Sivu 556/678
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Ma Marras 18, 2024 10:30 am
Kirjoittaja Jasonnn
Kosti kirjoitti: Ma Marras 18, 2024 8:15 am
Pieni liekki kirjoitti: Su Marras 17, 2024 5:59 pm
Vaikuttaa kyllä siltä, että nuori postinjakajanainen on vaan ollut oikeassa paikassa väärään aikaan ja joutunut jonkun random-tyypin listimäksi.
Todellakin näin. Ja kallistuisin vielä psykoottisen henkilön kannalle. Thrill killer/sarjamurhaaja-tyyppistä tekijää vastaan on se, ettei näitä vastaavia tapauksia ole tullut tietoon tämän jälkeen. Toki alkava sarjamurhaaja on voinut vetää piriöverit, tehdä itsemurhan tms. Tästä tuli eilen päivälleen kaksi vuotta kuitenkin.
Tekijä on voinut lähteä maasta, nuoren ikänsä takia mahdollisesti ensimmäisen henkirikoksen jälkeen saa tyydytystä vuosia ensimmäisen "onnistuneen" tekonsa johdosta, on voinut muuttaa muualle paikkaan jossa oma paikallistuntemus ei anna vielä mahdollisuuksia toiseen tekoon, on voinut tajuta että kiinnijääminen oli todella lähellä ja hieman säikähtänyt sitä.
Voi myös olla että thrill killeri tunsi uhrin ja ei koe vielä tarvetta surmata uutta henkilöä.
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Ma Marras 18, 2024 8:06 pm
Kirjoittaja Helsinki22!
Olen miettinyt tai ihmetellyt, että jos tekijä oli mt-potilas tai huumetyyppi, ja sekavana hyökkäsi uhrin kimppuun, niin miten ihmeessä hän virkosi niin, että lähti livohkaan nopeasti ja tiesi, mihin juosta. Harhainen ei edes tajuaisi tilannetta vaan jäisi paikoilleen. Tämä vaivaa minua.
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Ma Marras 18, 2024 8:29 pm
Kirjoittaja K9Wifey
∆
No tuopa se. Kun katsoo tuolla markettien kulmilla pyöriviä mt-/huumehörheilöitä kuolaa valuvina niin eihän ne ees tajua, kumpi on vasempi ja kumpi oikea. Saati, että suhteellisen nopeasti pystyisi juoksemaan...
Joku taasen kertoi täällä omakohtaisesta kokemuksesta psykoosista, että pystyi yllättävän hyvin kuitenkin toimimaan - ihmetteli itsekin.
Mulle tulee mieleen se nandiheimon työkaveri, joka ei mitään sanomatta tullut seuraavana päivänä duuniin ja häipyi pian Suomesta. Nehän on tottuneet juoksemaan aroilla antilooppien kanssa kilpaa niin nopeus ei ollut ongelma. Ehkä oli ihastunut tyttöön, ostanut hänelle vaikka synttärilahjankin - tyttö torjui hänet, ehkä jopa loukkaaviin sanankääntein (ei, en oo lähdössä Ahavrikkaan kanssasi doup) ja se riitti Yön Timolle. Tiesi vielä tytön reitinkin?
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Ma Marras 18, 2024 9:15 pm
Kirjoittaja Jasonnn
K9Wifey kirjoitti: Ma Marras 18, 2024 8:29 pm

Mielenterveysongelmaisiakin on monenlaisia ja tekijällä on voinut mennä nuppi sekaisin syystä x mutta toiminut järkevästi tekohetkellä. Eli ollut järjissään mutta nupin seottua halunnut surmata ihmisen ja postinjakaja valikoitunut uhriksi ennalta. Voinut nähdä hänet jakamassa tekopaikalla postia edellisinä öinä jos hän on liikkunut alueella etsiäkseen sopivaa uhria.
Tietyllä tapaa tässä voi olla osittain saman tyyppinen tekijä kuin Tampereen nuoren naisen raiskaus ja surmaamisjutussa/Hyrylän naisen surman jutussa. Mutta tekijä pienentänyt riskiään jäädä kiinni paikallistuntemuksella ja uhrin yllätysmomentilla sekä ilmeisesti onnistunut välttelemään kameroita alueella.
Yksi varteenotettava linja voi olla juuri tuo että tekijä on uhrin työkaveri.

Tekijä on voinut myös asua noissa sinisellä merkatun alueen taloissa, jos ei ole alikulkutunnelin kautta siirtynyt radan toiselle puolen.
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Ma Marras 18, 2024 10:47 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Jasonnn kirjoitti: Ma Marras 18, 2024 9:15 pm
...
Yksi varteenotettava linja voi olla juuri tuo että tekijä on uhrin työkaveri.
...
Jos näin olisi, niin luulisi, että asiasta olisi käyty paljon enemmän keskustelua/arveluita julkisuudessa.
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Ma Marras 18, 2024 11:06 pm
Kirjoittaja vanhavakanssi
Harhainen on pelokas ja harhoista johtuen puolustaa itseään; näkee muut uhkana itselleen. Tekoa tehdessään kokee uhrin uhkana itselleen tai saa harhoissaan käskyjä tappaa.
Psyykosisairas ei elä koko aikaa realiteeteissa, mutta kykenee myös järjestelmälliseen määrätietoiseen toimintaan. Teon tehtyään voi hetkellisesti olla realiteeteissa tai sitten kuulee ääniä jotka kehottavat pakenemaan.
Rapun edessä päämäärätön liikkuminen aamuyöllä antaa vaikutelman tästä kaikesta yllämainitusta.
Joku viittasi Valkeakosken teinimurhaajan käytökseen Myyrmäen tekijää tämän etsiessä uhriaan. Se ei ollut päämäärätöntä vaan siinä oli ollut päämäärä etsiä torilta nuori tyttö josta ei ole vastusta. Liikkuminen torilla ei antanut vaikutelmaa harhaisuudesta kuten Vantaalla.
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Ma Marras 18, 2024 11:45 pm
Kirjoittaja Jasonnn
vanhavakanssi kirjoitti: Ma Marras 18, 2024 11:06 pm

Liikkuminen voi olla sitä tai sitten ympäristön tarkkailemista tai johtua siitä että tekijä on saapunut pihapiiriin nopeammin mitä on arvioinut. Uhri ei välttämättä ole minuutilleen joka yö tuossa pihassa. Tekijä on voinut varata pihaan saapumiseen hieman reilusti aikaa jos matkalla joutuu välttelemään mahdollisesti vastaan tulevia ihmisiä hyppäämällä esim. jalkatiellä metsän suojiin. Liikennettä on voinut olla arviolta vähemmän mitä tekijä uskonut. Pihalle sitten saapunut reilusti hyvissä ajoin. Aloittanut hermostuksissaan ympäristön tarkkailemisen ja mistä suunnasta uhri saapuu, välttämättä ei ole aivan varma saapuuko uhri joka yö samasta suunnasta. Halunnut yllättää uhrin juuri keskimmäisen rapun edustalla koska molempien reunimmaisen talon edustat eivät siihen sovellu yhtä hyvin kuin keskimmäinen. Tekijän odotuspaikka, suojaisuus ja pakenemissuunta määrittivät sen mahdollisesti.
Voi kuvitella että ihminen on hermostuksissaan koska tietää että julkisella paikalla kohdistaa raakaa väkivaltaa uhriin ja surmaa hänet. Verrannollisesti ihminen on yleensä treffejä ennen hermostuksissaan ja usein liikkuu kuin on paikallansa.
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Ma Marras 18, 2024 11:53 pm
Kirjoittaja vanhavakanssi
^
Liikkuminen, ympäristön tarkkailu on täysin eri asia kuin esimerkiksi psykoosisairaudesta johtuva harhainen päämäärätön kuljeskelu harhoissa.
Siinä on ero ja joskus se ero voi olla silminnähtävä kuten on tässä tapauksessa ilmiselvästi ollut silminnäkijöiden mukaan. Ovat osanneet sen kuvata varsin selkeästi ja tunnuksenomaisesti.
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Ma Marras 18, 2024 11:57 pm
Kirjoittaja Jasonnn
vanhavakanssi kirjoitti: Ma Marras 18, 2024 11:06 pm
Harhainen on pelokas ja harhoista johtuen puolustaa itseään; näkee muut uhkana itselleen. Tekoa tehdessään kokee uhrin uhkana itselleen tai saa harhoissaan käskyjä tappaa.
Psyykosisairas ei elä koko aikaa realiteeteissa, mutta kykenee myös järjestelmälliseen määrätietoiseen toimintaan. Teon tehtyään voi hetkellisesti olla realiteeteissa tai sitten kuulee ääniä jotka kehottavat pakenemaan.
Rapun edessä päämäärätön liikkuminen aamuyöllä antaa vaikutelman tästä kaikesta yllämainitusta.
Joku viittasi Valkeakosken teinimurhaajan käytökseen Myyrmäen tekijää tämän etsiessä uhriaan. Se ei ollut päämäärätöntä vaan siinä oli ollut päämäärä etsiä torilta nuori tyttö josta ei ole vastusta. Liikkuminen torilla ei antanut vaikutelmaa harhaisuudesta kuten Vantaalla.
Valkeakosken teinimurhaaja on luultavasti aika tyhmä tai häntä ei kiinnostanut kiinnijääminen. Hyrylän tapaukseen samoja piirteitä on tekoaika eli yö, uhrina nainen ja mahdollisesti ei ennakkoyhteyttä (ei voi sanoa varmaksi vielä, kun tekijä hakusessa), kaupunkialue, Hyrylän tapauksessa taas tekijä ei osannut varoa kameroita.
Uskaltaisin väittää että jos tämä postinjakajan murhaaja on ollut täysissä järjissään hän on fiksumpi mitä nämä kaksi aiempaa tekijää, mikä tekee hänestä vaarallisemman.
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Ma Marras 18, 2024 11:57 pm
Kirjoittaja Tähdet kertovat
Kosti kirjoitti: Ma Marras 18, 2024 8:15 am
Pieni liekki kirjoitti: Su Marras 17, 2024 5:59 pm
Vaikuttaa kyllä siltä, että nuori postinjakajanainen on vaan ollut oikeassa paikassa väärään aikaan ja joutunut jonkun random-tyypin listimäksi.
Todellakin näin. Ja kallistuisin vielä psykoottisen henkilön kannalle. Thrill killer/sarjamurhaaja-tyyppistä tekijää vastaan on se, ettei näitä vastaavia tapauksia ole tullut tietoon tämän jälkeen. Toki alkava sarjamurhaaja on voinut vetää piriöverit, tehdä itsemurhan tms. Tästä tuli eilen päivälleen kaksi vuotta kuitenkin.
Sama veikkaus täälläkin. Aamuyöllä ja keskellä viikkoa kerrostalo-pihojen pimeydessä harhaileva hoikka kaveri. Reaktiivinen silmitön väkivalta, joka kohdistuu todennäköisesti täysin ns. anti-provokatiiviseen henkilöön, niin käytökseltään kuin olemukseltaan, ja lopputuloksena henkirikos? Ei mitenkään tavallista, tekijällä täytyy olla ns. antenni pahasti vinossa jollain tapaa.
Oma veikkaus tapahtumiin on edelleen, että tekijä on huumepsykoosissa kilikali-keikkaa etsivä epätoivoinen narkkari, joka on hyökännyt kun uhri tulee ulos ovesta. Tekijä ehkä sitä silmitöntä raivoa aiheuttavan ja tuolloin melko uudehkon peukku-huumausaineen alainen. Sananvaihtoon tätä tapahtumaa ja rapusta poistumista ennen en usko, koska kyseessä nainen, joka olisi varmasti jättänyt tulematta ulos rapusta, jos olisi kohdannut vilkkusilmäisen sekopään jo ennen rappuun menoa.
Tutuille ja poliisille olisi voinut soittaa aika matalalla kynnyksellä rapusta, jos hän siis olisi kohdannut sekopään jo ennen sinne menoa. Veikkaan edelleen, että tekijä on kytännyt pääsyä rappukäytävään, kellaritiloihin tai pyörävarastoon, ja jakaja on ilmestynyt psykoosissa harhailevan keikka-tilanteeseen vahingossa. Tai ehkä häneltä on yritetty ottaa käsistä avaimet tai puhelin tms.
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Ma Marras 18, 2024 11:58 pm
Kirjoittaja Jasonnn
vanhavakanssi kirjoitti: Ma Marras 18, 2024 11:53 pm
^
Liikkuminen, ympäristön tarkkailu on täysin eri asia kuin esimerkiksi psykoosisairaudesta johtuva harhainen päämäärätön kuljeskelu harhoissa.
Siinä on ero ja joskus se ero voi olla silminnähtävä kuten on tässä tapauksessa ilmiselvästi ollut silminnäkijöiden mukaan. Ovat osanneet sen kuvata varsin selkeästi ja tunnuksenomaisesti.
Se että jos tekijä on käynyt vaikka talon nurkalla ja palannut vastakkaiselle nurkalle seisomaan voi näyttää harhaiselta. Tuota voi kuvailla päämärättömältä kuljeskelulta vaikka voi olla myös tarkkailua.'
Jos tekijä on esim. huitonut käsiään tai huudeskellut pihalla tai muuta erikoista niin se aika vahvasti viittaisi psykoosiin tai harhoihin. Tuollaisesta toiminnasta ei ole ainakaan julkisuuteen kerrottu.
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Ti Marras 19, 2024 12:30 am
Kirjoittaja Tähdet kertovat
^ hyviä huomioita, että asiat näyttää usein siltä, mistä suunnasta niitä katsoo. Huumepsykoosin rajoilla varmaankin, se oma huomaamaton tarkkailu-operaatio aamuyön pimeydessä, mustat vaatteet päällä, huppu alas lähes kainaloihin saakka vedettynä. Ja päämäärätön kuljeskelu pihan hämyisimpien seinien vierustoilla tai seisominen äänettömänä pihan pimeissä nurkissa, tuntuu varmaan pro-agentista itsestään, täysin huomaamattomalta puuhastelulta

Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Ti Marras 19, 2024 1:58 am
Kirjoittaja Jasonnn
Tähdet kertovat kirjoitti: Ti Marras 19, 2024 12:30 am
^ hyviä huomioita, että asiat näyttää usein siltä, mistä suunnasta niitä katsoo. Huumepsykoosin rajoilla varmaankin, se oma huomaamaton tarkkailu-operaatio aamuyön pimeydessä, mustat vaatteet päällä, huppu alas lähes kainaloihin saakka vedettynä. Ja päämäärätön kuljeskelu pihan hämyisimpien seinien vierustoilla tai seisominen äänettömänä pihan pimeissä nurkissa, tuntuu varmaan pro-agentista itsestään, täysin huomaamattomalta puuhastelulta
Et taida tajuta että jos tekijä olisi thrill killer tai työkaveri niin hän on tiedostanut ettei varmasti ole huomaamaton Myyrmäen tyyppisessä kaupungissa yölläkään. Vaan hän on pienentänyt riskiä pukeutumisellaan ja mahdollisesti hupulla.
Saanut nautintoa ja jännitystä että joku voi nähdä teon tai keskeyttää. Tuollainen adrenaliiniryöppy on varmasti koukuttava niin kuin mm. Kamppailu-Urheilijat ovat kertoneet kuinka koukuttavaa se on ja sitä janoaa lisää.
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Ti Marras 19, 2024 9:27 am
Kirjoittaja Ross Sullivan
vanhavakanssi kirjoitti: Ma Marras 18, 2024 11:53 pm
^
Liikkuminen, ympäristön tarkkailu on täysin eri asia kuin esimerkiksi psykoosisairaudesta johtuva harhainen päämäärätön kuljeskelu harhoissa.
Siinä on ero ja joskus se ero voi olla silminnähtävä kuten on tässä tapauksessa ilmiselvästi ollut silminnäkijöiden mukaan. Ovat osanneet sen kuvata varsin selkeästi ja tunnuksenomaisesti.
Eihän tässä tapauksessa ole kuin yksi silminnäkijä, joka on nähnyt ennakkoliikuskelun alueella. Se on tietysti totta, että mahdollisesti tekijän liikuskelu on ollut melko selvästi harhaista.
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Ti Marras 19, 2024 10:31 am
Kirjoittaja canis lupus
Jasonnn kirjoitti: Ma Marras 18, 2024 9:15 pm
K9Wifey kirjoitti: Ma Marras 18, 2024 8:29 pm
∆
---
Mulle tulee mieleen se nandiheimon työkaveri, joka ei mitään sanomatta tullut seuraavana päivänä duuniin ja häipyi pian Suomesta.--- - tyttö torjui hänet, ehkä jopa loukkaaviin sanankääntein (ei, en oo lähdössä Ahavrikkaan kanssasi doup) ja se riitti Yön Timolle. Tiesi vielä tytön reitinkin?
--- Mutta tekijä pienentänyt riskiään jäädä kiinni paikallistuntemuksella ja uhrin yllätysmomentilla sekä ilmeisesti onnistunut välttelemään kameroita alueella.
Yksi varteenotettava linja voi olla juuri tuo että tekijä on uhrin työkaveri.
---
Tämä Yön Timo on minun veikkaukseni. Poliisi on aika vaitonainen mutta kuitenkin positiivinen jutun selviämisen suhteen, epäillyn löytääminen ja kuultavaksi saaminen jostain keskisestä Afrikasta varmasti aikansa kestää. Eikä ilman kuulemista (ja mahdollisesti DNAta) voida asiaa ilmaista riittävällä varmuudella.