Sivu 55/210
Re: United Brotherhood
Lähetetty: La Loka 29, 2016 8:08 pm
Kirjoittaja taukki
Insu kirjoitti:Sniffaaja kirjoitti:Juoksujalkaa ratatataaa...
Enrp lähti lesoomisviteon jälkeen aikuisten sisäoppilaitokseen ja toinen arkkuun

ei käy kateeksi moista koiranelämää, yäk!
Fillareiden pölliminenkin on kannattavempaa kuin olla liivispede
Saa muutaman videon vielä tehdä. Aikoinaan tuohon jengiin pääsi vain henkirikoksella sisään, ei maltotuomioilla.
NBK jengiin juu varmaa pääsi aikoinaan, muihin varmaan olemalla vain kaltaistensa hölmö.
Re: United Brotherhood
Lähetetty: Ke Marras 23, 2016 7:14 pm
Kirjoittaja Pizzaman
Mikähän mahtaa olla joensuulaisten linjaus tähän? Väitetään, että kyseessä olisi UB:n jäsen TM.
"Rottweilerin tapossa oli kyse kahden henkilön välien selvittelystä
Joensuulaisia koiranomistajia säikäytti reilu viikko sitten poliisin tiedote, jonka mukaan Rantakylästä on löytynyt teräaseella tapettu rottweiler.
Ulkopuolinen oli löytänyt koiran ulkoa tapettuna jo 25. syyskuuta. Koira oli löytynyt Latolankadun ja Ruuhitien risteyksen tuntumasta.
Poliisilla on nyt epäilty tiedossa ja tutkinta jatkuu, kertoo rikoskomisario Kari Kuokkanen.
Tekijä ja koiran omistaja ovat tunteneet toisensa ja teko on ollut henkilökohtainen.
– Siinä on ollut kyse kahden henkilön välisestä välien selvittelystä, Kuokkanen kertoo.
Näin ollen rantakyläläisten ei tarvitse olla huolissaan koiriensa puolesta, Kuokkanen vakuuttaa."
Karjalainen 18.10.2016
Re: United Brotherhood
Lähetetty: Ke Marras 23, 2016 7:32 pm
Kirjoittaja SYLWAR
Pizzaman kirjoitti:Mikähän mahtaa olla joensuulaisten linjaus tähän? Väitetään, että kyseessä olisi UB:n jäsen TM.
"Rottweilerin tapossa oli kyse kahden henkilön välien selvittelystä
Joensuulaisia koiranomistajia säikäytti reilu viikko sitten poliisin tiedote, jonka mukaan Rantakylästä on löytynyt teräaseella tapettu rottweiler.
Ulkopuolinen oli löytänyt koiran ulkoa tapettuna jo 25. syyskuuta. Koira oli löytynyt Latolankadun ja Ruuhitien risteyksen tuntumasta.
Poliisilla on nyt epäilty tiedossa ja tutkinta jatkuu, kertoo rikoskomisario Kari Kuokkanen.
Tekijä ja koiran omistaja ovat tunteneet toisensa ja teko on ollut henkilökohtainen.
– Siinä on ollut kyse kahden henkilön välisestä välien selvittelystä, Kuokkanen kertoo.
Näin ollen rantakyläläisten ei tarvitse olla huolissaan koiriensa puolesta, Kuokkanen vakuuttaa."
Karjalainen 18.10.2016
Pakko kommentoida hiukan tästä sivusta, kun alkoi savu nousemaan korvista....
Kyllä on todella miehekästä tappaa ihmisten henkilökohtaisten perseilyjen takia viaton luontokappale, eli tässä kohtaa koira...vittu että näillä nykyajan äidin pikku ganstoilla ei ole mitään tapoja, eikä minkäänlaista kunniaa, kului tuokin nyt sitten mihin hyvänsä rytmiryhmään tai oli kuulumatta.
Re: United Brotherhood
Lähetetty: To Marras 24, 2016 11:13 am
Kirjoittaja SYLWAR
Ex Odini tuo koirantappaja, yllätys---

Re: United Brotherhood
Lähetetty: Ke Marras 30, 2016 3:28 am
Kirjoittaja Scruffy
Syytteet viidelle: Sopimus liivijengin kerhotiloissa - takavarikoitu Audi yritettiin räjäyttää
Tiistai 29.11.2016 klo 19.41
Oulun käräjäoikeudessa aloitettiin tiistaina kolme vuotta sitten sattuneen Hiukkavaaran räjäytyksen käsittely.
Oulun United Brotherhoodin jäsenet räjäyttivät Audin takavarikkotiloissa marraskuussa 2013.
Räjäytys ei onnistunut, sillä auto ei tuhoutunut kokonaan.
Syyttäjä pitää tekoa osana rikollisjärjestön toimintaa.
Käräjäoikeudessa luettiin syytteet viidelle vastaajalle törkeän vahingonteon yrityksestä, avunannosta törkeään vahingonteon yritykseen, yllytyksestä törkeän vahingonteon yritykseen sekä räjähderikoksesta.
Kihlakunnansyyttäjä Kirsi Männikkö vaatii räjäytyksestä syytetyille pitkiä vankeusrangaistuksia.
Haastehakemuksen mukaan vastaajia epäillään 45 000 euron arvoisen Audi A8 -auton räjäyttämisestä korjauskelvottomaksi. Ulosottoviranomaiset olivat säilöneet takavarikoidun auton Hiukkavaaraan halliin.
Sopimus kerhotiloissa
Kaksi epäiltyä miestä sai syyttäjän mukaan marraskuussa 2013 tehtäväkseen tuhota Oulun United Brotherhoodin jäsenen avovaimolta takavarikoidun auton palkkiota vastaan. Asiasta sovittiin järjestön kerhotiloissa kolmannen epäillyn miehen kanssa.
Haastehakemuksen mukaan tehtävän saaneet miehet hankkivat kaksi dynamiittipatruunaa, vetosytyttimen ja tulilankaa. He murtautuivat ensin väärään halliin, mutta löysivät Audin viereisestä hallista ja räjäyttivät sen. Auto ei tuhoutunut kokonaan, ja siksi teko jäi yritykseksi.
Räjäytys tuhosi kiinteistöä yli kahden tuhannen euron edestä ja autoa noin kahdeksan tuhannen euron edestä. Tekijät saivat syyttäjän mukaan työstä palkkiokseen 400 euroa sekä 50 euron arvoiset huumaus- tai lääkeainetabletit.
Vaarallinen teko
Syytteen mukaan tekoa on pidettävänä törkeänä, koska sillä on yritetty aiheuttaa erittäin suurta taloudellista vahinkoa. Lisäksi teko oli suunniteltu, se kohdistui viranomaisten toimintaa vastaan, siitä maksettiin palkkio ja tekotapa oli vaarallinen.
Räjäyttämisestä syytettyjen miesten kyydissä olleelle naiselle syyttäjä vaatii vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta avunannosta törkeän vahingonteon yritykseen.
Nainen oli syyttäjän mukaan opastanut kuljettajaa ajamaan Hiukkavaaraan ja edistänyt paikallistuntemuksellaan kohteen etsimistä. Nainen on kiistänyt tietävänsä etukäteen, mikä on matkan tarkoitus.
Käräjäoikeus on varannut kolme päivää jutun käsittelyyn. Tuomio annetaan myöhemmin.
FREETOIMITTAJA
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016112 ... 5_uu.shtml
Re: United Brotherhood
Lähetetty: Ke Marras 30, 2016 11:34 am
Kirjoittaja Muppe
Scruffy kirjoitti:Kaksi epäiltyä miestä sai syyttäjän mukaan marraskuussa 2013 tehtäväkseen tuhota Oulun United Brotherhoodin jäsenen avovaimolta takavarikoidun auton palkkiota vastaan. Asiasta sovittiin järjestön kerhotiloissa kolmannen epäillyn miehen kanssa.
Haastehakemuksen mukaan tehtävän saaneet miehet hankkivat kaksi dynamiittipatruunaa, vetosytyttimen ja tulilankaa. He murtautuivat ensin väärään halliin, mutta löysivät Audin viereisestä hallista ja räjäyttivät sen. Auto ei tuhoutunut kokonaan, ja siksi teko jäi yritykseksi.
Räjäytys tuhosi kiinteistöä yli kahden tuhannen euron edestä ja autoa noin kahdeksan tuhannen euron edestä. Tekijät saivat syyttäjän mukaan työstä palkkiokseen 400 euroa sekä 50 euron arvoiset huumaus- tai lääkeainetabletit
Siellä on taas vasikoineet toinen toisiaan,hyvin tarkasti on kerrottu palkkiot,missä sovittu ja mitä ym. eikä ole edes yhtä autoa onnistuneet tuhoamaan

Yleinen korvaus tuhotyöstä on noin 10% kohteen arvosta ja nämä talidomit yritti tuhota 80 000 autoa muutamalla satasella ja parilla pamilevyllä..varmaan tekonahkaliivit kiikarissa?
Autoa on tuhottu noin 8000€ edestä eli olisko tuo lokasuoja vääntynyt(pommilla:D

) ja pitää ylimaalta koko auto,se tekis noin 8000€ tuon hintaluokan audiin jota ei kyllä kannata osaksi maalata jos sen meinaa myydä hyvään hintaan..
Toisekseen auto on helppo tuhota polttamalla ei räjäyttämällä ja tuhertamalla kuten tässä TAAS .Miten voikin olla noin tyhmää sakkia..Siis auton tuhoaminen ei onnistu?
Nämä on raiskaavaa ja vasikoivaa sakkia kaikki,ei varmasti ole jääny kellään mitään salattavaa poliisilta.Suomalainen ammattivasikkaporukka.
Vielköhän supervasikka Tarki Kangas vaikuttaa porukassa? Entä raiskaajavasikat Jari Kolivaara ja Jukka Piri?
Re: United Brotherhood
Lähetetty: Ke Marras 30, 2016 9:33 pm
Kirjoittaja gixxer
Muppe kirjoitti:Scruffy kirjoitti:Kaksi epäiltyä miestä sai syyttäjän mukaan marraskuussa 2013 tehtäväkseen tuhota Oulun United Brotherhoodin jäsenen avovaimolta takavarikoidun auton palkkiota vastaan. Asiasta sovittiin järjestön kerhotiloissa kolmannen epäillyn miehen kanssa.
Haastehakemuksen mukaan tehtävän saaneet miehet hankkivat kaksi dynamiittipatruunaa, vetosytyttimen ja tulilankaa. He murtautuivat ensin väärään halliin, mutta löysivät Audin viereisestä hallista ja räjäyttivät sen. Auto ei tuhoutunut kokonaan, ja siksi teko jäi yritykseksi.
Räjäytys tuhosi kiinteistöä yli kahden tuhannen euron edestä ja autoa noin kahdeksan tuhannen euron edestä. Tekijät saivat syyttäjän mukaan työstä palkkiokseen 400 euroa sekä 50 euron arvoiset huumaus- tai lääkeainetabletit
Siellä on taas vasikoineet toinen toisiaan,hyvin tarkasti on kerrottu palkkiot,missä sovittu ja mitä ym. eikä ole edes yhtä autoa onnistuneet tuhoamaan

Yleinen korvaus tuhotyöstä on noin 10% kohteen arvosta ja nämä talidomit yritti tuhota 80 000 autoa muutamalla satasella ja parilla pamilevyllä..varmaan tekonahkaliivit kiikarissa?
Autoa on tuhottu noin 8000€ edestä eli olisko tuo lokasuoja vääntynyt(pommilla:D

) ja pitää ylimaalta koko auto,se tekis noin 8000€ tuon hintaluokan audiin jota ei kyllä kannata osaksi maalata jos sen meinaa myydä hyvään hintaan..
Toisekseen auto on helppo tuhota polttamalla ei räjäyttämällä ja tuhertamalla kuten tässä TAAS .Miten voikin olla noin tyhmää sakkia..Siis auton tuhoaminen ei onnistu?
Nämä on raiskaavaa ja vasikoivaa sakkia kaikki,ei varmasti ole jääny kellään mitään salattavaa poliisilta.Suomalainen ammattivasikkaporukka.
Vielköhän supervasikka Tarki Kangas vaikuttaa porukassa? Entä raiskaajavasikat Jari Kolivaara ja Jukka Piri?
"Haastehakemuksen mukaan vastaajia epäillään 45 000 euron arvoisen Audi A8 -auton räjäyttämisestä korjauskelvottomaksi" jos ei itse ymmärrä edes lukemaansa tekstiä niin onko varaa haukkua muita??...
Re: United Brotherhood
Lähetetty: To Joulu 01, 2016 12:55 am
Kirjoittaja Muppe
gixxer kirjoitti:Haastehakemuksen mukaan vastaajia epäillään 45 000 euron arvoisen Audi A8 -auton räjäyttämisestä korjauskelvottomaksi" jos ei itse ymmärrä edes lukemaansa tekstiä niin onko varaa haukkua muita??...
Oho,meni omat ja toisten vanhat mallit sekaisin,en jotenki ajatellut että joku on huolissaan tuon arvoisesta A-kasista jos sen menettää valtiolle omista korvauksistaan.
typerintähä tässä on että vouti ois myyny auton ja akan korvaukset olis pienentyneet sen verran(toki voi olla mega veloissa mutta kuitenkin joku olis saanu jotain)
Ilmeisesti nyt oli tavoite pitää valtion saatavat mahdollisimman korkealla ja menettää auto tai siitä saatava arvo kokonaan tuhoamalla se.
Auto tuskin oli enää missään vakuutuksissakaan kun se oli valtion "nimissä" jo eli sitä kauttakaan ei olis irronnut parempaa korvausta kuin voudin myymänä. Talidomeille tupla menetys,velat ei lyhene,auto räjäytettään ja siitä vielä maksetaankin joillekin tenu pettereille jotka tunaroi koko asian poksauttamalla ilmeisesti hyppysellisen dynyä,varmaan seinän ulkopuolella vielä ,sitten jäädään jotenki ihmeellä kiinni ja kerrotaan yksityiskohtaisesti kaikki ettei poliisille jää epäilystäkään

UB ukotki on vissiin itse kertoneet kaiken,ns. todistaneet tenu-pettereiden teot että asia varmasti selviää..
Miten voi olla noin käsittämättömän typerää porukkaa?? Ihan uskomatonta omaan pesään kusemista jatkuvasti
Ihan jäätävää vasikointia kun kerrotaan saatu palkkakin kohtuu tarkasti, noin 50 euron pillerit...ei saatana,oliko siinä vielä kahvikuppikin UB tiloissa joka vähennettiin kokonaispalkkiosta? ne on laulanu varmaan TAAS ihan kengännauhoista asti ja kuka istui missäkin jne,niinhän nämä on aina tehneet..
PS: Miks Jaaran timppa on saanu Oulun osastosta fudut? Vasikoiko seki TAAS? ainaki pikkupoikia värväs ja kaikki joutu linnaan Jaaran alaisina

Re: United Brotherhood
Lähetetty: To Joulu 01, 2016 5:36 am
Kirjoittaja Rescuer
^ Voudin huutokaupoissa hinnat eivät usei ole lähellekään todellista arvoa. Tuosta A8:stakin olisi todennäköisesti saanut vain vajaa 30000.
Takavarikossa tavarat ovat valtion vastuulla. Jos olisivat esim. polttaneet koko hallin jäämättä kiinni, niin valtion piikkiin olisi mennyt täydestä arvosta.
Re: United Brotherhood
Lähetetty: To Joulu 01, 2016 7:18 pm
Kirjoittaja Muppe
Rescuer kirjoitti:^ Voudin huutokaupoissa hinnat eivät usei ole lähellekään todellista arvoa. Tuosta A8:stakin olisi todennäköisesti saanut vain vajaa 30000.
Takavarikossa tavarat ovat valtion vastuulla. Jos olisivat esim. polttaneet koko hallin jäämättä kiinni, niin valtion piikkiin olisi mennyt täydestä arvosta.
Ok,en ole perehtynyt näihin takavarikoitujen kamojen vakuutuksiin mitenkään.
Miksihän nämä talidomit halus juurikin jollain dynyllä räjäyttää auton kun esim. juuri bensalla polttamalla se olis ollu 100% juttu ja kun auto räjähtää niin johan poliisi tietää heti keitä pitää alkaa hakemaan koppiin..se ei voi olla sattumaa eikä vahinkoa..tokihan ne olis ittensä tietenki polttanu ja väärän hallinki ym...Ainii,nämähän oli idiootteja ja idiootit tekee tuollaisia tekoja

Re: United Brotherhood
Lähetetty: Pe Joulu 02, 2016 12:52 am
Kirjoittaja SYLWAR
Olisiko ollut ihan nyt vain suuren dramatiikan tarve sen dynyn kanssa....Erään kauan sitten kuulemani jutun mukaan paras pirkkaniksi on retkikeitin koslan tankin alle, niin palaa komiasti, eikä ei pala parta ja perskarvat
Ei ole tullut testattua moista älynväläystä, kun ei ole tarvetta grillailla autoja, mutta äkkiä lottoan että toimii nykyisiin muovitankkeihin.
Re: United Brotherhood
Lähetetty: Pe Joulu 02, 2016 12:05 pm
Kirjoittaja jalmari68
SYLWAR kirjoitti:Erään kauan sitten kuulemani jutun mukaan paras pirkkaniksi on retkikeitin koslan tankin alle, niin palaa komiasti, eikä ei pala parta ja perskarvat
Taitaa olla näille sankareille liian monimutkaista saada retkikeitin tulille, löytää bensatankki ja vielä saada asetettua palava keitin tankin alle.
Re: United Brotherhood
Lähetetty: Pe Joulu 02, 2016 2:45 pm
Kirjoittaja Insu
Vankeustuomioita United Brotherhoodiin kytkeytyvästä vyyhdestä
Kotimaa 16.5.2014 18:15
Oulun käräjäoikeus jakoi perjantaina vankeustuomioita United Brotherhoodiin kytkeytyvässä vyyhdessä.
Oikeus tuomitsi Joni Antero Havanan kolmen vuoden yhdeksän kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä huumausainerikoksesta, räjähderikoksesta, ampuma-aserikoksista ja kätkemisrikoksesta.
Antti Viljami Yppärilä sai puolestaan kolme vuotta neljä kuukautta ehdotonta vankeutta törkeästä huumausainerikoksesta.
Käräjäoikeuden mukaan he hankkivat, pitivät hallussaan, möivät ja yrittivät myydä amfetamiinia Oulussa ja Oulun lähiseudulla viime keväästä viime syksyyn ulottuvana aikana. Oikeus määräsi, että heidän pitää maksaa yhdessä valtiolle yli 30 000 euroa huumekaupalla saatua rahaa.
Oikeus tuomitsi törkeästä huumausainerikoksesta kahdeksi vuodeksi ehdolliseen vankeuteen myös vuonna 1971 syntyneen miehen, joka oli mukana levittämässä huumetta. Hän joutuu maksamaan rikoshyötyä takaisin noin 16 000 euroa.
Räjähdysvalmis ”pommi”
Poliisitutkinnan aikana Joni Havanan asunnosta löytyi yli 10 kiloa dynamiittia. Kerrostaloasunnossa oli myös kymmeniä sähkönalleja, aikatulilankaa, vetosytyttimiä ja tulilankaa. Kaksi dynamiittipatruunaa oli nallitettu eli ne olivat käyttövalmiina.
Käräjäoikeuden mielestä räjähderikos aiheutti vakavaa vaaraa muille talon asukkaille.
Asunnossa oli lisäksi käsiase. Myös muilta syytetyiltä takavarikoitiin pistooleita, haulikko ja patruunoita. Osa aseista oli varastettu aiemmin Kokkolan Halpa-Hallista.
Vyyhdessä oli syytettyinä kaikkiaan 21 henkilöä, joista kahdeksan on naisia. Käräjäoikeus hylkäsi kahden naisen ja yhden miehen syytteet, jotka koskivat avunantoa törkeään huumausainerikokseen. Se tuomitsi osan syytetyistä etupäässä muutaman sadan euron suuruisiin sakkorangaistuksiin tai muutaman kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin pääosin huumausainerikoksista.
Oikeus: UB on rikollisryhmittymä
Syyttäjä vaati, että Joni Havanan ja Antti Yppärilän rangaistuksia kovennettaisiin heidän United Brotherhood-yhteyksiensä vuoksi. Havana on UB:n Oulun osaston niin sanottu puolijäsen ja käräjäoikeuden mukaan myös Yppärilä kuuluu UB:iin.
Oikeudessa todistajana kuullun poliisin mukaan UB on maineeltaan väkivaltaisin rikollisryhmä Suomessa. Sen jäsenistössä on eniten elinkautisvankeja. Toiminta perustuu harjoitettuun väkivaltaan tai sen uhkaan. Käräjäoikeuskin linjasi jälleen kerran, että UB on vakavien rikosten tekemistä varten järjestäytynyt ryhmittymä.
Oikeus hylkäsi syyttäjän koventamisvaatimuksen. Sen mielestä asiassa ei saatu näytettyä eli todistettua, että Havana ja Yppärilä olisivat tehneet huumausainekauppaa UB:n lukuun tai sitä hyödyntäen tai että räjähteet olisivat liittyneet kerhon toimintaan.
Poliisitutkinnasta rajua arvostelua
Syytetyt arvostelivat oikeudessa tapaa, jolla poliisi tutki heidän tekemikseen epäiltyjä rikoksia. He väittivät, että kuulustelut toteutettiin epäasiallisesti. Syytettyjen mukaan heille muun muassa valehdeltiin asioita. Eräs syytetyistä väitti kuulustelijan luvanneen 1400 euroa, jos hän antaa valheellisen tunnustuksen.
Käräjäoikeuden mukaan osassa kuulusteluja syytetyille todella kerrottiin virheellisiä väitteitä. Tämä saattoi vaikuttaa siihen, mitä epäillyt poliisille kertoivat.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/va ... ta/664629/
Kaksi pötköä vain dynyä irronnut keikalle. Parempi niin ettei nämä käpykaartilaiset saanee muuta aikaan.
Re: United Brotherhood
Lähetetty: Ke Joulu 14, 2016 4:24 pm
Kirjoittaja SYLWAR
Poliisi tutkii: Törkeä pahoinpitely United Brotherhoodin kerhotilassa Joensuussa
Keskiviikko 14.12.2016 klo 15.12 (päivitetty klo 15.39)
Itä-Suomen poliisi tutkii tiistaina tapahtunutta pahoinpitelyä, joka on tapahtunut Joensuun Salpakankaalla sijaitsevassa teollisuuskiinteistössä. Poliisin mukaan kyseisessä kiinteistössä sijaitsee rikollisjärjestö United Brotherhoodin kerhotila.
Poliisi suoritti kotietsinnän kerhotilaan keskiviikkona teko-olosuhteiden selvittämiseksi. Tehtävään osallistui useita poliisipartioita.
Poliisi on ottanut asian selvittämiseksi kiinni kolme Joensuusta ja Kontiolahdelta kotoisin olevaa miestä.
Uhri on joensuulainen mies. Hänet on kuljetettu Kuopioon yliopistolliseen sairaalaan. Poliisin mukaan hänen vammansa ovat vakavat, mutta eivät hengenvaaralliset.
Tekoa tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä. Poliisi ei suostu tutkinnallisiin syihin vedoten kertomaan tapahtumista tässä vaiheessa enempää.
JENNI HARMANEN
iltalehti.fi
Re: United Brotherhood
Lähetetty: To Tammi 19, 2017 1:32 pm
Kirjoittaja overdose
Liivijengiltä takavarikoitiin huumeita ja useita sarjatuliaseita Lahdessa - juttu syyteharkintaan
United Brotherhood -liivijengiin liittyvä huumerikostutkinta siirtyy Salpausselän syyttäjänvirastoon syyteharkintaan. Hämeen poliisi kertoo tutkinnan valmistuneen tällä viikolla.
Poliisi kertoi joulukuussa tutkivansa törkeiden huumerikosten sarjaa. Etsinnöissä oli takavarikoitu amfetamiinia, ekstaasia ja marihuanaa. Lisäksi takavarikoitiin kahdeksan asetta, joista kolme oli sarjatuliaseita. Osa aseista oli ilmoitettu anastetuiksi.
Juttusarjassa on ollut vangittuna kuusi miestä, joista kaksi on edelleen tutkintavankeudessa. Toinen edelleen vangituista on poliisin mukaan rikollisryhmä United Brotherhood Lahden osaston jäsen.
Poliisin mukaan tutkinnasta ei voi antaa yksityiskohtaisempaa tietoa, koska vaara sen vaikeuttamisesta on edelleen olemassa.
STT
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2017011 ... 7_uu.shtml