Re: Päivän poliittista keskustelua
Lähetetty: Ke Elo 19, 2015 11:20 am
Työttömyys kasvaa, opiskelijat, lapsiperheet ja eläkeläiset uhataan suistaa katuojaan. Verot senkun kiristyy, eikä siinä - näin pitääkin tehdä että saadaan suomi nousuun. Mutta minne rahat menevät? Leikkauksia ja rikkaiden kevennyksiä on perusteltu työpaikkojen lisääntymisenä ja talouskasvuna jo 20 vuotta, missä ne viipyy?
Luulis että historia olis opettanu kansalle pitää olla sirkushuvia ja leipää, osa saa jo säästää leivästä eikä näin ollen jaksa enää hymyillä herrojen touhuille. Vähäosasilla on vähiten menetettävää, tää tulee viel lisääntyy levottomuus kunhan kurimus iskee, ikävä kyllä. Uutinen hyökkäyksestä, ikävä homma mutta kertoo jtn hyvinvointivaltion tilasta ja sen suunnan kehityksestä:
Isku Stubbin kotiin yöllä – poliisi epäilee kahta nuorta miestä
Valtiovarainministeri Alexander Stubbin yksityisasunnolle tehtiin ilkivaltaa. Poliisi epäilee, että tekijöinä olisi kaksi nuorta miestä.
Poliisin tietojen mukaan valtiovarainministerin asunnon pihalle tunkeuduttiin ja rikottiin ikkunoita. Poliisi tutkii vahingontekoa.
Valtiovarainministeri Alexander Stubb on kommentoinut viime yön ilkivaltaiskua tiedotustilaisuudessa.
Stubb sanoi, että hänen perheensä voi hyvin. Hän kertoo heränneensä noin puoli kolmen aikaan aamuyöllä voimakkaaseen meteliin. Hän ei halua arvioida, kuka iskun takana olisi voinut olla, vaan vetoaa poliisin selvittävän tekoa.
Stubbin mukaan pelolle ei saa antaa sijaa.
– Me pysymme avoimena yhteiskuntana, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä, Stubb sanoi.
Perhe paikalla ilkivallan aikaan
Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Jari Ylitalo kertoo IS:lle, että henkilöt olivat saapuneet valtiovarainministerin talolle yöllä ja rikkoneet ikkunoita.
Hän kertoo, että valtiovarainministeri Stubb oli perheineen paikalla, kun ilkivalta tapahtui. Ylitalon mukaan Stubb tai hänen perheensä ei kuitenkaan kohdannut ilkivallantekijöitä kasvokkain.
– Ministeri tai hänen perheensä ei ole ollut vaarassa.
Ilkivallantekijät pääsivät pakoon, ennen kuin poliisi saapui paikalle. Ylitalon mukaan valtiovarainministeri asuu perheineen tavallisella asuinalueella.
– Tämän tyyppisten asumusten pihamaalle pääsee kohtuullisen helposti.
– Käsitykseni mukaan poliisi ei pidättänyt ketään tähän asiaan liittyen, Ylitalo kertoo.
Poliisi tutkii kuvamateriaalia
Rikoskomisario Kari Siivo kertoo IS:lle, että vahingonteosta on saatu valvontakameramateriaalia, jota käydään parhaillaan läpi. Poliisi on hahmottanut, millaisista vahingontekijöitä on kyse:
– Alustavien tallenteiden perusteella näkyy kaksi henkilöä. Hahmoista voi päätellä, että he ovat nuoria miehiä.
Kasvokuvia ei kuitenkaan ole vielä saatu. Poliisi aikoo myöhemmin antaa julkisuuteen kuvia, jotka auttaisivat epäiltyjen löytymisessä.
Siivo kertoo, että Stubbin asunnon ikkunat rikottiin ilmeisesti kivellä iskemällä. Hänen mukaansa paikalta ei ole löytynyt viestejä tai merkintöjä, jotka viittaisivat ilkivallan poliittisiin tarkoitusperiin.
Espoon Haukilahdessa sijaitsevan valtiovarainministerin omakotitalon turvalaitteet hälyttivät tunkeilijoista puoli kolmelta aamuyöllä. Talon lisäksi lisäksi vahinkoa tehtiin myös läheiseen päiväkotiin, jossa rikottiin useita ikkunoita. Vartiointiliike sai hälytyksen päiväkodilta puoli neljältä.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ehti tiistaina iltapäivällä tuomitsemaan Stubbin talolle tehdyn ilkivallan.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 99852.html