Anon tuorein video on jo ehtinyt vanhentua, kun olen keskittynyt
Juha Korhoseen. Juvan oraakkeli kannustaa tällä kertaa
"kaikkia kyseenalaistamaan kerrotut asiat" yksin sen takia, että hän on asioista jo kymmenen vuoden ajan paasannut.
Ano on tietysti vaihteeksi hakemassa taas bannia kanavalleen, koska puuskahtaa, kuinka "Teillä on suodatin tukossa" - video yllättäen kelpasikin Youtubeen. Suodatinsymboliikka on aika erikoista koska suodatinhan nimenomaan ei ole silloin tukossa, jos katsoja osaa erottaa Kremlin disinformaation, jota Ano levittää, todellisuudesta. En tosin tiedä tarkoittaako Ano tätä laisinkaan, koska en ole ehtinyt innostukseltani videota vielä katsoa. Nyt sitten katsoin Anon videon ja suodatinsymboliikkakin avautui. Anon mukaan suodatin on tukossa koska ihmisille on jo vuosisatoja kirkonpenkistä ja kinkereistä alkaen valehdeltu ja valehdeltu, kuinka kirjoja ja lehtiä lukeva ihminen tietää asioita ja on viisaampi. Anon mukaan kaikenlainen lukemalla opittu sivistys on kuitenkin pahasta koska kaikki painettu sana aina vanhoista Raamatuista on pakkosiirtolaisuudessa Suomessa elävän Anon mielestä suurta valetta.

- EX_VKK_Ano_suodatin_tukossa.jpg (66.75 KiB) Katsottu 500 kertaa
Ano selittää alussa jotain edellisen videon kuvauksesta. Video oli tullut peilikuvana. Anolle oli tullut videon teosta mieleen tuo totuus, valehtelu yhtäkaikki.
Olen joillakin videoilla puhunut että uskokaa vaan se minkä te näätte. Uskaltakaa kyseenalaistaa kaikki muut. Kaikki juorut uskaltakaa kyseenalaistaa. Kaikki muu, kaikki juorut jutut joita teille kerrotaan. Ottakaa vahvistuksia asioihin.
Mitäs väliä jollakin juorulla on. Voi tietenklin ollakin jos se vaikuttaa sun elämään paljon. Tuolla muka tapahtuu sellaista tai on tapahtunut jotain.
Siihen pitää ottaa vahvistuksia ja selvää ja pitää reagoida asioihin jos on tarvis. Miksi pitäis ottaa edes kantaa tai mielipidettä asioihin jotka ei paljon hetkauta. Yhteiskuntana kun me toimitaan yhdessä päätetään asioista ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Nyt heti ei vaikuta joku asia omaan elämään mutta myöhemmin huomaa että voi vittu tuli tehtyä virhe ja hyväksyttyä tuo asia.
Siinä mielessä yleistä keskustelua tarvitaan.
Uskaltakaa kyseenalaistaa kaikki. Kun ajatellaan mistä lähti tää valehtelu. Kun te katsotte tätä ruutua.. Viimeksi kun kuvasin videoo se oli peilikuva. Siinä oli vääristymä siinä kuvassa. Nyt on aito kuva ellei Juutuupi muuta sitä matkalla.
Kaiken minkä te näätte omilla silmillä missä nyt oottekin ja mitä näätte se on totta. Jos te katotte siitäs sivuun ja katotte jotain televisiota. Se ei välttämättä enää ole totta.
Siellä pyörii sellainen lähetys. Mitä sieltä kerrotaan ja välitetään se ei välttämättä ole totta.
Näillä laitteilla pystytään tekemään ja lähettämään ihan mitä vaan.
Tää alunperin lähti siitä kun me ihmiset lähettiin tänne pohjoiseen pakkosiirtolaisuutta pakoon ja päästiin siitä pois. Nyt me ollaan takasin siinä! Ihan valehtelun kautta. Me ollaan nyttenkin pakkosiirtolaisia. Meitä ryöstetään ihan urakalla.
Meidän yhteiskunta on siinä jamassa… on puolimahdoton elää täällä ilman että oot riippuvainen. Sut vaikka vangitaan sen takia että sulla ei ole sosiaaliturvatunnusta, oot niin sanotusti laiton.
En enää hyväksy sitä että olisin johonkin järjestelmään syntynyt. Olen aikuinen ihminen ja luoja on minut luonut tänne. Ihan turha on tulla sanomaan että joku omistaa.
Meidän perässä tänne pohjolaan on tullu ne kirkot.
Se saatanan kristinusko tuotiin tänne ja laitettiin eksyttään.
Kirkot rakennettiin ja puhuttiin hienosti Jumalasta ja alettiin syöttämään pajunköyttä.
Kirkon pöntössä kerrottiin alunperin paikallisia uutisia ja kerrottiin mihin oltiin menossa ja alettiin kerätä veroja ja muuta. Se oli se ensimmäinen…
Juoru-ukot oli siellä pöntössä huutelemassa ja sitten ne alko määräillä. Sitten tuli paperilehti ja kaikki kirjat, joilla alettiin ihmisiä ohjailla.
Sitten tuli radio ja televisio. Ihmiset uskoo ihan 6-0 kun televisiosta lähetetään sitä. Alunperin se valehtelu on ollut siinä… uskottavasti yritetään rakentaa kirkko kylän korkeimmalle kohdalle ja sitten laitetaan ihmiset valehtelemaan.
Myöhemmin koulun kautta tehtiin se vielä isompi merkitys sille kirkolle. Uskonnot ja kaikki on opetettu koulussa.
Kun opit lukemaan ja kirjoittamaan niin annetaan ymmärtää että oot hirveen viisas.
Älä vaan kato mitään muuta… vaan usko niitä kirjoituksia ja uskot niitä.
Älä vaan kato sitä minkä muotoinen tää maa vaikka on.
Kaiken minkä sä näät omilla silmillä yritetään kumota näillä juoruilla ja lähetyksillä.
Hirmuiset koneistot on tehty tätä valehtelua varten. Televisio oli tuossa pitkään ja nyt on laitteet. Internetissä on ihan kaikki.
Voiko siellä olla totuutta? Nyt nää mediat on tulleet sinne mukaan. Jotka on valehdelleet meille… ne on tullu sinne. Ne yrittää nimenomaan kumota sitä että ihan jokainen voi laittaa nettiin mitä vaan.
Televisioon sä et voinut laittaa.
Television haastatteluja leikkailtiin ja manipuloitiin. Jos olet päässyt sanomaan jotain niinsanotusti väärää sitä ei ole edes eetteriin laitettu.
Netin kautta tulee kaikki julki. Ihmiset on alkaneet heräileen. Media on paniikissa.
Ihmiset jotka puhuu muulla kuin median suulla, niistä koetetaan tehdä huonoja ihmisiä.
Ano kertoo tässä kohtaa olleensa somevaikuttaja 2015 alkeen jolloin hän teki mielipidekirjoituksia USA:sta. Hän kertaa poliittista historiaansa Juvan kunnanvaltuustosta eduskuntaan.
Sielläkin on tapahtunut kaikenlaista. Niistä sais monta kirjaa.
On tapahtunut todella paljon ja tapahtuu edelleen. Tässä ollaan yhä vaikuttamassa jollain tapaa mielipiteillä. Katsotaan mitä maailma tuo tullessaan. Valtavat muutokset tapahtuu maailmanlaajuisesti. Suomi on siinä yksi pelinappula jota siirrellään sitten tuossa muiden pelinappuloiden joukossa.
Uskaltakaa kyseenalaistaa ihan kaikki. Se mitä omin silmin näätte on ihan totta. Olen paasannut ihmisille kymmenen vuotta. Silloin alkoi se invaasio se maahanmuuttohomma. Mitä sen jälkeen on tapahtunut.
Ihmiset on tuominneet mua älyttömästi jo silloin jo niistä asioista.
Media nosti mut kepin nokkaan. Silloin tulin tunnetuksi muustakin kuin urheilusta.
Kyllä tää niinku… tää on järkyttävää …Oli tää pandemiajuttu ja muuta. Silloinkin ihmiset tuomitsi älyttömästi. Nyt tosi pieni vähemmistö enää laittaa rättiä naamalle ja pelottelee. Aika vähän on tätä porukkaa. Ei tarvi paljoo muuttua. Olen sanonut että laittakaa ne vastaanottimet kiinni. Kun Ukrainan sota alkoi niin pandemian aikana valveutuneet ihmiset meni… Ukrainan sota pani niistäkin suuren osan harhaan. Osa kiittelee mua pandemian aikaisesta politiikasta. Eivät menneet enää toista piikkiä tai kolmatta ottamaan kun nostin näitä asioita esille ja on kiittäneet. Silti huolestuttaa tuo.. tämä pitäs..
Media toistaa. Ensimmäisen kerran kun media sanoo jotain hullunkurista niin ihmiset tajuaa ettei tuo pidä paikkansa. He kuitenkin lähtee innokkaammin kattomaan kuinka seinähullu media on. Niitten pitäs panna vastaanottimet kiinni.
Kun sitä hulluutta toistetaan satoja kertoja se menee kaikkiin läpi vaikka tietää ettei tuo oo totta. Kun kaikki menee tonne niin meen minäkin. Laittakaa ne vastaanottimet kiinni. Te ette kykene.
On näyttöä siitä että te ette kykene suodattamaan valehtelua kun sitä toistetaan tarpeeksi. Teiltä menee suodatin tukkoon. Vaikka te ette asioita uskoisikaan te annatte niille asioille hiljaisen hyväksynnän ettei niille mitään maha. Se on se jolla teidät orjuutetaan justiin.
Te olette propagandan uhreja kaikki, täysin propagandan uhreja. Uskaltakaa kyseenalaistaa kaikki mitä teille kerrotaan. Tällainen paasaus tänään ja laittakaa vastaanottimet kiinni ja palataan seuraavalla videolla.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.