Re: Ruotsin maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit
Lähetetty: Su Joulu 09, 2018 8:39 pm
Malmössä aamuyöllä kaksi räjähdystä - teini-ikäinen hengenvaarallisesti haavoittunut
Ruotsin Malmössä räjähti kahdessa eri paikassa aamuyön tunteina.
Etelä-Ruotsin Malmössä on räjähtänyt kahdessa eri osoitteessa sunnuntain vastaisena yönä. Räjähdyspaikat sijaitsevat vain kolmen kilometrin päässä toisistaan kaupungin eteläosassa.
Teini-ikäinen poika kuljetettiin sairaalaan hengenvaarallisesti haavoittuneena, kertovat Expressen ja Aftonbladet.
– Yksi henkilö löytyi rappukäytävästä haavoittuneena, Marie Keismar poliisista sanoi Aftonbladet-lehdelle.
Ensimmäiset hätäpuhelut soitettiin puoli viiden aikaan Söderkullan kaupunginosasta ja noin 20 minuuttia myöhemmin hälytyssoittoja tehtiin läheisestä Kroksbäckistä.
Poliisi ja pommiryhmä hälytettiin paikalle.
Nuorukainen löytyi ensimmäiseltä räjähdyspaikalta kerrostalon rappukäytävästä. Toisessa räjähdyksessä ei loukkaantunut kukaan.
Poliisi tutkii tapauksia ja niiden mahdollista yhteyttä toisiinsa. Rikospaikat on eristetty, ja silminnäkijöitä kuullaan.
Iltalehti
9.12.2018 9:19
"Yksi henkilö löytyi rappukäytävästä haavoittuneena..."
Onkohan hän näitä, joista poliitikot puhuvat sydäntäsärkevästi ...nämä kaikkein haavoittuvaisimmat, nämä kaikkein heikoimmat, jotka saapuvat maahan aivan yksin...