Jassoo, nimimerkki Veristi on edellä katsonut aiheelliseksi ottaa sanomani, etten voi sietää ylimielisyyttä allekirjoituksekseen.
Olisiko nimimerkki Veristi nyt hyvä, ja selittäisi meille kaikille - kun on antanut sanoilleni näinkin suuren painoarvon - että mitä tarkoittaa sana "ylimielisyys"?
Ja olisi hyvä, jos antaisit ihan käytännön esimerkkejä, niin sanan merkityssisältö aukeaisi lukijoille paremmin.
Hän kertonee oman näkemyksensä, minun näkemys tässä:
Eli oma tulkintani sanan ylimielisyys merkitykselle on varsin laaja, tarkoittaen ihmisen omien - negatiivisten - tekojen oikeutusta (mielen sisäisesti) ulkoistavalla tekosyyllä - ylenkatsomalla esim. annetun aiheen arvo, pilkkaamalla humoristisesti, väheksymällä toista, koulukiusaamalla, työpaikkakiusaamalla jne.
Ja jos henkilöä tästä kovistellaan, hän vähintäinkin mielensisäisesti ja ylimielisesti oikeuttaa teon itselleen vaikka perustelemalla sitä huumoriksi, tai väittämällä, että hänellä oli oikeus tehdä näin jonkun toiseen henkilöön liittyvän poikkeaman vuoksi jne.
Ylimielisyyttä voi tietysti olla myös vaikka lantin antaminen romanikerjäläiselle, jolla ihminen ikään kuin ylentää itsensä suhteessa tuohon romanikerjäläiseen, eikä niinkään anna ko. rahaa hänen elämänsä parantamiseen, joten uskonnoissa herkästi myös löytyy tällaista itsensä ylentämistä, ylimielisyyttä olevinaan tekohyvän kautta, ja sitä kutsutaan hurskasteluksi.
Todellisuudessahan - viittaan uskontokeskusteluun - tämä hurskas sana olikin alkuperäiskielestä kreikasta käännetty väärin, ja sana kuuluisi todellisuudessa olla oikeamielinen, oikeudenmukainen, ja niinpä näen ylimielisyyden vastakohtana oikeamieliselle, eli oikeudenmukaiselle.
Eräs ylimielisyydenmuoto täällä on nämä inkkarit, kanootit ja foliohattu -jutut; ihmiset pohtivat, etsivät tilanteista ristiriitoja pelkän silkan uskomisen sijaan, jotka ristiriidat usein ovat aivan ilmiselviä ja olemassa olevia myös faktoina, ja pyrkivät tätä kautta totuuteen, kun paikalle pyyhältää joku foliopipoineen halveksimaan kirjoittajan näkemyksiä.
Tämä ei tarkoita oman kirjoitteluni arvostelua, koska teen kirjoitukseni vain todistetun faktalinkin kera, enkä spekuloi johtopäätöksillä tai vääntele teorioita.
Ylimielisyys on maailman suurin ongelma ahneuden ja halujen lisäksi tänä päivänä, ja ahneutta ja haluja vaikeammin vielä tunnistettavissa. Se on jotakin, jossa ei "kuulla toisen ääntä", ja jotakin josta Jeesus juuri sanoi "ne kuulkoon, joilla on korvat". Tämä tulee esim. parisuhteessa todella helposti esille, jossa "ei kuulla mitä toinen sanoo", vaan tulkitaan sanoja oman "sisäisen vireen mukaan", jolloin perheriita on eipäsjuupas -tasolla rakentavan keskustelun sijaan.
On todella merkillistä, että miten huonosti ihminen "kuulee", vaikka väittää kuuntelevansa?!
Kyse on empatiakyvyn - myötäelämisen kyvyn - puuttumisesta, jota kaikenlainen televisiomäiskiminen väkivaltaisine lastenohjelmineen on "surmaamassa", ja mitä ilmeisemmin nämä entistä pahemmat, nykyajan "ohjelmaformaatit" on tietoisesti juuri tähän tarkoitukseen laadittu.
On huomioitava, että empatian sijaan sympatia on juuri ylimielistä, jossa ensin korotetaan oma itse, ja sen jälkeen kumarrutaan sympatiseeraamaan alas.
Ja otan esimerkin nyt tästä edeltä:
Pohdin edellisellä sivulla tyttöjen kohtaloa:
Jennan tapauksesta pitää nyt muistaa, että näitä nuorten tyttöjen kokaiinikeikkoja sanottiin heitetyn jo satoja, joten kysymys kuuluu, että kuka heitä värväsi, mistä ja miten, ja miten oli mahdollista, etteivät he jääneet koskaan kiinni.
Itselleni tuo - sanoisinko karmea - kokonaisuus alkaa hahmottua.
Mielenkiintoinen espanjalaisuutinen oli myös tuosta alaikäisiä seksibisnekseen pakottaneesta ja siepanneesta jengistä, jota kutsuttiin perheeksi nimeltä "Turcu".
Johon nimimerkki Veristi toteaa:
...Tästä voidaan sitten poiketa ihmettelemään aivan toista asiaa eli sitä, miksi ihmeessä tänään ei tule telkkarrista Star Trekiä. No, tietenkin siksi, että tilalla nähdään potkupalloa. Pallosta taas päästään kautta avaruuksien ja kautta rantain siihen, miksi Titanic upposi. Mutta sitäpä en, Sirpa, kerro edes sinulle vaan ainoastaan harvoille ja valituille täällä minfossa. Vaan kenelle? Ja mihin aikaan? Raotanko verhoa?
Vastaan:
Sinun mielestäsi nämä faktana tapahtuneet jo kahdeksan vuotta niin englannin kuin espanjankin kielellä - välillä myös ranskaksi ja portugaliksi - seuraamani rikosasiat, joista jokaiseen edellä olevaan asiaan on olemassa faktalinkki, ovat tuota säveltämääsi tasoa, vai?
Voit mennä pilkkaamaan muualle, jos tuon verran säväytti noiden tyttöjen kohtalo.
(Asia jota ylenkaiken inhoan, on ylimielisyys.)
Nimimerkki Vesisti toteaa:
No mutta, Sirpa, enhän ole ehtinyt tänään ottaa kantaa vielä muiden tyttöjen kuin Annelin kohtaloon. Älä turhaan järkyty... Olethan itsekin korostanut logiikan merkitystä ja siihen liittyen tuskin löytänet aukkoja teksteistäni. Millään kielellä.
Ja sitäpaitsi, tiedät, etten pahemmin huutele vaan ääneni on hyvinkin vieno. En suotta kiihdy.
Heh, heh - kyllä naurattikin - varsinkin sen jälkeen, kun katsoin, että mitä olit jälleen Anneli Auerista tuolla logiikkakyvylläsi kirjoittanut Ulvila-osioon.
Täällä oli aikaisemmin eräs nimimerkki, joka yv:llä kävi nuolemassa minun kengänpohjia, ja palstalla kirjoitteli, että kyllä Sirpan jutut on sitten sekopäisiä, ei niistä kannata välittää.
Outoa kaksinaismoraalia, johon en viitsinyt julkisesti puuttua.