Sivu 53/152
Lähetetty: Ti Syys 16, 2008 3:10 pm
Kirjoittaja pasi
Matlock kirjoitti:
Juurihan kukkuu laittoi tänne kaksi silminnäkijälausuntoa ruumiiden sirtelystä.
Jos lukisit vähän enemmän, edes ne viestit joihin vastaat ja joihin viittaat, niin kenties kenellekään ei syntyisi niin usein sellaista vaikutelmaa, että olet aivan pihalla.
Lähetetty: Ti Syys 16, 2008 3:19 pm
Kirjoittaja Matlock
Loka kirjoitti:[
Kerroppas mikä ja kenen motiivi olisi liikutella uhreja kuoleman ja romujen viennin jälkeen?
Tämähän käsiteltiin jo. Ainakin Irmelin ruumiin vetämisestä on silminnäkijähavainto.
Eiköhän motiivi voisi olla esimerkiksi halu tarkastaa, onko Nissen alla mahdollisesti muita hengissä olevia.
Lähetetty: Ti Syys 16, 2008 3:30 pm
Kirjoittaja Loka
^Ai jai jai. Ihan vain informaationa sellainen seikka, ettei edes 60-luvulla ole poikettu siitä tutkinnan perusalkeesta, ettei rikospaikkaa sotketa. Jumaliste kuolen kohta nauruun kun menin nyt sitten pöljä ajattelemaan Jukkaa ja Matlockia surmapaikalla vetelemässä Irmeliä kankeasta kintusta.

Onko ihan totta vaikea ajatella, että paikalla olleet olisivat olleet niin älykköjä, että olisivat huomanneet kuolleiden kankeuden ihan kokeilemalla ja jos se vetely olisikin ihan omaa harhaista mielikuvitusta? Onko liian vaikea ajatus, onko?
Lähetetty: Ti Syys 16, 2008 3:41 pm
Kirjoittaja :o)
Loka kirjoitti:ei edes 60-luvulla ole poikettu siitä tutkinnan perusalkeesta, ettei rikospaikkaa sotketa.
Jumaliste kuolen kohta nauruun kun menin nyt sitten pöljä ajattelemaan Jukkaa ja Matlockia surmapaikalla vetelemässä Irmeliä kankeasta kintusta.
Henkeäsalpaava fakta on kuitenkin se, ettei Björklundin tunteja kuolemansa jälkeen tapahtunutta siirtämistä eikä riisumista ole otettu jutun päätöksessä mitenkään huomioon!
http://img.mtv3.fi/mn_liitteet/mtv3/uut ... 300110.pdf
Björklundin siirtäminen ja kuolemansa jälkeen puukottaminen mainittiin, mutta niitä ei rohjettu kommentoida mitenkään.
Mikkolan jengi käytti kaiken energiansa Gustafssonin verijälkien epätoivoiseen, kaikin tavoin parhain päin selittelyyn... ja taisteluun Mikkolan suojelukseen päässyttä Gustua jahtaavia ilkimyksiä vastaan.

Lähetetty: Ti Syys 16, 2008 3:48 pm
Kirjoittaja Matlock
Loka kirjoitti:^Ai jai jai. Ihan vain informaationa sellainen seikka, ettei edes 60-luvulla ole poikettu siitä tutkinnan perusalkeesta, ettei rikospaikkaa sotketa. Jumaliste kuolen kohta nauruun kun menin nyt sitten pöljä ajattelemaan Jukkaa ja Matlockia surmapaikalla vetelemässä Irmeliä kankeasta kintusta.

Onko ihan totta vaikea ajatella, että paikalla olleet olisivat olleet niin älykköjä, että olisivat huomanneet kuolleiden kankeuden ihan kokeilemalla ja jos se vetely olisikin ihan omaa harhaista mielikuvitusta? Onko liian vaikea ajatus, onko?
Eikös sinun ja muiden NG:läisten mielestä nuo aikalaispoliisit olleet täysiä tomppeleita hävittäessään murhapaikan tavaroita ja muutenkin...
Sitäpaitsi ruumiiden siirtelijä on voinut olla joku muu kuin poliisi tai murhaaja.
Lähetetty: Ti Syys 16, 2008 3:58 pm
Kirjoittaja pasi
Matlock kirjoitti:
Sitäpaitsi ruumiiden siirtelijä on voinut olla joku muu kuin poliisi tai murhaaja.
No kerro ihmeessä, kuka se on ollut. Tuossa aiemmin sanoit, että ainakin IB:n ruumiin vetämisestä on silminnäkijähavainto.
Lähetetty: Ti Syys 16, 2008 4:31 pm
Kirjoittaja teemu
kukkuu kirjoitti: ...Olisiko tässä mahdollista, että silminnäkijät olisivat sekoittaneet poliisit ja ambulanssimiehet?
Onko mahdollista, että ambulassimiehenä olisi ollut poliisi?
Jos amanuenssi on nähnyt poliisin tuovan Gustafssonin, niin kenestä poliisista voisi olla kyse?
Oliko 60-luvulla poliisin ja ambulanssimiesten uniformut sekoitettavissa?
Muistelen nähneeni maininnan, että ambulanssi tuli Öbbnäsistä, missä oli laivastotukikohta. Siten ambulanssimiehillä olisi voinut olla virkapuvut, joiden perustella asiaa tuntematon olisi voinut pitää heitä poliiseina. Muistaisiko joku muu tarkemmin?
Mistä tämä järjestely: Helsingissä pidettyjen isojen juhlallisuuksien vuoksi lähialueiden ambulanssit olisivat saattaneet päivystää siellä helluntaina 1960. Länsipuolisen maaseudun päivystystä olisi voinut hoitaa tukikohdan ambulanssi.
Lähetetty: Ti Syys 16, 2008 4:38 pm
Kirjoittaja Loka
Matlock kirjoitti:
Eikös sinun ja muiden NG:läisten mielestä nuo aikalaispoliisit olleet täysiä tomppeleita hävittäessään murhapaikan tavaroita ja muutenkin...
Sitäpaitsi ruumiiden siirtelijä on voinut olla joku muu kuin poliisi tai murhaaja.
Pejpe, tomppeliudesta siinä tuskin on ollut kysymys, vaan siitä, ettei sikäläinen tutkinta osannut ottaa huomioon sitä, että 40 vuotta myöhemmin tarvittaisiin verijälkiä dna-tutkimuksia varten. Eikö vaan? Vai millä tapaa itse olet tämän ajatellut? Kerro omin sanoin.
Sitä paitsi siirtelijä plaa plaa. Nyt on Matlock se hetki, kun kannattaisi jättäytyä kirjoittamasta tästä siirtelyaiheesta -jos on tappiolla ja umpikujassa eikä yksinkertaisesti ole enää järkevää vasta-argumenttia. (sanos markja)
Pus ach kram.
Lähetetty: Ti Syys 16, 2008 5:27 pm
Kirjoittaja Jukka
pasi kirjoitti:Matlock kirjoitti:
Juurihan kukkuu laittoi tänne kaksi silminnäkijälausuntoa ruumiiden sirtelystä.
Jos lukisit vähän enemmän, edes ne viestit joihin vastaat ja joihin viittaat, niin kenties kenellekään ei syntyisi niin usein sellaista vaikutelmaa, että olet aivan pihalla.
Kannattaa lueskella näitä viestejä eikä heittäytyä onnellisen tietämättömäksi aina, kun tuodaan esiin syyttäjän fantasiaa pala palalta murentavia tosiasioita.
Lähetetty: Ti Syys 16, 2008 5:36 pm
Kirjoittaja MEG
Muistelen että Gustafssonin vei Leppävaaralainen taksi, jolle oli myönnetty sairaankuljetuslupa.
"Ambulanssissa" ei siten ollut mitään erikoislaitteita eikä kuljettajilla erikoiskoulutusta.
Lähetetty: Ti Syys 16, 2008 5:41 pm
Kirjoittaja Jukka
pasi kirjoitti:Jukka kirjoitti:Silminnäkijäkertomusten perusteella näyttäisi siltä, että jokin ulkopuolinen kulkija, virkavallan edustaja tai lääkintämies on todennäköisempi liikuttelija kuin murhaaja.
Ehkä voisit mainita joitakin esimerkkejä luotettavista silminnäkijäkertomuksista, joiden perusteella voidaan päätyä tuohon johtopäätökseen. Voimme arvioida kertomusten luotettavuutta vaikkapa sinun
muistisääntöjesi avulla.
Siitä, että ruumiita ovat liikutelleet viranomaiset, on ainakin kaksi todistajakuvausta. Koska lausunnot on annettu toisistaan
riippumatta ja niissä tapahtumien kulku on kuvailtu oleellisilta osin samansuuntaisesti, voidaan niitä pitää kohtalaisen luotettavina.
Sen sijaan kukaan ei ole koskaan nähnyt Gustafssonia liikuttelemassa ruumiita - saati että tapahtumasta olisi kaksi tai useampi toisiinsa nähden riippumaton mutta samankaltainen havainto, jotka siten vahvistaisivat toinen toistensa uskottavuutta.
Lähetetty: Ti Syys 16, 2008 5:42 pm
Kirjoittaja Matlock
Ruumiiden siirtelyä ja siihen liittyviä silminnäkijälausuntoja käsiteltiin jo "miksi Nisse valehtelisi niin monista asioista"-ketjussa, sivu 12.
Turhaa pasin ja lokan on hihojaan polttaa siitä, että pari ihmistä on nänhnyt ruumiiden siirtelyä. Voivathan he valehdella niinkuin kai sitten kaikki todistajat.
Ehkei edes Bodom-nimistä järveä ole olemassa.
Lähetetty: Ti Syys 16, 2008 5:58 pm
Kirjoittaja Loka
^Nythän on kyse siitä, miksi ja millaiseksi luetaan järkiperäisesti "ruumiiden siirtely." Sen en ikinä usko olleen sitä miksi te sen luette, vetelyä. Kyllä se on korkeintaan kokeilua, jees, kankea on. Siihen ei tarvitse mitään muuta kuin nostaa raajaa sentti ilmaan. Onko tämä tajunnassa, vai pitääkö tästä tehdä kaavio ja diagrammit?
Lähetetty: Ti Syys 16, 2008 6:45 pm
Kirjoittaja teemu
MEG kirjoitti:Muistelen että Gustafssonin vei Leppävaaralainen taksi, jolle oli myönnetty sairaankuljetuslupa.
...
Muistan lukeneeni myös tällaisen maininnan verkkokeskustelusta. En väitä vastaan. Onko tästä kuljetusasiasta olemassa mitään dokumenttejä tai mainintoja sen aikaisissa lehdissä?
Kotkan likkoi ilman siipii..
Lähetetty: Ti Syys 16, 2008 7:00 pm
Kirjoittaja Wagner
Merivuokon kertomasti Högnäsin mökille asti olisi näkynyt, kun poliisi siirteli vainajia surmapaikalla paarein.
Parempi nimimerkki Marjalle olisi Merikotka näkötarkkuuden perusteella, sillä onhan Salosten mökiltä murhapaikalle linnuntietä matkaa yli kilometri.
No, kai tarkkanäköinen huomaa kilometrinkin päässä lepikon estämättä, että paareilla kannettavalla ei kaulavaltimo enää syki; siispä vainajahan se ja tämän vuoksi "lintupojat" lähtivät kertomuksen mukaan niemeen veneellä kertomaan tarinoitaan...
