Sivu 53/129
Re: Mitkä seikat tukevat Anneli Auerin syyllisyyttä?
Lähetetty: Ke Elo 21, 2013 10:11 pm
Kirjoittaja Tara
saippuakauppias kirjoitti:Miksi AA pelästyy poliisien tuloa sairaalavuoteen äärelle ?
Luulisi että polsiin ollessa läsnä olisi turvallinen olo varsinkin kun jo yksi perheenjäsen on murhattu eikä murhaajaa ole saatu edes kiinni.
Tajuaako AA että nyt pitää alkaa miettii että mitä sitä uskaltaakaan puhua ja siksi joka kohdassa hän sanoo että mustelee näin tapahtuneen (jotta voisi jälkeenpäin muuttaa tarinaansa) ?
Juuri niin. Ja niin hän oli myös tekevä, moneen kertaan. Tässä vaiheessa Auerin kertomus on täynnään näitä mielikuvia, muistikuvia, ehkä, luulisin, voi olla että, muistaisin että, en ole varma mutta, ym varauksia. Mutta näinhän tuo puhelee yhä vieläkin. 'Olen ehkä uhkaillut, mutta en ole ollut tosissani eron suhteen.- Toisaalta ajattelin, että se voi olla myös haitallista (lasten terapiassa käyminen) jne
Tässä yksi kuvakaappaus, jota ei noilta julkaistuilta videonpätkiltä löydä:
Iltasanomista 24.5.2010
Videot julkaistiin samoihin aikoihin keväällä 2010, kun Ulvilan surman ensimmäinen esitutkintamateriaalipaketti vapautettiin.
Re: Mitkä seikat tukevat Anneli Auerin syyllisyyttä?
Lähetetty: Ke Elo 21, 2013 10:40 pm
Kirjoittaja saippuakauppias
Kun syyttäjä hakee esim tässä tapauksessa vaikka murhatuomiota, niin kuinka monta ihmistä tarvitaan se vahvistamaan ?
Kun kaikki oikeusasteet on käyty läpi, niin voiko syytetty edellenkin valittaa tuomiostaan jollekin, enkä tarkoita nyt Jumalaa ?
Re: Mitkä seikat tukevat Anneli Auerin syyllisyyttä?
Lähetetty: Ke Elo 21, 2013 10:49 pm
Kirjoittaja Spekultantti
Eikös se Euroopan Neuvoston tuomioistuin ole tavannut olla se viimeinen instanssi, johon rollitaan kun Korkein Oikeuskaan ei vapahda.
Re: Mitkä seikat tukevat Anneli Auerin syyllisyyttä?
Lähetetty: To Elo 22, 2013 12:39 am
Kirjoittaja Sirpa
Auer vapautettiin hovissa, syyttäjän uusi lisätutkinta hänen sanojensa mukaan, jotka hän sanoo sanoneensa aina ja joka paikassa (radiorockin haastattelu) tämä uusi lisäaineisto ei riitä yksin mihinkään, se vain on kuin mausteena sopassa, hänen mukaansa, niin mistä te kuvittelette, että se uusi murhatuomio sitten syntyisi, kun edes syyttäjä ei ole sitä mieltä? Ihmettelen minä teidän laskutaitoa...
Re: Mitkä seikat tukevat Anneli Auerin syyllisyyttä?
Lähetetty: To Elo 22, 2013 12:52 am
Kirjoittaja CSI
Sirpa, sama se meidän "laskutaidolle" ja sille, että mitä mieltä olemme.
KKO on puhunut ja pulinat pois. Tämä juttu puidaan nyt uusiksi täysin puhtaalta pöydältä. Ehkä sinunkin aika hyväksyä tosiasiat?
Re: Mitkä seikat tukevat Anneli Auerin syyllisyyttä?
Lähetetty: To Elo 22, 2013 1:07 am
Kirjoittaja Sirpa
Ja näistä uusista jutuista Valkama onkin sanonut TV-kameroille eilen näin:
- Eihän tästä uudesta epämääräisestä näytöstä ole toki sellaisenaan mihinkään, mutta se "kokonaisuus" ratkaisee!
Ja se kokonaisuus oli hovin mukaan yksimielisesti vapauttava, joten sama laskuoppi edelleen pitää syyttäjä Valkaman mukaan.
Totta kai hyväksyn tosiasiat - ja tässä ne nyt on vielä Valkaman vahvistamana uudelleen. Miten olisi näiden tosiasioiden hyväksymisen suhteen siellä päin?
Ja kaiken lisäksi Valkama täsmentää tämän "uuden näytön" vielä epämääräiseksi.
Re: Mitkä seikat tukevat Anneli Auerin syyllisyyttä?
Lähetetty: To Elo 22, 2013 1:12 am
Kirjoittaja CSI
Sirpa kirjoitti:Ja näistä uusista jutuista Valkama onkin sanonut TV-kameroille eilen näin:
- Eihän tästä uudesta epämääräisestä näytöstä ole toki sellaisenaan mihinkään, mutta se "kokonaisuus" ratkaisee!
Ja se kokonaisuus oli hovin mukaan yksimielisesti vapauttava, joten sama laskuoppi edelleen pitää syyttäjä Valkaman mukaan.
Totta kai hyväksyn tosiasiat - ja tässä ne nyt on vielä Valkaman vahvistamana uudelleen. Miten olisi näiden tosiasioiden hyväksymisen suhteen siellä päin?
Ja kaiken lisäksi Valkama täsmentää tämän "uuden näytön" vielä epämääräiseksi.
Jos kerran hyväksyt tosiasiat, niin voisitko vähän vähentää tuota ruikutusta "hovin päätöksestä"? Koska ei sillä ole enää mitään merkitystä. Nyt tulee uudet tuomiot -ja ne jäävät hyvin todennäköisesti lainvoimaisiksi kun valituskierrokset on käyty. Ovatpa ne tuomiot mitä tahansa. Eikä niihin aiemmat tuomiot tule vaikuttamaan mitään!
Re: Mitkä seikat tukevat Anneli Auerin syyllisyyttä?
Lähetetty: To Elo 22, 2013 1:37 am
Kirjoittaja Hovimestari
Spekultantti kirjoitti:Eikös se Euroopan Neuvoston tuomioistuin ole tavannut olla se viimeinen instanssi, johon rollitaan kun Korkein Oikeuskaan ei vapahda.
Tarkoitatko EIT:tä eli Euroopan Ihmisoikeustuomioistuinta? Sinne voi valittaa, mutta sillä ei edelleenkään ole toimivaltaa kumota kansallisten tuomioistuinten päätöksiä. Lähinnä se voi "näpäyttää sormille" eli sakottaa Suomen valtiota jos toteaa että Auerin oikeudenkäynti ei ole ollut oikeudenmukainen. Nämä näpäytykset ovat Suomen osalta koskeneet lähinnä oikeudenkäyntien tolkutonta pitkittymistä ja sananvapausasioita. Siellä ei siis varsinaisesti käytäisi Auerin oikeudenkäyntiä vielä kerran uudestaan, vaan lähinnä katsottaisiin onko Suomen oikeusprosessi tapauksen osalta ollut Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukainen.
Euroopan Unionin Tuomioistuin (ECJ) puolestaan käsittelee EU-sopimuksia ja säännöksiä, sinne ei tavallisella pulliaisella ole mitään asiaa.
Re: Mitkä seikat tukevat Anneli Auerin syyllisyyttä?
Lähetetty: To Elo 22, 2013 2:53 am
Kirjoittaja Sirpa
Olet oikeassa CSI - eihän tätä tapausta edes koskaan viety syyttäjälle syyteharkintaan tutkinnan tultua finaaliin toukokuussa 2012. Ei siis Anneli Auerin osalta - mutta vietiin jonkun toisen osalta, koska valtakunnansyyttäjän sanottiin toimivan syyttäjänä KKO:ssa, eikä silloin ole kyse ihan pikku hepusta, kun käsittely aloitetaan tapista. Mikä se sitten onkin. Siis jos katsotaan niitä tosiasioita. Hovi nyt joka tapauksessa oli paikka, jossa tuo häntä koskeva aineisto kasattiin. Mutta miksi tämä jättimäinen suojeluleikki?!
Re: Mitkä seikat tukevat Anneli Auerin syyllisyyttä?
Lähetetty: To Elo 22, 2013 7:36 am
Kirjoittaja saippuakauppias
Puidaanko nyt myös tuota lapsiin kohdistunutta rikosta, eli sitä mistä AA nyt istuu ?
Re: Mitkä seikat tukevat Anneli Auerin syyllisyyttä?
Lähetetty: To Elo 22, 2013 8:03 am
Kirjoittaja mi.xi
Erittäin uskottava tunnustus auerilta,Kovaa kamaa, hienoa Tara että postasit sen tänne. Miksi tuollaisen voi/saa perua? Tunnustushan on TUNNUSTUS.
Jos tämä murharouva olisi oikeesti nähnyt murhaajan joka vielä puukottikin häntä, hän ei missään nimessä tunnustaisi itse tehneensä sitä. Ei edes kiduttamalla. Hän pysyisi tiukasti kannassaan ulkopuolisesta murhaajasta. Nyt hän kuitenkin tunnusti koska halusi nukkumaan!?
Kuka tähän voi uskoa? Noh, yhden käden sormilla laskettava ryhmä minfolaisia

Re: Mitkä seikat tukevat Anneli Auerin syyllisyyttä?
Lähetetty: To Elo 22, 2013 8:23 am
Kirjoittaja taavetti
saippuakauppias kirjoitti:Puidaanko nyt myös tuota lapsiin kohdistunutta rikosta, eli sitä mistä AA nyt istuu ?
Niistä istuu, mutta ymmärtääkseni jo puidut rikokset menevät päällekäin tässä oikeudenkäynnissä siinä suhteessa, että syyttäjän mukaan Auer oli ollut väkivaltainen miestään ja lapsiaan kohtaan ennen surmaa. Perheolot eivät vastoin Auerin kertomaa olleet auvoisat. Koska kolmen nuorimman lapsen kertomukset ovat ilmeisesti suurelta osin perhe-elämään liittyvien väitteiden takana, puidaan heidän kertomustensa luotettavuutta tämänkin seikan tiimoilta.
Mikä tässä uusimmassa oikeudenkäynnissä on mielestäni kiinnostavaa, on tuo Auerin valehteluun ja arvomaailmaan yleensä liittyvä juonne. Kyllähän sitä on ansiokkaasti (mm. Tara) täällä aiemminkin pohdittu, mutta nyt sitä läpikäydään oikeussalissakin.
Re: Mitkä seikat tukevat Anneli Auerin syyllisyyttä?
Lähetetty: To Elo 22, 2013 8:29 am
Kirjoittaja AlexKrycek
Sirpa kirjoitti:Auer vapautettiin hovissa, syyttäjän uusi lisätutkinta hänen sanojensa mukaan, jotka hän sanoo sanoneensa aina ja joka paikassa (radiorockin haastattelu) tämä uusi lisäaineisto ei riitä yksin mihinkään, se vain on kuin mausteena sopassa, hänen mukaansa, niin mistä te kuvittelette, että se uusi murhatuomio sitten syntyisi, kun edes syyttäjä ei ole sitä mieltä? Ihmettelen minä teidän laskutaitoa...
Olisit Sirpa hyvä päivän/kaksi hiljaa, niin tuo sun idioottimaisuus ei sais joka helvetin aamu verta kiehumaan. Oot sekopää.
Re: Mitkä seikat tukevat Anneli Auerin syyllisyyttä?
Lähetetty: To Elo 22, 2013 8:49 am
Kirjoittaja saippuakauppias
Juuri näin.
Ajatelkaa tilannetta jossa murhaaja, valehtelija, kiduttaja ja lapsiin sotkeutuja päästetään vapaalle ja vielä vaatimaan korvauksia valtiolta tästä kaikesta.
Pitäkää se mimmi nyt vangittuna vaikka keksityin selityksin.
Se nainen on täys humanoidi.
Ei kenestäkään normaali-ihmisestä löydy noin paljoa edes tulkinnanvaraisia kummajaisuuksia.
Kaikki on tehty täysin suunnitelmallisesti eikä hetken mielijohteesta.
Re: Mitkä seikat tukevat Anneli Auerin syyllisyyttä?
Lähetetty: To Elo 22, 2013 10:02 am
Kirjoittaja Dunnit
Mikä tukee AA:n syyllisyyttä? Noh, oikeudenkäynnit eli kaikkeen näyttöön tutustuneiden ammattilaisten kannat.
Käräjäoikeus piti näyttöä rittävän.
Hovioikeus luettelee pitkän listan syyllisyyttä tukevaa näyttöä mutta ei pitänyt sitä riittävänä.
Korkein oikeus hyvin poikkeuksellisesti palautti jutun käräjille. KO:n toimintaa on vaikea ymmärtää, jos siellä ei pidetty AA:n syyllisyyttä hyvin todennäköisenä mutta epäiltiin näytön riittävyyttä. Ongelman toivottiin ratkeavan, kunhan syyttäjä hankkisi lisänäyttöä.
Oletan siis (täysin maallikkona), että on käyty epävirallisia keskusteluja siitä, millä keinoin oikeus varmimmin toteutuisi. Silloin pitää tietysti miettiä paitsi uhrin ja yhteiskunnan myös syytetyn oikeusturvaa. Koska syytetyn oikeusturva on kiistämättä venytetty katkeamispisteeseen jos ei ylikin, on perusteltua olettaa, että syyllisyyttä on epävirallisesti pidetty hyvin todennäköisenä sekä syyttäjän että korkeimman oikeuden piirissä, poliisia unohtamatta.
Varmaankin suhteellisen yksityiskohtainen, "koetun tuntuinen" tunnustus on ollut tärkeä tekijä tässä olettamassani epävirallisessa pohdiskelussa. Olisihan myös hovioikeus tuominnut AA:n jos tunnustus olisi lisätty syyttäjän näyttöön.
AA:ta on muutenkin todella vaikea pitää syyttömänä sen perusteella, mitä olen aiheesta lukenut. Erityisen AA:n kuvaus toiminnastaan murhan aikana on suoraan sanottuna uskomaton.
Silti en voi olla ihmettelemättä, mihin joutui kaikki se veri, jota AA:han ja hänen vaatteisiinsa on täytynyt oletetun murhan aikana joutua. Suihkun viemäristä sitä ei ainakaan löytynyt kuten ei myöskään lattioilta. Sitäkin voi ihmetellä, minkälainen mestaritappaja tarvitaan lavastaamaan heti murhan jälkeen, jos ei peräit sen aikana ... hmm, niin mitä? Syyttäjä ilmeisesti olettaa pari jalanjälkea ja mahdollisesti jotain nauhoituksia lavastetuiksi. Lisäksi piti kätkeä vaatteet, yhdet kengät ja veitsi (muistankohan nyt oikein?) Niin ja vielä piti ääninäytellä puhelu hätäkeskukseen. Ja kaikki tämä niin hyvin, että mitään ei vieläkään pystytä epäilemään kuin aihetodisteilla.