HÄKE 'nauha'
-
NiceAsiantuntija
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 513
- Liittynyt: Ti Huhti 20, 2010 11:13 am
Re: HÄKE 'nauha'
^^plus siihen vielä tuo Taran allekirjoitus 
Re: HÄKE 'nauha'
Muistan olikohan se jokin Kieslowskyn ohjaamista elokuvista Sininen, Punainen tai Valkoinen, joka alkoi kuvalla juuri tapahtuneesta auto-onnettomuudesta - mies ratissa kuollut, nainen vieressä, tulossa tajuihinsa. Elokuvan alkukohtaus oli erikoinen: ..pahoin loukkaantunut nainen, juuri ja juuri tajuissaan, jatkaa vitsiä, jota oli ollut kertomassa juuri silloin kun onnettomuus tapahtui (tämä selviää vasta jossain myöhemmässä elokuvan vaiheessa, että 'mistä oli kysymys, mist ihmeestä nainen puhui 'puolikuolleena') -törmääminen johonkin tuhoisin seurauksin. Katsoja voi vain hämmästyä tuon elokuvan ensimmäistä repliikkiä. Koska en muista sitä aivan varmasti oikein, en sano mikä se oli, mutta jotain 'naurusta' siinä oli, jotain aivan absurdia tilanteeseen nähden - nainen kertoi vitsin lopun kuolleelle...NiceAsiantuntija kirjoitti:Jukka on puukotettu puoliksi kuiviin ja halostakin ehkä tullut päähän. Joka tapauksessa taju on luultavasti mennyt. Siitä tilasta ei välttämättä virota skarpiksi ihan hetkessä. Varmaan ollut 'mikä maa mikä valuutta' -tilassa tietämättä/muistamatta mitä, missä, milloin ja miksi tapahtui. Tai sokissa. Sokkitilassahan ihminen voi käyttäytyä ihan miten vaan, esim. naureskellaKuolemannaakka kirjoitti: Onkohan nuo uhrin 1.48 sanomat ihan varmasti noin? "No vähän voit auttaakii" "Kylhä nous"... mitäköhän Jukka ihan oikeasti tuossa sanoo? Jos nyt kuvitellaan, että Jukan kimpussa on juuri ollut joku murhaaja (tai Anneli!), niin hän kuulostaa jotenkin kumman rauhalliselta. Ikäänkuin luulisi itsekin, että ko. murhaaja on jo häipynyt.![]()
![]()
hervottomasti vaikka ruumiinosia lojuisi ympärillä
Niinpä niin.. Jukan logiikka ja jutut, sen jälkeen kun hän virkosi hiljaisuudestaan häkepuhelun aikana, on ainakin osittain arvoituksellista - ja varmaan jääkin sellaiseksi...Mutta samaan aikaan kun kirjoitan tätä, muistan millä tavalla lapsi ensimmäisessä puhuttelussa 1.12.2006, kertoo, että juuri silloin kun äiti äiti soitti häkeen, niin silloin isä alkoi valittaa, pitää ääntä.. jotain tällaista.. hm..paras tarkistaa etp:stä
etp 590:
(nelisen minuuttia on kulunut puhuttelun alusta -lapsi oli jo kuvannut kaikki kolme vaihetta, jolloin oli käynyt katsomassa takkahuoneeseen..)
4:29 - K: Muistak sää puhelinsoitost mitää? V: No, äiti -- ainoo puhelinsoitto oli se ku äiti apuun poliisit ja ambulansit. K: Joo-o. Muistaks sä sitä tilannet sen tarkemmin, et ko äiti oli puhelimessa, ni mitä sää teit sillon, mis kohtaa sää olit? V (4:49) : Mää odotin, et äiti sais puhelun sit iskä alkoi just huutaa sieltä jotai, ku mä sanoin (lapsi viittaa aiemmin kertomiinsa ääniin joita on kuvaillut, Tara), et se sano mmmmm. Ni enne sitä alkoi huutaa jotain, mut emmää kuullu sitä kunnolla, ni äiti meni kattoon. Sil aikaa mää odotin siel puhelimes, et koska sen saa sulkee./...
Lapsi siis oli tiennyt ja ollut siis paikalla jo silloin kun häkepuhelu ei vielä ollut alkanut..Ja on pannut merkille, että 'juuri silloin isä oli alkanut huutaa' - oltuaan siis hiljaa jonkin aikaa jo ...Niinpä, mutta kuinka kauan aikaa? Kuka osaisi vastata, edes suurin piirtein? Hälyttävän kauan?? Niin, että nyt on viimeistään soitettava häkeen??..Arvaanpa että Auer osaisi tarkentaa asiaa, mut mut... en ole pannut merkille, että juuri tästä kohdasta olisi Auerilta missään kuulusteluissa edes kysytty.. jospa joku joka on lukenut huolellisemmin etp:t kuin mä, muistaa..
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Re: HÄKE 'nauha'
Laitan tähän aikaisemmin kirjoittamani häkenauhan sekunti sekunniltahellämustapääfinnilä kirjoitti: Häkenauhan alussa ei kuitenkaan kuulu (tai ei ole litteroitu) mitään taistelun ääniä, vaikka murhaaja on juuri puukottamassa Lahtea, ei edes Lahden valitusääniä, joita on kyllä litteroitu myöhemmin runsaasti.
(tekstistä on poistettu tm-tulkinnat).
turumurrellle tulee mieleen se, että häkepuhelun alku on täyttä sananvaihtoa puhelinlinjalla.
Kun häkenauhan kuuluvuus on mitä on, niin samaan aikaan puhuttujen repliikkien 'läpi' ei välttämättä kuulu takkahuoneen tapahtumat. Vain voimakkaimmat karjaisut ja valitukset ovat kuuluneet.
Kannattaa verratta aikaa, siitä kun häkepäivystäjä lähti puhelimesta, aina sinne asti kun J:n äänet loppuivat. Tällä välillä ei kovin montaa repliikkiä puhuta, ja juuri tämä aikajakso on täynnä takkahuoneesta kuuluvia ääniä.
turumurren häkenauha sekunti sekunnilta
musta=häkepuhuja
punainen=A:n tuottamat äänet
vihreä=Lapsi
uhri tai muu ääni
- viiva rivin edessä= puuttuva sekuntiaika
0:01 Häke: Hätäkeskus.
0:02 Tääl o joku tappaja.
- Tulkaa nopeesti.
0:04 Häke: Mi, mikä. Joku tuli ikkunast sisää.
0:05 Häke: Rauhotu, mikä paikkakunta?
0:06 Ulvila.
0:07 Häke: Ulvila, jooh.
-
-
0:10 Tähtisentie
- viiskytneljä
0:12 Häke: Anteeks mikä?
- Tähtisentie
-
0:15 Häke: Joo-o. Viiskytneljä
0:16 Häke: Onks tää omakotitalo?
0:17 On.
0:17 Häke. Mitä siellä nyt tapahtuu?
0:19 Joku tuli ikkunast sisää
- ja hakkaa puukol
- mun miestäni.
- Muaki on hakattu.
0:23 Häke: Joku hakkaa puukolla. Uhri: A U U U.
0:24 Kyllä.Heti.
- Uhri: A N N U U
0:26 Häke: Kuka siel Uhri: AUU
- hakkaa puukolla,
- tunneksä sitä?
-
0:30 Ei se o pimeetä.
- Mä juoksi puhelimee
- ku mä pääsin.
- Löi muaki, tulee
- näköjää verta
0:35 Häke: Joo.
- Hei nopeesti.
0:37 Häke: Joo, laitan apua.
- Onks teillä monta siellä?
0:39 Meil o myös neljä
- lasta täällä.
0:41 Häke: Neljä lasta.
0:42 Kyllä.
0:43 Häke: Jaaha, odota hetki,
- mä meen hetkeks pois linjalta.
- Älä sulje puhelinta,
- älä mene pois. Uhri: Aihh (yninää, valitusta).
0:47 En.
-
-
0:50 Uhri: A i i
- (laahaava ääni)
0:52 Nopeesti.
0:53 Uhri: (Tuu jo) (Huijaa)
0:54 Kuuleksä ku mun mieheni huutaa?
-
0:56 Uhri: (napsahdus)+ Öhh,
- (kolahdus)+ Ähh,
-
0:59 Meni, lähtikse
- mies jo?
1:01 Uhri: A A R G H,
- (erittäin voimakas karjaisu).
- (hengittää raskaasti puhelimeen)
- (hengittää raskaasti puhelimeen)
-
1:06 ( Ä I H H ) ( H Ä I V Y ) (käheä rääkäisy)
- (laahaava ääni)
- (laahaava ääni)
- Ä Ä H H , A U U H
- (voimakkaita valitushuutoja)
-
1:12 Onks joku tulossa jo?
-
-
1:15 Uhri: Öh.
-
-
Uhri: ...auto.
-
-
Uhri: Oh. Eih
-
-
-
1:25 Uhri: Hälytyys...
-
...tule(e) tänne apuun.
-
-
-
-
-
-
1:34 (tyhjä kohta)
-
1:36 Hei mun täytyy
- ny, 'Lapsi'
1:38 Lapsi: Niih.
1:39 Tuuksä tänne puhelimee?
1:40 Uhri: A a g h ! (valittaa)
1:41 Mä meen kattoo tonne.
1:42 Lapsi: Mitä mä sanon?
1:43 Mä soitan poliisil,
siel pyydettii et...
-
1:46 Uhri: (pyyjääpää)
1:46 ?: (Mite mä pääse linjoi)
1:48 Uhri: (No vähä voit auttaakii).
- ?: (Kylhä nous) (keskellä sanaa kuuluu napsahdus)
-
1:51 Lähtikse jo?
1:52 Uhri: Tu(l)e auttaa.
-
1:54 (MITÄKÖ) (PITÄÄKÖ)
1:55 Uhri: Yöh (yökkäilee, ähkäisy)
1:55 Vittikö
- (juoksuaskelia)
- (oven aukaisu)
-
2:00 Uhri: Aagh ! (valittaa)
-
2:02 Uhri: A-laalalala (kopsahdus keskellä)
2:03 ...(u)ole)
-
2:05 (vaimea kopsahdus) Uhri: Lala
- Ö H
2:07 : ...
2:08 (vaimeita askelia) Tuleeksielt
- kettää?
2:10 Lapsi: Hei, onksiel joku,
- tulkaa äkkii,
- mun iskä voi huonosti.
- Tulkaa äkkii. (taustalla uhrin valitusta)
-
-
-
2:17 ?: ...(n)ui vaa (erittäin vaimea ääni).
-
2:19 Lapsi: Iskä, älä kuole.
-
-
2:22 Uhri: Aiih
2:23 HEI, L O P E T A !
-
2:25 (askelien ääniä) (Aja)
2:26 Häke: Joo haloo.
2:27 Uhri: (Se jäi). Lapsi: Ni
- tulkaa äkkii, mun
- iskä voi huonosti, jooko
- (uhrin valituksia)
2:31 Häke:Joo, sinne on apu
2:32 jo tulossa. Osaakko (uhrin puheääntä ei enää kuulu)
- sä, onks siel joku
- aikuinen paikalla nytte?
2:35 Lapsi: Äiti.
2:36 Häke: Voisko äiti
- puhuu ?
2:38 Lapsi: Äiti tuu.
2:39 (kolahdus) Lapsi: Nyt siel
- puhutaa taas
2:41 (metallinen ääni + vaimeampi kolahdus).
2:42 Onksielt
- tulos joku?
2:44 Häke: Joo, mä oon apuu
- hälyttäny. Mä voidaan
- nyt, mä vähän kyselen
- lisätietoja. Mikä on
- tilanne nyt, apu on
- koko ajan tulossa
2:50 Joo. Mä en tiedä
- mikä tyyppi se o, se.
2:52 Hajotti meiän
- ton, se takaovi,
- sil o mustat
- vaatteet
2:56 Häke: Jo, onks hän
- siel paikal viel?
2:58 Mä olen tääl,
- mä juoksin äske
- ulos, et mä meen
- sinne, se lähtee juoksee
- mun perää. Se
- meni takas ja se
- aikoo tappaa mun mieheni
- se oli äske viel hengis.
3:06 Häke: Joo, missä se
- se sun mies,
- mimmoses se sun
- mies siel nyt on?
3:10 Makaa siel
- lattial ja
- huus äske apua,
- nyt hiljeni.
3:14 Häke: Sun mies hiljeni vai?
3:14 Lapsi: itkun alkua +
- voimakas rääkäisy (lyhyt napsahdus)
3:17 Häke: Haloo.
3:18 Älä itke Lapsi
- hei, siel
-
3:21 Häke: Joo, sinne on apu koko (lapsi itkee taustalla)
- ajan tulossa, onks
- sun mies nyt iha
- tiedottomana makaa vai?
3:25 Emmä tiedä,
- mä en oo,
- keittiös,
- mä en. Meneks
- mä kattomaa?
3:30 Häke: Joo, mut missäs
- se tekijä nyt on, missä
- se tekijä täl hetkel on?
3:33 No todennäkösest siel
- ellei lähteny ulos jo,
- mei makuuhuoneessa siis.
3:36 Häke: Lähti ulos jo vai?
3:37 En tiedä,
- siel hiljeni.
3:39 Häke: Jaaha.
- (A kysyy lapselta) Lapsi oliks se viel siel?
3:41 Lapsi: Joo, se lähti.
3:42 Se lähti jo vai?
3:43 Häke: Sano vähä tuntomerkkejä,
- mä voin sanoo
- poliisille, mustat vaatteet
- ja mitä muuta?
3:47 Mustat vaatteet,
- siin oli joku, sanotaa
- et vähintää
- satakahdeksakymment
- senttiä pitkä,
- vähä, aika tukeva
3:53 Häke: Joo.
3:54 Semmoset niinku mustat
- vaatteet, semmoset, ettei
- naamaa kokonaa näkyny.
- Iha vieraan näköne mulle.
3:58 Häke: Iha vieras.
3:59 Jooh
- (taustalta kuuluu lapsen itkua)
- Hei tulkaa nopeesti.
4:02 Häke: Joo, poliisi
- soittaa sul, me
- voidaan lopettaa sitte.
4:05 Onks tänne joku
- ambulanssi tulossa kans?
4:07 Häke: On ambulanssi on
- kans tulossa ja poliisi,
- mut me voidaan lopettaa
- ni poliisi soittaa
4:11 Joo.
4:12 Häke: Täst tavottaa täst (lapsi itkee taustalla)
- sun numerosta, mistä sä
- soitat nyt. Me voidaan
- lopettaa, poliisi soittaa
4:16 Joo. Selvä.
4:17 Häke: Joo, hei.
4:18 Heihei.
Re: HÄKE 'nauha'
Hellä, tässä on edelleen se mikä on mahdoton suorittaahellämustapääfinnilä kirjoitti: Edelleen ei ulkopuolista -oletuksessa: miksi Auer ei puhelimesta lähdettyään ja takkahuoneen oviaukolle saavuttuaan mene tilannehavaintonsa tehtyään suoraan suorittamaan tekoaan loppuun, vaan lähtee kiireesti juoksemaan jonnekkin? Kun Auer toteaa Lahden todella liikkuneen, tajuaa hän, ettei mies tule varmuudella kuolemaan ajoissa ilman, että hän asiaan vielä puuttuu. Mitään kättä pidempää ei viimeistelyä varten ole Auerilla kuitenkaan käsissään, eli juoksun todellinen tarkoitus olisi silloin lyöntiaseen noutaminen. Juoksentelulle on keksittävä lasta varten joku selitys, ja murhaajaa karkuun juokseminen on hyvä sellainen.
A juoksee jossain puhelimen lähellä 1:55
(eli juoksee vielä tuon ajan jälkeenkin, ja avaa johonkin oven).
Ajassa 2:08 A on taas askeltamassa jossain puhelimen lähellä ja kysyykin jotain lapseltaan.
Tuossa välissä ei käydä heilauttelemassa paria kertaa astaloa ja öhisten punnertamassa.
Syyttäjä 'varasi' tekoon sentään 59s, mutta puolustusasianajaja 'kaatoi' sen sillä perusteella,
että A ei ole ollut pois puhelimen äärestä tuota 59 sekuntia.
Re: HÄKE 'nauha'
Ei ole välttämättä.Kuolemannaakka kirjoitti:Onkohan nuo uhrin 1.48 sanomat ihan varmasti noin? "No vähän voit auttaakii" "Kylhä nous"... mitäköhän Jukka ihan oikeasti tuossa sanoo?1:48 Uhri: No vähä voit auttaakii.
Uhri: Kylhä nous (keskellä sanaa kuuluu napsahdus)
1:51 Epäilty: Lähtisekse jo? (kuuluu hiljempana kuin uhrin ääni)
1:52 Uhri: Tu(l)e auttaa.
1:54 Epäilty: (Sanoo joko "mitäkö" tai "pitääkö") (huutaa raivokkaasti)
1:55 Uhri: Yöh (yökkäilee, ähkäisy)
1:55 Epäilty: Vittikö (juoksuaskelia, oven aukaisu).[/i]
...
etp:ssä nuo sanat 'No vähä...' ja 'Kylhä nous' on sulkeissa, mikä tarkoittaa että ne on epävarmoja.
Ja tuo 'Kylhä nous', voipi lisäksi olla niin, ettei se ole J: n sanomia.
etp:ssä sen kohdalla ei ole sanojaa.
Re: HÄKE 'nauha'
Huomenta Tara, en minä sinuakaan ole unohtanutTara kirjoitti:Turumurre, miten selität sen ettei Auer nähnyt itse omin silmin hupparin lähtöä? Puhelimen luota on esteetön näköyhteys terassin oviaukolle ainakin siitä mihin puhelimen johto kohtuudella yltää (etp)?
Laitan näin oikein kuvan kera sulle yötervehdyksen:

Puhelimen luota ei ole esteetöntä näköyhteyttä oviaukolle (siis terassin ovelle).
Normaalisti puhelimen vieressä seisten ei näe terassin ovea.
Uskon, että A ei ihan tikkuna paikallaan ole seissyt,
vaan on hermostuksissaan kuikuillut sinne tänne.
Kurkkinut välillä ikkunastakin, oletan.
Lapsikin muistaaksen jossain sanoi ettei puhelimessa ollessaan sinne nähnyt.
-
ulkosuomalainen
- Michael Knight
- Viestit: 4021
- Liittynyt: Su Huhti 25, 2010 3:08 pm
Re: HÄKE 'nauha'
Annelin syyttomyyteen uskovien ensimmaiset viisi kaskya ja niiden selitykset
1. Mina olen sinun puhelimesi. Ala pida muita puhelimia.
Selitys: Lankapuhelimeen puhutaan normipaikalta, suoraan puhelinkojeen edesta, siihen pain kaantyneena. Poikkeamat normiasennosta—edes paan kaantaminen-- eivat ole sallittuja missaan olosuhteissa.
2. Ala turhaan venyta minun johtoani.
Selitys: Kierrejohdon venyttaminen johtaa ikuiseen kadotukseen, myos hatatilanteessa ja itsepuolustustarkoituksessa.
3. Muista pyhittaa Hake-puhelusi.
Selitys: Poliisille tai palokunnalle soitettaessa puhelinta ei missaan nimessa saa sulkea, ei edes liekkien nuoleskellessa varpaita tai roiston uhatessa leipaveitsella. Puhelimen sulkemisesta seuraa ikuinen kadotus.
4. Kunnioita aitiasi.
Selitys: Aidin kertoma on totuus. Ei ole muuta totuutta. Varsinkaan lapselle.
5. Ala tapa.
Selitys: Keski-ikaiset perheenaidit eivat surmaa miehiaan. Eivatka tuikkaa itseaan pyhiin paikkoihin. Ja silla sipuli.
.....

Nothing sways the stupid more than arguments they can't understand.
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
-
hellämustapääfinnilä
- Martin Beck
- Viestit: 834
- Liittynyt: Su Helmi 14, 2010 7:52 pm
Re: HÄKE 'nauha'
Niin, onhan tästä väännetty.turumurre kirjoitti:Hellä, tässä on edelleen se mikä on mahdoton suorittaahellämustapääfinnilä kirjoitti: Edelleen ei ulkopuolista -oletuksessa: miksi Auer ei puhelimesta lähdettyään ja takkahuoneen oviaukolle saavuttuaan mene tilannehavaintonsa tehtyään suoraan suorittamaan tekoaan loppuun, vaan lähtee kiireesti juoksemaan jonnekkin? Kun Auer toteaa Lahden todella liikkuneen, tajuaa hän, ettei mies tule varmuudella kuolemaan ajoissa ilman, että hän asiaan vielä puuttuu. Mitään kättä pidempää ei viimeistelyä varten ole Auerilla kuitenkaan käsissään, eli juoksun todellinen tarkoitus olisi silloin lyöntiaseen noutaminen. Juoksentelulle on keksittävä lasta varten joku selitys, ja murhaajaa karkuun juokseminen on hyvä sellainen.![]()
A juoksee jossain puhelimen lähellä 1:55
(eli juoksee vielä tuon ajan jälkeenkin, ja avaa johonkin oven).
Ajassa 2:08 A on taas askeltamassa jossain puhelimen lähellä ja kysyykin jotain lapseltaan.
Tuossa välissä ei käydä heilauttelemassa paria kertaa astaloa ja öhisten punnertamassa.
Syyttäjä 'varasi' tekoon sentään 59s, mutta puolustusasianajaja 'kaatoi' sen sillä perusteella,
että A ei ole ollut pois puhelimen äärestä tuota 59 sekuntia.
Oletus, ettei ulkopuolista ole:
Muistaakseni itse päädyin siihen, että kuusi sekuntia juuri ja juuri riittäisi kierrokseen kodinhoitohuoneen kautta takkahuoneeseen, ja seitsemäs sekunti käytettäisiin ensimmäiseen lyöntiin. Pesuhuoneesta askelten äänet eivät ehkä kuuluisi puhelimeen. Mutta onhan mahdollista sekin, että nuo juoksuaskelet puhelimeen päin ja puhelimesta poispäin ovat vain lavastusta, samoin kuin terassinoven avaus, MissHolmes taisi näin esittää. Tässä mallissa astalo olisi kai jossain lähistöllä.
Vaimeat askelet alkavat ajassa 2:08, Auer kävelee ehkä takkahuoneen oviaukolle, ja huikkaa sieltä lapselle 'tuleeksielt kettää' (noin 2:09), lapsi olisi tällöin aulassa puhelimen kanssa.
lis.
En ihan heti nielaise tätä selitystä. Onhan puhelun alussa turumurren esittämän nauhaversion mukaan kohtia, joissa ei puhuta mitään (0:08, 0:09, 0:14), samaten useita lyhyitä repliikkejä (lyhimmät 0:01, 0:06, 0:10, 0:11, 0:13, 0:17). En usko, että puhe peittäisi nauhan alkupuolen taustaäänet niin kokonaan, ettei mitään litteroitavaa olisi jäänyt.turumurre kirjoitti:turumurrellle tulee mieleen se, että häkepuhelun alku on täyttä sananvaihtoa puhelinlinjalla.hellämustapääfinnilä kirjoitti: Häkenauhan alussa ei kuitenkaan kuulu (tai ei ole litteroitu) mitään taistelun ääniä, vaikka murhaaja on juuri puukottamassa Lahtea, ei edes Lahden valitusääniä, joita on kyllä litteroitu myöhemmin runsaasti.
Kun häkenauhan kuuluvuus on mitä on, niin samaan aikaan puhuttujen repliikkien 'läpi' ei välttämättä kuulu takkahuoneen tapahtumat. Vain voimakkaimmat karjaisut ja valitukset ovat kuuluneet.
Kannattaa verratta aikaa, siitä kun häkepäivystäjä lähti puhelimesta, aina sinne asti kun J:n äänet loppuivat. Tällä välillä ei kovin montaa repliikkiä puhuta, ja juuri tämä aikajakso on täynnä takkahuoneesta kuuluvia ääniä.
0:01 Häke: Hätäkeskus.
0:02 Tääl o joku tappaja.
- Tulkaa nopeesti.
0:04 Häke: Mi, mikä. Joku tuli ikkunast sisää.
0:05 Häke: Rauhotu, mikä paikkakunta?
0:06 Ulvila.
0:07 Häke: Ulvila, jooh.
-
-
0:10 Tähtisentie
- viiskytneljä
0:12 Häke: Anteeks mikä?
- Tähtisentie
-
0:15 Häke: Joo-o. Viiskytneljä
0:16 Häke: Onks tää omakotitalo?
0:17 On.
0:17 Häke. Mitä siellä nyt tapahtuu?
0:19 Joku tuli ikkunast sisää
- ja hakkaa puukol
- mun miestäni.
- Muaki on hakattu.
0:23 Häke: Joku hakkaa puukolla. Uhri: A U U U.
Tässä esimerkki häkenauhalta siitä, miten puhelimeen puhutusta huolimatta on saatu taustalta kuuluneet uhrin äänetkin ainakin jollain lailla tallennettua:
Samoin tässä lapsen itku:2:27 Uhri: (Se jäi).
Lapsi: Nii tulkaa äkkii, mun iskä voi huonosti, jooko.
(Uhrin valituksia)
3:59 Epäilty: Jooh (taustalta kuuluu lapsen itkua). Hei tulkaa nopeesti.
Viimeksi muokannut hellämustapääfinnilä, La Kesä 05, 2010 10:50 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos ymmärrät kaeken, oot varmasti käsittännä viärin.
Re: HÄKE 'nauha'
turumurre kirjoitti:Huomenta Tara, en minä sinuakaan ole unohtanutTara kirjoitti:Turumurre, miten selität sen ettei Auer nähnyt itse omin silmin hupparin lähtöä? Puhelimen luota on esteetön näköyhteys terassin oviaukolle ainakin siitä mihin puhelimen johto kohtuudella yltää (etp)?![]()
Laitan näin oikein kuvan kera sulle yötervehdyksen:
Puhelimen luota ei ole esteetöntä näköyhteyttä oviaukolle (siis terassin ovelle).
Normaalisti puhelimen vieressä seisten ei näe terassin ovea.
Uskon, että A ei ihan tikkuna paikallaan ole seissyt,
vaan on hermostuksissaan kuikuillut sinne tänne.
Kurkkinut välillä ikkunastakin, oletan.
Lapsikin muistaaksen jossain sanoi ettei puhelimessa ollessaan sinne nähnyt.
Tässä aamupäivätervehdys sinne päin:
Onko sinusta siis kohtuutonta olettaa, että puhelimen vieressä voi seistä niin, että jos astuu puoli askelta keittiötason päätyä kohti ja kääntää päätään, niin silloin näkee terassin oven? rekonstruktion mukaan ei ole. Oliko tuo öinen tilanne 'normaali'?
Ensimmäisessä kuvassa on teksti: Kuvauspaikka lankapuhelimen vierestä kohti takkahuonetta.

Toisessa kuvassa, etp:n selotuksen (kuvaluettelo jpeg 402)mukaan, on Kuvauskohde sama kuin edellä mutta kuvauspaikka muutettu eteisen puolelle niin pitkälle kuin lankapuhelimen johto kohtuudella ylettyy. Rekonstruktiossa käytettiin Auerin puhelinta - vai oli se että samanlaista? rtp:ssä on jossain tästä)

Onko sinun mielestäsi tosiaan mahdotonta, että puhelimesta jos aikuinen niin haluaa, ei voi nähdä terassin ovea?
Muuta: Häkelitteroinnissa ON edelleen sinun tulkintasi mukana, sen kautta että olet korostanut näkemystäsi ulkopuolisen mahdottomuudesta rivittämällä tekstit alekkain - korostanut tekstiä eri väreillä ja lihavoinneilla sekä capslokeilla, niin että se jo ohjaa lukijan tapaa hahmottaa litteroinin sisältöä..
Mitä lapsen puhutteluihin tulee, niin niissä hän, ainakin ensimäisessä (9-v, 2006),väittää vastaan kun puhuttelija kysyy juoksiko äiti karkuun sieltä takkahuoneesta, että 'Ei' juossut karkuun..mutta kertoo sitten, kun kysyttiin, että tuliko äiti lujaa vai hiljaa sieltä makuuhuoneesta (häkepuhelun aikana siellä käydessään), että 'lujaa' oli tullut (..ja että meni ensin ulos ulko-ovesta, ja tuli sitten vasta puhelimeen.
Vielä yksi kysymys: Mitä ajattelet, voiko samaan aikaan kun saa fileerausveitsestä kahvaa myöten iskun kehoonsa, 'karjaista voimakkaasti' samalla tai edes kahden sekunnin kuluttua..?
Kohdassa 2:41 (metallinen ääni + vaimeampi kolahdus). 2:42 Onksielt - tulos joku? Auer on jo tod.näk. keittiössä. Eli on juuri palannut sisälle ulko-ovelta, jonne lapsi kertoi äidin ensiksi menneen sen jälkeen kun oli tullut 'lujaa' takkahuoneesta.
Minusta on tosi ihmeellistä, ettei Auer pelännyt edes lasten puolesta, samoin kuin se, että hän oli ollut heti alussa niin varma siitä, että taloon oli tullut nimenomaan 'tappaja', joka oli käynyt välittämästi Jukan kimppuun, oli kyllä jo 'hakannut' (tuikannut yhden piston) häntäkin - mutta ei silti uhannut Aueria itseään eikä varsinkaan lapsia, salli puhelimessa roikkumisen vaikka varmasti oli asiasta perillä (Auerin tulkinnan mukaan), lapsen ja äidin haahuilun paikalla...luikahti salamana kylppäriin piiloon juuri silloin kun lapsi kurkisti takkahuoneseen, pääsi kylpyhuoneesta ulos 19 cm:n raosta oven koskettamatta Jukan päätä ja jättämättä pisaraakaan verta kylppäriin.
Mistähän syystä keittiön ja khh:n ovessa oli keittiön puolella vesipisaroita? Vaikka Auer ja koko perhe oli ollut nukkumassa vielä muutamaa minuuttia aikaisemmin?
Tässä vielä esteetön näkymä keittiön puhelintason kulman edestä terassin ovelle rekonstruktion mukaan - siis JOS oletetaan, että Auer kykeni astumaan puolisen askelta eteisen suuntaan ja kääntämään päätään tai vartaloaan takkahuonetta kohti:

Lopuksi: Jukka on vaiennut kohdassa 2:23. Puolen minuutin kuluttua, Auer kertoo kolmannen kerran, että ikkuna on hajotettu, mutta Jukasta ja hänen fyysisestä tilasta ei sanaakaan - johtuisiko tämäkin outous shokista??
2:52 Hajotti meiän
- ton, se takaovi,
- sil o mustat
- vaatteet (väritykset tm)
tm, eikö sinua ihmetytä Auerin selostus häkelle ikkunan kunnosta kolme kertaa, mutta ei Jukan fyysisestä kunnosta, ei kertaakaan?
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
-
NiceAsiantuntija
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 513
- Liittynyt: Ti Huhti 20, 2010 11:13 am
Re: HÄKE 'nauha'
Myöskin kuvaketjun 10. kuvasta ilmenee selkeästi, että terassin ovi olisi kyllä näkynyt, mikäli sinne kiinnostaisi katsoa. Tyttö taas ei ollut ovelle nähnyt, kun ei varmaan ollut edes sinnepäin katsonut. Mikäpä syy hänellä olisi ollut ovea tuijotella? On uskottavaa, että hän pälyilisi mieluumminkin etupihalle päin josko ambulanssi olisi jo tulossa isää pelastamaan. Kas murhamiesteoria ei siinä vaiheessa ole vielä tyttöön imeytynyt. Jos ei Anneli, niin tyttö ainakaan ei missään nimessä olisi käyttäytynyt tapahtuneella tavalla, jos tietäisi talossa riehuvan perheenjäseniä tappavan miehen!
Mistä ylipäätään Anneli tiesi, että murhaaja olisi Jukan tapettuaan lähdössä samaa reittiä pois? Tai ylipäätään lähdössä, kuten muistaakseni ulkosuomalainen joskus ihmetteli? Minä olisi pelännyt, että hetkenä minä hyvänsä murhaaja paukkaa keittiöön vaikka kodinhoitohuoneesta: "NYT SÄ S**TANAN ÄMMÄ KUOLET!" Mutta ei, Anneli käyttäytyy kuin talossa olisi kiusallinen ampiainen
Ja poliisin häkenauhan juoksuaskelrekonstruktiokin on kyllä yhtä tyhjän kanssa. Joku laitetaan juoksemaan ensin paljain jaloin ja sitten jossain varsikengissä (mitkä lie, olivat varmaan vielä ajan kanssa solmittu hyvin jalkaan, etteivät vaan klonksu), ja puhelin tietty siellä normipaikalla molemmilla kerroilla. Sen jälkeen kohauttivat olkiaan ja pistivät pillit pussiin! Mikä rekonstruktio tuo nyt oli?? Eikö tarkoitus olisi saada selville miten juoksuäänet ovat mahdollisesti syntyneet? Ehkä tyttö istui lattialla puhelimessa ollessaan. Ehkä kengät klonksuivat. Ehkä ne oli puukengät!
Kauhea kiire donitsille?

Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: HÄKE 'nauha'
Vaikka olenkin "toivon, että olisi ulkopuolinen tappaja"-leirin edustaja, niin tästä on pakko olla samaa mieltä, että kovin läheiset eivät Jukan ja Annelin välit tuntuneet olevan. Totta kai ihmiset reagoivat ja käyttäytyvät täysin eri lailla, mutta Anneli kyllä suhtautuu aika arkisesti tilanteeseen. Siis vähän tyyliin "hei älä ny sitä tapa sentään", ei ole mitään Jukkakultarakasäläkuole -tyylistä valitusta ja hätää. Toisaalta hän suhtautuu myös lapsiinsa samanlaisesti, jotenkin kumman tyynesti ja "kovasti". Ehkä Anneli vaan ottaa tapahtumat tapahtumina ja sulkee ylimääräiset hysteriat pois. Eihän ne mitään olisi tuossa auttaneetkaan. Ja eikös hän sitten pelastushenkilökunnan tultua pyörtynyt tai muuten romahtanut, joten ei nyt hirveän pitkälle meneviä johtopäätöksiä voi käyttäytymisestä vetää. Toiset toimivat hätätilanteissa ylikorostetun tyynesti, ja vasta tilanteen lauettua iskee järkytys. Moni on varmaan esim autolla ollut vähältä piti -tilanteessa, jossa toimii ihan selkärangalla ja vasta jälkeenpäin jalat ja kädet alkavat täristä ja tajuaa, mitä tapahtui.Tara kirjoitti:Eikö ketään muuta ihmetytä se, ettei Auer kertaakaan mainitse Jukan nimeä? Häkanauhalla Auer puhuu enemmän rikotusta ikkunasta, toistelee tätä, että joku tuli ikkunasta, rikkoi meidän ikkunan, ja että joku tappaja on talossa, enemmän siis kuin Jukasta oikeastaan mitään.
Minusta Auer ei edes puhu Jukalle mitään, ei puhuttele henkilökohtaisesti sanallakaan, siis ei kommunikoi Jukan kanssa millään tavalla, ei ilmaise hätäänsä Jukan ahdingon vuoksi mitenkään... Meneekin vain katsomaan 'tonne'.
Minä en vaan usko tuohon tarkoitukselliseen lavastamiseen, etenkään puhelun aikana. Nuo juoksut ja muut. En mitenkään voi uskoa, että Anneli tarkoituksellisesti näytteli tilanteet sellaisiksi, että ne tukevat hänen kertomaansa kertomusta. Siis nämä sinänsä "turhat" katsomaan menemiset, huudot, juoksut ja kiroilut. Mistä hän edes olisi tiennyt, että juoksuäänet tai oven avaamiset ja kuiskailut jäisivät nauhalle? Miten hän olisi tällaisen koreografian luonut lähes improvisoiden? Minusta aivan liian vaikea suoritus, varsinkin kun vielä se tappaminen piti tähän saada niin, ettei sitä taas voi varmaksi vetää hänen päälleen. On muistettava, että Anneli kuvasi heti ensimmäisessä kuulustelussa (ennen kuin oli kuullut nauhaa, eikö vaan??) tapahtumat juuri niin kuin ne nauhalta kuuluvat. Siis katsomaan menemisineen ja huutoineen ja juoksuineen. Hän ei voinut tietää, mitä nauhalta kuuluu, mitä sinne on jäänyt. Silti hän värkkäsi ja muisti tarkan koreografian ja miten sen saisi hyvin selostettua niin, että epäilykset eivät kohdistuisi häneen. Ja tyttö samassa tilanteessa, häntäkin piti hämätä. Liian vaikea suunnitelma, liian paljon onnea Annelilla, ettei ristiriitaisuuksia käytännössä löydy. Jos tyttärenkin mukaan Jukka oli hiljaa jo ennen puhelua, niin herääminen kesken puhelun ja sen kylmänrauhallinen hyödyntäminen ja tilanteen improvisointi siitä eteenpäin juoksuineen ja tappamisineen on kyllä taatusti liian vaika pala edes teatterikoululaiselle. Ja lisäksi mieletön onnenpotku Annelille siinä mielessä, että tukee tarinaa ulkopuolisesta murhaajasta, joka yhä on talossa.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Re: HÄKE 'nauha'
î
En allekirjoittaisi, että A kuvasi ensimmäisessä kuulustelussa tapahtumat 'aivan niin kuin ne menivät'. Auer itse muistaa eri tavoin eri asiat eri kuulusteluissa, tai antaa erilaisia perusteluja samoille yksityiskohdille..ja tärkeimpiä asioita hän ei muista ollenkaan. Lavastus-puheet voisi oikeastaan melkein unohtaa.. Lavastuspuheet syntyivät kun ihmeteltiin satunnaisia ja harvoja verisen kengän jälkiä.. ym, miksi Auerin kädet olivat niin puhtaat, miksi T-paita niin sileä..lavastusta on sikäli millä tavalla A on toiminut häivyttääkseen omia jälkiään, (keittiön oven pyyhkiminen vedellä, vaatteitten vaihtoa, suojavaatteen piilotusta, mahdollisten kenkien piilottaminen, astalon piilottaminen).. Kukaan paitsi Auer itse ei voi tietää missä järjestyksessä kaikki tapahtui, niin että kuka muu tuskin voisi sanoa, että Auer 'kuvasi tapahtumat juuri niin kuin ne menivät'? No, miten ne siis menivät? Auer ei esim kerro nähneensä puukoniskujen tapahtumista vaan ainoastaan tehneensä sellaisen tulkinnan (2.12.2006)
.. niin, ja hän Auer kuvaa ensimmäisessä kuulustelussa korostuneesti mäiskintä-ääniä, joitten perusteella kertoi tehneensä johtopäätöksen, että siellä 'puukotetaan' - .. jne. Muutenkin ristiriitaisuutta on monissa keskeisissä kohdissa eri kuulustelujen välillä- puhumattakaan tunnustusvaiheen kuulusteluja verrattuna muihin (joitten aikana hän ei ollut ns 'aivopesty'. Tunnustusvaiheessa Auer selittää eri tavoin sitä miten 'sekaisin oli ollut' murhayönä, että hän oli mm kuvitellut 'Jukan joksikin pahaksi', ja Auer oli kokenut, että Jukka uhkaa häntä, esim... ja sitten että hän oli tulkinnut myös. että 'Joku uhkasi Jukkaa, ja hän sekaisin kun oli, sekoitti Jukan ja kuvittelemansa 'ulkopuolisen' toisiinsa, ja tuli surmanneeksi Jukan, että oli vain luullut että siellä oli ulkopuolinen, 'vaikka ei siellä ketään ulkopuolista ollutkaan'..
Tilaisuus (sekapäisyys ja mieletön kiihtymistila ja raivo - 'hysteerinen kohtaus' <-- Auer itse) on tehnyt Auerista murhaajan ja lavastajan, joka selittää tapahtumat ja konkreettisia todisteita itselleen eduksi..Lapsi on ottanut äidin puheet 'tappajasta talossa' todesta -eikä tietenkään voinut mitenkään huomata, että äiti olikin sekaisin, että sen vieraan miehen täytyi siis olla 'piilossa' silloin kun sitä ei siellä näkynyt..Jotain lavastusta on oikeasti ollut, mutta ei niin valmisteltua ja johdonmukaista ja laskelmoitua kuin syyttäjä alunperin esitti. Eli Auer olisi todella ollut tuona yönä jotenkin sekaisin. Kuullut mäiskinnän ääniä jotenkin oudolla tavalla ..? Tehnyt äärimmäisiä tulkintoja kuulemiensa äänien perusteella, niin että lapsikin on saanut 'tartunnan' olemattoman olemassaolosta, kun äiti puhui tavalla, joka ilman muuta piti sisällään sen, että joku ulkopuolinen on tekemässä isälle pahaa.
Minä en usko, että lapsi on nähnyt mitään tappajaa. Kolme vuotta myöhemmässä puhuttelussa lapsi vakuuttaa nähneensä miten tappaja juoksi kylppäristä ulos ja sitten katosi ikkunan kautta - ensimmäisessä kuulustelussa lapsi kertoi, että oli nähnyt vieraan miehen vain ikkuna-aukossa kiipeämässä eikä ollut nähnyt tappajaa lattian tasossa lainkaan..

Muistan, miten teini-ikäinen tyttäreni sanoi häkenauhalitteroinnin julkistamisen jälkeen sen luettuaan, että on tosi outoa, ettei Anneli tunnu olevan ollenkaan huolissaan lapsestaan.Tara kirjoitti: Minusta on tosi ihmeellistä, ettei Auer pelännyt edes lasten puolesta, samoin kuin se, että hän oli ollut heti alussa niin varma siitä, että taloon oli tullut nimenomaan 'tappaja', joka oli käynyt välittämästi Jukan kimppuun, oli kyllä jo 'hakannut' (tuikannut yhden piston) häntäkin - mutta ei silti uhannut Aueria itseään eikä varsinkaan lapsia, salli puhelimessa roikkumisen vaikka varmasti oli asiasta perillä (Auerin tulkinnan mukaan), lapsen ja äidin haahuilun paikalla...luikahti salamana kylppäriin piiloon juuri silloin kun lapsi kurkisti takkahuoneseen, pääsi kylpyhuoneesta ulos 19 cm:n raosta oven koskettamatta Jukan päätä ja jättämättä pisaraakaan verta kylppäriin.
Auer ei mitenkään voinut tietää varmaksi, ettei murhaaja seuraavaksi siirtyisi käsittelemään häntä ja lapsia, silti hän käyttäytyy niin kuin olisi täysin vakuuttunut asiasta. Samoin lapsi, häneenkin on tarttunut sama pelottomuus, eikä hän yhtään arastele esim. käymistä katsomassa tilannetta takkahuoneen oviaukolla.NiceAsiantuntija kirjoitti: Mistä ylipäätään Anneli tiesi, että murhaaja olisi Jukan tapettuaan lähdössä samaa reittiä pois? Tai ylipäätään lähdössä, kuten muistaakseni ulkosuomalainen joskus ihmetteli? Minä olisi pelännyt, että hetkenä minä hyvänsä murhaaja paukkaa keittiöön vaikka kodinhoitohuoneesta: "NYT SÄ S**TANAN ÄMMÄ KUOLET!" Mutta ei, Anneli käyttäytyy kuin talossa olisi kiusallinen ampiainen![]()
Vaikka murhaaja olisi sanonut Auerille: Älkää pelätkö, en minä teihin koske, ei Auer olisi voinut olla varma omasta ja lastensa turvallisuudesta.
Minäkin toivon, että ulkopuolinen olisi surmannut Lahden, mutta mielestäni vaakakupin se puoli on ikävä kyllä kevyempi.Kuolemannaakka kirjoitti: Vaikka olenkin "toivon, että olisi ulkopuolinen tappaja"-leirin edustaja, niin tästä on pakko olla samaa mieltä, että kovin läheiset eivät Jukan ja Annelin välit tuntuneet olevan.
.
.
Minä en vaan usko tuohon tarkoitukselliseen lavastamiseen, etenkään puhelun aikana. Nuo juoksut ja muut. En mitenkään voi uskoa, että Anneli tarkoituksellisesti näytteli tilanteet sellaisiksi, että ne tukevat hänen kertomaansa kertomusta. Siis nämä sinänsä "turhat" katsomaan menemiset, huudot, juoksut ja kiroilut. Mistä hän edes olisi tiennyt, että juoksuäänet tai oven avaamiset ja kuiskailut jäisivät nauhalle? Miten hän olisi tällaisen koreografian luonut lähes improvisoiden?
Puhelun aikana tapahtuneisiin lavastustoimintoihin Häkeen päin on kyllä hieman vaikea uskoa, ennen Häkepuhelua sen sijaan on voinut tapahtua mitä vaan.
Tapauksessa, että on tekijä, on Auerin otettava huomioon myös lapsen tuleva kertomus puhelun aikaisista tapahtumista. Hänen on ollut pakko kutoa todellisuudessa tapahtunutta ja lapsen silminnäkijänä todistamaa oman tarinansa sekaan, ettei synny ylitsepääsemätöntä ristiriitaa lapsen kertoman ja hänen oman kertomuksensa välille.
Jos ymmärrät kaeken, oot varmasti käsittännä viärin.
Re: HÄKE 'nauha'
Nätti, tuuleeTara kirjoitti:Huomenta, huomenta vaan,turumurre. Kaunis ilma täällä päin, mites sielä?
Ei se mahdotonta ole, niinkuin sanoinkin niin A on luultavasti 'kuikuillut' puoleen ja toiseenkin siinä puhelimessa. Täytyy kuitenkin muistaa, että siinä tasollakin oli tavaraa samoin kuin muissakin perheen tasopinnoilla, tälläiset tavarat puhelimen johto vetää alas hyvin helposti.Tässä aamupäivätervehdys sinne päin:
Onko sinusta siis kohtuutonta olettaa, että puhelimen vieressä voi seistä niin, että jos astuu puoli askelta keittiötason päätyä kohti ja kääntää päätään, niin silloin näkee terassin oven? rekonstruktion mukaan ei ole. Oliko tuo öinen tilanne 'normaali'?
Onko sinun mielestäsi tosiaan mahdotonta, että puhelimesta jos aikuinen niin haluaa, ei voi nähdä terassin ovea?
Eikö ole luonnollista, että soittaja menee tälläisissa tilanteissa ennemminkin vähän piiloon,
kuin on siinä mahdollisimman näytillä.
Sekunti sekunnilta-esitys kuvaa sitä, miten 'kiirettä' on puhelimessa ollessa ollut.Muuta: Häkelitteroinnissa ON edelleen sinun tulkintasi mukana, sen kautta että olet korostanut näkemystäsi ulkopuolisen mahdottomuudesta rivittämällä tekstit alekkain - korostanut tekstiä eri väreillä ja lihavoinneilla sekä capslokeilla, niin että se jo ohjaa lukijan tapaa hahmottaa litteroinin sisältöä..
Sanojen laittaminen eri riville menee todellisuudessa suurinpiirtein noin, eli ajallisesti siis.
Juu, 'outo' ihminen.tm, eikö sinua ihmetytä Auerin selostus häkelle ikkunan kunnosta kolme kertaa, mutta ei Jukan fyysisestä kunnosta, ei kertaakaan?
Sitähän J:n sisarukset todistelikin, että A on vähän 'outo'
Re: HÄKE 'nauha'
Niin normaalioloissa, mutta nyt kun kyse oli kuitenkin hengenhädässä olleista tai siis Jukka oli hengenhädässä.Juu, 'outo' ihminen.
Sitähän J:n sisarukset todistelikin, että A on vähän 'outo'
En mitenkään pysty "yleistämään" ihmisen luonnetta kaikkiin tilanteisiin. Oli Anneli sitten miten rauhallinen tahansa, niin tuossa häkenauhassa sen ei pitäisi olla sama kun normaali elämässä, kai?
Looginen (harkitseva, johdonmukainen) vaikka Anneli muuten olisikin, niin ei nyt kai kuitenkaan silloin kun omaa rakasta aviomiestä tapetaan
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme