MURHA.INFO

Lisättäköön hiukan OT tuosta Pentholmista: tappoi kolme samoin menetelmin, mutta yhdestäkään ei tullut murhatuomiota, että sillä perusteella ei olisi sarjamurhaaja. Muut Lauerman kuvaukset täsmäävät.

Quentin Patrick: Syyllisyyden varjo. Vanha dekkari, painovuosi 1959.

Picasson elämäkertaa

1980-luvun aikaisia Tieteen kuvalehtiä

Täällä jo jonkun hehkuttamaa "poikani Kevin"-kirjaa. Voin yhtyä hehkutukseen.

Ian McEwan: Polte
Eka McEwanini, mutta ei vika.

Ted Allbeury: Hiljaisuuden toinen puoli.
Kirja kertoo Neuvostoliittoon loikanneen brittiagentin Kim Philbyn tarinan.

Reinhard Gehlen: Vuosisadan vakooja.

Ihan luettavaa tekstiä historiasta ja tiedustelutoiminnasta kiinnostuneille.

Päivälukemistona eli ns. vakavampana kirjallisuutena menossa on Carol Haglandin kirja
Getting to grips with Asperger syndrome : understanding adults on the autism spectrum.

Iltakirjana ruotsalainen, tosi hyvältä vaikuttava dekkari Anders Roslundin ja Börge Hellströmin kirjoittama Edward Finniganin hyvitys.

Lehdistä paperiverisoina tulee luettua Aku Ankkaa ja Duodecimiä.

(Mukava lukea vaihteeksi sellaistakin ruotsalaista dekkaria, missä ei vaihdeta vaippoja yhtenään, sekaannuta poliisiaviomiehen tutkimuksiin, puida naisten ihmissuhdeongelmia, olla yhtenään raskaana, roikoteta mukana liudoittain tarainaan kuulumattomia sivuhenkilöitä, pohdita kirjasta toiseen poliisipomon vaimon laihdutuksia jne. .... siis, olen perin juurin kyllästynyt tuohon tietynlaiseen ruotsalaiseen naisdekkaristigenreen. Anna Jansson ja etenkin Mari Jungstedt ovat siirtyneet jo ihan Viisikko-linjalle, ja pahatlta näyttää myös Camilla Läckbergin tie viimeisestä Enkelintekijä-kirjastaan päätellen.)

Minulla on luettavana uuden suomalaisen dekkaristin teos.
Kirjoittaja on Nina Hurma ja kirjan nimi on Yönpunainen höyhen.
Suosittelen. Kertoo 1920-luvun Helsingistä kieltolain aikaan. Murhaa siinäkin tutkitaan.

Ruotsalausdekkareista on pakko olla edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Vaikka niissä yritetään tuoda esiin sitä, että tutkijat ovat tavallisia ihmisiä normaaline murheineen, niin ne vievät liian paljon tilaa kirjassa. Pitkittävät juonta turhaan.

Eikä oikeassa elämässä poliisit kerro kotona tutkittavista jutuista mitään, eikä anna puolison sekaantua niihin, kuten yhden ruotsalaisen naisdekkariristin kirjoissa tapahtuu. Juonet ovat muuten todella hyvät joka teoksessa.

Ruotsalaisista dekkareista ovat suosikkejani Henning Mankell ja Åke Edwardsson.

Philip Rothin Nemesis on loppusuoralla.
Vähän kökkö, ei oikein irronnut nyt Rothilta.

Eric Ambler: Hautakirjoitus vakoojalle. (Vuodelta 1938 peräisin oleva jännäri).

Noiden ylevien opusten jälkeen tunnustan lukevani juuri Anneli Karhusaaren "Kyllikin surmaa". Aina pitää olla joku rikosaiheinen kirja luettavana, siinä ohessa voi kyllä lukea muutakin.

Juuri lopetin Matti Paloaron ja Jorma Palon "Luottamus tai kuolema", Hans Assmannista kertova kirjanen. Siinä on kiehtovasti kuvattu ja kerrottu pahimmasta suomettumisen ajasta ja siitä, millainen tunnelma ja poliittinen ilmasto silloin oli. Se on kirjassa varsin ansiokkaasti kuvattu, ja huomasin jopa itsekin muistavani jotain siitä ilmapiiristä, vaikka olin liian nuori ymmärtämään mistä oli kysymys.

Thomas Block: Mayday.

Story:
Jumbojätti Straton 797 on normaalilla reittilennolla Tyynenmeren yllä, kun sattuu jotain mieletöntä, hirvittävää. Yhdysvaltojen salaisten ohjuskokeiden lentäjä erehtyy: hän luulee matkustajakonetta maalikoneeksi. Ohjus läpäisee Stratonin... enempää en kerro, mutta jännittävä tarina on

Oon vaihtanu vapaalle myös lukemiston suhteen: menossa koko kansan Katri Helenan ja Panu Rajalan liitosta kertova Lavatähti ja kirjamies. En ehkä olisi tarttunut tähän kirjaan, mutta isäni sanoi että se kannattaa lukea. Olen aina inhonnut Katria laulajana, mutta ehkä tämän kirjan jälkeen pystyy suhtautumaan lavatähteen vähän hillitymmin. On se joka tapauksessa kumma otus - sen verran on selvinnyt.
Kirja on kuitenkin sievästi kirjoitettu, eli sensaatiota tästä ei löydy. Kahden täysin erilaisen maailman kohtaaminen on kuvattu hyvin.