Sivu 52/69
Re: Re:
Lähetetty: To Syys 17, 2009 11:41 am
Kirjoittaja awa
strangelove kirjoitti:Ja se suurin kysymys: miksi Marjatta tuli julksiuuteen vasta 2005? Miksei kukaan näistä leiriläisistä mennyt tietoineen poliisille heti tapauksen jälkeen? On aika outoa, että kolmen ihmisen murhaajaa ei menty ilmiantamaan poliisille samantien.
Hieman epäilen tuota, että Marjatta joukkoineen olisi pitänyt heti varmana sitä, että Gustafsson oli murhaaja. He eivät nähneet murhaajaa, joten heillä saattoi olla ainoastaan epäily.
Poliisi etsi kiihkeästi kiiluvasilmäistä ihmishirviötä, joka liikkui vapaana kansan joukossa. Ajat olivat tuolloin toisenlaiset, ei haluttu puuttua asioihin jotka eivät kuuluneet itselle. Ja olen 100 varma, että ei haluttu puuttua hirviömäiseen murhaan, jonka tehnyt ihmishirviö liikkui vapaalla jalalla. Sehän olisi automaattisesti tarkoittanut sitä, että oma nimi päätyisi tämän kiilusilmän tappolistalla sinne kärkipäähän. Ja nyt en todellakaan tarkoita, että olisivat Gustafssonia pelänneet, vaan sitä raakalaismaista hirviötä. Tuolta osin uskoisin Marjatan muistin hieman oikaisseen.
Saattoihan olla myös niin, että kotoa tuli käsky pysyä ihan hiljaa asiasta, ja olla kuin ei olisi koskaan Bodomilla telttailemassa ollutkaan.
Toki on selvää, että nämä asiat palautuivat Marjatan mieliin, kun tieto Gustafssonin pidätyksestä tuli julkisuuteeen. Ja näin tuo 1960 tullut epäily sai 2005 vahvistusta ja Marjatta päätyi oikeussaliin todistajaksi.
Re: Re:
Lähetetty: To Syys 17, 2009 11:56 am
Kirjoittaja kukkuu
strangelove kirjoitti:
Marjatan kertomus huojui ja horjui joka puolelta.
Tuo on sinun mielipiteesi, siis vain sinun.
Miksi muuten Gustafsson kielsi tunteneensa Sahakangasta? Olihan oikeudessakin todistajia, jotka kertoivat ihan muuta.
Re: Re:
Lähetetty: To Syys 17, 2009 1:24 pm
Kirjoittaja strangelove
awa kirjoitti:strangelove kirjoitti:Ja se suurin kysymys: miksi Marjatta tuli julksiuuteen vasta 2005? Miksei kukaan näistä leiriläisistä mennyt tietoineen poliisille heti tapauksen jälkeen? On aika outoa, että kolmen ihmisen murhaajaa ei menty ilmiantamaan poliisille samantien.
Hieman epäilen tuota, että Marjatta joukkoineen olisi pitänyt heti varmana sitä, että Gustafsson oli murhaaja. He eivät nähneet murhaajaa, joten heillä saattoi olla ainoastaan epäily.
Poliisi etsi kiihkeästi kiiluvasilmäistä ihmishirviötä, joka liikkui vapaana kansan joukossa. Ajat olivat tuolloin toisenlaiset, ei haluttu puuttua asioihin jotka eivät kuuluneet itselle. Ja olen 100 varma, että ei haluttu puuttua hirviömäiseen murhaan, jonka tehnyt ihmishirviö liikkui vapaalla jalalla. Sehän olisi automaattisesti tarkoittanut sitä, että oma nimi päätyisi tämän kiilusilmän tappolistalla sinne kärkipäähän. Ja nyt en todellakaan tarkoita, että olisivat Gustafssonia pelänneet, vaan sitä raakalaismaista hirviötä. Tuolta osin uskoisin Marjatan muistin hieman oikaisseen.
Saattoihan olla myös niin, että kotoa tuli käsky pysyä ihan hiljaa asiasta, ja olla kuin ei olisi koskaan Bodomilla telttailemassa ollutkaan.
Toki on selvää, että nämä asiat palautuivat Marjatan mieliin, kun tieto Gustafssonin pidätyksestä tuli julkisuuteeen. Ja näin tuo 1960 tullut epäily sai 2005 vahvistusta ja Marjatta päätyi oikeussaliin todistajaksi.
Marjattahan itse kertoi Obsissa, että hänelle ja porukalleen oli alusta alkaen selvää, kuka oli murhaaja.
Re: Puhuiko Marjatta totta?
Lähetetty: To Syys 17, 2009 1:32 pm
Kirjoittaja awa
Sanavalintakysymys - ei ole voinut olla muuta kuin epäily, sillä eivät nähneet murhia. Epäilksi se vain jää, ei siitä mihinkään pääse. Voin olla oikeassakin. Saa sitä näinkin epäillä.
- hymm -
Re: Puhuiko Marjatta totta?
Lähetetty: To Syys 17, 2009 2:05 pm
Kirjoittaja strangelove
awa kirjoitti:Sanavalintakysymys - ei ole voinut olla muuta kuin epäily, sillä eivät nähneet murhia. Epäilksi se vain jää, ei siitä mihinkään pääse. Voin olla oikeassakin. Saa sitä näinkin epäillä.
- hymm -
Epäilys, epäilys, epäilys... Mikseivät he kertoneet sitten tästä epäilyksestään sitten poliisille? Poliisi tiedotti laajasti ottavansa kaikki vihjeet vakavasti. Ei Nisse mikään mafiapomo sentään ollut, jota olisi pitänyt pelätä.
awa on nyt selvästi alakynnessä kun alkaa jo saivartelemaan..

Re: Puhuiko Marjatta totta?
Lähetetty: To Syys 17, 2009 3:52 pm
Kirjoittaja kukkuu
strangelove kirjoitti:
Epäilys, epäilys, epäilys... Mikseivät he kertoneet sitten tästä epäilyksestään sitten poliisille?
Esimerkiksi olisi ollut sellaisia seikkoja, jotka olisivat mahdollisesti viitanneet tämän seurueen syyllisyyteen.
Re: Puhuiko Marjatta totta?
Lähetetty: To Syys 17, 2009 4:43 pm
Kirjoittaja Merivuokko
Re: Puhuiko Marjatta totta?
Lähetetty: To Syys 17, 2009 4:45 pm
Kirjoittaja Merivuokko
Re: Puhuiko Marjatta totta?
Lähetetty: To Syys 17, 2009 4:51 pm
Kirjoittaja kukkuu
Mutta kun Strangelove väittää liki 50 vuotta myöhemmin, ettei siellä ketään ollut. Ketä pitää uskoa?

Re: Puhuiko Marjatta totta?
Lähetetty: To Syys 17, 2009 5:27 pm
Kirjoittaja MEG
Olet kirjoitellut vuosikausia ihmisistä Dahlbyn rannalla murha-aamuna, perustuen H.Salosen julkisiin lausuntoihin.
Tällä viikolla muistit H..- kertoneen siitä jo samana päivänä.
Näin sitä synnytetään "uutta tietoa".
Re: Puhuiko Marjatta totta?
Lähetetty: To Syys 17, 2009 6:01 pm
Kirjoittaja Rikosmaisteri
kukkuu kirjoitti:
Mutta kun Strangelove väittää liki 50 vuotta myöhemmin, ettei siellä ketään ollut. Ketä pitää uskoa?
Jos joku on koskaan esittänyt liki miljoonan taalan kysymyksen, niin se on tässä.
Tähän keissiin jos mihinkään liittyy hämäriä todistajia ja kyseenalaisia alibeja.
Jos vetää trendiä tästä, tai mistä tahansa Bodom-palstasta, niin se on aika selkeä.
NG syyllinen vs. NG syytön on selvä vedenjakaja, ja sen mukaan mitä uskomattomin tarina väännetään uskottavaksi oman näkökannan puolesta ja eri mieltä olevat saavat vähintään mennä tutkituttamaan pääkoppansa.
Niin ja mitä tulee tähän Marjatan stooriin, niin se ei ole edes kriittisellä polulla. Jos sen pudottaa kokonaan pois, niin ei tulla sinänsä hullua hurskaammaksi ja NG syyllinen/syytön on edelleen mahdollinen.
Re: Puhuiko Marjatta totta?
Lähetetty: To Syys 17, 2009 10:25 pm
Kirjoittaja konsta
Tuo olisi kannattanut kertoa poliisille, eikä jukaista vasta 2005, kun Hessu oli menossa jo oikeuteen. Todistajien epämääräisen uudet syötteet ohi tutkinnan eivät kuulu oikeusvaltion käytäntöihin. Ne ovat luonteeltaan lähinnä manipulaatiota.
Miksi Salosen perhe kampanjoi?
Re: Puhuiko Marjatta totta?
Lähetetty: Pe Syys 18, 2009 1:54 am
Kirjoittaja groot
konsta kirjoitti:
Tuo olisi kannattanut kertoa poliisille, eikä jukaista vasta 2005, kun Hessu oli menossa jo oikeuteen. Todistajien epämääräisen uudet syötteet ohi tutkinnan eivät kuulu oikeusvaltion käytäntöihin. Ne ovat luonteeltaan lähinnä manipulaatiota.
Miksi Salosen perhe kampanjoi?
Voi rassukkaa. Konsra näkee salaliittoja joka puolella, varsikin Gustasson ymärillä salaliittoja erityisen paljo.
Entpä jos niirä salaliittoja ei ollut ollenkaan, ehkä ajatus on vain sinun päässäsi. Ja miten niiin
koko Salosen perheellä Oli kampanja päällä. Laitappa urlia artikkeliin, jossa Salosen perhe kampajanjoi.
Re: Puhuiko Marjatta totta?
Lähetetty: Pe Syys 18, 2009 9:27 am
Kirjoittaja kukkuu
konsta kirjoitti:
Tuo olisi kannattanut kertoa poliisille, eikä jukaista vasta 2005, kun Hessu oli menossa jo oikeuteen. Todistajien epämääräisen uudet syötteet ohi tutkinnan eivät kuulu oikeusvaltion käytäntöihin. Ne ovat luonteeltaan lähinnä manipulaatiota.
Miksi Salosen perhe kampanjoi?
Miksi kertoa poliisille jotain, jonka he jo tiesivät. Tämä viesti on lähetetty huhtikuussa 2004.
Itse olet esittänyt kysymyksenkin a:lle.

Re: Puhuiko Marjatta totta?
Lähetetty: Pe Syys 18, 2009 11:02 am
Kirjoittaja kukkuu
Rikosmaisteri kirjoitti:
Niin ja mitä tulee tähän Marjatan stooriin, niin se ei ole edes kriittisellä polulla. Jos sen pudottaa kokonaan pois, niin ei tulla sinänsä hullua hurskaammaksi ja NG syyllinen/syytön on edelleen mahdollinen.
Vaikka oikeus olisi uskonutkin Sahakankaan kertomukseen, niin eihän sekään olisi riittänyt tuomioon. Pojat kinastelivat kännissä ja moottoripyörän ääni kuultiin. Gustafsson katsoi Sahakangasta myöhemmin "vihaisesti". Näilläkö olisi päätetty elinkautinen? Ei kai sentään.