Tältä näyttää Helsingin alle suunniteltu koronasairaala – teltat voidaan pystyttää tarpeen tullen pikavauhdilla
HUS raotti koronapotilaiden varalle hahmotellun sairaalan tiloja medialle. Sairaalaa voidaan tarvita, jos uusi korona-aalto yllättää syksyllä.
Koronavirus
4.5. 14:15

Telttasairaala Meilahden sairaala-alueen maanalaisessa pysäköintitilassa.HUS
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS raotti tänään maanantaina medialle, miltä näyttää koronaviruspotilaita varten suunniteltu varasairaala.
Varasairaalaa kaavaillaan Helsingissä Meilahden sairaala-alueen maanalaisiin pysäköintitiloihin. HUS tiedotti suunnitelmistaan aiemmin huhtikuun alussa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n kokoamien tilastojen mukaan HUSin alueella on todettu toistaiseksi reilut 3 700 koronavirustartuntaa. HUS kuvailee tilannetta tällä hetkellä rauhalliseksi ja toteaa, että potilaiden hoitoon pääsy on ollut hyvin turvattu. Samalla sairaanhoitopiiri sanoo kuitenkin varautuvansa yhä siihen, että koronavirustilanne voi lähteä voimakkaampaan kasvuun.
Juuri tähän varaudutaan myös maan alle suunnitellulla varasairaalalla. HUSin mukaan päätös varasairaalan rakentamisesta tehdään, mikäli tilanne sitä edellyttää.
Tänään maanantaina HUS esitteli sairaalan ensimmäisessä vaiheessa rakennettuja mallitiloja. Varsinainen varasairaala rakennettaisiin mallitiloja monistamalla. Se voitaisiin pystyttää nopealla aikataululla, sairaanhoitopiiri kertoo.
– Luonnollisesti toivomme, että epidemiatilanne pysyy hallinnassa ja varasairaalaa ei koskaan jouduta ottamaan käyttöön. Meidän tulee kuitenkin varautua niin hyvin kuin mahdollista, ja varasairaalan suunnittelu on yksi osa tätä, HUSin turvallisuus- ja valmiusjohtaja Aaro Toivonen sanoo tiedotteessa.
Aiemmin on kerrottu, että maanalaiseen sairaalaan tulisi toteutuessaan kymmeniä teho- ja vuodeosastopaikkoja. Nyt määrä on tarkentunut: varasairaalaan voidaan tarpeen tullen rakentaa tilat noin 150 potilaalle.
– Pystymme antamaan täällä hengitysvajauspotilaan tarvitsemaa tehohoitoa siinä laajuudessa kuin se on yleensä mahdollista muutenkin. Mutta täällä ei mitään erityishoitoja anneta kuten esimerkiksi munuaiskorvaushoitoa. Tällaiset potilaat ohjataan muille teho-osastoille, sanoo sydän- ja keuhkokeskuksen toimialajohtaja Antti Vento.
HUSilla on yhteistyökumppanina rakentamisessa Suomen Punainen Risti eli SPR, jolla on runsaasti kokemusta sairaaloiden rakentamisesta esimerkiksi katastrofialueille sekä erityisosaamista vakavissa epidemiatilanteissa toimimisesta.
– Täällä on jouduttu miettimään sitä, että paikan korkeus on tullut vastaan telttojen suhteen. Lisäksi on pohdittu, että miten teltat sijoitetaan. Muuten täällä on erittäin hyvät olosuhteet pystyttää niitä, kertoo SPR:n katastrofivalmiusyksikön koordinaattori Virpi Teinilä.

Tässä teltassa on tehohoitopaikkoja.Matti Myller / Yle
Meilahden pysäköintitilaan pystytettävät teltat ovat samoja, joita käytetään kenttäsairaaloissa ympäri maailman, HUS tiedotti huhtikuussa.
Maanantaina esiteltyjä mallitiloja varten oli pystytetty kolme telttaa. Yhdessä tehohoitoteltassa voidaan hoitaa kuutta potilasta ja vuodeosastoteltassa kymmentä.
HUSin mukaan telttoja voidaan muuntaa joustavasti vuodeosasto- tai tehohoitopotilaiden käyttöön. Parkkihalliin voidaan pystyttää kaikkiaan kolmekymmentä telttaa potilaille, henkilöstölle ja varusteille.
Varasairaalan käyttöönotto kasvattaisi merkittävästi koronaviruspotilaiden hoitokapasiteettia sairaanhoitopiirin alueella. Se kuitenkin otetaan käyttöön vain, jos epidemiatilanne niin edellyttää. HUS toteaakin tekevänsä koko ajan suunnitelmia sen varalle, että koronavirustilanne kestää pitkään ja potilasmäärät vaihtelevat.
– Yleinen ajatus taisi olla, että koronavirusepidemiassa on kyse pikajuoksusta, mutta nyt alkaa näyttää siltä, että kyse onkin ultramaratonista. Virus saattaa olla riesanamme vielä pitkän aikaa aiheuttaen useampia epidemiahuippuja, sanoo johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi tiedotteessa.