perusasiamies kirjoitti:
Ihan logiikan näkökulmasta mietittynä, niin näinhän se nimenomaan ei ole. Tuo on ihan virheellistä logiikkaa mielestäni. Nauhan äänet voivat sopia molempiin casehin, A syytön tai A syyllinen.
Perusteletko jotenkin nuo väitteet:
Jos ne sopisivat syyllisyyteen, ne eivät voi sopia syyttömyyteen. (1)
Jos ne sopivat syyttömyyteen, niin ne eivät voi sopia syyllisyyteen. (2)
Perustelin tuossa juuri aiemmin. Tämä johtuu siitä, että eri skenaariot aiheuttavat erilaiset äänet, ja tapahtumien (erityisesti siirtyminen talon sisällä) keston. Näissä versioissa on tuo 5-7 metrin eroavaisuus, sekä murhaiskuihin kulunut aikaero päälle, jolloin molempiin teorioihin sopivia ääniä ei voi syntyä. Eri teorioiden annelit liikkuvat eri paikoissa, eivätkä voi liikkua samaa reittiä. Anneli ei esim voi aloittaa juoksuaan olohuoneesta, jos on takkahuoneessa. Hän ei voi astaloida 2:23 takkahuoneessa, jos juoksee 2:25 olohuoneessa. Eikä hän tietenkään voi lyödä useampaa iskua, kun ei ehdi ensimmäistäkään. Kun lisäksi tiedetään Jukan vammat, ja ettei mies juttele mitään reikä päässä ja että sorkkaraudalla lyöminen aiheuttaa tajuttomuuden ja kuoleman (joka tapauksessa varsin tuntuvan reaktion), on melko epäuskottava skenaarionakin se, että Jukka ominpäin itsekseen taantuu lauseita lujaa huutavasta miehestä sekunnissa pientä muminaa pitäväksi puolikuolleeksi. Kopsahduksien siivittämänä. Eli kyllähän jo tuossa kahden minuutin kohdalla, ensimmäisen juoksun aikana Jukkaa lyödään ensimmäisen kerran, jonka oikeuskin totesi, ja on aina todennut.
Kun tiedetään tietyt kiintopisteet, joissa Auer on tiedetyssä paikassa, tai jossa hänen pitäisi olla tietyssä paikassa (ollakseen surmaaja), voidaan laskea, mihin hän milloinkin ehtii ja minne ei. Sinänsähän tässä askarrellaan ihan akateemisten kysymysten äärellä, kun kiistellään, onko aikaa sekunti tai viisi johonkin suuntaan. Mitään murhia ei tuommoisessa ajassa tietenkään tehdä, eikä murha ennenkaikkea ole mahdollinen jäljettömästi ja äänettömästi, saatikka, että kaikki nämä jäljet, murhavälineet ja vaatteet sitten parissa minuutissa siivoillaan pois. Tai saadaan lapsi valehtelemaan spontaanisti asioista, joista hän ei voi olla edes tietoinen (esim huppumiehen poistumistapa, joka sopi paikalle jääneisiin jälkiin).
Ja miten se Auer on sieltä huoneesta lentänyt pois, kun kengänjäljet eivät ole vanhoja, ja johtavat vain ulos?? Siellä on molempien jalkojen jälkiä, ja myös jälkiä, jotka ovat syntyneet ennenkuin Jukka on pudonnut maahan.
Hovin tuomiosta kohtia:
. Näin ollen arvioitavaksi jää, onko Anneli Auer kyennyt surmaamaan Jukka Lahden hätäkeskuspuhelun aikana lyömällä tätä päähän sorkkaraudalla tai muulla astalolla
tallenteen kohdassa 2:03 ja viimeistään tallenteen
kohdassa 2:28, minkä jälkeen Jukka Lahden ääntelyä ei enää ole kuultavissa tallenteelta.
156. HL:n mukaan Jukka Lahden perus- ja välitön kuolinsyy on ollut tylpän ulkoisen väkivallan aiheuttama vaikea kallo-aivovamma. Kallo on oikealla edessä ja sivulla otsalla ja ohimolla etu-keskikuopan alueella pirstaleisesti murskautunut niin, että osa luunpalasista on irronnut toisistaan, osa tunkeutunut aivokudokseen. Kallovamman aiheuttaminen vaatii voimaa. Sorkkarauta tai jokin muu vastaava esine, jossa on vartta, sopii tekovälineeksi.
HL:n mukaan päähän kohdistuneen voimakkaan kuoleman aiheuttaneen lyönnin myötä Jukka Lahti on varmuudella menettänyt tajuntansa. Tämän jälkeen Jukka Lahdella on voinut olla korinaa tai muuta, ei kuitenkaan enää ajattelua vaativaa, vastaavankaltaista ääntelyä. Toinen tätä aiempi Jukka Lahden suuhun kohdistunut lyönti on aiheuttanut ylä- ja alaleuan murtumisen pirstaleisesti.
181. Kun otetaan huomioon Jukka Lahden ruumiin sijainti takkahuoneessa, veriroiskeet lattia-, seinä- ja ovipinnoilla sekä istumapenkissä ja sen edessä lattialla olleissa esineissä, pään ja suun vammojen muoto ja se, että nämä vammat on aiheutettu ilmeisimmin sorkkaraudalla, on
tekijän täytynyt seistä pesuhuoneen oven edessä olevalla alueella lyöntihetkellä.
Takkahuoneen lattialla olleet osittaiset ja kokonaiset kengänjäljet ovat pääosin peräisin oikean jalan jalkineesta siltä osin kuin ne ovat tunnistettavissa valokuvista. Sängynjalan ja verisen halon viereisellä alueella on myös ainakin kaksi osittaista veristä kengänjälkeä, jotka voisivat olla vasemman jalan jalkineen jättämiä.
. Jukka Lahden vasemman käden alla on osittainen kengän kantaosan jälki, joka on ensipartion kuvissa peittyneenä peiton alle. Tämä osittainen kengänjälki voi viitata siihen, että tekijä on ennen kuin Jukka Lahti on päätynyt lattialle seissyt tässä kohdin rintamasuunta kohti olohuoneen oviaukkoa. Kokonaisia tai osittaisia verisiä kengänjälkiä on nähtävissä takkahuoneen lattialla erityisesti alueella, joka jää Jukka Lahden ruumiin ja rikotun ikkunan väliin. Osan jäljistä kulkusuunta on kohti ruumista, osan kohti terassin oven rikottua ikkunaa ja ovea tai olohuoneen oviaukkoa. Arkun läheisyydessä on useita osittaisia verisiä kengänjälkiä, myös lasinpalojen päällä.
183.
Verrattaessa takkahuoneen kengänjälkien verimäärää ja veren sävyä jäljet näyttävät yhteensopivilta sen tahriintuneen veren kanssa, jota on ollut oletetulla kamppailualueella ohuesti. Terassilla havaittujen veristen kengän osajälkien sijainti ja laatu eivät ole ristiriidassa myöskään sisällä olevien veristen kengänjälkien kanssa, kun otetaan huomioon se, että ikkunan vieressä arkun päällä olleissa housuissa on havaittu verinen kengän osajälki. MM:n mukaan nämä veriset kengänjäljet terassilla olivat vastanneet kuvioinniltaan takkahuoneen lattian verijälkiä.
MM ei ollut havainnut verisiä kengänjälkiä terassilla, jotka olisivat voineet liittyä muuhun kuin tekijän poistumiseen.