Kuolemannaakka kirjoitti:
Niskasaari on kertonut saaneensa haltuunsa kaiken lsh-materiaalin.
"Sain vuonna 2013 sen koko aineiston, enkä epäröi todeta tarinan olevan läpikotaisin pötyä."
"Mistään väitetystä seksuaalirikoksesta ei ollut minkäänlaista kliinistä tai teknistä näyttöä, mutta niitä vastaan oli paljon selkeää, kliinistä näyttöä."
Niin se vaan kuitenkin on, että sinä olet valhalla ollut aina väärässä, kun me ollaan väännetty. Lisäksi olet muuttanut kantaasi aina sen mukaan, mitä syyttäjä on tarjonnut, eli et ole oikeasti ymmärtänyt jutusta yhtään mitään itse.
Olen kerännyt sinultakin kaikkia hyviä lausuntoja tästä matkan varrelta, koska on aina opettavaista tutkia, miten ihmisten mielipiteet syntyvät ja miten niitä kulloinkin perustellaan.
Muutama tuomari on saanut varmuudella koko aineiston lausuntoineen päätöksensä tueksi eikä juuri erimielisyyttä syntynyt. Siinä ei Niskasaaren populismi paljon paina.
Ja minä en ole sun kanssasi mitään vääntänyt - turha luulla. Ei maksa vaivaa. Mutta keräile sinä vain leikkeitä jos tosin ei taida oppimismetodina sinulle toimia kaikesta päätellen. Edellyttäisi, että ajattelitsit myös itse. Terveisiä vain Ninalle.