PaxCow kirjoitti:
Yllättäen mistään ei löydy tietoa, mistä tuo lausunto on napattu tai onko sellaista oikeasti annettu. Tuon suomalaisen höpösivuston linkki viittaa
https://hungarytoday.hu -sivustolle, joka taas kertoo lähteekseen Hirado.hun, mutta linkkiä ei ole tarjottu. Malliesimerkki tiedoista, joiden todenmukaisuutta kannattaa epäillä.
Siis kiistät, että uutta vastaavaa tai lähes vastaavaa elintasopakolaisten aaltoa ei ole tulossa? Jos Suomeen saakka tuleekin vain 25000 onnenonkijaa, niin kumoat uutisen sillä perusteella, että niitä tuli huomattavasti vähemmän ja että tilanne on nyt halinallen hallinnassa?
- Haluat ampua viestintuojan?
Kun kaikki merkit viittaavat siihen, että ns pakolaisuus ei ole vähemenässä ja EU on edelleenkin kyvytön = oikeasti haluton ratkomaan asiaa, niin miksi saapujien määrä vähensi. Luuletko, että nämä muka-vainotut ajattelevat, että ok, ei me nyt sitten tullakaan, koska EU ei tykkää tai että niillä ei riitä rahat?
Mutta toki kannattaa suhtautua kriittisesti lukemaansa.
---------------------------------------
Nyt ollaan muka-huolestuneita. Ensin annetaan kaiken tapahtua, syytetään kantaväestöä, mm.
Petteri Orpo (kok) sanoi, että jo motiivien epäileminen on rasismia.
Juha Sipilä (kesk) lupasi talonsakin muukalaisille ja Vasemmistoliiton anarkomarkot marssivat "emme suostu pelkäämään" - propagandan tahdissa.
Tilastojen mukaan näiden marssijoiden olisi pitänyt olla tyttöjä sekä nuoria naisia, koska heihin kohdistui turvaa hakevien taholta käsittämättömiä raakuuksia.
Entäs nyt? Olllan yht`äkkiä (lähes) samaa mieltä kuin aiemmin voimakkaasti kritisoitu
Jussi Halla-aho (ps).
9.9.2015
Halla-aho: Kaikki pakolaiset olisi palautettava Lähi-idän leireille
24.9.2015:
Halla-aho rakentaisi pakolaisille parakkikylän Ruotsin rajalle – "Jumppasalit loppuvat"
25.9.2015:
Halla-aho: Ruotsista saapuvat turvapaikanhakijat majoitettava parakkikylään Lappiin
16.5.2016:
Halla-aho: Turvapaikanhakijat Lähi-itään ja Afrikkaan – hakemukset käsiteltävä Euroopan ulkopuolella
Erilaiset leirit, vastaanottokeskukset ja -alueet ovatkin siis nyt hyvä juttu, vaikka Halla-ahon niitä esittäessä tuli vastalauseiden myrsky; hullu, rasisti, natsi, ihmisoikeuksien polkija, sydämetön...
Asiasta ollaan nyt yleiskriisikokoustettu ja muhkeat kokouspalkkiot nostettu:
Sipilän mukaan pikaisesti koolle kutsutussa EU-kokouksessa luotiin pohjaa pakolaiskysymykselle: ”Meidän on luotava muuttoliikkeen hallintaan kokonaisvaltainen ratkaisu”
Paikalle saapui yhteensä kuudentoista EU:n jäsenmaan johtajat. Muun muassa pakolaisten vastaanottamiseen erityisen kielteisesti suhtautuvat Unkari ja Puola eivät osallistuneet kokoukseen. Keskustelu käytiin sekä ulkoisista toimista, ulkorajavalvonnasta että unionin sisäisistä toimista.
...
Sipilän mukaan kokouksessa puhuttiin lisäksi suunnitelmista mereltä poimittujen pakolaisten kokoamiseksi alueellisiin maihinnousukeskuksiin. Ajatus on saanut tukea YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n taholta.
- Tämä on erityisen tärkeää, koska EU tarvitsee uskottavan kumppanin näiden keskusten pyörittämiseen.
Sipilä ei osannut sanoa, tulisiko keskukset perustaa Euroopan unionin sisälle vai ulkopuolelle.
- Meidän on pyrittävä löytämään muuttoliikkeen hallintaan kokonaisvaltainen ratkaisu. Lähtökohtana on helpottaa hädänalaisten elämää ja vähentää näin ihmisten tarvetta lähteä kodeistaan.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/201 ... 7_pi.shtml
24.06.2018 klo 22:31
alleviivaus dl
Mitäpä jos Sipilä varakkaana miehenä ostaisi useamman talon ja lupaisi ne saapujien käyttöön? Vaikkapa entinen koulu, kunnantalo tms. Mihin tuo idea nyt hautautui?
- Sehän oli silloin 2015 syksyllä suorastaan "upea ele", "reilu kädenojennus" kovia kokeneille ihmisille. Kaikki (paitsi minä) olivat haltioissaan.
"Lähtökohtana on helpottaa hädänalaisten elämää ja vähentää näin ihmisten tarvetta lähteä kodeistaan".
Minä pitäisin lähtökohtana rajoittaa syntyvyyttä ja estää ihmissalakuljetukset sekä avustusjärjestöjen toiminta.
Eiköhän tälläistä auttamista ole ollut jo ihan tarpeeksi, mm. satojen miljardien kehitysapua 1970-luvulta lähtien, pakolaisten loputonta vastaanottamista, humanitääristä auttamista ja suojeluntarpeen vuoksi vastaanotettuja...
Mikään ei silti näytä riittävän. Porukkaa tulee aina vaan ja yhä härskimmäksi käyvät.
------------------------
Toinen uutinen kertoo, notta:
EU:n pakolaispolitiikkaan halutaan täysremontti
Euroopan pakolaisongelmien ytimessä on EU:n kyvyttömyys löytää yhteistä ratkaisua yskähdellen toimivaan nykyiseen pakolaispolitiikkaan ja pelko siitä, että jäsenmaat ryhtyvät Saksan sisäministeri Horst Seehoferin uhkauksen tapaan noudattamaan yhä nationalistisempaa politiikkaa.
Liittokanseri Angela Merkel ajaa voimakkaasti EU:n yhteisiä ratkaisuja.
Vuonna 1997 voimaan astuneessa Dublinin yleissopimuksessa päätettiin, että EU:n alueelle saapuvien pakolaisten turvapaikkahakemus käsitellään pääsääntöisesti siinä maassa, mihin hän on ensimmäisenä EU:n alueella saapunut.
Tämä on kuitenkin asettanut varsinkin Kreikan ja Italian käytännössä mahdottomaan asemaan, koska niiden kautta on kulkenut suurin osa Lähi-idästä ja Afrikasta lähteneistä pakolaisista.
EU:n taakanjakosopimuksen mukaan pakolaiset pitäisi jakaa tasaisesti eri jäsenmaihin, mutta sekään sopimus ei ole pitänyt. Unkari, Puola ja Itävalta eivät ole suostuneet ottamaan lainkaan taakanjakopakolaisia ja Tšekki, Bulgaria, Kroatia ja Slovakia ovat ottaneet vain muutamia prosentteja niille jyvitetystä määrästä.
EU:ssa vallitsee laaja yhteisymmärrys siitä, että Dublinin pakolaissopimus ja myöhemmin tehty taakanjakosopimus pitäisi korvata, koska ne eivät toimi halutulla tavalla. Kiista koskee sitä, mitä saadaan tilalle. Ongelmat ovat kärjistyneet entisestään kun sekä Italia ja viimeksi Malta ovat viime viikkoina kieltäytyneet ottamasta vastaan pakolaisia Välimerestä pelastaneiden avustusjärjestöjen laivoja.
Euroopan unionin jäsenmaihin saapui vuonna 2014 noin 560 000 ja vuonna 2015 noin 1 260 000 turvapaikanhakijaa. EU:n pakolaisaputoimisto EASO:n mukaan tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana EU:n alueelta on hakenut turvapaikkaa noin 197 000 pakolaista.
Iltalehti
24.06.2018 klo 22:33
Eihän tästä ole kuin pari vuotta kuin EU-hönö, se kännisen oloinen
Jean-Claude Juncker sanoi, että ottakaa heidät avosylin vastaan.
- Sitähän moni eurooppalainen nainen noudattikin. Kirjaimellisesti.
Se, että tämän hönön ja Merkelin (sekä Sipilän ja Orpon koska aina samaa mieltä kuin nämä kaksi) viestiä ei enää haluta kuulla, on tietty heille kiusallista, ja se, että kansallismielisyys nostaa päätään on tietysti ihan kauheeta.
- Siinä halutaan kuulla 30-luvun kaikuja. Uuninluukkujen kolinaa.