Sivu 53/126
Re: 60 v. mies surmattiin Kotkassa 15.11.2012
Lähetetty: Ke Marras 28, 2012 9:49 pm
Kirjoittaja Kyllikki S
nuusku-nella kirjoitti:
Toki sekin mahdollista on että tutkinnan aikana on herännyt mielenkiinto pojan osuutta kohtaan. Alussa kuitenkin hyvin selvästi todettiin että uhreja on enemmän kuin yksi ja tämän uutisoitiin (ilman poliisin varmistusta) tarkoittavan että myös poika on uhri. Vaikka eipä sekään mitään takaa, maailman vanhin alibi kun puukottaa itteensäkin niin vaikuttaa heti uhrilta, ei tekijältä.
Mistäpä sitä tietää vaikka isä olisi ensin vahingoittanut jotenkin poikaa ja tullut sitten itse tapetuksi.
Vaan ei oikein sovi siihen että jo alkumetreillä ilmoitettiin että kyseessä on ennalta suunniteltu murha.
Mutta mahdollista kuitenkin, että tekijä vahingoittunut teon yhteydessä kun uhri pannut kunnolla vastaan.
Tekopaikan lähellä on kolme pysäkkiä.
- On oletus, että tekijä on saattanut käyttää jopa bussia joko Kotkan tai Haminan suuntaan. Kaksi linjaa on liikennöinyt tuohon aikaan Vanhalla Haminantiellä.
Poliisi on yhä kiinnostunut myös tapahtuma-aikaan alueella nähdyistä autoista.
Mielenkiintoista tuossa on, että tekijän oletetaan voineen
poistua paikalta bussilla (kotkan tai Haminan suuntaan, mutta tekopaikalle tulemisesta ei mainita.
Olisiko tekijä saanut kyydin talolle ja joutunut poistumaan bussikyydillä kun poistuminen tapahtui olosuhteiden pakosta.
Miks mulle tulee väkisin mieleen kuvio missä avioeroperheen äiti kuskaa lastaan viikonloppuisälle.
Kuljetusta takaisin ei ole, kun kuljettaja jättänyt yökylään ja poistunut paikalta.
Toivottavasti nämä spekuloinnit ei pidä paikkaansa mutta viimeaikaiset perhesurmat on saaneet mielen kyllä niin kyyniseksi minkään perheen sisäisen koskemattomuuden suhteen että surulliseksi vetää.
Eikä tätä juttua oikein voi olla ääneen pohtimattakaan. Sen verta häiritsee takaraivossa kokoajan...
Re: 60 v. mies surmattiin Kotkassa 15.11.2012
Lähetetty: Ke Marras 28, 2012 9:52 pm
Kirjoittaja masi78
Rauno kirjoitti:nuusku-nella kirjoitti:
Kyse on alaikäisestä joten tuo on täysin oikein, kukaan "meistä" ei tarvitse tässä vaiheessa tietoa siitä onko poika vielä sairaalassa vai missä.
Vai että alaikäinen.
Missä mielessä?
Rikosoikeudellinen vastuuikäraja on Suomessa 15 vuotta. Joten vastuussa teostaan on mutta tuomiot yleensä lievempiä kun ei ole 18 vuotias.
Re: 60 v. mies surmattiin Kotkassa 15.11.2012
Lähetetty: Ke Marras 28, 2012 9:55 pm
Kirjoittaja Clarise
>> nuusku-nella kirjoitti:
kukaan "meistä" ei tarvitse tässä vaiheessa tietoa siitä onko poika vielä sairaalassa vai missä.
>>Susihukka
Olet oikeassa.
Silti julkisuudessa jostakin syystä usein kerrotaan, miten uhrit voivat.
Uskon poliisin ryssineen heti kärkeen tiedoituksessaan kun ilmoittivat kiinni ottaneensa muutamia hlöitä teon jälkeen. Nyt täysi radiohiljaisuus, ettei enää tössittäisi ja ulviloitaisi lisää. Tämä varmaan myös KRP:n ohje.
Hakukoneillakin muuten tapahtuu näköjään parhaillaan.
Br, CS
Re: 60 v. mies surmattiin Kotkassa 15.11.2012
Lähetetty: Ke Marras 28, 2012 10:09 pm
Kirjoittaja Rauno
Clarise kirjoitti:
Hakukoneillakin muuten tapahtuu näköjään parhaillaan.
No näköjään!!
Mistähän kyse?
Re: 60 v. mies surmattiin Kotkassa 15.11.2012
Lähetetty: Ke Marras 28, 2012 10:18 pm
Kirjoittaja Wares
MissHolmes kirjoitti:Tutkinnanjohtaja Kimmo Huhta-ahon mukaan talossa oli murhan aikana muitakin ihmisiä, jotka ovat joutuneet rikoksen uhreiksi. "Varsin voimakkaat inhimilliset syyt sekä tutkintataktiset syyt estävät avaamasta asiaa enemmälti."
Minusta tuo on monikko, eli tarkoittaisi, että talossa oli isän, pojan ja surmaajan lisäksi joku muukin.
Jollain on kilahtanut ja pahasti. Ja huppumies vaan pääsi kuvioihin, kun on niin suosittu hahmo.
Eipä se exäkään kai mahdottomuus olisi, jos tuntomerkit surmaajasta on tullutkin häneltä. Pahemman luokan perhedraama taitaa olla kyseessä.
Tuosta saa käsityksen tosiaan että talossa oli enemmän kuin kolme ihmistä. Jos olisi kolme henkilöä, niin lukisi että "..murhan aikana oli kolmaskin henkilö..".
Re: 60 v. mies surmattiin Kotkassa 15.11.2012
Lähetetty: Ke Marras 28, 2012 10:41 pm
Kirjoittaja Johnny Hardcore
Tuosta saa käsityksen tosiaan että talossa oli enemmän kuin kolme ihmistä. Jos olisi kolme henkilöä, niin lukisi että "..murhan aikana oli kolmaskin henkilö..".
Ihan shaibaa. Sinun logiikallasi viranomainen olisi siis tiedottanut tarkan lukumäärän, olkoon uhreja sitten yksi tai sata? Kyse on ihan pelkästään siitä, ettei tätä haluta avata yhtään enempää kuin on pakko.
Re: 60 v. mies surmattiin Kotkassa 15.11.2012
Lähetetty: Ke Marras 28, 2012 10:49 pm
Kirjoittaja Kerjäläinen
Alussa kuitenkin hyvin selvästi todettiin että uhreja on enemmän kuin yksi
Poika isän toimesta esim. insesti tmv, ja isä pojan toimesta kostona.
jo alkumetreillä ilmoitettiin että kyseessä on ennalta suunniteltu murha
Kyllähän se jää kaivertamaan mieltä, ja tarpeeksi kun muhii niin sopasta tulee valmista. Teko tehty äärimmäisen raivon vallassa, julmalla tavalla.
Joku tuttu siihen turvaamaan selustaa. Case closed.
Ei, mutta tosissaan rupeaa tuo Kyllin skenaario tuntumaan myös varteenotettavalta vaihtoehdolta.
Anteeksipyyntö nuorelle miehelle, mikäli tämä vääräksi osoitetaan

Re: 60 v. mies surmattiin Kotkassa 15.11.2012
Lähetetty: Ke Marras 28, 2012 10:50 pm
Kirjoittaja Samuli
Millä hakukoneilla? Mistä te puhutte?

Re: 60 v. mies surmattiin Kotkassa 15.11.2012
Lähetetty: Ke Marras 28, 2012 10:57 pm
Kirjoittaja ysiysiysi
Samuli kirjoitti:Millä hakukoneilla? Mistä te puhutte?

Tätä minäkin ihmettelin. Ärsyttävää vihjailua.
Re: 60 v. mies surmattiin Kotkassa 15.11.2012
Lähetetty: Ke Marras 28, 2012 11:09 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Tai jos... x vihasi aa:ta ja y oli velkaa (huumevelkaa) x:lle ja vaihtoehtona se, että y maksaa velkansa, kuolee tai aa kuolee y:n toimesta ja x antaa velat anteeksi ja y saa pitää henkiriepunsa... Suoraa yhteyttä x:n ja y:n välillä ei ole, vaan tehtävä ja määräys kulkevat välikäsien kautta. Todisteeksi ei riitä uutinen aa:n kuolemasta, vaan tuokaa minulle...
KRP tuskin saa koskaan mitään valtion tiedonjulkistamispalkintoa - tuskin sellaista tavoittelevatkaan - sen verran niukkaa on tiedottamisensa ollut, mutta jo tuo tieto, että "alkaa olla tiedossa se, miksi taloon on menty", kertoo oleellisen.
Hakukoneilla tapahtuu yhtä sun toista.
Re: 60 v. mies surmattiin Kotkassa 15.11.2012
Lähetetty: Ke Marras 28, 2012 11:33 pm
Kirjoittaja Milana
Kaikki tuttava- ystävä -tai työkaveripiiriini kuuluvat ihmiset ovat ko. tapauksesta olleet aivan hiljaa, lukuunottamatta sellaista yleistä keskustelua, mikä pohjautuu julkisiin lehdistötietoihin. Huhunhuhua eikä juorunjuorua ole kotkalaisiin korviini kantautunut. Ei ole kaivettu esiin kuolleita ja kuopattuja, eronneita tai karanneita, exiä tai nyxiä, kadonneita tai itsarintehneitä. Ei edes ainoatakaan ns. ammattihenkilöstön "näistä ei sitten puhuta"- juorua ole ainakaan minun tietooni tullut.
Mikä tietysti on vain ja ainoastaan hyvä ja oikein.
Hiljaisuus, siis se virallinen, syystä tai toisesta asian ympärillä jatkuu. Ja aikaa kuluu.
Re: 60 v. mies surmattiin Kotkassa 15.11.2012
Lähetetty: Ke Marras 28, 2012 11:36 pm
Kirjoittaja Hemmo
Aika metkaa ettö poliisi osasi heti käydä pidättämässä liki puoli tusinaa ihmistä, jotka laskettiinn kai kaikki pois sen kolmen sallitun päivän kuluessa.
Silti niin monet ihmiset luottavat sata varmasti poliisiin, ulkomailla en ole havainnut vastaavaa sokeaa luottamusta, Englannissa lehdet voivat etusivuilla arvostella poliisia, joka siellä on varmaan fiksumpi kuin Suomessa. Olisi kiva nähdä hesarin ja iltapäivälehtien otsikot,joissa poliisi mokasi.
Juu juu ihmisiähän ne poliisitkin vain ovat ja erehtyväisiä, mutta kun ovat omasta mielestään yli-ihmisiä ja erehtymättömiä. Tämä tapaus meni Krp:hen ehkä siksi että Ulvilasta on poliisikin jotain oppinut ja koska tiedoitusvastuu KRP:llä ei tiedoitusta.
Re: 60 v. mies surmattiin Kotkassa 15.11.2012
Lähetetty: Ke Marras 28, 2012 11:41 pm
Kirjoittaja Rosinante
Milana kirjoitti:
Hiljaisuus, siis se virallinen, syystä tai toisesta asian ympärillä jatkuu. Ja aikaa kuluu.
Luulisi, että siinä jotensakin mennään pilkun päälle, jos koko Suomen lakimieskunta tuijottaa.
Re: 60 v. mies surmattiin Kotkassa 15.11.2012
Lähetetty: To Marras 29, 2012 12:56 am
Kirjoittaja Tukulti-Ninurta I
Iltaa/ öitä kaikille salapoliiseille sinne kotikoneille. Olen kahlannu koko ketjun läpi ja tässä ollaan eli spekulaationa tuli tällainen mieleen että;
Poika tullut isän luokse (oletetaan että asuu/ opiskelee muualla) käymään ja tuo mukanaan isukin yllätykseksi puolisonsa..nuoren miehen kylään ja tulee ulos kaapistaan herkässä mutta huojentuneessa tilassa ylpeänä rohkeudestaan. Tunnetusti vanhemman sukupolven- ja oman ammattikuntansa edustajana ei isukki hyväksy poikansa homoseksuaalisuuttaan ja alkaa pilkkaamaan, haistattelemaan, vi**uilemaan, ivaamaan ja uhkailemaan perinnöttömyydellä ja ajamaan poikaa ja tämän mielitiettyään ulos asunnostaan. Tämän jälkeen pojalle ja/tai poikakaverille tullut silmitön raivo, viha, flippaus ja yhdessä tuumin (tai toinen) on brutaalisti pistänyt isäukon/appiukko kokelaan hengiltä.
Tämän jälkeen adrealiiniryöpyssä ovat yrittäneet järkeillä hommaa, jolloin poika ollaan teipattu vessaan ja poikakaveri hilpassut cm-muovikassin kanssa (jossa yhteisiä verisiä tamineita) dösällä jonnekkin kadoksiin. Poitsu menny naapuriin sukulaisiin tekeen ilmoitusta (koska puhelin on lähteny tekijän matkaan). Selittänyt epämääräisiä tuntomerkkejä/aavistuksia, joista poliisisetä pidättänyt ne neljä jne..
Kuulusteluissa kysytty mahdollisia henkilöitä ja omaa taustaa (seurusteleeko jne.) ja ei seurusteleja jne. ja sitten äiti tai systeri taas kertonut kuulusteluissa, että kyllähän se pikku-Skyttä seukkasi sen maahanmuuttajahomon kanssa ja heidän piti mennä ensi visiitille isukin luo. No poika murtuu ja murenee pähkinöiksi ja poikakaveri on viilettäny pillifarkuissaan kauas seitsemän merten taa, jolloin tekijä tiedossa, mutta jossain aavikolla kusi sandaalissa karussa ja kunnes tavoitetaan niin teosta vastuuseen laitetaan.
Ai että mitä elämälle vieraita piirteitä..no Aa:ja on joutunut elävänä ja kuolleena anal creampien uhriksi, eikö joku aikanaan ole kertonut, että "homon kosto on kauhea?"
No tällaista tuli nopsaan mieleen, ehkä kaukaa haettu, mutta kaiketi mahdollinen..osittain. No mielenkiintoinen on tämä keissi, mutta saa nähdä mitä paljastuu, kun poliisisetä aikanaan tai Alibi-lehti viimeistään avautuu asiasta. Jatkakaa..jatketaan!
Re: 60 v. mies surmattiin Kotkassa 15.11.2012
Lähetetty: To Marras 29, 2012 1:51 am
Kirjoittaja Susihukka
^
Johan on pas*aa.