Sivu 521/2055

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: La Loka 24, 2020 6:36 pm
Kirjoittaja sikakoira
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006690805.html
Suomessa kuolee vuodessa yli 53 000 ihmistä – IS selvitti, miksi
SUOMESSA kuolee vuosittain yli 53 000 ihmistä.

Luku on Tilastokeskuksen kuolemansyytilastoista, ja tuorein koko vuotta koskeva tieto on vuodelta 2018.

Tänä vuonna rajoitustoimilla ja ikääntynyttä väestöä suojaamalla esimerkiksi koronakuolleisuus on jäänyt toistaiseksi reiluun 350:een henkilöön.

Mihin ihmiset sitten Suomessa kuolevat?

IS:n selvitys paljastaa, että yleisimmin Suomessa kuollaan edelleen verenkiertoelinten sairauksiin, vaikkakin näiden tapausten määrä on ollut 2000-luvulla hienoisessa laskussa. Johonkin verenkiertoelinten sairauteen on kuollut noin kolmannes kaikista kuolleista.

oiseksi yleisin kuolinsyy Suomessa ovat syövät ja muut kasvaimet, joihin kuolee noin neljännes kaikista kuolleista.

Dementia tai alzheimerin tauti veivät vuonna 2018 viidenneksen kaikista kuolleista. Loput 28 prosenttia sisältävät kaikki muut kuolemansyyt.

INFLUENSSAN lasketaan aiheuttavan suoraan vuosittain yli 400 kuolemaa. Luku on ollut kasvussa 2000-luvulla.

Asiantuntijoiden mukaan todellisuudessa influenssa on kuitenkin huomattavasti tätä tappavampi.

Tilastokeskuksen luvut on laskettu peruskuolemansyyn mukaan ja ne perustuvat suoraan kuolintodistuksesta saatuihin tietoihin.

Influenssa on vuosittain taustalla, siis myötävaikuttavana syynä, kuolemalle tämän lisäksi sadoissa tapauksissa näiden lisäksi. Tilastokeskus ei julkista kuolemien myötävaikuttavia syitä.

Kuinka paljon influenssaan sitten oikeasti kuollaan, dosentti ja HUS:n apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen?

– Varmasti huomattavasti enemmän kuin Tilastokeskuksen luvut kertovat. Influenssaan ja sen aiheuttamiin komplikaatioihin arvioidaan vuosittain kuolevan Suomessa 500–2000 ihmistä. Lisäksi influenssa voi laukaista sydäninfarktin, aivoinfarktin ja sydämen vajaatoiminnan pahenemisen ja niihin menehtymisen, Ruotsalainen arvioi.

Nekin ovat influenssan laukaisemia kuolemia, mutta eivät sellaisiksi rekisteröidy, jos influenssaa ei ole osattu epäillä.

– Ei influenssatestiä välttämättä aina oteta, jos esimerkiksi ikääntyneen potilaan oireena ovat vain esimerkiksi kuumeeton yleistilan lasku tai diabeetikolla sairaalahoitoon johtava sokeritasapainon heilahtelu. Testi tulisi epidemia-aikana ottaa myös näissä tilanteissa.

Ruotsalainen uskoo, että 2000-luvulla Tilastokeskuksen raportoimien influenssakuolemien määrän lisääntyminen selittyy osin myös sillä, että testaaminen on parantunut 2014 käyttöön otetun influenssan PCR-testin myötä. Myös lääkärien influenssatietoisuus ja syy epäillä sitä kuolemansyyksi on Ruotsalaisen mielestä tehostunut.

NOIN 55 prosenttia Suomessa kuolleista on 80 vuotta täyttäneitä. Koronakuolemissa kuluvana vuonna tuo prosentti on ollut lähes 68.

Senioreilla yleisimmät kuolemansyyt ovat pääosin samat kuin muullakin väestöllä, mutta dementia ja alzheimerin tauti ovat huomattavasti yleisempiä.

Influenssa ja keuhkokuume ovat kuolemansyinä ikäihmisillä jonkin verran muuta väestöä yleisempiä.

Kaikkia hengityselinsairauksia tarkasteltaessa selviää, että ikäihmiset kuolevat suhteessa muuta väestöä harvemmin hengityselinsairauksiin, esimerkiksi keuhkoputkentulehdukseen ja keuhkolaajentumaan.

Influenssaan ikäihmiset kuolevat kuitenkin jonkin verran muuta väestöä useammin. Influenssa aiheutti Tilastokeskuksen peruskuolemansyytilaston mukaan vuonna 2018 yhteensä 436 kuolemaa. Heistä valtaosa, eli 334 oli 80 vuotta täyttäneitä.

Ikäihmiset kuolevat muita ikäryhmiä huomattavasti useammin tapaturmaisiin kaatumisiin kuin muu väestö. Kaatumisiin kuoli vuonna 2018 vähintään 684 yli 79-vuotiasta.

Iäkkäät kuolevat huomattavasti muuta väestöä harvemmin liikenteessä tai henkirikoksen uhrina. Henkirikokseen kuolee yli 85-vuotiaita erittäin harvoin, vain keskimäärin yksi vuodessa. Luku on ollut nousussa, mutta kasvu selittyy väestön ikääntymisellä.

SELVITYKSEN taustana ovat Tilastokeskuksen kuolemansyytilastot. Tuorein koko vuotta koskeva tieto on vuodelta 2018.

Viime vuoden tiedot julkaistaan Tilastokeskuksen mukaan joulukuussa. Kuluvan vuoden tietojen julkistusaikataulua ei ole Tilastokeskuksessa vielä päätetty.
Sitten kannattaa miettiä minkä takia nyt nähtäviä toimia nähdään. :wink: Vainajia Coronan takia siis 353kpl koska kaksi kuolemaa tiputettiin selittämättä mitään eilen listoilta. Nämäkin siis vain ihmeellisiä arvioita jotka julkisuuteen annetaan. Todellinen kuolleisuus olisi mielenkiintoista kyllä tietää.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: La Loka 24, 2020 7:58 pm
Kirjoittaja Keskitien Kulkija
^Tässä tuohon juttuun liittyvät luvut vielä ihan konkreettisesti ihmeteltäviksi.

Miksi alkoholin aiheuttamien kuolemien (lähes viisinkertaiset koronaan nähden) takia ei ole pistetty ravintoloita ja vähittäismyyntiliikkeitä kiinni jo ajat sitten? Miksi maahan ei ole julistettu kansallista hätätilaa ja estetty rajoituksilla ihmisiä ostamasta verenkiertoelimille haitallisia (kuolleisuus yli 50 kertaa enemmän kuin koronalla) tuotteita kaupoista? Miksi Suomeen ei ole julistettu lockdownia tehtaiden ja tieliikenteen sulkemiseksi hengityselinsairauksien aiheuttamien kuolemien (kuusinkertaiset koronaan nähden) vähentämiseksi? Miksi työ- ja harrastuspaikkoja ei ole suljettu tapaturmien (lähes seitsemänkertainen kuolleisuus) vähentämiseksi?
Realitycheck.png
Realitycheck.png (32.1 KiB) Katsottu 2110 kertaa

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: La Loka 24, 2020 10:35 pm
Kirjoittaja acp
sikakoira kirjoitti: La Loka 24, 2020 6:36 pmSitten kannattaa miettiä minkä takia nyt nähtäviä toimia nähdään. :wink: Vainajia Coronan takia siis 353kpl koska kaksi kuolemaa tiputettiin selittämättä mitään eilen listoilta. Nämäkin siis vain ihmeellisiä arvioita jotka julkisuuteen annetaan. Todellinen kuolleisuus olisi mielenkiintoista kyllä tietää.
On kyllä melkoista lottoamista :mrgreen:.

Tuntuu että jokainen kuolema ilmoitetaan, jotta tilastot näyttäisivät pelottavilta. Syitä tosin ei ilmoiteta :roll:.

https://vastavalkea.fi/2020/04/10/thl-k ... linsyysta/

https://vastavalkea.fi/2020/07/21/koron ... astoharha/

https://www.magneettimedia.com/ei-ole-o ... pandemiaa/

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: La Loka 24, 2020 11:36 pm
Kirjoittaja occopution

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Su Loka 25, 2020 4:39 pm
Kirjoittaja sikakoira
Kuva

Britanniakaan ei ole kovin tyytyväinen totalitarismin nousuun. :lol:

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ma Loka 26, 2020 7:33 am
Kirjoittaja acp

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ma Loka 26, 2020 8:10 am
Kirjoittaja acp
Wikileaks:

Kuva

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ma Loka 26, 2020 9:55 am
Kirjoittaja sikakoira
Ei voi muuta kuin painottaa kuinka hyvä dokkari tuo Plandemic on.Paljon mielenkiintoista dataa kuinka tähän asti on päästy. :wink:

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ma Loka 26, 2020 11:17 am
Kirjoittaja damfin
sikakoira kirjoitti: Ma Loka 26, 2020 9:55 am Ei voi muuta kuin painottaa kuinka hyvä dokkari tuo Plandemic on.Paljon mielenkiintoista dataa kuinka tähän asti on päästy. :wink:
Pitääkö sitä lukiessa vetää lsd:tä vai piriä, vai mikä hallusinogeeni saa noiden juttujen logiikan avautumaan, vai pitääkö olla ihan synnynnäinen skitsofrenia? 🤔

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ma Loka 26, 2020 12:32 pm
Kirjoittaja Keskitien Kulkija
damfin kirjoitti: Ma Loka 26, 2020 11:17 am
sikakoira kirjoitti: Ma Loka 26, 2020 9:55 am Ei voi muuta kuin painottaa kuinka hyvä dokkari tuo Plandemic on.Paljon mielenkiintoista dataa kuinka tähän asti on päästy. :wink:
Pitääkö sitä lukiessa vetää lsd:tä vai piriä, vai mikä hallusinogeeni saa noiden juttujen logiikan avautumaan, vai pitääkö olla ihan synnynnäinen skitsofrenia? 🤔
Hyvin olet asioihin perehtynyt. Se on dokumenttielokuva, ei teksti. Pirin luokitteleminen hallusinogeeniksi on myöskin yhtä älykäs kommentti kuin että jo ensimmäinen hasispiikki voi tappaa.

Jos on tarve kumota jokin asia, faktat toimivat huomattavasti paremmin kuin tuollainen järjetön lällättely. En tässä ota kantaa itse dokumenttiin, vaan nimimerkki damfinin argumentoinnin tasoon.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ma Loka 26, 2020 12:43 pm
Kirjoittaja muk
Keskitien Kulkija kirjoitti: Ma Loka 26, 2020 12:32 pm
Jos on tarve kumota jokin asia, faktat toimivat huomattavasti paremmin kuin tuollainen järjetön lällättely. En tässä ota kantaa itse dokumenttiin, vaan nimimerkki damfinin argumentoinnin tasoon.
Hyvä että joku on huolissaan argumentoinnin tasosta. :peukku:
Tässä mallisuoritus, että saadaan keskustelun tasoa ylös:
Ei voi muuta kuin painottaa kuinka hyvä dokkari tuo Plandemic on.Paljon mielenkiintoista dataa kuinka tähän asti on päästy. :wink:
Pakko painottaa kuinka huono dokkari Plandemic on.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ma Loka 26, 2020 12:47 pm
Kirjoittaja työn sankari
Keskitien Kulkija kirjoitti: La Loka 24, 2020 7:58 pm ^Tässä tuohon juttuun liittyvät luvut vielä ihan konkreettisesti ihmeteltäviksi.

Miksi alkoholin aiheuttamien kuolemien (lähes viisinkertaiset koronaan nähden) takia ei ole pistetty ravintoloita ja vähittäismyyntiliikkeitä kiinni jo ajat sitten? Miksi maahan ei ole julistettu kansallista hätätilaa ja estetty rajoituksilla ihmisiä ostamasta verenkiertoelimille haitallisia (kuolleisuus yli 50 kertaa enemmän kuin koronalla) tuotteita kaupoista? Miksi Suomeen ei ole julistettu lockdownia tehtaiden ja tieliikenteen sulkemiseksi hengityselinsairauksien aiheuttamien kuolemien (kuusinkertaiset koronaan nähden) vähentämiseksi? Miksi työ- ja harrastuspaikkoja ei ole suljettu tapaturmien (lähes seitsemänkertainen kuolleisuus) vähentämiseksi?

Realitycheck.png
No voi...esimerkiksi alkoholismiin on olemassa toimiva hoitomuoto ja lääkitys joka lopettaa juomisen kerrasta eikä tauti esim leviä tarttumalla. Samoin varmaan kaikkeen muuhunkin mitä tuossa viestissä lässytit, en jaksanut lukea sitä kovin pitkälle.
Covidissa kyse on erittäin vaarallisesta tartuntataudista (kyllä, erittäin vaarallisesta vaikka suomessa onkin kuollut vasta kolmesataa, ei tarvi ryssäapinan tulla laittamaan sataa hymiötä taas putkeen) jota ei tunneta, siihen ei ole lääkitystä, ei rokotetta, eikä sen leviämistä voida estää muuten kuin kontakteja rajoittamalla yms hygienia asiat. Tässä on kohta vuosi eletty covid maailmassa ja vielä tätä täytyy jollekkin vääntää rautalangasta??

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ma Loka 26, 2020 1:05 pm
Kirjoittaja Keskitien Kulkija
työn sankari kirjoitti: Ma Loka 26, 2020 12:47 pm

Erittäin vaarallinen - kuollut vuodessa reilu 300 ihmistä. Ilmeisesti ajattelusi laita on kuin lukemisesi - "en jaksanut kovin pitkälle".

Kyseessä on miltei tuplasti influenssaa vaarallisempi tauti, joka on vaarallinen vanhoille ja perussairaille. Tartunnan saaneeksi testatuista +70-vuotiaistakin alle 5% kuolee siihen. Siinäkin ikäryhmässä iso osa tartunnoista on oireettomia. Jos tuo 5% pätisi kaikkeen väestöön, voisin hysteriaasi yhtyä. Mutta faktat (en tarkoita iltaroskan klikkejä kerjääviä otsikoita) kertovat ihan selkeästi, että lockdownit ja talouden alasajot ovat täysin turhia ja ylimitoitettuja toimenpiteitä.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ma Loka 26, 2020 1:36 pm
Kirjoittaja sikakoira
muk kirjoitti: Ma Loka 26, 2020 12:43 pm
Keskitien Kulkija kirjoitti: Ma Loka 26, 2020 12:32 pm
Jos on tarve kumota jokin asia, faktat toimivat huomattavasti paremmin kuin tuollainen järjetön lällättely. En tässä ota kantaa itse dokumenttiin, vaan nimimerkki damfinin argumentoinnin tasoon.
Hyvä että joku on huolissaan argumentoinnin tasosta. :peukku:
Tässä mallisuoritus, että saadaan keskustelun tasoa ylös:
Ei voi muuta kuin painottaa kuinka hyvä dokkari tuo Plandemic on.Paljon mielenkiintoista dataa kuinka tähän asti on päästy. :wink:
Pakko painottaa kuinka huono dokkari Plandemic on.
Pikkaisen perusteluja väittämälle koska kaikki dokumentissa esitetty on helposti todeksi osoitettavissa. Se että netin "faktantarkastajat" muuta väittävät ei riitä siihen että kyseessä olisi jokin disinformaatio.

Suosittelen katsomaan ja tarkastamaan lähteet joista tuossa puhutaan :lol:

Helposti tehty eikä aiheuta suurempaa vaivaa.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ma Loka 26, 2020 1:43 pm
Kirjoittaja Brass
Suomessa on tauti otettu tosissaan ja kuolleisuus on siksi hyvin pieni. Helpon vertailun voi tehdä naapurimaahan, jossa on noin 6000 kuollutta ja sielläkin on sentään jotain tehty. Suomeen skaalattuna se tarkoittaisisi noin 3300 kuolonuhria. Ruotsissakin on nyt toisenlaiset toimet harkinnassa. Jos tauti päästetään vapaasti leviämään kausiflunssan tapaan (johon on rokote olemassa), niin kuolemantapauksia alkaa myös tulla sitä kautta, että hoitopaikat loppuvat. Lisäksi sairaanhoidon kuormituksen takia kuolemia tulee myös muista syistä enemmän.

Tuossa on hyvä esitys siitä, miten Covid-19 iskee eri ikäryhmiin. Tilastopohja on jenkeiltä, joilla on yli 200000 kuolemantapausta ja lähes 10 miljoonan todettua tartuntaa.
Kuva