Sivu 52/185
Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta
Lähetetty: To Joulu 15, 2022 11:34 am
Kirjoittaja jokusen koira ressu
Myönnän olevani hiukan laiska jopa siinä mielessä, että minä sanelen ja konekirjoittaa.
Mutta onneksi täällä murha infossa on mukavia ahkeria ihmisiä jotka tarvittaessa auttavat kovin kummoisesti ärsyyntymättä.
Pienenä kevennyksenä selailin tuossa äsken oikeustieteen valtio sääntö oppikirjaa.
kansanedustaja ehdokkaaksi pääseminen edellyttää että hän ei ole vajaavaltainen. Mutta presidenttiehdokas voi olla vajaavaltainen.
Mutta mitä tulee itse tähän varsinaiseen juttuun, ihmettelen ihmisten käytöstä suuresti. Iltalehdessä kerrotaan, että kuului sitä ääntä ja kuului tätä ääntä ja oli apua pyytäviä naisia rappukäytävässä . Mutta miksi kukaan ei puuttunut asiaan? Mielestäni tässä kohdassa kun Koko talo on ollut täynnä mikki hiirejä Eikä olla uskallettu puuttua. Olisi paikallaan hävetä.
Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta
Lähetetty: To Joulu 15, 2022 11:40 am
Kirjoittaja KZA
Olihan sinne poliiseja soitettu mutta eivät olleet tulleet.
Niinkuin tässä ketjussa mainittu, kun aikansa yrittää saada poliiseja paikalle mutta kun ei tule, jossain kohtaa ei viitsi enää ees yrittää...
Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta
Lähetetty: To Joulu 15, 2022 11:47 am
Kirjoittaja Elizabeth
Ihan oikeasti.. Oiskohan poliisit tullut paikalle ripeämmin jos ois kerrottu että siellä jotain koiraa tapetaan ku kuuluu ulinaa? Parisuhderiidat kun ei niitä tunnu kiinnostavan
Tuo kuva nuoremmasta Moringista. Oiskohan sekin syytä julkaista iltapäivälehtiin.. moni kuitenki todennut ettei tuosta pidätyskuvasta tätä kahelia ees tunnista. Ja jos/kun tehnyt niitä rikoksia vuosikymmenet vois se nuoruuskuva olla merkittävämpi.
Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta
Lähetetty: To Joulu 15, 2022 12:14 pm
Kirjoittaja Hello Piggy
Dante69 kirjoitti: To Joulu 15, 2022 11:05 am
Muuten hyvä ketju, ja asiallista, mutta minkä ihmeen takia tuo koppi kiinnostaa, siitä yli puolet spekulaatioista. Paljon tuollaista turhaa kirjoittelua jostain kopperosta.
Mietin tuo AS sivuilla oleva, onko varmasti tämä heppu, kun Mika on 51v, ja se kuva hepusta, on nyt 44v AS sivujen mukaan, eli valehtelee siellä ikänsä? Tai sitten jonku muun kuva täällä levitetty....Kun siellä päivittyy ikä joka vuosi sen mukaan kun tulee synttäripäivä, mitä oot sinne ilmoittanut. Onko siis varma et on Mikan kuva? Toki, moni valehtelee ehkä siellä ikäänsä, mutta että 6 vuotta.......
Minusta ei ole sama. Ellei joku muu ole käyttänyt tunnusta kun on ollut aiemmin vangittuna. Onkohan tuo kiinnostunut fantasiakirjallisuudesta? Elää Morgothin kirouksen alla? Kuva on sivulla 46. Se alempi kuva. Te jotka mikan olette aiemmin tunteneet, onko hän kuvassa?
Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta
Lähetetty: To Joulu 15, 2022 12:53 pm
Kirjoittaja Hermione
Jos epäillyn lapsuudenmaisemat ovat jossain sisä-Suomessa, niin ovat kyllä erittäin potentiaalisia ruumiiden kätköpaikkoja, erityisesti jos kyseessä on joku nykyinen autiotila. Luulisi tuo olevan myös poliisilla tiedossa ja tutkinnassa.
Ihan helvetin synkkää mitä kaikkea tähän mennessä on tullut julki myös aikaisemmista tekosista. Missä kohtaa elämäänsä on luonne mennyt noin vakavasti vinoon - no, lapsuuden aikaisten tuttujen kertomuksien perusteella todella varhaisessa vaiheessa.
Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta
Lähetetty: To Joulu 15, 2022 1:34 pm
Kirjoittaja 0uts1der
Eikö ylläpito voisi editoida tämän langan nimen niin, että siitä selviäisi Mika Moringin aiempi nimi, jos se on ihan täysin varmasti Olander?
Mika Moring (ent. Mika Olander) - vangittu epäiltynä....
Kun aina joku kysyy entistä nimeä

Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta
Lähetetty: To Joulu 15, 2022 1:38 pm
Kirjoittaja Koilisvaara
Jossain kohtaa, kun spekuloitiin, että onko Miinalaisen ruumis löytynyt, niin MTV Uutiset ja Rikostoimittajat tietää kertoa, että molemmat ruumiit ovat yhä kateissa.
Rikostoimittajat: Poliisi etsii lisää epäillyn kaksoistappajan uhreja
https://www.youtube.com/watch?v=6H9c0oxHdy4
Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta
Lähetetty: To Joulu 15, 2022 2:17 pm
Kirjoittaja VastarannanKiiski
Koilisvaara kirjoitti: To Joulu 15, 2022 1:38 pm
Jossain kohtaa, kun spekuloitiin, että onko Miinalaisen ruumis löytynyt, niin MTV Uutiset ja Rikostoimittajat tietää kertoa, että molemmat ruumiit ovat yhä kateissa.
Rikostoimittajat: Poliisi etsii lisää epäillyn kaksoistappajan uhreja
https://www.youtube.com/watch?v=6H9c0oxHdy4
Niinhän tuossa mainitaan, mutta onko Katjan osalta kyseessä pelkkä toimittajien oma tulkinta? Saaran ruumis on kateissa, mutta poliisi ei ole vahvistanut selkeästi Katjan ruumiin löytymistä tai sen olemista edelleen kateissa. Aika vaitonaisia ovat olleet tiedottamaan muutakaan, koska "tutkinta on herkässä vaiheessa", mitä se sitten tarkoittaakaan.
Liittyykö juttuun muitakin, joille on vaikka myyty tai jaettu tallenteita (itse kuvattua väkivaltapornoa, snuff-filmejä) tai jotka ovat olleet jollain tapaa mukana? Jostakinhan poliisi tietää "identifiotuja" uhreja, enkä äkkiä keski muuta varmaa näyttöä kuin kuvat ja tallenteet.
Itse epäilen edelleen, että Katjan ruumis tai osia siitä on löytynyt, mutta sitä ei tutkinnallisita syistä haluta kertoa.
Muita rikoksen uhreiksi joutuneita etsitään edelleen ja heitä on "identifioitu". Henkilöllisyydet eivät ilmeisesti ole tiedossa; silloinhan poliisi voisi itse kutsua heitä kuultavaksi.
Saattaa olla, että Moring on kuvannut seksuaali- ja väkivaltarikoksiaan. Ehkä jopa surmat ja ruumiit ainakin näiden kahden naisen osalta, kun on niin vahva käsitys henkirikoksesta.
Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta
Lähetetty: To Joulu 15, 2022 2:41 pm
Kirjoittaja Sorun
Jännä kun ei vielä Lapin suunnalta ole kuulunut pihaustakaan, että missä olisi majailtu.
No eipä sitä ehkä voi kuin ihmetellä, jos on vain pieni epäilys, että avainpiilomökillä on käyty.
Mitenkähän tämä on hankkinut tietoa sopivista piilopaikoista? Onkohan saanut vinkkejä esim. aineita hankkiessa/pimeissä työpaikoissa?
Eikö tosiaan ole koskaan tullut yllätetyksi?
Kauashan edestakaisinkin Vesannolta ehtii noin vuorokaudessa.
Kuukausikaupalla kaksistaan. Jatkuvasti toista kytäten. Täydellistä paineistusta.
Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta
Lähetetty: To Joulu 15, 2022 4:40 pm
Kirjoittaja Sanie
Täällä on ollut paljon spekulointia siitä kuvan varastokopista/liiteristä yms., mutta en ole mielestäni nähnyt paljoa spekulointia tästä kuvasta. Tuo edessä näkyvä auto näyttää mun mielestä joltain amerikkalaiselta avolava- tai maasturiautolta. Jos siis Moringilla on ollut kytköksiä tuonne Vesanto-Tervo-Konnevesi akselille ja siellä viettänyt enemmänkin aikaa, niin luulisi että tuommoinen auto on voinut herättää enemmän huomiota, kuin valkoinen Audi.
Kuva oli pudonnut. Poistin toimimattoman linkin.
-NILS-
Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta
Lähetetty: To Joulu 15, 2022 5:03 pm
Kirjoittaja Filleri
PiikkiSika kirjoitti: To Joulu 15, 2022 9:12 am
Tähän tapaukseen ruvetaan nyt sekottamaan aika paljon feminismiä ja meetoota, kun kauhistellaan kun epäilty on "jahdannuu naisia" deittailemaan

Juu, niin ei saisi tehdä

vaan kaikkien tulisi odotella kotona prinsessan saapumista oven taakse kolkuttamaan.
"kasarilla" ei ollut somea ja deittisovelluksia, joissa tänäpäivänä naisia jahdataan ja tän epäillyn ukon nuoruudessa sama hoidettiin teksti-tv:ssä tms. Eikä siinä mitään poikkeuksellista mun mielestä ole, jos nuorena "tekee kaikkensa" pesän eteen.
Nämä siis yleisellä tasolla, epäillyistä rikoksista irrallaan.
Oonkohan mä ymmärtänyt metoon ja feminismin ihan väärin kun en ole itse sitä tästä huomannut? Vai kuvitteletko sä sitä vaan?

Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta
Lähetetty: To Joulu 15, 2022 5:30 pm
Kirjoittaja qsym
PiikkiSika kirjoitti: To Joulu 15, 2022 9:12 am
Tähän tapaukseen ruvetaan nyt sekottamaan aika paljon feminismiä ja meetoota, kun kauhistellaan kun epäilty on "jahdannuu naisia" deittailemaan

Juu, niin ei saisi tehdä

vaan kaikkien tulisi odotella kotona prinsessan saapumista oven taakse kolkuttamaan.
"kasarilla" ei ollut somea ja deittisovelluksia, joissa tänäpäivänä naisia jahdataan ja tän epäillyn ukon nuoruudessa sama hoidettiin teksti-tv:ssä tms. Eikä siinä mitään poikkeuksellista mun mielestä ole, jos nuorena "tekee kaikkensa" pesän eteen.
Nämä siis yleisellä tasolla, epäillyistä rikoksista irrallaan.
Ne epäillyt rikokset, kuten myös ne mistä se on jo tuomittukin liittyy aika vahvasti siihen naisten jahtaamisharrastukseen. Jos ne pahoinpitelyt on ollu toistuvia ja uhreja ollu useita, sekä epäillään ainaki kahdesta henkirikoksesta, niin tulee mieleen että se sadismin harjoittaminen on ollu jopa jonkulainen päämäärä siinä jahtaamisessa. Tietyntyyppisessä heikossa tilanteessa olevia nämä uhrit olleet joita tarkotuksella ilmeisesti etsiny.
Vai yritetäänkö tässä nyt sun mielestä vaan canceloida tätä herrasmiestä, joka on vaan yrittäny elämänkumppania itselleen löytää ja tehny "kaikkensa pesän eteen"?
Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta
Lähetetty: To Joulu 15, 2022 5:40 pm
Kirjoittaja pikseliseli
Tässä kuvassa hajustepullo on ainakin tyhjä ja mökissä on pariovet. Vasemmanpuoleisen oven kohti kuvaa oleva reuna on yläreunastaan vaaleampi kuin jos kyseessä olisi osittain katon reunan varjossa oleva oven karmi, vrt. yläkarmi. Auton kojelaudan heijastuksista näkee myös, ettei pelkääjän paikalla ainakaan ole toista ihmistä, vaikka todennäköisesti aikaisemmin on ollut, kun kyytiläiselle on säädetty oma lämpötila. Tosin, nämä asiat eivät sinällään liene kovin merkittäviä.
Puuston perusteella tiedetään, ettei ainakaan olla lapissa, mutta jos joku luontotietäjä osaa ajoittaa puiden lehdistä tai lehtien väristä yhtään tarkempaa ajankohtaa, niin auringon kulmasta (vaikka onkin aika hankalat varjot ja siksi parempi versio kuvasta auttaisi) ja kellonajasta (olettaen että Audin kellon on ollut suunnilleen oikeassa ajassa) voisi rajata maantieteellistä aluetta selvästikin. Omilla puolikaupunkilaissilmillä arvoisin ±2 viikkoa juhannuksesta, on sen verran heleä vihreä, mutta voin hyvin olla siltä osin myös metsässä.
Kuvan toistoa poistettu.
-NILS-
Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta
Lähetetty: To Joulu 15, 2022 6:30 pm
Kirjoittaja pieninainen
Annetaan uutta näkökulmaa Olanderin "uhrin" asemasta, ja oikaistaan muutamia kohtia.
Aloitetaan siitä että parikymppista/juuri aikuistumassa olevaa Mikiä ei voinut kuvitellakaan kolme/neljäkymppiseksi.
Tottapuhuen en kyllä voi sanoa muistavani ihan kunnolla miltä näytti 1990-1992 mutta tuon voin varmuudella sanoa.
Sitten tämä oletettu äiti, A.M, ainakin itselle ja toiselle uhrille äiti on kyllä esitelty aivan eri kirjaimella alkuiseksi. Toki voi olla että käytti eritilanteissa esim toista nimeäänkin ja muulloin kutsumanimeä tms. Ja äidistä puheenollen en todellakaan voi kuvitellakaan että ainakaan olisi äiti Mikaa kovinkaan kaltoinkohdellut. Te jotkut jotka ns faktana sanotte että äiti oli A.M ja asui vesannolla niin oletteko aivan 100% varmoja.
Vaikea periaatteessa sanoa yhtään mitään ilman että lukiessaan Mika osaa yhdistää just muhun. Johan tässä 30vuoden aikana on jo "pakoiltu", joten menköön.. Itse olen luultavimminkin ensimmäinen kiukun purku kohde. Tai ainakin ensimmäisiä. Tuossa jossain luki naisvihasta ja että siitä kaikki johtuisi, en ainakaan omalla kohdalla sano että olisi sellaisesta kyse. Ja mielestäni oli lämpivät välit mm äitinsä kanssa.
Sitten tämä että audimies, aikoinaan ei kyllä audilla ajellut. Milloin mikäkin alla vielä 2000.
Uskon että tätä lukee muitakin uhreja, ja itseasiassa ainakinyhden tiedänkin jo. Teille kaikille haluan sanoa että vaikka täällä suunnilleen syyllistetään teitä/meitä, kuinka tyhmiä ollaan, ja kakkosluokan kansalaisia, te ette ole mitenkään syyllisiä tähän paskaan. Itsekin syyttelin itseäni että paska johtui mun tekemistä tai sanomista asioista vuosia.
En tiedä miksi edes tuon tätä ns julki, ehkä osittain koska nyt tästä voi jo puhua. Ja osittain teille uhreille sanoakseni että te selviitte ja mikään ei ollut teidän syytä.
Älytöntä kyllä se että julkisuuteen annetaan vaan kuva jossa Mika on vanha, ja mainostetaan ns audimiehenä, jos halutaan aiempien uhrien yhteydenottoja. On kyllä niin muuttunut ainakin omista ajoistani. Anteeksi tämä on sekava teksti, jostain kumman syystä hieman lamaantunut olo ja tunne..
Re: Mika Moring - vangittu epäiltynä mm. Saara Arvan ja Katja Miinalaisen taposta
Lähetetty: To Joulu 15, 2022 6:42 pm
Kirjoittaja Sössökoski
Sanie kirjoitti: To Joulu 15, 2022 4:40 pm
Täällä on ollut paljon spekulointia siitä kuvan varastokopista/liiteristä yms., mutta en ole mielestäni nähnyt paljoa spekulointia tästä kuvasta. Tuo edessä näkyvä auto näyttää mun mielestä joltain amerikkalaiselta avolava- tai maasturiautolta. Jos siis Moringilla on ollut kytköksiä tuonne Vesanto-Tervo-Konnevesi akselille ja siellä viettänyt enemmänkin aikaa, niin luulisi että tuommoinen auto on voinut herättää enemmän huomiota, kuin valkoinen Audi.
Ei tuo kyllä miltään Amerikan autolta näytä. Vasemmalla oleva punainen mitä varmaan luulet Amerikan auton takavaloksi on postilaatikko ja auton keula on Moringin autoa vasten, kun tuulilasin ylälaidassa näkyy taustapeilin tummennusalue. Taitaa ennemminkin olla joku tavallinen pikkuauto.