Konnunsuolla lusi elinkautisvankeja, syntyi mellakoita ja pää vedettiin sekaisin kiljulla tai pirillä – Kolmesta murhasta tuomion istunut Lauri Johansson ja entinen vartija muistavat, että vankila oli kaukana lintukodosta
Monet rikolliset pitivät 10 vuotta sitten suljettua Konnunsuon vankilaa pikkurikollisten paikkana. Kuitenkin siellä istui maan tunnetuimpia rikollisia.
Vankila elää yhä monella tapaa: vankien käsien jäljet näkyvät eristyssellissä, ja vanhat työntekijät kaipaavat yhteisöä, jolle ei ole löytynyt vertaistaan.
Lauri Johansson täytti 19 vuotta samana päivänä, kun hän käveli Konnunsuon vankilan ovista sisään joulukuussa 1984. Tuolloin pakkanen paukkui 25 asteessa, tuuli vihelsi ja lunta oli paljon.
– Muistan, kun oltiin suolla töissä ja revittiin kantoja. Ei satanut lunta, vaan jääpiikkejä, jotka jäivät naamaan kiinni. Sanoin vartijalle, että eikö voitaisi mennä koppiin lämmittelemään, että täällä kangistuu. Vartija sanoi, että kuulkaas Johansson, Konnulla ei ole satanut 50 vuoteen, täällä vain tuulee kosteasti.
Tuomiotaan istuvana vankina Johansson oli ensikertalainen. Laakeiden peltojen ympäröimään, Joutsenossa sijaitsevaan Konnunsuon maatalousvankilaan hän joutui saatuaan tuomion tapon yrityksestä, pahoinpitelystä ja autovarkauksista. Rikollisuran järkyttävimmät teot olivat kuitenkin vasta tulossa.
– Konnunsuolla ajauduin ensimmäistä kertaa ammattirikollisten seuraan, ja sillä oli tulevaisuuden kannalta hirveän iso rooli. Olin siihen asti ollut kännissä sekoileva, väkivaltainen nuori. Vankilassa musta tuli rikollinen, Johansson kertoo.
Vain parinkymmenen kilometrin päässä Lappeenrannan keskustasta tuomiotaan suoritti esimerkiksi kotkalainen, nyt jo menehtynyt huumeliigan johtaja
Osmo "Lusu" Ahlqvist.
Konnunsuolla 19-vuotias Johansson pantiin samaan selliin häntä parikymmentä vuotta vanhemman Ahlqvistin kanssa. "Lusu" oli jo tuolloin yksi Suomen alamaailman tunnetuimmista pomoista, ja hänen liigansa tehtaili murtoja ja kauppasi varastettua tavaraa miljoonien markkojen edestä.
– Mulla oli tavoitteena käydä koulut loppuun ja tehdä töitä. Lusuun tutustuminen muutti kaiken, Johansson sanoo.
1990-luku toi huumeet ja kovat rikolliset Konnunsuolle
Jälkikäteen Johansson on ihmetellyt, miksi hänet laitettiin Konnunsuolla Ahlqvistin sellikaveriksi.
– Nykyään ei laitettaisi. Ylipäätään nuoren miehen laittamista vankilaan ollenkaan pitäisi välttää viimeiseen asti. Minä olen räikeä esimerkki siitä, Johansson sanoo.
Konnunsuon vankilan vartijana, ylivartijana ja apulaisjohtajana toimineen Jyrki Heinosen mukaan henkilökunta kyllä pyrki seuraamaan, ketkä vangeista sopivat samaan selliin.
– Henkilökunnalle kehittyi aika hyvä silmä katsoa, ketkä pärjäsivät keskenään. Emme halunneet luoda ongelmia. Joillain kollegoilla oli aivan käsittämättömän tarkka vaisto.
Heinosen mukaan Konnunsuon vankilan tapaisessa avolaitoksessa ei kuitenkaan käytännössä ollut mahdollisuuksia pitää vankiryhmiä erillään. 1980-luvulla vankilat olivat yliasutettuja, mikä pahensi tilannetta.
Konnunsuolla sellejä oli kahdessa talossa, niin sanotussa sellitalossa ja taloustalossa. Oli aikoja, kun talot olivat tupaten täynnä. Vankilan ohjepaikkaluku oli loppuvaiheessa 220 henkeä, mutta esimerkiksi 1960–70-luvulla selleissä oli kuitenkin pitkälti yli 800 vankia.
Vankilan vartijana 1990-luvulla ja vuosituhannen alussa työskennellyt lappeenrantalainen
Jaska Petsola toteaa, ettei Konnunsuo ollut mikään lintukoto.
Koko alueen yhteisöllisyys tuli Petsolalle tutuksi jo lapsena, sillä hän syntyi ja kasvoi Konnunsuolla. Lapsen näkökulmasta vankilan läheisyys ei tuntunut pelottavalta. Tuolloin alueen palvelutkin vielä kukoistivat.
– Lapsuudesta 80-luvulta on vain hyviä muistoja. Tuolloin vangit tekivät alueella paljon töitä, ja paikat pysyivät kunnossa. Oli koulu, palvelut sekä Joutsenon parhaat nurmikentät ja kaukalot.
Mutta kun huumeet astuivat kuvioihin, maatalousvankilan työryhmiin oli vaikea saada osaavia ja kyvykkäitä vankeja töihin. Heinosen mukaan henkilökunnan ja vankien välisiin sopimuksiin ei voinut luottaa enää sitä vähää, mitä ennen.
– Me vartijat tiesimme, että aineita liikkui, mutta niitä oli mahdotonta kitkeä pois. Vangit käyttivät lääkkeitä, amfetamiinia ja kannabista. Kaikenlaista oli saatavilla. Laitoksen avoimen luonteen takia sinne oli helppo piilottaa aineita, joita vangit kuljettivat taloon sisälle, Petsola sanoo.
Hän muistaa niin sanotun pirtumellakan, kun päihtyneet vangit riehuivat vankilassa. Petsolan mukaan tänä päivänäkään ei tiedetä, mistä pirtu tuli Konnunsuolle. Yleisesti oli kuitenkin tiedossa, että kun huumeiden saatavuus tilapäisesti heikentyi, esimerkiksi kiljun valmistus yleistyi heti.
Johansson pääsi kuitenkin laistamaan saha- ja navettahommista, koska kävi vankilassa peruskoulua. Opinnot tulivat päätökseen mainiolla kahdeksikon keskiarvolla.
– Siviilissä koulu ei onnistunut koskaan. Käyttäytymisen arvosana oli 4, ja koulunkäynnistä ei tullut mitään. Opettajaa löin välitunnilla turpaan, kun se tuli meidän oppilaiden riitojen väliin. Koulussa kävin lähinnä syömässä. Linnassa olen käynyt onnistuneesti peruskoulun, rippikoulun, lukion ja kaikki.
Karskin huumorin kesti, mutta silmätikuksi ei halunnut kukaan
Konnunsuolla yhdessä sellitalossa oli samaan aikaan töissä noin viidestä kahdeksaan vartijaa ja esimies. Henkilökunnan vähyys mietitytti Heinosta.
– Varsinkin laitoksen loppuvuosina henkilökuntaa oli joskus niin vähän, että jos yhtä vankia piti lähteä viemään sairaalaan, piti muut vangit sulkea selleihinsä, koska vartijoita ei jäänyt paikalle tarpeeksi.
Kun Johansson istui Konnunsuolla 1980-luvulla, vartijoiden ja vankien välit olivat etäiset.
– Ei veljeilty puolin eikä toisin.
Lempinimiä vartijat kyllä vangeilta saivat. Tuskanpunainen, kenokaula, tähystäjä, turhanpitkä...
– Tämmöisiä oli, muutamia mainitakseni.
Petsolan mukaan iäkkäimpien vartijoiden suhtautuminen vankeihin oli muodollinen, mutta nuoremmat osasivat vastata karskiinkin huumoriin.
– Parhaiten itse tulin toimeen vankien kanssa ryhmissä, metsässä tai pellolla, tekemässä töitä. Vartijan työ oli erityisen raskasta silloin, kun joutui vangin silmätikuksi.
Heinonen kohtasi vartijana useita väkivaltaisia tilanteita, mutta suurempia vammoja hän ei saanut. Virka-aseen hän joutui ottamaan esille kahdesti.
– Minut laitettiin nuorena märkäkorvaisena vartijana saattamaan vankia yksin hautajaisiin. Vanki yritti karata, ja jouduin ampumaan varoituslaukauksen. Pakoyritys keskeytyi.
Pommiuhat järkyttivät – Psykologin pakeille oli pitkä jono
Vuosituhannen vaihteessa vankilan alueella oli useampia pommiuhkia. Joskus löytyi oikeita pommejakin, jotka eivät onneksi koskaan räjähtäneet.
– Henkilökunnan taloja piti evakuoida keskellä yötä ja vartijoiden perheenjäseniä laittaa vankilalle nukkumaan. Kyllähän sellainen jää mieleen, Petsola kertoo.
Ahdistavia ajatuksia Petsolassa herätti myös se, kun kaksi vankia tappoi vartijan Pelson vankilassa Vaalassa vuonna 2004. Petsola työskenteli itse tuolloin samankaltaisessa ryhmässä Konnunsuolla.
Petsolan mukaan osa vartijoista purki työn henkistä kuormaa juomalla viinaa. Osa taas urheili intohimoisesti.
– Silloin ei vielä ollut yhtä hyvin käytössä psykologin palveluita kuin tänä päivänä.
Vankien elämään kuului nappikauppaa ja petivaatteiden tuuletusta
Konnunsuolla istui Johanssonin aikaan useita taposta tuomittuja rikollisia, mutta hänen muistinsa mukaan suurin osa vangeista suoritti tuolloin alle vuoden tuomioita.
Johansson muistaa, kuinka vangit myivät reseptilääkkeitä ja kannabista.
– Minäkin kerran erehdyin ottamaan rauhoittavia ja sammuin. En ymmärtänyt, kuinka vahvaa se oli.
Vaikka pillerikauppaa käytiin, yhtään vankien välistä kahnausta Johansson ei ollut näkemässä.
– Konnu oli aika iisi mesta verrattuna Sörkkään tai Riihimäkeen. Porukka tiesi, että jos siellä alkaa rähjäämään, saa siirron kovempaan paikkaan.
Lauantaisin vankien annettiin nukkua kahdeksaan. Johansson olisi nukkunut pidempäänkin, mutta ei saanut.
– Petivaatteet piti ennen aamiaista raijata ulos pakkaseen ja paukuttaa lumessa. Se ei ollut mikään mieluisa homma. Eihän vangit nykyisin tuollaista tee.
Eristysselli kutsui, kun Johansson pyllisti vartijalle
Konnunsuolla vanki joutui eristykseen, kun uhkasi omaa, toisten vankien tai työntekijöiden turvallisuutta, tai oli saanut kurinpitorangaistuksen, jota kutsuttiin yksinäisyydeksi.
Käytännössä eristykseen laitettiin, kun vanki käyttäytyi väkivaltaisesti joko päihtyneenä tai selvänä. Petsolan mukaan rundi eli eristysselli kutsui joskus myös työnteosta kieltäytynyttä kurinpitorangaistuksena. Tätä käytäntöä ei kuitenkaan enää ole.
Konnunsuon suljetulla osastolla oli jopa 3–4 vangin sellejä.
– Kun uusi vanki tuli Konnunsuolle, hän meni ensin suljetulle osastolle noin kuukaudeksi. Anomuksesta vanki pääsi avoimelle, Heinonen kertoo.
Kun anomusten määrä kerran väheni nopeasti, henkilökunta oli ihmeissään.
– Selvisi, että tietyt kovat rikolliset olivat määränneet, että suljetun osaston vankien on maksettava heille pääsymaksu ja vuokraa, jotta pääsee avo-osastolle.
Takana oli järjestäytynyt rikollisuus, ja jengi hajotettiin lähettämällä heidät toisiin laitoksiin.
Johanssonkin otti kahdesti tuntumaa Konnunsuon eristysselliin.
– Näytettiin vartijalle takapuolta kaverin kanssa. Laskettiin housut alas ja pyllistettiin.
Kolmen päivän eristyksen aikana Johansson pääsi ulkoilemaan valvotusti. Kerran hän erehtyi kysymään vartijalta kelloa.
– Se katsottiin rikkomukseksi, ja ulkoilu päättyi siihen.
Parimetrinen mörkö sellin nurkassa – Rosvoista jäi hyviä ja huonoja muistoja
Vankilan historiaan kuuluu lukuisia eriskummallisia tapahtumia. Vuonna 1972 Konnunsuolla syttyi tulitaistelu, kun Ahlqvist tuli vankilomiltaan vapauttamaan toista vankia. Laukauksia vaihdettiin, ja siinä rytäkässä "Lusu" pääsi pakenemaan.
– Kaltereissa on vieläkin jäljet tapauksesta, mutta vanki ei päässyt karkuun. Hän kiisti, että häntä olisi tultu vapauttamaan ja syytti Münchenin kesäolympialaisten terroristeja, Petsola kertoo.
Tulitaistelu tapahtui ennen Petsolan aikaa Konnunsuolla, mutta hänen omalta uraltaankin jäi monia vankeja ja tapahtumia mieleen.
– Lähdin kilpimieheksi, kun elinkautismies piti saada eristykseen. Kun parimetrinen mörkö seisoi sellikäytävän päässä, mietin, etten hengissä pääse pois.
Vankien kanssa oli myös myönteisiä kohtaamisia.
– Kun eräs hierarkiassa korkealla oleva rosvo oli pääsemässä vapauteen, hän kääntyi ovella ja kiitti minua tasapuolisesta ja oikeudenmukaisesta kohtelusta. Se oli paras palaute, mitä olen saanut. Olen pyrkinyt ajattelemaan, että asiakas on aina asiakas, tuomiosta tai ihonväristä riippumatta.
- vankila-alue.jpg (169.61 KiB) Katsottu 2940 kertaa
Petsola työskentelee nykyään Joutsenon säilöönottoyksikössä. Siellä hän kohtaa väkivaltatilanteita useammin kuin vankilan aikoina. Hän arvelee, että vartijan työ on muuttunut viime vuosina aiempaa rankemmaksi.
– Työolot ja -ehdot ovat heikentyneet. Vartijoilla on yhä vähemmän arvovaltaa ja rikollisilla suuremmat oikeudet kuin uhreilla.
Vankilan ovet päätettiin sulkea lopullisesti, ratkaisu oli työyhteisölle valtava shokki
Entä mitä hukattiin, kun Konnunsuon vankilan ovet lopullisesti suljettiin kymmenen vuotta sitten?
Ainakin poikkeuksellisen tiivis työyhteisö. Lakkauttamisen aikaan vankilan apulaisjohtajana toimineen Heinosen mukaan vankilan loppu oli suuri järkytys kaikille 140 työntekijälle.
Hän muistaa, kuinka vankilan 90-vuotisjuhlan aikaan vuonna 2008 työntekijät janosivat päätöstä peruskorjauksen alkamisesta. Huhut vankilan lakkauttamisesta olivat kuitenkin jo alkaneet kiertää.
Lopullinen kuolinisku vankilalle tuli tammikuussa 2009. Oikeusministeriö päätti sulkea vankilan siksi, ettei sen ylläpitoon riittänyt rahaa. Viimeinen vanki siirrettiin muualle toukokuun lopulla 2011.
Vankilan entiset työntekijät saivat työpaikkoja muun muassa Joutsenon vastaanottokeskuksesta, Mikkelin vankilasta ja Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta. He pitävät yhteyttä silloin tällöin, ja Heinonen kertoo ikävöivänsä heitä kaikkia.
Vankien ääni kuuluu yhä Konnunsuon eristysselleissä, joiden seinillä on heidän alkuperäisiä taideteoksiaan ja tekstejään. Yhdestä sellistä tuijottaa piirretty paholainen.
Paljon on piirtynyt myös Heinosen sydämeen. Kun vartioi vankeja suolla parinkymmenen asteen pakkasessa, Konnunsuota ei voi unohtaa.
– Se tuulinen suo oli vankeinhoidon korkeakoulu. Opin enemmän kuin missään koulussa koskaan.
Jutussa lähteinä on käytetty haastattelujen lisäksi rikostoimittaja, kirjailija
Jarkko Sipilän toimittamaa elämäkertakirjaa
Late – Suomen pelätyimmän rikollisen tarina,
Pertti Vuoren kirjoja Konnunsuon keskusvankilan historia ja K
onnun malliin – Konnun vankilayhteisön historiaa,
Etelä-Saimaan arkistoa,
Etelä-Karjalan museon tietoja,
Ilta-Sanomien verkkolehteä 24.6. ja 7.8. 2009 sekä
MTV:n verkkolehteä 11.3.2002.
Konnunsuon vankila
Vuonna 1918 perustettu Konnunsuon vankila toimi Lappeenrannassa, Konnunsuon kylässä, entisen Joutsenon kaupungin alueella, liki sata vuotta, kunnes se suljettiin toukokuussa 2011. Vankilan jälkeen tiloissa on ollut Joutsenon vastaanottokeskus.
Konnunsuolle sijoitettiin vankeja lähinnä Kaakkois-Suomen aluevankilan alueelta.
Vankila perustettiin työsiirtolaksi Saimaan kanavan varteen Tuomojaan vuonna 1918. Ensimmäiset vangit tulivat tervahöyryllä kanavaa pitkin. Vankilan yhteyteen perustettiin myöhemmin erillinen Kivisaaren osasto maatalous-, selli- ja asuinrakennuksineen.
Vankilasta kehittyi 1930-luvulla Pohjoismaiden modernein maatalousvankila, jonka hallinnassa oli enimmillään yli 1000 hehtaaria metsää ja peltoa. Siellä oli lihakarjaa noin 200 päätä sekä puu- ja metalliteollisuutta. Vankila sai lukuisia palkintoja karjastaan ja sioistaan.
Vankilaan rakennettiin alun perin 224 selliä ja 12 yhteishuonetta. Tilaa oli 271 vangille, mutta vankien todellinen lukumäärä saattoi olla moninkertainen.
Vankilan ympärille kehittyi paljon palveluita ja yhteisö, kun työntekijät asuttivat lähiseudut. 1980-luvulla kyläyhteisö alkoi kuitenkin hiipua. Museovirasto määritteli vuonna 2009 Konnunsuon vankilan yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.
Lähteet: Etelä-Karjalan museo, Etelä-Saimaan arkisto, Pertti Vuoren Konnunsuon keskusvankilan historia -kirja, Jyrki Heinonen, Wikipedia 