Valkeakosken epäilty teinitappaja uhkasi puukottaa poliisia kaulaan ja piinasi naista yön pimeydessä
Raskaista rikoksista epäilty 18-vuotias "mies" on ollut hyvin nuoresta saakka tekemisissä virkavallan kanssa. Hän on syyllistynyt rikoksiin jopa kotikaupunkinsa Valkeakosken poliisiaseman välittömässä läheisyydessä.
VALKEAKOSKELLA 15-vuotiaan teinitytön taposta epäilty 18-vuotias "mies" on nuoresta iästään huolimatta tuomittu useista eri rikoksista ainakin Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen käräjäoikeuksissa.
Kesällä 2021 virkavalta joutui nuoren miehen kanssa ongelmiin Hämeenlinnassa.
Tuomiosta ilmenee, että tapahtumien aikaan 15-vuotias nuori oli kesä–heinäkuun taitteessa murtautunut Hämeenlinnassa sijaitsevaan jalkapalloseuran klubitilaan heittämällä tiiliskiven kerhotilan ikkunan läpi.
Hän oli vienyt klubitiloista ainakin alkoholia. Osumaa otti myös kadulle parkkeeratun henkilöauton ikkunan, jonka mies hajotti.
ONGELMIA virkavallalle tuotti myös se, ettei nuori suostunut kertomaan nimeään eikä henkilötunnustaan, saati vanhempiensa tietoja, kun partio tavoitti hänet haahuilemasta Kaurialan kentältä Hämeenlinnasta. Myöhemmin paikalle kutsuttiin sosiaalityöntekijä, jonka läsnä ollessa nuori kertoi henkilötietonsa.
Kiinniottotarkastuksessa häneltä otettiin pois puukko.
Nuori kuskattiin putkaan. Poliisin tehdessä paperitöitä teini oli potkaissut roskiksen nurin. Kun häntä pyydettiin rauhoittumaan, nuorukainen uhkasi poliiseja puukottamisella.
– Olisi pitänyt viiltää teidän kurkut auki, poika oli poliisin mukaan sanonut.
Oikeus piti poliisin kertomusta luotettavana, mutta katsoi, että todellisen uhkauksen sijaan kyse oli lähinnä jonkinlaisesta ”kiukun purkauksesta”.
Myöhemmin vartija oli ilmoittanut poliisille, että teini oli soittanut kiinniottotilojen puhelimella vartijalle ja uhannut ”tappaa teidät kaikki”.
KANTA-HÄMEEN käräjäoikeus tuomitsi miehen nuorena henkilönä tehdystä varkaudesta, niskoittelusta poliisia vastaan, alkoholirikkomuksesta, toisen henkilön vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta ja vahingonteosta.
Tuomioksi tuli 90 päiväsakkoa, joista kertyi maksettavaa hänen tuloillaan 540 euroa.
Käräjäoikeuden tuomio on elokuulta 2022.
MYÖS Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi miehen useista eri rikoksista lokakuussa 2022. Tätä rikosvyyhtiä käsiteltiin sittemmin Turun hovioikeudessa, joka hieman lievensi käräjäoikeuden tuomiota.
Mies tuomittiin hovissa 1 vuoden ja 2 kuukauden ehdolliseen vankeuteen nuorena henkilönä tehdystä ryöstöstä, vahingonteosta, törkeästä vahingonteosta ja neljästä lievästä petoksesta.
Ehdollisen vankeusrangaistuksen koeajan oli määrä päättyä 31. lokakuuta tänä vuonna. Hän oli siis yhä koeajalla, kun Valkeakosken rikosepäilyt ilmenivät viime viikonloppuna.
Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, että mies oli lokakuussa 2021, eli 16-vuotiaana, ryöstänyt kahden alle 15-vuotiaan kaverinsa kanssa naisen, joka oli liikkeellä yksin Valkeakosken keskustassa yöaikaan.
NAINEN kertoi kävelleensä kaupungin keskustassa ja huomanneensa, että takana kävelee kolme ihmistä. Nainen oli puhunut puhelimessa. Kolmikko oli tullut lähemmäksi. Nainen päätti pysähtyä, jotta takana tulijat pääsisivät ohitse.
Tässä vaiheessa toinen alle 15-vuotiaista pojista oli uhrin mukaan juossut suoraan hänen eteensä ja sanonut ”anna rahat”. Nainen oli ensin kieltäytynyt, mutta mieli muuttui, kun hän näki puukon pojan kädessä.
Uhri kaivoi rahapussin esiin ja antoi pojalle kaksikymppisen, jonka jälkeen kolmikko juoksi karkuun. Teon jälkeen nainen oli soittanut hätäkeskukseen.
Tuomiosta ilmenee, että nyt Valkeakosken taposta epäilty ja ryöstön aikaan 16-vuotias nuori oli seissyt aivan naisen takana, kun kaveri uhkasi puukolla. Naisella ei ollut mahdollisuutta paeta.
Toinen nuoremmista pojista oli myöhemmässä vaiheessa viestittänyt 16-vuotiaalle.
– Mä otin kaikki mu niskaa, sanoin (poliisille) et tein sen yksi, nuori poika kirjoitti.
– Äijä, 16-vuotias vastasi rikoskumppanilleen.
Käräjäoikeus määräsi nuoren miehen maksamaan ryöstön uhriksi joutuneelle naiselle noin 5 000 euroa muun muassa kärsimyskorvauksia ja sairaanhoitokuluja.
SAMANA syksynä mies vahingoittanut Valkeakoskella liikekeskuksen omaisuutta ja hajottanut korukaupan ikkunan. Vauriosta tuli yrittäjälle lähes 2 500 euron lasku.
Lisäksi nuori mies oli sytyttänyt roskiksia tuleen Apiankadulla Valkeakosken poliisiaseman välittömässä läheisyydessä yöaikaan. Suuren roskispalon vuoksi osa viereisen virastotalon tiloista vaati korjausta.
Poliisipartio ryhtyi alkusammutukseen miehen sytyttämän palon huomattuaan.
Mies kertoi olleensa humalassa eikä tiennyt järkevää syytä, miksi hän oli palot sytyttänyt. Oikeudessa katsotulta valvontakameratallenteelta ilmeni, kuinka mies poistui paikalta ja kurkkasi vielä lähtiessään roska-astioihin.
Koituneet vahingot olivat yhteensä noin 36 000 euroa. Oikeus huomioi, että mies oli suhtautunut tekoihinsa välinpitämättömästi eikä pyrkinyt sammuttamaan tulta.
TODISTEINA käytettiin ääniviestejä, joita mies oli teon jälkeen lähetellyt tutulleen. Oikeuden mukaan hän oli naureskellut paloja sytyttäessään ja pohtinut, pitäisikö ”roska-astiat rullata poliisiautoihin kiinni, jotta ne palaa kaikki”.
Samassa vyyhdissä mies tuomittiin leivistä petoksista. Hän oli myynyt Tori.fissä Playstation 4 -pelikonsoleita, joita ei todellisuudessa ollut olemassakaan. Huijauksen uhrit olivat maksaneet pelikonsoleista noin 70 euron summia.
Lisäksi mies väitti kauppaavansa puhelinta 255 euron hintaan. Ostaja lähetti rahat tilille, mutta ei saanut vastineeksi mitään.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010456676.html