Sivu 527/681

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily

Lähetetty: Ma Elo 24, 2020 11:10 pm
Kirjoittaja Joku ihan muu
Mites noi, maalla melkein joka talossa olevat metsästyskoirat? Siinäkin koira päästetään vaan metsään ja kohta se löytää juuri sen oikean eläimen jäljet mitä ollaan metsästämässä, vaikka siellä on ristiin rastiin vaikka minkä elukan töppösen kuvia. Uusia ja vanhoja. Ja oikean eläimen jäljet löydettyään valitsee parhaat eli uusimmat ja vielä lähtee oikeaan suuntaan, eli lähtee perään, eikä seuraa jälkiä väärään suuntaan. Ja tämä kaikki nenän avulla.

On myös "verensokeri" koiria (mikä lie oikea nimitys), eli koira ilmoittaa kun verensokeri ihmisellä alkaa olla turhan alhaalla.

On myös huomattu, että koira voi haistaa syöpäsolut, jopa hyvin pieni määrä riittää, ja koira huomaa.

Koira voi haistaa ruumiin, joka on useamman metrin syvyydessä vedessä.

*** *** ***

Aamulehti kertoi seuraavaa 15.6.2016

"Ylikonstaapeli Jarmo Happo kertoo, että vuosittain on tilanteita, joissa koirat pystyvät vainuamaan 5–15-vuotta sitten kadonneita ihmisiä. Vuonna 2012 ruumiskoira Duco löysi 18 vuotta kadoksissa olleen Raija Juutilan ruumiin Kangasalla. Ruumiskoirat olivat ensin vainunneet ruumiinnesteet Juutilan kodin olohuoneessa.

Äärimmäinen esimerkki on vuonna 2005 Sallassa tehdyistä tutkimuksista, jolloin ruumiskoirat reagoivat jatkosodassa haudattujen desanttien hajuihin."

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily

Lähetetty: Ma Elo 24, 2020 11:14 pm
Kirjoittaja velipuolikuu
hamuelos kirjoitti: Ma Elo 24, 2020 11:07 pm
Turistina kirjoitti: Ma Elo 24, 2020 10:54 pm
hamuelos kirjoitti: Ma Elo 24, 2020 7:03 pm

entä jos nippusiteitä käytetty esim. kidutukseen/jamin ollessa hengissä? lopuksi siteet heitetty eripaikkaan kuin ruumis. samoin kirves ja paita. tuskin kukaan niin tyhmä olisi että hävittäisi todisteet samaan paikkaan. Tuosta tekopaikalta pääsee kätevästi kirveen löytöpaikalle, ja siitä siteiden luokse ja lopuksi paidan luo. Siitä sitten veteliin kohti. Matkalla avattu puhelin
Tai miksei toistenpäin. Ensin paita, sitten siteet ja lopuksi kirves
Kirves on varmasti jäänyt joltakin muulta pauanteelle kun siellä oli talkoot ja palanutta rakennusta purettiin/siivottiin aluetta.
Eikö olisi fiksua jättää todistusaineistoa tuollaiseen paikkaan? En sano että jätkät on fiksuja, mutta ovat voineet ohi ajaessaan huomata purkutyöt ja saada idean. Häiritsee tuo "varmasti". Jos en asuisi 300km päässä tulisin itse tutkimaan tuon purkualueen
https://pauanneelaa.fi/

Tuossahan tuo Pauanne, vain kallioaluetta kaikki, ei paikkaa ruumiin piilottamiselle. Näkyy tuossa myös se palanut rakennus.

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily

Lähetetty: Ma Elo 24, 2020 11:21 pm
Kirjoittaja Joku ihan muu
Skippadai kirjoitti: Ma Elo 24, 2020 11:01 pm
Noniinsiinäkävi kirjoitti: Ma Elo 24, 2020 9:50 pm
Kyllä siellä Pönterin Pitkällä Koskella naarattiin jokea oikein usean henkilön voimin oli sukeltajat ja koko kaarti paikalla että ei se nyt ihan humpuukia ole.
No vähän vaikea on päätellä, että suuroperaatiolla tarkoitettiin jonkun pitkän kosken naaraamista sukeltajien kera. Ihan vain, koska sellaisesta ei ollut mitään puhetta ja koko viesti oli yksittäinen heitto vailla mitään infoa.
Mutta jos tätä ketjua on yhtään lukenut, niin melko luotettavalta vaikuttavan nimimerkin heitto oli se viesti.
Joten en epäillyt hetkeäkään etteikö jotain olisi nyt tapahtumassa.

Unohtuipa muuten tuossa aiemmassa, koiria koskevassa postauksessa mainita rahakoirat. Jos mukana on liian paljon käteistä, koira ilmoittaa! Vaikka haistaa se varmaan jonkun 465€ jotka jollain on mukana, mutta vain isommat summat koira ilmoittaa, muutenhan se haukkuisi jokaisen kohdalla. Tai miten sitten innoittaakaan löydostään.

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily

Lähetetty: Ma Elo 24, 2020 11:54 pm
Kirjoittaja Hajulla vai ei
Skippadai kirjoitti: Ma Elo 24, 2020 9:47 pm
Hajulla vai ei kirjoitti: Ma Elo 24, 2020 8:59 pm
Voidaan, jos tarkoitat sitä vaaleaa pikkumökkiä Evijärventien ja Kaukolantien risteyksessä? Se on veljesten perheen omistuksessa (mutta mummon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä).
Juurikin tuo. Jos tuo ei ole mummon mökki, niin ilmeisesti mitään varsinaista mummon mökkiä ei sitten ole olemassakaan? Vai olisiko tuo kenties mummon kotitalo, josta nimi juontaa juurensa?

Itseäni on vain häirinnyt alusta lähtien, kun kiinteistöistä ja paikoista on puhuttu väärillä "nimillä". Ne ovat sitten alkaneet mennä useammankin kerran ristiin ja sekaisin. Esim. juurikin se rantahuvila.

On. Tärkeää. Asiaa.
Tuo pikkumökki on tullut omistukseen jotain muuta kautta, ei ole mummon kotitalo. Siinä on asunut eri sukunimellä olevat ihmiset aikoinaan.

Mummon kotitalo on Isokyläntien varressa vastapäätä Isonkylän koulua.

Itse olen käsittänyt, että huhuissa olisi kysymys siitä rantamökistä. Ja vähän vaikuttaa, että sekoitetaan mökkiranta ja Isonkylän yhteisranta. Mutta varma en ole, kun en ole nähnyt niitä väitteen mukaan mökiltä olevia kuvia.

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily

Lähetetty: Ti Elo 25, 2020 12:36 am
Kirjoittaja kolaolli
Mitä kaikkea tässä on nyt reilun 500 sivun aikana saatu selville? Juttu kiinnosttaa mutta ei ole aikaa kuluttaa paria päivää lukiessa että onko siellä kainalossa nyt traktori, ovi vai joku avaruusolio. Onko kuvan paikkaa saatu selville? Onko tullut jotain uusia tietoja tapauksesta? Olen lukenut ensimmäiset 90 sivua.

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily

Lähetetty: Ti Elo 25, 2020 12:57 am
Kirjoittaja Joku ihan muu
Kuva on Nykäsentien ja Hosionmaantien risteyksestä.
Auto Hosionmaantiellä nokka kohti Nykäsentietä.
Ihan siitä risteyksestä kolmion ja tienviittojen kohdalta.

Laitetaas tähän viestin jatkoksi vielä noista koirista
Netistä kopioitua tekstiä

"Hän (Reino Savukoski) toteaa koiran olevan jopa teknisiä apuvälineitä parempi etsijä: hukkunut on löytynyt jopa 52 metristä. Lehtiartikkelissa ei kerrota, oliko kyseessä Savukosken oma koira. Kun koira normaalisti haistaa esimerkiksi diamiiniputaanin, vedestä nousee hajun täyttämiä mikrokuplia.

Savukosken oma labradorinnoutaja Sonar on löytänyt lähes 30 hukkunutta merestä ja järvestä. Tässä vaiheessa juttua k äy ilmi, että kyseinen koira on tehnyt havaintoja lähes 50 metristä."

*** *** ***
Savukoski koirineen on löytänyt yli 100 ruumista, ellei joku sattunut tietämään. Ainakin jossain vaiheessa luku oli 122.

Eli koira löytää kuolleen "vähän" syvemmältä, mitä tuolla aikaisemmin uskalsin ulkomuistista arvella.
No, onhan 50 metriäkin "useampi metri vettä", niinkuin taisin kirjoittaa :mrgreen:

Nuo tuossa tekstissä mainitut "hajun täyttämät mikrokuplat", ne taitaa nousta aikalailla ruumiista ylöspäin, eikä esim. virtausten tai joen veden mukana kulkeudu paljoakaan mihinkään muualle kuin ylöspäin ruumiista. En kyllä tiedä.

Luin juuri, kuinka talvella voidaan kairata jäähän jopa satoja reikiä kun koiralla etsitään ruumista. Koira siis ei ilmeisesti voi haistaa vaan että järvessä on ruumis, vaan koiran on oltava suunnilleen ruumiin kohdalla, jotta haistaa nuo pintaan nousevat mikrokuplat.

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily

Lähetetty: Ti Elo 25, 2020 1:24 am
Kirjoittaja iigor
hamuelos kirjoitti: Ma Elo 24, 2020 6:09 pm
iigor kirjoitti: Ma Elo 24, 2020 6:04 pm
Tein tän kartan aikaisemmin mutta joku ehti julkasta ensin niin en sitte laittanu. Tässäkään sijainnit ei ole tarkkoja.
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/k ... A100%7D%5D
Kartassa on merkitty vain "Honkobacken Montut". Ilmeisesti vaatii kirjautumisen?
No niin näyttää. Pitäis joka sijainti vissiin jakaa erikseen.

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily

Lähetetty: Ti Elo 25, 2020 6:13 am
Kirjoittaja Oona
Isonkylän metsästysseuran maja on lukittu poliisin toimesta. Tutkinnallista syistä. Sinne on sitte turha rynkyttää. Kameraan jääp/lähettää kuvaa!! Spekuloikaa tynnyri ja rattorin ym.näkijät tällä.

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily

Lähetetty: Ti Elo 25, 2020 6:23 am
Kirjoittaja Oona
Oona kirjoitti: Ti Elo 25, 2020 6:13 am Isonkylän metsästysseuran maja on lukittu poliisin toimesta. Tutkinnallista syistä. Sinne on sitte turha rynkyttää. Kameraan jääp/lähettää kuvaa!! Spekuloikaa tynnyri ja rattorin ym.näkijät tällä.
Poliisi harvoi eilen jokia metästysmajaa ennen olevalta sillalta likelle kalliojärveä! Olin todrlla varma että rävähtää.Jatketaan harjotuksia .Onnea etsintään.

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily

Lähetetty: Ti Elo 25, 2020 6:38 am
Kirjoittaja Vanhavalmetti
Okei. Se olisi sopivan kaukana kuvanottopaikasta ja sopisi reitin puolesta myös 17 päivän näköhavaintoihin. Pidetään peukkuja.

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily

Lähetetty: Ti Elo 25, 2020 7:56 am
Kirjoittaja Maskotti
Poliisi oli viime viikon loppupuolella tehnyt etsintäjä kartan osoittamalla paikalla. Kävin siellä viikonloppuna ja jälkiä oli joen rannoilla paljon. Paikalla on ainakin syvä suvanto. Mahdollisesti etsintöjä on tehty myös Kalliojärven suuntaan, siellä päin en käynyt.

https://imgur.com/fPMeBMm

https://imgur.com/gd45eh5

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily

Lähetetty: Ti Elo 25, 2020 8:24 am
Kirjoittaja Skippadai
Joku ihan muu kirjoitti: Ma Elo 24, 2020 11:21 pm
Mutta jos tätä ketjua on yhtään lukenut, niin melko luotettavalta vaikuttavan nimimerkin heitto oli se viesti.
Joten en epäillyt hetkeäkään etteikö jotain olisi nyt tapahtumassa.
No en minä luotettavuudesta mitään puhunutkaan. Lähinnä tarkoitin, että täysin turhaa mekastaa suuroperaatiosta kertomatta siitä sen enempää.

Ai niin. Meinasi unohtua:
BREAKING NEWS! Suuroperaatio. Kohta tapahtuu.

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily

Lähetetty: Ti Elo 25, 2020 8:55 am
Kirjoittaja WannabeH
Onko tämä nyt kuitenkin 1+1? Eikö se pingviinin grillimaisteri kuva ollu Isonkylän metsästysmajalta, mutta täällä todettu eri ihmisten toimesta, että on vanha kuva eikä liittyisi tapaukseen 🤷‍♀️

Jossain vaiheessa katsoin kartasta sitä metsästysmajan ympäristöä, niin on varmaan saanu pökkyröidä kesäyönä aivan rauhassa pihapiirissä...

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily

Lähetetty: Ti Elo 25, 2020 8:57 am
Kirjoittaja danascully
Maskotti kirjoitti: Ti Elo 25, 2020 7:56 am Poliisi oli viime viikon loppupuolella tehnyt etsintäjä kartan osoittamalla paikalla. Kävin siellä viikonloppuna ja jälkiä oli joen rannoilla paljon. Paikalla on ainakin syvä suvanto. Mahdollisesti etsintöjä on tehty myös Kalliojärven suuntaan, siellä päin en käynyt.

https://imgur.com/fPMeBMm

https://imgur.com/gd45eh5
Jännä, että uutisissa sanottiin, että etsintöjä jatketaan Kaustinen-Teerijärvi akselilla ja silti operaatio Räyringissä. Tuossa ihan vieressähän on kaksi hyvää paikkaa joella mitkä kannattaisi käydä tarkistamassa. Tuossa saarikosken kohdalla ilmeisesti menee jokin silta saareen? Jos toinen veljeksistä on mennyt ruumiin kanssa veteen ja toinen ojentanut rannalta kiviä painoksi. Avustanut harjan kanssa toisen pois joesta. Jos asettelee kiviä ruumiin päälle, niin aika matalassakin saat sotkittua kainaloihin asti itsensä. Loput kurat niskaan könytessään ylös pengertä pitkin.

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily

Lähetetty: Ti Elo 25, 2020 9:08 am
Kirjoittaja _tumppi
WannabeH kirjoitti: Ti Elo 25, 2020 8:55 am Onko tämä nyt kuitenkin 1+1? Eikö se pingviinin grillimaisteri kuva ollu Isonkylän metsästysmajalta, mutta täällä todettu eri ihmisten toimesta, että on vanha kuva eikä liittyisi tapaukseen 🤷‍♀️

Jossain vaiheessa katsoin kartasta sitä metsästysmajan ympäristöä, niin on varmaan saanu pökkyröidä kesäyönä aivan rauhassa pihapiirissä...
Grillimaisteri-kuva vaikuttaisi olevan heidän kaverin Halsualla sijaitsevasta talosta. Täsmää ainakin Päiväkänni-videossa nähtyyn.

Alkaisiko poliisi olla lähellä läpimurtoa, kun tiedotetaan hieman harhaanjohtavasti noista etsintäpaikoista ja mainitaan, ettei kuvanottopaikka ole selvillä, vaikka takuulla on poliisillekin? Ei haluta nyt ylimääräisiä huudeille...

Kotitilan alue on alusta asti tainnut olla epäilty piilotuskohde nro 1 ja sieltä takamailtakohan nyt jotain vihdoin sitten löytyisi...