Sivu 513/3572

Re: Yliopiston professori- FSB:n myyrä?

Lähetetty: Ke Huhti 13, 2022 1:03 pm
Kirjoittaja Veijo Neste
Oppenheimer kirjoitti: Ke Huhti 13, 2022 12:25 pm Yliopistomaailmasta löyhähti sen verran tunkkainen henkäys 70- luvulle, että jopa Väyrysen Pate ja Tuomiojan Eki jäävät toiseksi horinoineen. Maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki on uhrannut tutkijan uskottavuutensa käsittämättömän poliittiseen pamflettiin Helsingin Sanomissa. Sen pääviesti on, että Venäjällä on oikeutettuja pelkoja Naton ja lännen suhteen ja että Naton laajentuminen tulisi siitä syystä keskeyttää. Patomäen mukaan esimerkiksi Kiinalla ja Intialla on ollut epäilyksensä Venäjän suhteen, mutta nämä ovat jatkaneet siitä huolimatta yhteistyötä sen kanssa. Länsi siis toimii toisin ja aiheuttaa kahtiajakautumista.

Patomäki ampuu tarinansa lopussa todella kovilla, kun hän katsoo, että Suomen Nato-jäsenyys merkitsisi yhä enemmän maailman jakautumista kahteen liittokuntaan - kuten tapahtui ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Patomäki antaa siis selväsanaisesti ymmärtää, että Suomen Nato-jäsenyys saattaa johtaa kolmanteen maailmansotaan ja että Suomi on tietenkin silloin syyllinen. Tuon tason vaikuttamisesta FSB:n kannattaisi ilman muuta maksaa muutama kymppitonni proffalle, kun horinat saattavat hyvinkin vaikeuttaa apurahojen saamista tuleviin tutkimushankkeisiin.

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008744432.html
Joo, naama on kuin Johan Bäckmanilla.
Viitsii Hesari edes julkaista tällaista. Mutta sehän onkin Hesari.

En ymmärrä, miksi näitä vauvanraiskaajaryssiä pitää kenenkään puolustaa millään argumenteilla.

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Ke Huhti 13, 2022 1:18 pm
Kirjoittaja jhou
poikani kirjoitti: Ke Huhti 13, 2022 11:52 am
URSA kirjoitti: Ke Huhti 13, 2022 11:47 amOnko venäläiset tuoneet yli sataan vuoteen maailmaan mitään muuta kuin tuhoa ja hävitystä.
Eivät ne ole koskaan tuoneet maailmaan kuin pahaa, joitakin pikkuisia poikkeuksia lukuunottamatta.

Maaorjuus, isoviha, kommunistinen diktatuuri, Stalinin vainot, holodomor, Katynin joukkomurha, talvisota, Itä-Euroopan alistaminen, saasteet, vodka, perheväkivalta, ortodoksiuskonto. Näistä aineksista tuo rajan takana vellova ripulipaska on tehty.
Kaikki totta. Lisätään vielä listalle Sandarmoh ja Litene.

Täytyy silti todeta, että suomalaisen yhteiskunnan kehittymiselle 1800-luvun autonomian aika osana Venäjän ruhtinaskuntaa oli merkityksellinen. Ei venäläiset sitä toki hyvyyttään tehneet, vaan lyödäkseen kiilaa Suomen ja Ruotsin väliin, mutta sen ansiosta päästiin valmiimpaan pöytään 1917. Ruotsin osana oltaisiin jatkettu Itä-Ruotsin lääninä, ja oltaisiin sitä vieläkin, jos se ruotsalaisista olisi ollut kiinni.

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Ke Huhti 13, 2022 2:29 pm
Kirjoittaja Solttuetsivä
Mistä tuo myytti Suomen vahvasta armeijasta oikein kumpuaa.
Ei meillä ole mitään Marvel-sankareiden ja kuolemattomien sotilaiden armeijaa vaikka kuinka meille sitä uskotellaan ja on vuosikausia uskoteltu.

Esimerkiksi tuo Ukraina.
On Ukraina joka suhteessa Suomea vahvempi puolustamaan itseään Venäjää vastaan.

Miehet, aseet, koulutus, ilma-ase ja raha.
Ja aivan varmasti maanpuolustushenki on Ukrainalla samoissa kuin Suomessa.

Vuoden 2014 jälkeen Ukrainan armeijan koko ja kalusto sekä käytetty raha on kasvanut valtavasti.
USA:n ja NATO:n apu on ollut huomattava 2014-2022 kaluston määrän ja laadun suhteen.
Sotilaiden koulutukseen on satsattu valtavasti Ukrainassa vuoden 2014 jälkeen USA:n avulla.

Molemmilla on ollut asevelvollisuus armeija, mutta Ukraina on 2014 siirtynyt koko ajan enemmän kohti ammattiarmeijaa.

Suomi - Ukraina

Miehet aktiivipalveluksessa:
Suomi 23 000 - Ukraina 200 000
Sodanajan vahvuus:
Suomi 280 000 - Ukraina 1 211 000
Lisäksi Suomella on noin 900 000 reservi, mutta vastaavasti Ukraina saa ison paikallispuolustusjoukon siviileistä.

Panssarivaunut:
Suomi 200 - Ukraina 2600

Esimerkiksi ilmavoimat:
Suomi 62 Hornet ja ehkä varastoissa joitakin vanhoja koneita MIG ja Draken, tosin onko nuo enää köyttökelpoisia nykysodassa.
Ukrainan ilmavoimat oli noin 400 konetta joista ehkä puolet menetetty 2014, mutta kuitenkin ainakin kolminkertainen Suomeen verrattuna.
Hävittäjiä oli enemmän kuin Suomen 62 vaikka taisi osa tippua vahvuudesta heti sodan alettua, mutta niin kävisi varmaan Suomessakin että heti alkupäivinä menetettäisiin ainakin puolet ilmavoimista.

Puolustusbudjetit:
Bruttokansantuotteesta menee puolustusbudjettiin, Suomi 1,5% ja Ukraina 4,1%
Puolustusbudjetti rahallisesti:
Suomi 4,3 miljardia (2021) - Ukrain (2021) 4 miljardia + ½-1 miljardi USA/NATO

Vaikea lukujen perusteellakin nähdä sitä missä Ukraina olisi heikompi kuin Suomi puolustautuessa Venäjää vastaan.
Tämä Suomen Puolustusvoimien ylivertaisuus muihin verrattuna on kyllä täysin meille syötetty myytti.
Ei me olla niin ylivoimaisia, ei me tosin olla heikkojakaan, mutta eiköhän tuo Ukraina ole edellä verrattuna Suomeen.

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Ke Huhti 13, 2022 3:03 pm
Kirjoittaja jhou
No niin.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4 ... 26cee3909e
Historiallinen hetki: Marin täräytti Ruotsille suoraan: ”Nato-päätös tapahtuu aika nopeasti” - suora lähetys klo 15

Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson painottaa Iltalehdelle, että myös Ruotsi tekee päätöksensä nopeasti: ”En näe mieltä tämän analyysin ja prosessin viivyttämisessä.”
Vielä aika tarkkaan kuukausi sitten raportoitiin Marinin ja Anderssonin yhteisestä kannasta, jonka mukaan EU:n pitäisi ottaa enemmän roolia turvallisuuskysymyksissä, eikä Naton. Tätä kannanottoa tännekin nosteltiin viestinä siitä, että älkää nyt kukaan kuvitelko turhia sen Naton suhteen.

Mutta niin se mieli muuttuu, kun saa kuukaudenkin seurata venäläisten sotarikostelua Ukrainassa. Hakemuksen jättämisessä puhutaan päivistä, ehkä viikoista. Sopivasti niinsanotun voiton päivän paraatin seutuvilla Putin ja kumppanit voivat sitten mietiskellä, että mitenkäs helvetissä tässä nyt näin kävi. Epäilemättä asioiden tila on taas kaikkien muiden vika, Venäjä on uhri ja sitä pitää ymmärtää.

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Ke Huhti 13, 2022 3:10 pm
Kirjoittaja Kummisetä
Ymmärtääköhän Kremlin aivokääpiö minkälaisessa kusessa se on näiden sotarikostensa takia ihan ison pyöreän päänsä hörökorvia myöten? Saddamin kohtalo odottaa.

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Ke Huhti 13, 2022 3:11 pm
Kirjoittaja UteliasUnto
Solttuetsivä kirjoitti: Ke Huhti 13, 2022 2:29 pm
Panssarivaunut:
Suomi 200 - Ukraina 2600

Eikö meillä siis ole kun 236 leopard vaunua eikä mitään muuta? :?:

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Ke Huhti 13, 2022 3:20 pm
Kirjoittaja AlexKrycek
URSA kirjoitti: Ke Huhti 13, 2022 7:09 am Ihmettelen mitä poliitikot kuhnivat Natohakemuksen kanssa, kun mitään vaihtoehtoa ei ole enää jäljellä.
Koska hakemus kannattaa jättää Madridin huippukokouksen aikana, jossa sitä myös päästään käsittelemään. Sitä ennen hakemuksen jättämisessä ei ole mitään järkeä, mutta juuri ennen tuota huippukokousta kesäkuun lopussa se tullaan jättämään. Pomminvarma asia.

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Ke Huhti 13, 2022 3:30 pm
Kirjoittaja Skloddi
Solttuetsivä kirjoitti: Ke Huhti 13, 2022 2:29 pm
Lisäksi Suomella on noin 900 000 reservi, mutta vastaavasti Ukraina saa ison paikallispuolustusjoukon siviileistä.
Meinaat että liki miljoona sotilaskoulutuksen saanutta reseviläistä on verrattavissa isoon joukkoon siviilejä, joille on lykätty ase käteen ja näytetty ehkä, missä on liipasin ja kuinka ase ladataan?

Lisäksi Suomen etu on tehokkaasti puolustettava maasto, jota ei edetä kuin ukrainalaisia peltoja, sekä mm. aselajien saumaton yhteistyö.

Marvel sankareista ei ole kukaan tainnut puhua yhtään mitään, mikä lie päiväuni.

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Ke Huhti 13, 2022 3:32 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
VENÄJÄN ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova otti keskiviikkoaamuna jälleen kantaa Suomessa ja Ruotsissa käytävään turvallisuuspoliittiseen Nato-keskusteluun.
Zaharovaa pyydettiin kommentoimaan väitteitä, joiden mukaan Venäjä voisi muodostaa uhkan Suomelle ja Ruotsille. Venäjän median mukaan Ruotsin ulkoministeri Ann Linde oli sanonut vastikään, ettei Venäjän voi sallia muodostavan uhkaa Ruotsille tai Suomelle.
– En edes kommentoi tätä. Nämä väitteet ovat typeriä, Zaharova aloitti vastauksensa.
– Ne (väitteet) eivät perustu faktoille, vaan ne ovat luonteeltaan propagandaa ja provokaatiota. Ne eivät vastaa näiden maiden kansalaisten etuja, vaan ne palvelevat ja edistävät Yhdysvaltain johtaman kollektiivisen Naton intressejä, Zaharova sanoi.

Normaalisti aina hyvin huoliteltuna median edessä esiintyvä Zaharova näyttää tuoreella videolla tavallista väsyneemmältä.
Maria Zaharova.jpg
Maria Zaharova.jpg (67.43 KiB) Katsottu 1235 kertaa
Kuvakaappaus PiterTV:n videolta

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008750246.html

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Ke Huhti 13, 2022 3:36 pm
Kirjoittaja Veijo Neste
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ke Huhti 13, 2022 3:32 pm VENÄJÄN ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova otti keskiviikkoaamuna jälleen kantaa Suomessa ja Ruotsissa käytävään turvallisuuspoliittiseen Nato-keskusteluun.
Zaharovaa pyydettiin kommentoimaan väitteitä, joiden mukaan Venäjä voisi muodostaa uhkan Suomelle ja Ruotsille. Venäjän median mukaan Ruotsin ulkoministeri Ann Linde oli sanonut vastikään, ettei Venäjän voi sallia muodostavan uhkaa Ruotsille tai Suomelle.
– En edes kommentoi tätä. Nämä väitteet ovat typeriä, Zaharova aloitti vastauksensa.
– Ne (väitteet) eivät perustu faktoille, vaan ne ovat luonteeltaan propagandaa ja provokaatiota. Ne eivät vastaa näiden maiden kansalaisten etuja, vaan ne palvelevat ja edistävät Yhdysvaltain johtaman kollektiivisen Naton intressejä, Zaharova sanoi.

Normaalisti aina hyvin huoliteltuna median edessä esiintyvä Zaharova näyttää tuoreella videolla tavallista väsyneemmältä.

Maria Zaharova.jpg
Kuvakaappaus PiterTV:n videolta

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008750246.html
Akka on yhtä rupsahtanut ja väsynyt kuin ulosantinsa.

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Ke Huhti 13, 2022 3:39 pm
Kirjoittaja Skloddi
Kiinanhan piti just liittyä sotilaalliseen rintamaan veli-Venäjän tueksi ja aloittaa länsimaille opetuksen antavat rähinät myös Aasiassa. Kuin ne ei nyt yhtään tuekaan edes taalereilla? :lol:

"Kiinan apu Venäjälle on ollut pelkkää puhetta – Aasian jätti pyrkii hyötymään itse sodasta Euroopassa

Suurvaltaretoriikassa Kiinalta on herunut ymmärrystä ja tukea Ukrainaan hyökänneelle Venäjälle.

Kiina on kritisoinut lännen Venäjälle asettamia sanktioita ja pitänyt niitä laittomina. Kiinan on ajateltu olevan mahdollisesti se, joka voisi helpottaa sanktioiden kurittaman Venäjän tuskaa.

Lukujen perusteella ei kuitenkaan näy merkkejä siitä, että Kiina olisi lisännyt merkittävästi kaupankäyntiään tai taloudellista aktiviteettiaan Venäjällä.

Kiina saattaa kuitenkin pyrkiä hyötymään sodan aiheuttamasta myllerryksestä ja länsiyhtiöiden vetäytymisestä. Myös Suomi-yhtiöitä on lähestytty..."

Loput -> https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/c ... ffe13915ba

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Ke Huhti 13, 2022 4:03 pm
Kirjoittaja Oppenheimer
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ke Huhti 13, 2022 3:32 pm VENÄJÄN ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova otti keskiviikkoaamuna jälleen kantaa Suomessa ja Ruotsissa käytävään turvallisuuspoliittiseen Nato-keskusteluun.
Zaharovaa pyydettiin kommentoimaan väitteitä, joiden mukaan Venäjä voisi muodostaa uhkan Suomelle ja Ruotsille. Venäjän median mukaan Ruotsin ulkoministeri Ann Linde oli sanonut vastikään, ettei Venäjän voi sallia muodostavan uhkaa Ruotsille tai Suomelle.
– En edes kommentoi tätä. Nämä väitteet ovat typeriä, Zaharova aloitti vastauksensa.
– Ne (väitteet) eivät perustu faktoille, vaan ne ovat luonteeltaan propagandaa ja provokaatiota. Ne eivät vastaa näiden maiden kansalaisten etuja, vaan ne palvelevat ja edistävät Yhdysvaltain johtaman kollektiivisen Naton intressejä, Zaharova sanoi.

Normaalisti aina hyvin huoliteltuna median edessä esiintyvä Zaharova näyttää tuoreella videolla tavallista väsyneemmältä.

Maria Zaharova.jpg
Kuvakaappaus PiterTV:n videolta

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008750246.html
Zaharovan ote alkaa irrota. Pari päivää sitten sönkkäsi kännissä täysin käsittämättömiä tarinoita. Ryyppypytki näkyy aika nopeasti habituksessa.

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Ke Huhti 13, 2022 4:20 pm
Kirjoittaja PiikkiSika
Joukkohaudat vs normaalit haudat?

Ukrainassa kuolee väestöstä normaalisti n 1.4%. eli pyäreet 1500 ruumista päivässä. Konflikti on kestänyt kuutisen viikkoa eli kuolleiden määrä on joku 60 000?

Taisteluja on käyty kohtuu isoissa kaupungeissa, onko kaikille pidetty hautajaiset hautuumaalla vaiko dumppailtu torsoja mihin sattuu taikka jätetty kadulle tms.

#60000 hautaa kaivettu?

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Ke Huhti 13, 2022 4:50 pm
Kirjoittaja Hermione
Natojäsenyyskeskustelussa pitäisi ihan avoimesti käydä keskustelua jäsenyyden eduista ja haitoista.

Oleellista on se, ettei Suomeen pääse muodostumaan aseellisesta tyhjiötä. Maassa on aina armeija; joko oma tai vieras - kumpikohan niistä on se parempi vaihtoehto? Tämä on retorinen kysymys, sillä konkreettisesti vieraan armeijan toiminnan seuraukset on tällä hetkellä nähtävissä Ukrainassa kun siviilien ruumiita viedään tuhatpäin oikeustiteellisiin tutkimuksiin. Venäjän armeija toimii kuten se on toiminut ikiaikaisesti eli mitään sivistystä ei ole missään vaiheessa tarttunut mukaan.

Puskurivyöhykkeenä Suomi on kiinnostava alue niin idälle kuin lännelle. Muille kuin suomalaisille itselleen alueen koskemattomuudella ja väestön turvallisuudella ei ole mitään merkitystä. Miten isossa liittoumassa saadaan huolehdittua siitä, ettei Suomesta tule minkään sotilasvallan taistelutanner?

Itse en ole varauksetta NATOn kannalla, koska geopoliittinen sijainti on myös länsivalloille kiinnostava, mutta meidän kansakunnan hyvinvointi, tai edes olemasssaolo ei ole kiinnostavaa kenellekään muille kuin meille itsellemme. Tosipaikan tullen voidaan joutua yksin, riippumatta siitä missä liittoumassa ollaan mukana, ja pahimmillaan Suomi saattaa olla muille yksi täysin uhrattavissa oleva alue.

On kuin ruton ja koleran väliltä pitäisi valita.

Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

Lähetetty: Ke Huhti 13, 2022 4:59 pm
Kirjoittaja damfin
PiikkiSika kirjoitti: Ke Huhti 13, 2022 4:20 pm Joukkohaudat vs normaalit haudat?

Ukrainassa kuolee väestöstä normaalisti n 1.4%. eli pyäreet 1500 ruumista päivässä. Konflikti on kestänyt kuutisen viikkoa eli kuolleiden määrä on joku 60 000?

Taisteluja on käyty kohtuu isoissa kaupungeissa, onko kaikille pidetty hautajaiset hautuumaalla vaiko dumppailtu torsoja mihin sattuu taikka jätetty kadulle tms.

#60000 hautaa kaivettu?
Jos joukkohaudoista löytyy ruumiita joissa on luodinreikiä ja pahoinpitelyn jälkiä, niin meinaat että niistä ei voi sanoa onko ne tapettu vai kuolleet luotiin kompastuttuaan, tai ehkä vanhuuteen? :roll: