Tämä on näköjään se tilanne, jossa järjestelmälle alamaisen ja oman ihmisarvonsa mitättömyyden sisäistäneen henkilön täytyy tekeytyä ymmärtämättömäksi musikaksi joko siksi, että hän oikeasti pelkää tai siksi, että sellainen rutiini totalitaristisissa yhteisöissä on koettu kannustettavaksi toimintatavaksi.sikakoira kirjoitti: :lol:Tokihan on mahdollista että Skripalit hiippailivat kaupunkikierroksensa aikana salaa valvontakameroilta hiplaamaan nuppia,tokitoki.
Venäläisinä liikemiehinä esiintyneet henkilöt pyörivät Skripalin kulmilla puolenpäivän maissa. Skripalit lähtivät asunnolta keskustaan puoli kahden tienoilla.
Nimimerkki Sverdlov uhmasi kohtaloaan epäilemällä, että miesten toimintatavassa olisi ollut joitan moittimista. Oletan, että sinä ymmärrät roolisi paremmin etkä missään tapauksessa uskalla esittää mitään, minkä voisi tulkita kritiikiksi.