Erinomaisen ja loistavan hyvä kysymys! Paljon tutkittu ja juuri tätä koskee viimeisimmät tieteelliset tutkimuksetkin; mistä tietää, että tietää?
Viimeinen tieteellinen tietämistä käsittelevä tutkimus päätyi lopputulokseen, että tietäminen on aina skeptistä, ei siis koskaan voida tietää lukemalla, tutkimalla ja eri vaihtoehtoja punnitsemalla, vaan oikea tietämisen laji skeptisestä tietämisestä onkin intuitiivinen tietäminen, jota suuntaa kyseisen väitöksen tehnyt henkilö totesi jatkossa tietämistä koskevan tutkimuksen voivan ainoastaan edetä.
Miten intuitiivisesti sitten päätellään jonkun faktalinkin olevan totta?
Tietysti tähän on olemassa päättelyn avuksi monta kriteeriä; tärkein tietysti tiedon lähde, tiedon sijoittuminen jo olevaan tietoon, ja omien aivojen tiedoston muokkaaminen, jota on tapahduttava koko ajan uuden tiedon myötä, koska muuten tarkkaavaisuus suuntautuu motivoidusti jo muodostettuun mielipiteeseen, ja havaintokyky ryhtyy poistamaan uutta tietoa, ja mahdollisesti vääntämään totuutta vinoon.
Kokonaisuutena on kyseessä aivojen kognitiivinen prosessointi, jossa on huomioitava (erittäin tärkeää!) tunteiden merkitys havainnointiin.
----------------------
Ja sitten tähän kysymykseen tai esimerkkiin:
Miten voit olla varma, että maailmassa ei esimerkiksi ole suurta salaliittoa, ja sinä olet ainut joka ei ole mukana juonessa? Mitä jos koko internet on kehitetty vain sinun pääsimenoksi? Apua..
En tietenkään voi olla varma, etteikö näin olisi tai varma, että näin on - mutta entä sitten? Mehän elämme itsemme kanssa, ja tässä omassa pienessä piirissämme, johon meidän ilot ja surut liittyy - ei minun mielestä tarvitse katsoa "kauas" tai tietää kaikkea, tai ymmärtää edes kaikkea.
Annan tästä esimerkin, joka tapahtui itselleni, ja muutti koko ajatteluni - liittyen tuohon ajatukseen, jonka toit esille.
Olimme ystävien ryhmänä lähdössä perjantai-iltana ulos; itse halusin merenrannalle rantaravintolaan, kun toiset pitivät mielekkäämpänä mennä mellastamaan kupungin humuun. Asiassa ei ollut mitään ongelmaa, vaan sovimme siten, että kun ravintolat suljetaan, he tulevat autolla hakemaan minut paikasta, johon olivat vieneetkin.
Kun ilta oli ohitse, istuin ravintolan puistossa olevalle penkille odottamaan kyytiä. Hetken kuluttua seuraani liittyi nuorimies.
Hän kysyi, että mitä istun siinä yksinäni. Sanoin odottavani kyytiäni, ja kerroin sopimuksestamme, että muut tulevat hakemaan minut, kun ravintola suljetaan - he vain halusivat kaupungille ja minä merenrannalle. Hän kysyi, että uskonko todella, että tulevat hakemaan, että tosiaan muistavat ja hakevat kuten sovimme, että hän ei ainakaan usko.
Vakuutin uskovani, että näin tulee tapahtumaan, kuten sovimme.
Hän kysyi seuraavaksi entistä epäuskoisempana, että olenko onnellinen. Vakuutin olevani ihan riittävän onnellinen.
Seuraavaksi hän ryhtyi ihmettelemään, että miten voin olla onnellinen, jos Bosniassa on sota, että hän kokee kyllä, että hänen on pystyttävä vaikuttamaan tuohon sotaan, tai muuten hän ei voi olla onnellinen.
Olin hämmästynyt - näin suuriin en olisi ikinä voinut kuvitella pystyväni tai edes kuvitellut voivani vaikuttaa!
Hän halusi jäädä seuraamaan - väittäen edelleen, että noutajaani ei saavu - sitä pettymystä, jonka koen, kun ystävät pettävät.
Eivät pettäneet tietenkään; auto kaartoi paikalle ja nousin siihen - en enää katsonut taakseni, että mitä penkille istumaan jäänyt ystävä mahtoi ajatella tai miettiä tilanteesta.
----------------------
Jutun pointti: ihmisen voimattomuus, kokemus siitä, että pitäisi kyetä tekemään suuria, suurempia asioita kuin mihinkä pystyy, on suorassa suhteessa katkeruuteen ja luottamuksen puutteeseen ja spektismiin.
En ota haasteita edes ajattelutasolla mistään niin suuresta, jota en hallitsisi, tai joka masentaisi tai veisi luottamuksen, etten vain katkeroidu, enkä menetä luottamustani - tai minusta tulisi vain kyyninen hapan mummeli, joka näkisi täysin turhana pikkulintujenkin ruokkimisen.
Psykologisesti tässä puhutaan ihmisen tärkeimmästä psyykkisestä kokemuksesta, ja se on oman elämän hallinnan kokemus, joka on jopa niin voimakas, että erään teorian mukaan sen nähdään voittavan jopa kuolemanpelon; eli itsemurha nähdään kyseisessä teoriassa viimeisenä toivon tekona, jossa ihminen saa kokemuksen päättää omasta elämästään. (Risto Vuorisen teoria koskien psyykkeen itsesäätelyä).
Joten suosittelen lämpimästi kaikille pieneksi ryhtymistä ja mahdollisimman pienten tekojen tekemistä, koska juuri niistä koko onnellisuusjuttu onkin kiinni.