Sivu 501/564
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Marras 01, 2025 1:17 pm
Kirjoittaja Mikisu
Tietysti nainen pystyy tappamaan miehen vaikkapa teräaseella, mutta se edellyttää, että jo ensimmäinen lyönti osuu tarpeeksi pahasti ja sen kannattaa olla myös yllättävä. Suomessa näitä on ollut päihdepiireissä. Uhri saattaa olla sen verran sekava tai toimintakyvytön, että ei ole paha rasti. Lisäksi myös miehissä on eroja, kaikki ei ole taistelijoita. Jukka vammoistaan päätellen oli, ihan kunnon kamppailu käytiin pystypainissa. Siksi Auerissa olisi pitänyt olla selviä merkkejä kamppailusta. Niitä ei ollut.
Mutta kaikin mokomin, esitä maailmalta tapaus jossa vastaavanlainen treenaamaton keski-ikäinen päihtymätön kotiäiti on pystypaininut niin ikään päihtymättömän perusterveen ja -liikkuvan miehensä kanssa ja onnistunut tappamaan tämän ilman että itselle tulee ruhjeita tai mustelmia.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Marras 01, 2025 1:18 pm
Kirjoittaja canis lupus
Eilisaamu kirjoitti: La Marras 01, 2025 1:08 pm
Mikisu kirjoitti: La Marras 01, 2025 12:03 am
En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miten hanakasti ihmiset ovat ajatelleet, että "Anneli sen tappoi". ---
Kuinka moni neljän lapsen kotiäiti, jolla on edellisestä synnytyksestä korkeintaan pari vuotta aikaa ja joka ei ole koskaan harrastanut kamppailulajeja, on valmis matsaamaan miehen kanssa ilman sääntöjä mutta veitsitasoituksella?
Täällä melko selostuksia niin suuntaan kuin toiseen, pitää muistaa että päästä keksittyjä juttuja esitetään täällä totena. Totuus on tällä hetkellä sataprosenttisesti (ainakin) Annelilla. Ja Annelin jutut muuttuneet monta kertaa, ei yhtä totuutta = valehtelu.
Mutta tähän Mikisun kommenttiin pakko puuttua, sillä nuo argumentit murrettavissa moninkertaisesti, ihan globaalisti. Miehen tappamiseen kykenee nainen, oli se sitten vaikka pienempi miestä, synnyttänyt vaikka kuinka monta lasta ja vaikka synnytyksestä olisi kulunut alle pari vuotta. Myöskään ikä tai äitiys ylipäätään tmv ei ole poissulkevia tekijöitä.
Täällähän taitaa puhua kokemusasiantuntija!
Kyllä, tappamiseen on globaalisti pystynyt monikin nainen. Mutta tuolla onnistumistarkkuudella 70+ vs. 1, suihkunraikkaana (ilman minkäänlaista mahdollisuutta moiseen peseytymiseen), mietihän nyt asiaa toisenkin kerran.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Marras 01, 2025 1:29 pm
Kirjoittaja peltirumpu
Eilisaamu kirjoitti: La Marras 01, 2025 1:08 pm
Täällä melko selostuksia niin suuntaan kuin toiseen, pitää muistaa että päästä keksittyjä juttuja esitetään täällä totena. Totuus on tällä hetkellä sataprosenttisesti (ainakin) Annelilla. Ja Annelin jutut muuttuneet monta kertaa, ei yhtä totuutta = valehtelu.
Mutta tähän Mikisun kommenttiin pakko puuttua, sillä nuo argumentit murrettavissa moninkertaisesti, ihan globaalisti. Miehen tappamiseen kykenee nainen, oli se sitten vaikka pienempi miestä, synnyttänyt vaikka kuinka monta lasta ja vaikka synnytyksestä olisi kulunut alle pari vuotta. Myöskään ikä tai äitiys ylipäätään tmv ei ole poissulkevia tekijöitä.
Luulisi, että ammatikseen rikoksia tutkivat pystyisivät edes jotenkin teonkuvaksen esittämään, mikäli Anneli olisi syyllinen. Hänen osuuttaan on kuitenkin tutkittu niin paljon ja kun vielä on käytettävissä jopa häke-nauhakin rikoksen selvittämisen apuna. Mutta ei, ammittilaiset eivät edes siihen kykene. Puhumattakaan, että pystyisivät jotenkin osoittamaan Annelin syyllisyyden.
Oletko koskaan miettinyt, mikseivät ammattilaiset tähän kykene? Minäpä annan vihjeen. Voisiko olla niin, ettei Anneli olekaan murhaaja? Jospa se onkin huppis, joka lahden tappoi. On nimittäin niin, että huppiksen tekemänä kaikki täsmää, mutta Annelin tekemänä ei mikään.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Marras 01, 2025 1:36 pm
Kirjoittaja nihilistinahalisti
Susku London kirjoitti: La Marras 01, 2025 10:59 am
MrEhtivä kirjoitti: Pe Loka 31, 2025 12:05 am
On uskottavampaa tosiaan jos Anneli tappoi itse Jukan, tämä tapahtui ennen 112- soittoa ja riidan yhteydessä.
- Vielä uskottavampaa minusta olisi jos Anneli on jotenkin muuten (avustajana) Jukan murhassa mukana
- Annelin ei olisi tarvinnut itse tässä tapauksessa piilotella mitään varusteita ja vaatteita itse
Voitko lopettaa typerät spekulaatiot, joille ei ole mitään näyttöä olemassa.
Tuo henkilö on tunnettu tämä asian tiimoilta ja jokainen tietää/pitäisi tietää kuka hän on, eläkeläisillä kun on tuota aikaa..
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Marras 01, 2025 1:43 pm
Kirjoittaja nihilistinahalisti
peltirumpu kirjoitti: La Marras 01, 2025 1:29 pm
Eilisaamu kirjoitti: La Marras 01, 2025 1:08 pm
Täällä melko selostuksia niin suuntaan kuin toiseen, pitää muistaa että päästä keksittyjä juttuja esitetään täällä totena. Totuus on tällä hetkellä sataprosenttisesti (ainakin) Annelilla. Ja Annelin jutut muuttuneet monta kertaa, ei yhtä totuutta = valehtelu.
Mutta tähän Mikisun kommenttiin pakko puuttua, sillä nuo argumentit murrettavissa moninkertaisesti, ihan globaalisti. Miehen tappamiseen kykenee nainen, oli se sitten vaikka pienempi miestä, synnyttänyt vaikka kuinka monta lasta ja vaikka synnytyksestä olisi kulunut alle pari vuotta. Myöskään ikä tai äitiys ylipäätään tmv ei ole poissulkevia tekijöitä.
Luulisi, että ammatikseen rikoksia tutkivat pystyisivät edes jotenkin teonkuvaksen esittämään, mikäli Anneli olisi syyllinen. Hänen osuuttaan on kuitenkin tutkittu niin paljon ja kun vielä on käytettävissä jopa häke-nauhakin rikoksen selvittämisen apuna. Mutta ei, ammittilaiset eivät edes siihen kykene. Puhumattakaan, että pystyisivät jotenkin osoittamaan Annelin syyllisyyden.
Oletko koskaan miettinyt, mikseivät ammattilaiset tähän kykene? Minäpä annan vihjeen. Voisiko olla niin, ettei Anneli olekaan murhaaja? Jospa se onkin huppis, joka lahden tappoi. On nimittäin niin, että huppiksen tekemänä kaikki täsmää, mutta Annelin tekemänä ei mikään.
Oletko miettinyt miksi Joutsenlahti sai työn kautta arvonaleman?
Siksi koska ei suostunut alkamaan leipoon syyttömästä syyllistä.
Vaan santaoja ja kuusisaari niin lähellä eläkeikää, että heitä ei haitannut alkaa leipoon syylliseksi.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Marras 01, 2025 2:01 pm
Kirjoittaja MrEhtivä
Susku London kirjoitti: La Marras 01, 2025 10:59 am
MrEhtivä kirjoitti: Pe Loka 31, 2025 12:05 am
On uskottavampaa tosiaan jos Anneli tappoi itse Jukan, tämä tapahtui ennen 112- soittoa ja riidan yhteydessä.
- Vielä uskottavampaa minusta olisi jos Anneli on jotenkin muuten (avustajana) Jukan murhassa mukana
- Annelin ei olisi tarvinnut itse tässä tapauksessa piilotella mitään varusteita ja vaatteita itse
Voitko lopettaa typerät spekulaatiot, joille ei ole mitään näyttöä olemassa.
Käytännössä ei huppiksestakaan ole varmaa näyttöä.
Annelin avustavarooli Jukan murhassa on täysin mahdollista ja sopii tiedossa oleviin "todisteisiin"... siis en voi lopettaa!
Annelin osuutta Jukan murhaan ei voida pois-sulkea, varmoja todisteita ei ole puolesta eikä vastaan.
Minun oletus on aika vahvasti, Anneli ei ole kertonut kaikkea ja totuutta Jukan murhasta... siis osallinen Jukan murhaan.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Marras 01, 2025 2:08 pm
Kirjoittaja Mikisu
Joutsenlahdesta tuli mieleeni se, kun hän sai huomautuksen kommentoituaan Ulvilan surman tutkintaa, vaikka ei ollut enää sen johtaja. Muistaako kukaan, mitä hän tarkalleen kommentoi? Vanhoista ketjuista löytynee toki.
On ymmärrettävää, että tutkinnanjohtajat eivät voi kommentoida avointa tutkintaa tutkinnallisista syistä, ja sekin on ymmärrettävää, että entinen tutkinnanjohtaja ei voi kommentoida enää uutta tutkintaa itsessään. Sen sijaan jos Joutsenlahtea on alettu julkisesti syyttää huonosta tutkinnasta väärin perustein, vaikka epäsuorastikin, pitää mielestäni olla mahdollisuus oikaista asia.
Mutta niin päinhän tässä jutussa on koko ajan menty, että Aueria vastaan on saanut käyttää julkisuutta, mutta hänen puolestapuhujansa on vaiennettu salassapitoperusteilla. Erittäin härskisti on käytetty aikoinaan mediaa ja sittemmin vielä sosiaalista mediaa. Niskasaaren keissi on yksi osoitus tästä. Hänellekin yritettiin hakea rangaistusta, kun otti terävästi kantaa Auerin puolesta. Ajojahti on ollut laaja ja häikäilemätön.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Marras 01, 2025 2:12 pm
Kirjoittaja Mikisu
MrEhtivä kirjoitti: La Marras 01, 2025 2:01 pm
Susku London kirjoitti: La Marras 01, 2025 10:59 am
MrEhtivä kirjoitti: Pe Loka 31, 2025 12:05 am
On uskottavampaa tosiaan jos Anneli tappoi itse Jukan, tämä tapahtui ennen 112- soittoa ja riidan yhteydessä.
- Vielä uskottavampaa minusta olisi jos Anneli on jotenkin muuten (avustajana) Jukan murhassa mukana
- Annelin ei olisi tarvinnut itse tässä tapauksessa piilotella mitään varusteita ja vaatteita itse
Voitko lopettaa typerät spekulaatiot, joille ei ole mitään näyttöä olemassa.
Käytännössä ei huppiksestakaan ole varmaa näyttöä.
Annelin avustavarooli Jukan murhassa on täysin mahdollista ja sopii tiedossa oleviin "todisteisiin"... siis en voi lopettaa!
Annelin osuutta Jukan murhaan ei voida pois-sulkea, varmoja todisteita ei ole puolesta eikä vastaan.
Minun oletus on aika vahvasti, Anneli ei ole kertonut kaikkea ja totuutta Jukan murhasta... siis osallinen Jukan murhaan.
Mikä olisi motiivi? Avioliitosta voi erotakin. Mikä olisi murhan hyöty verrattuna riskiin? Auer ei ole eikä ollut tuolloinkaan mikään haihattelija vaan realistinen ihminen. Toisin kuin jotkut Porin poliisin fantasiadekkaristit, jotka mielellään suunnittelevat murhia toisten puolesta.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Marras 01, 2025 2:18 pm
Kirjoittaja Hermione

Voisit kyllä noudattaa Suskun neuvoa ja hakeutua jonkun muun harrastuksen pariin.
Susku jossain kohdassa kysyi sinulta, näkemystä ruskeisiin kuituihin. Miksi niitä oli murhapaikalla runsaasti, mutta Annelin päällä olleesta paidasta ei löytynyt yhtään. Ei, vaikka häntä oli makuutettu se päällään keittiön lattialla talossa, jossa oli koneellinen ilmanvaihto. Ei raksuta, miten ihmeessä tämä on mahdollista ja kun ei raksuta, asia sivuutetaan ja jatketaan jossain muussa näpertelyssä.
Kun kerran olet niin varma että Anneli toimi murhaajan apurina, niin minäpä kysyn sinulta, miten Anneli piti tähän murhaajaan yhteyttä murhaa suunnitellakseen? Mitä jälkiä siitä siitä olisi pitänyt jäädä? Voin sen verran valistaa sinua, että jokaisesta puhelusta, tekstiviestistä, sähköpostista ja messenger-viestistä jne jää digitaalinen jälki.
Mutta ehkä olet enemmän mukavuusalueellasi veitsen pudottelutestauksessa, että mihin asentoon se lattialle jää. Onnea valitsemallasi tiellä.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Marras 01, 2025 2:24 pm
Kirjoittaja MrEhtivä
Mikisu kirjoitti: La Marras 01, 2025 2:12 pm
MrEhtivä kirjoitti: La Marras 01, 2025 2:01 pm
Susku London kirjoitti: La Marras 01, 2025 10:59 am
Voitko lopettaa typerät spekulaatiot, joille ei ole mitään näyttöä olemassa.
Käytännössä ei huppiksestakaan ole varmaa näyttöä.
Annelin avustavarooli Jukan murhassa on täysin mahdollista ja sopii tiedossa oleviin "todisteisiin"... siis en voi lopettaa!
Annelin osuutta Jukan murhaan ei voida pois-sulkea, varmoja todisteita ei ole puolesta eikä vastaan.
Minun oletus on aika vahvasti, Anneli ei ole kertonut kaikkea ja totuutta Jukan murhasta... siis osallinen Jukan murhaan.
Mikä olisi motiivi? Avioliitosta voi erotakin. Mikä olisi murhan hyöty verrattuna riskiin? Auer ei ole eikä ollut tuolloinkaan mikään haihattelija vaan realistinen ihminen. Toisin kuin jotkut Porin poliisin fantasiadekkaristit, jotka mielellään suunnittelevat murhia toisten puolesta.
Annelilla voi olla yhtä monta syytä (motiivia) murhata Jukka, kuten myös salata asioita murhasta ja murhaajasta.
Mahdollisia motiiveja on niin monta, turha niitä on ruveta arvailemaan sen enempää, emme tiedä kaikkea edes tutkinnasta.
Anneli on ainoa joka tietää motiivinsa, olettaen että hän on mukana Jukan murhassa jotenkin.
Anneli ei välttämättä ole etukäteen tiennyt Jukan murhasta ja motiivi sotkeutua Jukan murhaan on voinut syntyä murhan aikana.
- Esimerkiksi Anneli tunnistanut tekijän, jostakin syystä (motiivi) ei ole paljastanut tekijää.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Marras 01, 2025 2:33 pm
Kirjoittaja MrEhtivä
Hermione kirjoitti: La Marras 01, 2025 2:18 pm
MrEhtivä kirjoitti: La Marras 01, 2025 2:01 pm
Susku London kirjoitti: La Marras 01, 2025 10:59 am
Voitko lopettaa typerät spekulaatiot, joille ei ole mitään näyttöä olemassa.
Käytännössä ei huppiksestakaan ole varmaa näyttöä.
Annelin avustavarooli Jukan murhassa on täysin mahdollista ja sopii tiedossa oleviin "todisteisiin"... siis en voi lopettaa!
Annelin osuutta Jukan murhaan ei voida pois-sulkea, varmoja todisteita ei ole puolesta eikä vastaan.
Minun oletus on aika vahvasti, Anneli ei ole kertonut kaikkea ja totuutta Jukan murhasta... siis osallinen Jukan murhaan.
Voisit kyllä noudattaa Suskun neuvoa ja hakeutua jonkun muun harrastuksen pariin.
Susku jossain kohdassa kysyi sinulta, näkemystä ruskeisiin kuituihin. Miksi niitä oli murhapaikalla runsaasti, mutta Annelin päällä olleesta paidasta ei löytynyt yhtään. Ei, vaikka häntä oli makuutettu se päällään keittiön lattialla talossa, jossa oli koneellinen ilmanvaihto. Ei raksuta, miten ihmeessä tämä on mahdollista ja kun ei raksuta, asia sivuutetaan ja jatketaan jossain muussa näpertelyssä.
Kun kerran olet niin varma että Anneli toimi murhaajan apurina, niin minäpä kysyn sinulta, miten Anneli piti tähän murhaajaan yhteyttä murhaa suunnitellakseen? Mitä jälkiä siitä siitä olisi pitänyt jäädä? Voin sen verran valistaa sinua, että jokaisesta puhelusta, tekstiviestistä, sähköpostista ja messenger-viestistä jne jää digitaalinen jälki.
Mutta ehkä olet enemmän mukavuusalueellasi veitsen pudottelutestauksessa, että mihin asentoon se lattialle jää. Onnea valitsemallasi tiellä.
Vastaan sinulle, olihan sinulla asiallinen kysymys... siis jotain fiksua.
Ei Annelin ole tarvinnut pitää mitään yhteyttä kehenkään ja suunnitella murhaa.
Anneli voi olla ihan 100-0 yllätetty kun ikkunasta tullut murhaaja sisään.
Mahdollinen syyllisyys Annelin kohdalla saattaa tulla kyseeseen...
- Anneli on murhan aikana tai sen jälkeen sotkeutunut tai sotkenut tutkintaa. Esimerkiksi jättänyt kertomatta olennaisia tietoja murhasta tai murhaajasta. Näin ollen Anneli on asettanut itsensä osalliseksi Jukan murhassa... Tämä on oma vahva uskomukseni tapahtumista, ettei Anneli kerro kaikkea murhasta ja murhaajasta.
Ihan sama kuinka täällä "ruikutetaan" lopettamaan... Kommentoin omalta osaltani asiaa kuten parhaaksi näen ja teen sen sääntöjen mukaan.
Suosittelen blokkaamaan minut kuten minäkin olen sin.. ja monta muuta blokannut.
Ei siis tarvitse vaivata päätänsä minun kirjoituksilla... jatkan omien olettamuksien kirjoittelua siis, bye

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Marras 01, 2025 2:59 pm
Kirjoittaja Mikisu
MrEhtivä kirjoitti: La Marras 01, 2025 2:24 pm
Annelilla voi olla yhtä monta syytä (motiivia) murhata Jukka, kuten myös salata asioita murhasta ja murhaajasta.
Mahdollisia motiiveja on niin monta, turha niitä on ruveta arvailemaan sen enempää, emme tiedä kaikkea edes tutkinnasta.
Anneli on ainoa joka tietää motiivinsa, olettaen että hän on mukana Jukan murhassa jotenkin.
Anneli ei välttämättä ole etukäteen tiennyt Jukan murhasta ja motiivi sotkeutua Jukan murhaan on voinut syntyä murhan aikana.
- Esimerkiksi Anneli tunnistanut tekijän, jostakin syystä (motiivi) ei ole paljastanut tekijää.
Motiivi on juuri se, mitä pitää ensimmäisenä arvailla. Ilman sitä on turha esittää syyllistäkään. Motiivi, tekoväline, tilaisuus - eikö ne ole ne peruspalikat, jotka aina tarvitaan?
Mikä olisi motiivi tuossa tapauksessa, että hyökkäys olisi tullut ennalta arvaamatta myös Auerille, mutta hän olisi vasta murhan tapahduttua sekaantunut siihen salaamalla jotain?
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Marras 01, 2025 3:00 pm
Kirjoittaja MrEhtivä
Mikisu kirjoitti: La Marras 01, 2025 2:59 pm

Ulkopuolisen motiivi on sinusta? Onko varmaa tietoa?
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Marras 01, 2025 3:02 pm
Kirjoittaja Mikisu
En ymmärrä, mitä tarkoitat kysyä. Minä esitin tuossa kysymyksiä, en mitään sellaista asiaa, mistä kannattaisi tiedustella "onko varmaa tietoa".
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Marras 01, 2025 3:15 pm
Kirjoittaja MrEhtivä
Mikisu kirjoitti: La Marras 01, 2025 3:02 pm
En ymmärrä, mitä tarkoitat kysyä. Minä esitin tuossa kysymyksiä, en mitään sellaista asiaa, mistä kannattaisi tiedustella "onko varmaa tietoa".
Ihan avasin keskustelua tai laajensin aihetta. Kysyit minulta Annelin motiivia salata asioita etc.
Täysin siis sama asia... Voimme vain arvailla huppiksen motiiveja murhata Jukka, emme tiedä sitä siis.
Annelin motiiveja emme tiedä mutta sellaisia saattaa siis olla myös.