Sivu 54/54
Re: Ilpo Härmäläinen: Katosi Turussa 1994, löytyi 2022 - Murhasta elinkautinen
Lähetetty: Su Marras 03, 2024 7:03 am
Kirjoittaja Ghost hunting
Normimeininki noissa piireissä ja luullaan olevan ylikeisareita yhteiskuntaa vastaan. Hyviä esimerkkejä löytyy muistakin keisseistä.
Sitten on ihan samaa halventamista kun keksitään kaikenlaista tarinaa ja tai halutaan muuttaa tutkinnan suuntaa.
Re: Ilpo Härmäläinen: Katosi Turussa 1994, löytyi 2022 - Murhasta elinkautinen
Lähetetty: Su Marras 17, 2024 9:26 pm
Kirjoittaja Sipi
Kuuntelin Kale Puonnin isännöimää podcast-sarjaa Selvitetyt. Siinä haastateltiin poliisia, joka on vastuussa tästä läpimurrosta tutkinnassa, ja esiin nousi hänen haastattelussaan mielenkiintoinen asia, johon toivoisin, että joku osaisi vastata.
Nimittäin aikanaan 1994 asiaa tutkinut poliisi, siis ns. suorittavan tason perusdekkari, olisi halunnut ajaa henkirikoslinjaa. Hänen melkein 30 vuodeksi arkostoihin hautautuneista muistiinpanoistaan löytyi selkeä To do-lista, johon hän oli kirjannut kaiken mitä hänen mielestään olisi pitänyt tehdä. Esimies ei ollut antanut lupaa tällaisiin toimiin, vaan systemaattisesti kieltänyt esim. puhutukset, joista olisi voitu saada avattua rikosta jo tuoreeltaan.
Nyt kun asiaa sitten uudelleen tutkittiin, poliisi soitti tälle eläköityneelle tutkijalle joka kertoi heti kuullessaan asian koskevan Härmäläistä, että mikä on syyllisen nimi,. missä hän asuu, mikä hänen mainostoimistonsa osoite on ja kertoi, että asia on kaivellut häntä koko tmän ajan.
No, jäin miettimään, että mikä voi olla esimiehen syy estää puhutukset tai tutkinta noin totaalisesti. Tämä muistiinpanoja aikanaan tehnyt poliisi oli todella turhautunut ja yritti montaa eri kautta saada lupaa tutkia tätä myöhemmin syylliseksi todettua henkilöä ja tehdä tutkintaa ja puhutuksia avainhenkilöille. Vastaus oli aina ei.
Miten tässä toimitaan näin lain näkökulmasta; siis onko marssijärjestys se, että ei voida tutkia mitään ennen kuin on syytä epäillä henkirikosta? miten sitä voidaan edes alkaa epäillä, jos asiaa ei saa edes tutkia? Vai onko mahdolilsta, että esimiehellä oli joitain muita syitä kieltää tutkijan työ?
osaako joku kertoa? Myös ihan yleisesti, jos ei juuri tämän casen kohdalla ole tietoa.
Re: Ilpo Härmäläinen: Katosi Turussa 1994, löytyi 2022 - Murhasta elinkautinen
Lähetetty: Ma Marras 18, 2024 8:09 am
Kirjoittaja Kosti
^Pahoitteluni siitä, että ei ole tietoa. Mutta onhan tuo aivan järkyttävää toimintaa siltä esimieheltä. Vähintään herää epäilys rikoksentekijän suojelemisesta. Sitä parempi, että tapaus selvisi lopulta.
Re: Ilpo Härmäläinen: Katosi Turussa 1994, löytyi 2022 - Murhasta elinkautinen
Lähetetty: Ma Marras 18, 2024 8:27 am
Kirjoittaja Ghost hunting
Hyvä asia että alettais puhumaan tästä asiasta, eikä varmasti olla ekaa kertaa asian äärellä.
Niihin voi vaikuttaa työilmapiiri (politiika), kylä hierarkia, pieleen mennyt tekninen/ taktinen tutkimus, on alettu peittämään omia virheitä.
Niin ja tosiaan on vielä edelleen loistava juttu, että tämä rikos tuli Airistolta päivänvaloon.
Re: Ilpo Härmäläinen: Katosi Turussa 1994, löytyi 2022 - Murhasta elinkautinen
Lähetetty: Ma Marras 18, 2024 1:27 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Re: Ilpo Härmäläinen: Katosi Turussa 1994, löytyi 2022 - Murhasta elinkautinen
Lähetetty: La Huhti 26, 2025 9:37 pm
Kirjoittaja warre1
Harri Moision 23 Rötös sarjassa tänään aiheena.
https://youtu.be/KOGiS1vYqcA?si=bS69aXTITnFoivA8
Re: Ilpo Härmäläinen: Katosi Turussa 1994, löytyi 2022 - Murhasta elinkautinen
Lähetetty: Su Huhti 27, 2025 11:17 am
Kirjoittaja finnbar87
Eihän tätä vaan sais uusintana? Löytyykö ETPK myös?
Re: Ilpo Härmäläinen: Katosi Turussa 1994, löytyi 2022 - Murhasta elinkautinen
Lähetetty: Su Huhti 27, 2025 12:48 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
finnbar87 kirjoitti: Su Huhti 27, 2025 11:17 am
Eihän tätä vaan sais uusintana? Löytyykö ETPK myös?
Täältä löytyy tuomio:
https://gofile.io/d/rEUF7L
ETPK on tilauksessa KRP:tä
Re: Ilpo Härmäläinen: Katosi Turussa 1994, löytyi 2022 - Murhasta elinkautinen
Lähetetty: Su Kesä 01, 2025 5:27 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
No, niin!
Vähän extraa lepopäivän ratoksi eli jutun ETPK:
https://gofile.io/d/MpclRO
Re: Ilpo Härmäläinen: Katosi Turussa 1994, löytyi 2022 - Murhasta elinkautinen
Lähetetty: To Syys 04, 2025 2:47 pm
Kirjoittaja Karstakurkku
Anteeksi laiskuuteni, mutta sattuuko tuolta pitkästä etpk:sta löytyi tätä kuuluisaa Esko Vesasen muistiota, jonka oli eläköityessään kirjoittanut?