???

Re: United Brotherhood

Lähetetty: Ti Heinä 07, 2015 1:31 am
Kirjoittaja Kissankello
hirvoska kirjoitti:

Niin on kiihkeää tunnetta nyt ilmassa, että tuntuu vähän hassulta edes vastata, mutta vastaanpa nyt kuitenkin... Erästä suurta poliittista ajattelijaa siteeraten; "en ole puolesta enkä vastaan vaan pikemminkin päinvastoin", joten totean vaan, että jokainen vastatkoon omista tekemisistään ja rikoksistaan. Oikeudessa käsiteltävistä rikoksista langetetaan laissa säädetyt rangaistukset, joihin ei ainakaan vielä sisälly Suomessa sellaisia vaihtoehtoja kuin Suomen kansalaisten karkotusta (minne?), kuolemantuomioita eikä autiolle saarelle lähettämistä...

Rauhallista yötä ja kissankellojen kuvia kaikille. :) Ei kannata näin yötä vasten tai muutenkaan ottaa liikaa paineita muiden ihmisten rikoksista tai muutenkaan liikaa maailmanparannuksesta, silleen sopivasti vaan, ja siinäkin voi pienen ihmisen polla olla joskus kovilla. :wink:

Re: United Brotherhood

Lähetetty: Ke Heinä 08, 2015 5:45 am
Kirjoittaja hirvoska
kun kyseessä on pahanmaineinen kerho niin kostoiskuja nyt sitten varmaan odotellaan..hlsingissä luultavasti pian jytisee jossakin päin ja ruumiita lisää satelee..Anteeksi aikasemmin täällä kirjoitteluni mut kun kaikesta minäkin aina tuohdun kun nää pojat ei vois mennä vaikka johonkin korpeen ammuskelemaan toisiaan ja ainahan sitä kosto kostetaan kostolla ja sitä rataa..taitaa vaan olla noita kerhoja jo aivan liikaa tässä pienessä suomessa

Re: United Brotherhood

Lähetetty: Ke Heinä 08, 2015 9:27 am
Kirjoittaja Rurik Rusit
Musta jotenkin tuntuu et tuo oli jäsentenvälinen juttu.
Siivotaan jälkiä.
Huvittaa muutaman "laatu"median uutisoima moottoripyöräkerho UB :lol:
Eikö muuten saada tarpeeksi klikkihuorauksia, vai onko oikeasti noin ammattitaidottomia toimittajia?