Anolta tosiaan päässyt uusi video jossa hän pohtii taannoisia Turkin rauhanneuvotteluja sekä ennustaa Suomen tulevaisuutta. Olen laittanut tällä kertaa suorat sitaatit lainausmerkkeihin ihan vaan pitkän tekstiltanian selventämiseksi. Ano pärskähtää videon loppupuolella useaan otteeseen nauramaan varsinkin päästessään kertomaan EU:n ja NATO:n lopussa tai vitsaillessaan naisista, jotka ovat odottaneet Suomessa NATO:n sotilaita "haarukat märkänä". Voi vain kuvitella millaista keskustelua Turtiaisilla NATO:n joukoista Suomessa tai yleensäkin sellaisista suomalaisista, jotka eivät Putinin Venäjää täysillä kannata, käydään, kun kommentointi on noi alamittaista. Veikkaanpa että kommentin sotilaista kiihottuvista naisista on survaissut joku Anon seuraajista.
Anon parhaisiin lällätyksiin kuuluu tällä kertaa seuraava lause: "On paljon aineistoa, älytöntä propagandaa ja sellaista että vaikka ei tiedetä oikein mistään ja kuvitellaan ja oletetaan ja muuta sen pohjalta tehdään uutista ja propagandaa." Ano ikäänkuin ulkoistaa valehtelun, olemattomien asioiden oikeaksi kuvittelun ja kaikenlaisen asioiden olettamisen medioille, vaikka tekee itse Venäjä-mielisiä propagandastriimejä tehdessään koko ajan ihan sitä samaa.

- EX_VKK_Anoa_naurattaa.jpg (58.81 KiB) Katsottu 728 kertaa
Anon mukaan eilen on ollut merkittävä tapaaminen Turkissa Ukrainan ja Venäjän delegaatioilla.
"Tarkoitus oli hakea sotaan rauhaa. Ukrainalla tavoitteena oli saada kuukauden tulitauko aikaiseksi joka ei sitten toteutunutkaan. Se oli erittäin merkittävä koko maailmaa raviosuttava palaveri. Siellä karisi näiltä globalisteilta viimeisetkin jauhot pussista."
Tämän jälkeen Ano käy erilaisia Telegram-uutisia läpi.
"On paljon aineistoa, älytöntä propagandaa ja sellaista että vaikka ei tiedetä oikein mistään ja kuvitellaan ja oletetaan ja muuta sen pohjalta tehdään uutista ja propagandaa."
Tämän takia Anon mielestä on vaikea lähteä mihinkään mukaan. "Vasta ajan myötä asiat vahvistuu", hän tiivistää
Ensimmäisenä Ano lukee New York Timesin uutista neuvotteluista. Lännellä oli tarkoitus saada aikaiseksi kuukauden tulitauko vaikka on ettei Venäjä siihen lähde. Länsi kuitenkin Anon mukaan halusi päästä mustamaalaamaan venäläisiä asiasta.
Jos tulitauko saataisiin aikaiseksi niin Ukraina olisi kusessa vaikka länsi auttaa maata ja antaa sille kalustoa. Länsi Anon mukaan haluaisi käyttää tulitaukoa voidakseen aseistaa Ukrainaa sekä tehdäkseen Venäjän heikentämiseksi.
Näissä asioissa länsi on Anon mukaan epäonnistunut jo pitemmän aikaa.
Tämän jälkeen Ano lukee uutisia Turkin ensimmäisistä rauhanneuvotteluista. Ano kertoo kuinka venäläisdiplomaatti oli vaatinut neuvotteluissa kuutta uutta aluetta. Venäläiset voisivat myöntyä tulitaukoon jos näitä tiettyjä juttuja pystytään toteuttamaan. “Jos neljää aluetta ei tunnusteta nyt niin seuraavaksi on kuusi aluetta”, oli Venäjän neuvottelija esittänyt.
Venäläiset on sanoneet että jos nyt ei tunnusteta Venäjän tunnustamia alueita niin seuraavassa palaverissa niitä on kuusi, Ano nauraa.
Ano siteeraa Kreml-mielisen Russia Todayn toimittajaa, jonka mukaan Venäjä oli sanonut että alueita olisikin kahdeksan. Tämä naurattaa Anoa suunnattomasti.
"Se on ihan selvä juttu että Ukraina on lännen uhri. Siellä nostatettiin natsit valtaan. Länsi yrittää Ukrainan kautta hyökätä Venäjälle ja heikentää Venäjää."
Anon mukaan Venäjän Ukrainassa valtaamilla alueilla Siellä on kansalaisia jotka sanoo haluavansa olla venäläisiä.
“Ei siitä oo kahta sanaa. Sitä on ihan turha pyristellä siinä. Nää alueet on käyty vapauttamassa natsien tyrannialta. Se on piste tälle. Homma etenee jos ei näitä Venäjän vaatimia alueita tunnusteta. Jos halutaan rauhaa niin tunnustetaan nää alueet ja kaikilla on hyvä olla. Olen aivan varma että jos ei päästä rauhaan Venäjä saa vallattua kaikki ne alueet missä on enemmistö ihmisiä sitä mieltä että ne on venäläisiä ja että ne haluaa kuulua Venäjään niin ei niitten tartte pitemmälle mennäkään. Tietysti he joutuu koko ajan miettimään myös sitä mitkä alueet on niiden hallussa sillä tavalla ettei ne ole naapurimaina vaarallisia."
"NATO taas - joka on kylmän sodan työkalu ja Amerikan hyökkäysliitto - on tullut koko ajan Venäjää lähemmäksi ja uhkailee Venäjää. Se uhka pitää poistaa."
Tämän jälkeen Ano siteeraa Bloombergia joka on kirjoittanut Venäjän vaatimuksista. Venäläiset haluaa Anon mukaan vain varmistaa sen ettei heidän kimppuun hyökätä naapurimaista.
"Kiovan on luovuttava vaatimasta minkäänlaisia sotakorvauksia Moskovalta. Sen on hyväksyttävä Krimin ja neljän muun alueen menetys. Tulitauko saavutetaan vasta kun Ukraina vetäytyy näiltä alueilta eli vetää nää natsijoukot niiltä alueilta pois. EU-herrat olis halunneet olla siellä olevinaan isoina vahteina neuvotteluissa ja Amerikka myös, mutta niitä ei edes päästetty sinne. Tää on viesti sinne: - Alkakaa vaan tunnustaa että ne alueet kuuluu meille."
Tämän jälkeen Anon siteeraa Foxin uutista siitä jossa Trumpin diplomaatti kertoo haastattelussa ettei väsytyssota Ukrainassa oikein ota toimiakseen.
“No minkä takia väsytyssotaa on käyty”, Ano kysyy.
“No tietenkin Venäjän heikentämiseksi. Kaikkeen littyy bisnes. Miksi EU haluaa yhä sotia, sotia ja pitää… Miksi EU:lle on ongelma että tulis rauha sinne ongelmaa. Miksi se on ongelma. Koska heillä on kanissa älyttömästi Venäjän jäädytettyjä varoja jota ne ei ole voineet omankaan lainsäädäntönsä mukaan hyödyntää. Nää kaikki (jäädytetyt varat) raukee saman tien kun tulee rauha. Tää kaikki muukin hulluus raukee silloin."
"Ukrainaan kun tulee rauha niin EU_alueen korruptoitunut virallinen toiminta sulaa kokonaan saman tien. Sama tulee käymään Suomessa. Olen puhunut paljon siitä monta monta kertaa että EU hajoaa ja Nato siinä mukana."
"Tässä ollaan todella lähellä sitä. Ei tarvi muuta kuin Ukrainaan rauha niin se on sit siinä, se on siinä se homma. Nyt ollaan todella, todella lähellä näitä."
"Siellä EU_alueella jokainen yrittää pelastaa nahkansa. Suomi pienenä ryöstettynä maana haluaisi että kaikki olisi yksimielisiä. Mutta ei ole, ei ole. Jokainen lähtee tekemään ominpäin näit juttuja. Siinä jäähään yksin, siinä jäähään yksinään. Kun valuutta sulaa niin ei ole omaa valuuttaa, lähtee se NATO pois tuosta ja EU, tuosta pois."
Ano tietenkin hykertelee NATO:sta ja EU:sta vähättelevästi puhuessaan oikein kunnolla, hyvä ettei pärskähdä nauruun.
“Venäläisten pitää varmistaa että meidän alue on puhdas siitä että me ei olla uhka. Aikamoisia kysymyksiä on edessä, aikamoisia kysymyksiä on edessä. Venäjä tarvii täältä Suomesta luotettavat tahot joiden kanssa homma käydään läpi niin että meihin voidaan luottaa ja niin ettei meidän kautta tehdä mitään provokaatioita enää. Tässä on aikamoiset asiat meidän lähitulevaisuudesta.”
Tämän jälkeen Ano puhuu siitä kuinka USA aikoo vetää joukkojaan Euroopasta pois.
“Tää on kova juttu kun jengi ilmoittaa, että ne vetää joukot Euroopasta pois. Tää tarkoittaa myös sitä että ne vetää ne Suomesta pois. Milloin ne vetää? Kesäkuussa!!! Ei oo enää pitkä aika siihen, ei oo enää pitkä aika siihen että päästään näistä.”
Tässä vaiheessa Ano nauraa likipitäen suu vaahdossa.
“Täällä on nostettu maljaa NATO:n tukikohdille ja kun amerikkalaiset tulee tänne. Siellä on haarukka märkänä jo jotkin naiset olleet kun NATO:n sotilaat tulee tänne ja muuta. Nyt sitten sulaakin tää kaikki, nyt sulaakin tää kaikki pois! Voi hyvänen aika sentään!!!”
"Luin aikaisemminkin tulla tähän liittyen että amerikkalaiset sotaherrat on pohtineet NATO:n hajottamista jo ennen vuosituhannen vaihdetta. Se on kylmän sodan työkalu josta on heille nykyään vain haittaa. En ole näitä asioita tiennyt kun olen puh siitä että NATO ja EU tulee hajoamaan."
"Olen omalla maalaisjärjellä selvittänyt että tää kehitys mihin ollaan menty - tää älytön ryöstäminen ja kaikki - tää ei ole kestävää, tää ei kestävällä pohjalla. Tää tulee loppumaan väkisin. Älkää kuvitelko että tää ois huonoa. Tää ei ole huono asia.”
“Olen istunut eduskunnassa neljä vuotta ja nähnyt sitä touhua, nähnyt oikeesti kuinka maata on ohjattu ulkopuolelta ja ryöstetty. Tää tulee loppumaan tähän tää ryöstäminen. Se tulee automaattisesti loppumaan.”
“Tää on meille uuden alku. Tää on hyvä asia. Tulee mieleen kun tuossa on näitä Macroninikin huumeidenkäyttöjä ja viime kaudella Suomen eduskunnassakin oli jauhojengi; Eihän tällaisia päätöksiä voi kukaan selvin päin tehdä. Ei kukaan voi olla niin tyhmä. Onko noi piikit pehmentäneet noi päät? Huumepäissäänkö noita päätöksiä tehdään?”
“Mutta tää on hyväksi. Olen sanonut että nyt päästään rakentamaan uutta, uusi alku tulee tässä ja kestävällä pohjalla. Jos ajatellaan maailman kehitystä ja BRICS:in nousua ja uusia rahajärjestelmiä ja sitä että Venäjä tulee ottamaan tietyt alueet haltuun...”
Anon mukaan varsinkin Baltian maille käy huonosti koska Venäjän on hänen mukaansa pakko ottaa ne haltuun.
“Suomi on siinä mielessä hyvä että Venäjä on aikoinaan luonut meidät kansakunnaksi ja julistaneet meidät kansakunnaksi sekä virallistaneet meidän kielet ynnä muuta. Me ollaan ihan eri asemassa kunhan jatkossa löydämme järkevät ihmiset rakentamaan tätä (maata) uusiksi."
"Meillä on edelleen oma lainsäädäntö. Kun me ei olla uhka Venäjälle niin me rakennetaan tää (maa) ylös tosi vauhdilla (Venäjän) tuella sekä yhteistyöllä ja kaupalla, jota käymme (Venäjän) kanssa. Me rakennetaan tää (maa) oikeesti nopeasti ylös”.
“Ei heillä (Venäjällä) ole tavoitetta alistaa meitä. Ne haluaa että me ollaan turvallinen naapuri ja ajetaan tää paska (viitannee NATO:on ja EU:hun) täältä ulos."
"Jos me vielä tarvitaan Puolustusvoimia johonkin niin me tarvitaan niitä lännen ryöstäjiä vastaan. Ruotsalaisia! Tekis mieli vähän kostomielessäki antaa ruotsalaisille kunnon tukkapölly! Pitäiskö rakentaa sellainen tuohon sellainen hyökkäysvoima, että annettais Ruotsille kunnolla selkään? En tiedä."
Tämän jälkeen Ano näyttää tietenkin Macron -videon joka on hänen mielestään hauskinta aikoihin.