Niko-Ranta-aholle sataa tsemppejä ja treffipyyntöjä
KUN Katiska-vyyhdin toinen päätekijöistä, Niko Ranta-aho, avasi puhelimensa 11 kuukauden tutkintavankeuden jälkeen, Instagramissa odotti tuhansittain uusia seuraajia. Viestejä oli satoja: ihailevia viestejä ja treffiehdotuksia naisilta, tsemppiviestejä miehiltä.
Tätä todisti vierestä Katiska-dokumenttien vastaava tuottaja Joni Soila. Viestimäärä oli niin valtava, ettei voi puhua enää yksittäisistä henkilöistä. Iso joukko kannusti miestä, joka oli jo tuossa vaiheessa tunnustanut osallisuutensa Suomen historian laajimmassa huumejutussa.
”Mielestäni se kertoo enemmän yhteiskunnan tilasta ja ihmisistä kuin mediasta”, Soila totesi minulle. Haastattelin Soilaa taustaksi juttuun, jossa selvitin, miten kovan luokan rikollistaustan omaavista hahmoista on tullut Suomen kuunnelluimpia kirjailijoita.
Iso muutos on tapahtunut siinä, millä tavoin rikolliset ovat julkisuudessa. Ennen he kertoivat tarinansa Alibi-lehdessä ja saivat palkkioksi lehden vuosikerran. Nyt he tekevät kirjoja ja podcasteja, tienaavat rikollisella menneisyydellään ja maineellaan kokemusasiantuntijoina.
RIKOKSISTA tuomitut viestivät yhä useammin suoraan yleisölle sosiaalisen median kautta. Silloin helposti faktat korvautuvat tunteellisilla reaktioilla.
Esimerkiksi raiskauksesta tuomittu jääkiekkoilija
Severi Lahtinen julkaisi lokakuussa Instagramissa puolustuspuheen, joka sai nopeasti yli 21 000 tykkäystä. Lahtinen on valittanut tuomiostaan, ja asia käsitellään myöhemmin hovioikeudessa. Lahtisen yksipuolinen puolustuspuhe aloitti kuitenkin somessa oman oikeudenkäyntinsä ja mustamaalauskampanjan Lahtisen uhria kohtaan.
Sosiaalisen median populistinen identiteettipolitiikka ja rikollisten valkopesevät kertomukset saattavat pahimmassa tapauksessa horjuttaa luottamusta oikeusjärjestelmää kohtaan. Tuomituilla on oikeus näkökulmaansa, mutta kustantamojen ja median vastuulla on valita konteksti tarkkaan eikä myydä valittuja viihdepaloja.
RIKOLLISTEN kertomusten kategorinen ulossulkeminen ei ole vastaus. Ratkaisevaa on, miten asioista kerrotaan. Rikollisuus on pohjimmiltaan sosiaalipoliittinen ongelma. Tästä vaihtoehdottomuuden maailmasta kertoo tarkasti Sonja Saarikosken tuore tietoteos Naisvangit. Se nostaa esiin, että usein rikoksen tekijät ovat monella tapaa myös lähtökohtiensa uhreja.
Teos osoittaa puutteet lastensuojelussa, päihde- ja mielenterveyspalveluissa, väkivallan uhrien kohtelussa ja kriminaalihuollossa. Hyvinvointivaltion rakenteiden murentaminen, esimerkiksi lapsiperheköyhyyden lisääminen, aiheuttaa syrjäytymistä ja sukupolvelta toiselle periytyvää pahoinvointia, mikä tulee yhteiskunnalle kalliiksi ja inhimillisestä näkökulmasta mittaamattoman kalliiksi.
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010052930.html
hyvää työtä lakimiehillä! kaikkien paperit roskiin!