Oulun rikosepäilyjen jälkeen Suomen laitaoikeisto alkoi maalata kuvaa ”uudesta Rotherhamista” – tästä on kyse kaupungissa, joka epäonnistui lastensa suojelussa

- Rotherham ja Oulu. (KUVA: JOEL GOODMAN;MARKKU BÄRMAN)
- Peräpohjolan_Rotherdam.jpg (102.41 KiB) Katsottu 3821 kertaa
Rotherhamissa äärimmäinen poliittinen korrektius mahdollisti yli tuhannen alaikäisen jopa järjestelmällisen seksuaalisen hyväksikäytön, ja nyt korttia heilutetaan Suomessakin.
Kuin Rotherhamissa.
Omituinen paikannimi alkoi pulpahdella Suomessa esiin jo joulukuussa, kun Oulun poliisi tiedotti ensimmäisen kerran kaupungissa kirjatuista seksuaalirikosepäilyistä.
Tammikuussa julkistettiin lisää tietoja. Poliisi kertoi tutkivansa yhdeksää rikoskokonaisuutta, jossa ulkomaalaistaustaisia miehiä epäillään 10–15-vuotiaisiin tyttöihin kohdistuneista seksuaalirikoksista.
Viimeksi tammikuun lopussa Oulun poliisi kertoi esiselvittävänsä neljää tai viittä uutta ilmoitusta alaikäisiin kohdistuvasta seksuaalirikoksesta.
Julkinen keskustelu seksuaalirikosten ja humanitäärisen maahanmuuton yhteydestä kasvoi yhä isommaksi uusien tietojen myötä.
Samalla muukalaisvastaisten palstojen retoriikka hivuttautui valtakunnanjulkisuuteen, kun ilmiölle ruvettiin etsimään syitä. Paljon puhuttiin groomingista, kulttuureista, afgaanimiesten tasa-arvokäsityksistä.
Mutta varsinkin yhtä nimeä alettiin kuiskutella ympäri suomalaista internetiä. Jaettiin linkkejä ulkomaisiin uutisiin pohjoisenglantilaisesta kaupungista. Nimeen liittyi latautunut, syyttelevä sävy.
Meno on kuin Rotherhamissa.
Etelä-Yorkshiressa sijaitsevassa vähän Oulua pienemmässä Rotherhamin kaupungissa viranomaiset sulkivat vuosikymmenien ajan silmänsä, kun jopa 1 400 lasta joutui pääasiassa pakistanilaistaustaisten miesten seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi vuosina 1997–2013.
Tapahtumien ketjussa oli kyse niistä tavallisista syistä, jotka johtavat usein pienempään tai suurimpaan katastrofiin: pahaa tahtovista miehistä, viranomaisten kankeudesta, hallinnon sekavuudesta ja siiloutumisesta sekä siitä, että ihmiset arkuuttaan kääntävät katseensa sivuun ikäviltä asioilta.
Suomessa ja myös muissa Euroopan maissa Rotherhamin tapahtumista kasvoi konservatiivien, maahanmuuttokriitikoiden, alt-rightin ja muiden maahanmuuton eri muotoihin usein kielteisesti suhtautuvien piirien eräänlainen symboli, moderni myytti ja varoittava kauhutarina siitä, mitä tapahtuu, jos heitä ei oteta vakavasti.
Kaupungissa tapahtuneesta tuli siis lyömäase, jolla varoittelun kautta alettiin edistää omaa politiikkaa.
Siksi Oulun tapahtumien jälkeen linkit Rotherham-aiheisiin juttuihin alkoivat levitä myös täällä. Poliittisesti aktiiviset agitaattorit, mutta varmasti myös tavalliset huolestuneet kansalaiset, alkoivat viitata Rotherhamiin ja punoa mahdollisia yhteyksiä sen välille, mitä tapahtui Oulussa ja mitä tapahtui Rotherhamissa.
Mitä Rotherhamissa sitten tapahtui?
Ensimmäisiä kiinnijääneitä ja tuomion saaneita oli tuolloin 21-vuotias
Mohsin Khan, keskiluokkaista elämää viettävä asuntolainaneuvottelija.
Khan alkoi liehitellä 13-vuotiasta tyttöä tarjoamalla kannabista ja ajeluttelemalla tätä hienolla autollaan ympäri Rotherhamia, kertoo brittilehti The Telegraph. Tytön kertomuksen mukaan mies oli hemmotellut häntä kuin prinsessaa ja puhunut, että kaksikko asettuisi elämään yhdessä.
Khanilla oli kuitenkin muuta mielessä. Vuonna 2010 oikeus katsoi, että Khan sekä neljä muuta pakistanilaistaustaista miestä oli käyttänyt tyttöä seksuaalisesti hyväksi. Saalistajiksi kuvaillut miehet tuomittiin vankeuteen, mutta suurempi ilmiö jäi piiloon.
Tuomion jälkeen The Timesin tutkiva toimittaja
Andrew Norfolk paljasti juttusarjassaan, ettei Khanin tapaus ollut ainoa.
Ei lähimainkaan ainoa.
Norfolk onnistui kaivelemaan käsiinsä Rotherhamin paikallispoliisin salaisen raportin. Poliisin arvion mukaan ”aasialaisen miesten verkostot” tekivät samankaltaisia rikoksia ehkä jopa tuhansia kertoja vuodessa.
Ilmeni, että yli vuosikymmenen ajan järjestäytyneet miesryhmät onnistuivat vikittelemään, parittamaan ja välittämään tyttöjä eri jopa eri puolille maata rankaisematta. Tekijöitä ilmiannettiin poliisille, mutta tapaukset eivät ikinä edenneet oikeuteen.
Kirjoitukset keräsivät huomiota.
Viranomaiset käynnistivät selvityksiä. Vuonna 2014 julkaistu raportti paljasti, että uhreja oli ainakin 1 400.
Syntyi skandaali.
Viestimet alkoivat kaivaa tapahtumista lisää tietoja. Ilmeni, että miehet tutustuivat tyttöihin kaduilla, ja monet tarjosivat päihteitä. Pian alkoi hyväksikäyttö, joka saattoi olla järjestäytynyttä ja sisältää tytön kierrättämistä mieheltä miehelle.
Jopa joukkoraiskaukset ja alaikäisten tyttöjen parittaminen olivat toistuvia. Viranomaiset eivät puuttuneet asiaan ilmiötasolla ja selvittäneet, miksi pakistanilaistaustaiset miehet korostuivat lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten epäiltyinä.
Poliitikot ja johtavat virkamiehet halusivat vähätellä hyväksikäytön ”etnistä ulottuvuutta”, mikä hämmensi tavallisia työntekijöitä: kuten, että mikä tulkittaisiin rasistiseksi?
Useissa viranomaisten laatimissa selvityksissä syyksi näin laajamittaisen hyväksikäytön syntyyn ja sen vuosikausia kestäneeseen piilossa pysymiseen nostettiin paikallisten viranomaisten pelko rasistiksi leimautumisesta.
Yksittäiset virkamiehet eivät uskaltaneet puhua ulkomaalaistaustaisten tekemästä hyväksikäytöstä ilmiönä. Myös paikallispoliitikot ummistivat silmänsä.
Britannian silloinen sisäministeri
Theresa May kuvasi Rotherhamin hyväksikäyttövyyhtiä ”institutionalisoituneeksi poliittiseksi korrektiudeksi”.
Brittiviestimissä toisteltiin, että kaupungin lapsia metsästivät määrätietoisesti niin sanotut grooming-jengit. Englanninkielinen sana tarkoittaa arkipuheessa miesten laittautumista tai kotieläinten harjaamista ja huoltamista.
Rotherhamissa se tarkoitti lapsen vikittelyä tai valmistamista seksuaalirikoksen uhriksi.
Nyt kummallista vierassanaa on kuultu Suomessakin. Selkein pyrkimys vetää luotisuora yhteys Oulun ja Rotherhamin välille lensi tänne lentokoneella Englannista asti.
Räväköistä ja maahanmuuttovastaisista kommenteistaan tunnettu brittiaktivisti
Katie Hopkins lensi Suomen Ouluun varta vasten kertomaan, kuinka ongelman ydin ovat juuri grooming-jengit.
”Tulen Britanniasta ja tiedän, kuinka nämä jengit toimivat. Ne ovat erittäin järjestäytyneitä, hienostuneita ja verkottuneita”, Hopkins julisti eri viestikanavissa, ja hänen sitaattejaan päätyi suomalaisviestinten juttuihin, mukaan lukien Nyt.fihin.
Myöhemmin Hopkins täsmensi Yleisradiolle, että heillä Briteissä jengit koostuvat ”pakistanilaisista muslimimiehistä”. Haastattelua ei ikinä julkaistu, mutta Hopkins jakoi siitä itse kuvaamansa version Twitterissä. Hopkins ilmiselvästi viittasi Rotherhamin rikoksiin.
Näin syntyi yhteys Rotherhamin ja Oulun välille: yhteiseksi nimittäjäksi löytyi ulkomaalaistaustaisten ”grooming-jengit”.
Sana grooming liittyy nimenomaan juuri Rotherhamiin.
Sana levisi yleiseen käyttöön toden teolla vuosikymmenen alussa, kun tiedot Rotherhamista levisivät julkisuuteen. Yhteyden näkee myös Google-hakuja tarkastelemalla. Ihmiset länsimaissa, etenkin britit, alkoivat etsiä grooming-jengeistä tietoa vuodesta 2011 alkaen.
Suomessa grooming-hakusana puolestaan koki salamasuosion Oulun tapahtumien julkitulon aikaan joulu–tammikuussa.
Viestimistä Oulun ja groomingin linkittivät muiden muassa
Yleisradio,
Ilta-Sanomat ja
Iltalehti. Rotherham on kuitenkin mainittu nimeltä lähinnä kommenttipalstoilla.
Poikkeuksen tekee vasemmistoliiton äänenkannattaja
Kansan Uutiset, joka kytki Oulun tapahtumat suoraan Rotherhamiin.
Rotherham ja grooming tunkevat myös poliittiseen kielenkäyttöön. Niistä puhuvat etenkin humanitäärisen maahanmuuton vastustajat.
Rekisteröityjen puolueiden johtajista Oulua suoraan Rotherhamiin on verrannut vain Suomen kansa ensin -mikropuolueen
Marco de Wit Laiton lehti -julkaisussaan.
Yleisemmin groomingista Oulun yhteydessä ovat puhuneet perussuomalaiset. Varapuheenjohtaja
Laura Huhtasaari jutteli asiasta puoli tuntia Katie Hopkinsin kanssa. Puheenjohtaja
Jussi Halla-aho puhui ilmiöstä epäsuorasti
sanomalla, että ”Suomesta on tullut maahan tunkeutuneiden rikollisten metsästysmaa”.
Rotherham-viittaukset eivät kuitenkaan ole uusi asia, vaan niitä näkyi myös ennen Oulua.
Keväällä 2017 Lahdessa levisi huhuja maahanmuuttajataustaisten hyväksikäyttöporukoista. Poliisi ei pystynyt vahvistamaan ilmiön todenperäisyyttä, mutta Hommaforumilla joku jo pohti, voisiko Lahdesta tulla Suomen Rotherham.
Myös Ylilaudalla Rotherham on joissakin tapauksissa kytketty Suomessa heränneisiin seksuaalirikosepäilyihin.
Rotherham oli myös esillä myös
Ilja Janitskinin perustamassa MV-julkaisussa. Kun MTV kertoi vuonna 2015 viitteistä nuorten tyttöjen ympärillä olevista seksiringeistä, MV pohti, että ilmiö on varmasti ulkomaalaisten maahantuoma ja teki rinnastuksen Rotherhamiin.
Rotherham ja siihen vahvasti linkittyvä grooming nostavat siis päätään silloin tällöin Suomessakin.
Sen yleisyyttä ei silti pidä liioitella: Rotherham on takavuosina mainittu esimerkiksi Hommaforumilla ja Ylilaudalla yhteensä joitakin kymmeniä kertoja.
Toisinaan Rotherham-viittaukset lyövät läpi isosti.
Tunnetuin esimerkki lienee joukkoahdistelu Kölnissä uutenavuotena 2015–2016, jolloin lyhyessä ajassa paljastui satoja turvapaikanhakijoiden tekemiksi epäiltyjä ahdistelutapauksia.
Aluksi poliisi kuitenkin tiedotti yön sujuneen hyvin, mikä synnytti peittelysyytösten suman. Rinnastuksia Rotherhamiin tehtiin etenkin Britannian lehdistössä mutta jossakin määrin myös Suomessa.
Kölnin esimerkki lisäsi
tiedotushaluja muuallakin.
Pian Ruotsissa paljastui vyyhti, jossa nuoria naisia oli ahdisteltu seksuaalisesti Tukholman festivaaleilla useampana vuotena. Sekä media että poliisi olivat jättäneet puuttumatta tapahtumiin rasismisyytösten pelossa.
Tätä Rotherham-viittauksilla tarkoitetaan: korrektiuden nimissä tapahtuvaa hyssyttelyä.
Toisaalta Rotherham-kortti kaivetaan esille kaikenlaisissa tapauksissa, joissa ulkomaalaisia tai ulkomaalaistaustaisia epäillään seksuaalirikoksista. Rotherhamin kaltaista tekojen valmistelua, uhrien pehmittämistä tai järjestäytyneisyyttä ei välttämättä ole.
Rotherham-retoriikka on helppo ymmärtää, sillä se yksinkertaistaa tapahtunutta: pahaa tapahtuu, kun yhteiskunta ei rasismin pelon ja poliittisen korrektiuden nimissä puuttunut varoituksista huolimatta.
Samasta näkökulmasta Suomen valtionjohdon puheet kansainvälisten sopimusten sörkkimisestä ja lakien kiristämisistä tarkoittaa käytännössä virheiden myöntämistä. Logiikan mukaan täälläkin on siis oltu sinisilmäisiä ja hyssytelty.
On kuitenkin ennenaikaista luoda yhteyksiä Oulun tapahtumien ja Rotherhamin välille jo siksi, että Oulun tapahtumien tutkinta on kesken ja varmaa tietoa on vähän.
Suomea ja Britannia ei voi myöskään suoraan rinnastaa – Rotherhamin tapauksessa kyse oli alueella koko ikänsä asuneista miehistä, Oulun tapauksissa epäillyt tekijät olivat saapuneet hiljattain.
Myös yhteiskunnat, ihmiset, julkinen ilmapiiri ja viranomaisten käytännöt ovat erilaisia.