Sivu 53/64

Miksi Arska voisi olla syyllinen?

Lähetetty: Ma Joulu 28, 2009 7:09 pm
Kirjoittaja Wagner
yövuoro:Yllä taas oivaltavaa tekstiä

Otsikkoon "Miksi Nisse ei voi olla syyllinen" sopii mainiosti myös ruumiinavauspöytäkirja ja KRP:n tiedossa olevat, vielä julkaisemattomat havainnot teltan ja uhrien siirtelystä rikospaikalla.
Teen osaltani jossain vaiheessa koosteen tätini KRP:n Saga Engmanin lausumista asian osalta.

Jo 1960 oli kohtuullisen hyvälaatusia värikameroita, joita ei kuitenkaan käytetty 6.6.1960 jälkeen, jolloin Arska luisti Amerikkaaan jatkaen epäiltävää outoa rooliaan rannalla telttailevien surmaajana: Zodiac-kalenterin mukaan 5.6.1961 tapettiin rannalla telttaillut nuoripari Californiassa.

En väitä Arskan olleen Zodiac, mutta lukuisat surmiin liittyvät tunnustuksensa, ulkopuolisen kertomus (Risto) ja samat käsialansa tukevat tätä käsitystäni absoluuttisesti. Käsialanäytten lähetin KRP:lle niiin Zodiac-sarjamurhaajan kuin Arskan osalta aikaa sitten. Mitään ei ole tapahtunut. Sillä lienee syynsä.

Arskan jo edesmennyt faija dokautti Suomen silloisia asian tutkintaan liittyviä tahoja railakaasti.

KRP ja FBI hoitakoon asian. Arska pakoilee Suomen viranomaisia jossain ulkomailla nytkin.

Re: Miksi Nisse ei voi olla syyllinen?

Lähetetty: Ma Joulu 28, 2009 7:51 pm
Kirjoittaja strangelove
Yhtä asiaa en Arska- ja Assmann -jutuissa ymmärrä. JOS olisikin ollut niin, että poliisi olisi lahjottu aikoinaan hiljaiseksi, miksi vielä nykypäivänäkään ei tehtäisi mitään? Suuri osa tuon ajan poliisiherroista on jo kuollut. Poliisin tehtävänä on ottaa rikolliset kiinni, eikä suojella näitä.

Re: Miksi Arska voisi olla syyllinen?

Lähetetty: Ma Joulu 28, 2009 7:59 pm
Kirjoittaja Kotipoliisi
Wagner kirjoitti:yövuoro:Yllä taas oivaltavaa tekstiä

Otsikkoon "Miksi Nisse ei voi olla syyllinen" sopii mainiosti myös ruumiinavauspöytäkirja ja KRP:n tiedossa olevat, vielä julkaisemattomat havainnot teltan ja uhrien siirtelystä rikospaikalla.
Teen osaltani jossain vaiheessa koosteen tätini KRP:n Saga Engmanin lausumista asian osalta.
Hei Wagner, teeppäs tosiaan toi Sagan kooste niin päästään eteenpäin näissä jutuissa.

Tämä turhan päiväinen pyörittely voisi alkaa riittää tässä Bodomin jutuissa ja tiikerinloikka eteenpäin - kohta ollaan jo uudessa oikeudenkäynnissä, kunhan saadaan c-levyillä pantattuja asioita framille.

Papillon on laittamassan taulukkoa esiin, minulla (hitaassa) työstössä kuulustelutaulukko, ja sä voisit Wagner laittaa tätisi lausumat näkyviin.

Näistä lähtee tiikerinloikka eteenpäin - pois täältä hämähäkinverkkojen peittämistä ikiomista, yksinäisistä Bodom-tutkijankammioista kohti yhteisöllisyyttä ja uusia innovaatioita! :D

Re: Miksi Nisse ei voi olla syyllinen?

Lähetetty: Ma Joulu 28, 2009 11:09 pm
Kirjoittaja papillon
^ Se minun eka tiikerinloikkani eli henkilöluettelo on toimitettu eilen Raidille toimenpiteitä varten, ja jo nyt siihen pitäisi lisäta tämä Saga Engman.
Olisin laittanutkin jos olisin tiennyt hieman toimenkuvasta siellä KRP ssä, on mennyt ohi silmien.

Toinen Waakulle tuleva kysymys ns. Waaknerin Paappa joka on listalla koska olet hänestä kertonut.
Pukkasin kyllä sinne mutta en muuta nimeä tiedä ja nämä nimikysymykset ovat kiusallisia, se on tiedossa.
Kerro mitä sinne haluat, mitä muuta voi laittaa kuin että jurotti turolla?
Jollei muuta voi laittaa niin ei paha tuo minkä laitoinkaan??

Toinen tiikerinloikka eli aikataulu rakentuu koko ajan, sitten kun se on siinä mallissa että voin sen laittaa niin laitan samaa rataa kuin tuon listan eilen.

Tiesittekö muuten että KRP kyseli kotoa Sepon pyörästä klo 16:00 sunnuntaina? :lol:

Re: Miksi Nisse ei voi olla syyllinen?

Lähetetty: Ti Joulu 29, 2009 1:56 pm
Kirjoittaja Wagner
Juuri lähetin YV:nä heistäkin tietoa. KRP:ltä pyysin tätiäni koskevat palvelustiedot.

Re: Miksi Nisse ei voi olla syyllinen?

Lähetetty: Ti Joulu 29, 2009 7:24 pm
Kirjoittaja Kotipoliisi
Hei Wagner, sulla alkaa olla hyvä meininki!

Ihailen teitä kaikkia, jotka olette jaksaneet tutkia tätä asiaa vuosikaudet herkeämättä. Erimielisyyksistä huolimatta kaikkia yhdistää sama päämäärä - syyllinen vastuuseen, eikö vaan? Syyllinen voi olla jo kuollut tai sitten ei ole.

Vaikka keskinäistä sanailua ja herjan heittoa on ollut hauska lukea niin siitä on ollut aistittavissa myös turhautumista, kun juttu junnaa paikollaan. Kaikkia varmaan motivoi päästä eteenpäin ja nimenomaan pohtimaan uusia tietoja.

Nyt vaan uutta dokumenttia näkyviin ja Bodomin tapahtumat pois luokasta "mysteerio".

Kiitos jo etukäteen tätisi arvokkaista tiedoista!

Re: Miksi Nisse ei voi olla syyllinen?

Lähetetty: Ti Joulu 29, 2009 9:27 pm
Kirjoittaja kukkuu
papillon kirjoitti:
Tiesittekö muuten että KRP kyseli kotoa Sepon pyörästä klo 16:00 sunnuntaina? :lol:
Eikös poliisi saanut poikien tiedot jo murhapaikalla, aamulla? (Tähän megahymiö)

Re: Miksi Nisse ei voi olla syyllinen?

Lähetetty: Ti Joulu 29, 2009 9:41 pm
Kirjoittaja papillon
Poliisista en tiedä mutta KRP oli paikalla vasta iltapäivällä.
Tuon ajan kertoo Antti Boisman 10.6. -60. :lol:

Re: Miksi Nisse ei voi olla syyllinen?

Lähetetty: Ti Joulu 29, 2009 10:44 pm
Kirjoittaja Wagner
Tätini Saga Engmanin mukaan (k. 19.2.2009 88-vuotiaana) KRP:n 'pojat' tulivat hakemaan hänet surma-aamuna noin kello 9 omakotitalostaan Nimismiehenmäessä, josta surmapaikalle oli noin 5 km.
KRP oli paikalla siten viimeistään 9:30. Pidän tätini havaintoja edelleen täysin luotettavina.

Hän oli ihmisenä loistava, äiti Teresa-luokkaa, jaksoi pysyä laturetkillä vauhdissani, kun teimme Bemböle-Pirttimäki-Luukki-laturetkiä eväiden kera 60- ja 70-luvuilla.
Miss Kauniainen 40-luvulla, kaunis oli vielä ikäihmisenäkin niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

8)

Re: Miksi Nisse ei voi olla syyllinen?

Lähetetty: Ke Joulu 30, 2009 12:30 am
Kirjoittaja strangelove
Nythän mietitään asiaa Gustafssonia puoltavasti. Ihan ohimennen viittaisin Zodiac-murhiin. Niissähän jäi ymmärtääkseni myös miehiä henkiin ja väkivalta kohdistui ennenkaikkea naisiin. Tämä kommentti siksi, että kaikki huomaisivat, ettei NG:n henkiinjääminen ollut mikään ainutlaatuinen tapaus.

Re: Miksi Nisse ei voi olla syyllinen?

Lähetetty: Ke Joulu 30, 2009 10:25 pm
Kirjoittaja awa
Wagner kirjoitti:Tätini Saga Engmanin mukaan (k. 19.2.2009 88-vuotiaana) KRP:n 'pojat' tulivat hakemaan hänet surma-aamuna noin kello 9 omakotitalostaan Nimismiehenmäessä, josta surmapaikalle oli noin 5 km.
KRP oli paikalla siten viimeistään 9:30. Pidän tätini havaintoja edelleen täysin luotettavina.
Mielenkiintoistahan on, että KRP oli paikalla jo ennen hälyytysoittoa. Kaikki ei nyt täsmää.

- hymm -

Re: Miksi Nisse ei voi olla syyllinen?

Lähetetty: To Maalis 25, 2010 12:04 am
Kirjoittaja Wagner
Mikään ei täsmää: pyysin KRP:ltä tietoja tätini osuudesta 1960, jolloin tuli kylmä vastaus siten, että tätini Saga Engman olisi lopettanut pestinsä Helsingin Rikospoliisissa lokakuussa 1954.
Toimistaan KRP:ssä ei annettu mitään tietoa. Eläkkeelle kuitenkin jäi KRP:stä.
KRP ei ole pyynnöstäni huolimatta ilmoittanut tätini eläkekassaa.

Olen aiemminkin todennut KRP:n manipuloineen aineistoja, jotka eivät todisteaiheinha ole olleet hyvävelipiirien tahtojen mukaisia: turhaan tapeltiin talvi- ja jatkosodassa, jos ei ymmärretä viimeistään seuraavissa vaaleissa äänestää oikeita tahoja. Persut ei ihan osu kohdalle muutoin, mutta nyt ääneni saavat: Suomessa voitaisiin hyvin hoitaa sotaveteraanit, vanhukset ja vammaiset murto-osalla siitä määrästä, joka on budjetoitu kiintiöpakolaisiin sun muihin sosiaalimaahanmuuttajiin.

Wagner

Re: Miksi Nisse ei voi olla syyllinen?

Lähetetty: To Maalis 25, 2010 7:58 am
Kirjoittaja Mickey
Siksi koska, oikeus vapautti syytteistä .

Re: Miksi Nisse ei voi olla syyllinen?

Lähetetty: To Maalis 25, 2010 8:28 am
Kirjoittaja Wagner
NG on galaksimme ainoa taho, joka on todettu lainvoimaisesti syyttömäksi Bodomin kolmoismurhiin.

8)

Re: Miksi Nisse ei voi olla syyllinen?

Lähetetty: To Maalis 25, 2010 8:47 am
Kirjoittaja awa
Kyllä vaan. Gustafsson on myös ainoa, jota on todennäköisin syin epäiltynä, syytetty näistä murhista.