Re: Ano Turtiainen
Lähetetty: Su Heinä 06, 2025 11:56 pm
Ihan hienoa analyysia edellisessä kommentissa. En ole osannut itse ajatella tuolta kantilta. Anolta on tullut taas uusi video josta ruoppaan neljä ensimmäistä minuuttia alle. Ano selittää seuraajilleen ilmaston muokkauksesta ja vaatii esimerkiksi lentäjiä vastuuseen. Venäjän sotahullun politiikan puolustelu nousee uusimmalla videolla toiseen potenssiin.
https://www.youtube.com/watch?v=pkoHU7Vm_sI
Rikoksia ihmiskuntaa vastaan..
Turtiainen paasaa tien päällä vesisateessa muunmuassa rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Ano ajelee vaimonsa kanssa Kouvolasta Etelä-Savoa kohti. Hän ei ole puhunut ilmaston muokkaamisesta aiemmin.
Meidän ruuan tuotantoon isketään älyttömästi, sateet on keinotekoisesti saatu aikaiseksi.
Sillä on se tarkotus että lyödään tuohon.
Olen sanonut jo aikoja sitten että kolmas maailmansota alkoi pandemiatouhuista.
Koskaan ennen ei ole hyökätty ihmsikuntaa vastaan kuin pandemiatouhulla. Ekana peloteltiin, sitten tarjottiin turvaa mikä olikin sitten kuolinisku aika monelle. Yhä menee (pandemiaan) ihmisiä, ihan kuin niittokoneet kävis tuolla.
Sotahommaan ollaan viety…
Koko ajan ryöstetään. Ei pelkästään sitä että ihminen tulisi koko ajan enemmän lääketeollisuuden orjaksi vaan myös ryöstetään.
Tää ilmojen muokkaus on karmee rikos ihmiskuntaa vastaan, tää on karmee rikos.
Vastuu on niillä edessä jotka ovat siinä mukana. Siellä on mukana lentäjiä ja muita jotka ei ehkä tiedä tätä.
Heti kun te tajuatte sen mitä ootte tehnyt sen ja ette paljasta sitä ja ala olemaan sitä vastaan niin te olette vastuussa!
Karmeeta hommaa. Aiivan karmeeta hommaa.
Nyt yritetään tuonne sotaan viedä.
Edellisellä videolla mainitsinkin ruotsalaisista.
Vuosikymmeniä on pidetty puolustusvoimia yllä sen takia että joskus tulee se tilanne että länsi tulee meidän tontin kautta olemaan uhka tolle Venäjälle!
Sitä varten tätä kaikkea on pidetty.
Meille on markkinoitu on että Venäjä on paha ja että meidän putää pyolustautua.
Ei ole paha, tiedän sen henkilökohtaisesti. Olen ollut Venäjällä sen verran paljon. Ne ei ole vihamielisiä mihinkään suuntaan.
Ne puolustautuu siellä ja ne joutuu tekemään asioita ettei niiden kimppuun hyökättäis.