Sivu 57/86
Re: Vaasan hovioikeus syksy 2014
Lähetetty: Ti Loka 07, 2014 9:32 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Minustakin se näyttää oksakohdalta ovessa, jos tarkempaa ja todistettua analyysiä ei ole kuvaan liittyen annettu.
Verijälkitutkija Mika Tauru on oikeudessa todennut, että murhaajan on täytynyt olla todella vereentynyt lyötyään astalolla Jukka S. Lahden hengiltä. Olen täysin samaa mieltä, joten ei ole ihme, jos verisestä näppylähanskasta on jäänyt Lahden verijäämiä terassin oven ulkopuolelle. Jos astalo oli sorkkarauta, jolla Lahden kallo tuli lyötyä halki, niin varmasti siitä on voinut roiskua verijälkiä talon ulkoseinään.
Taitaa erään antiannelistipuolen hörhöksi haukkuman todistajan painoarvo kasvaa entisestään!
Re: Vaasan hovioikeus syksy 2014
Lähetetty: Ti Loka 07, 2014 9:40 pm
Kirjoittaja sisotalo
Hovioikeus aloitti tällä viikolla aivan turhan kierroksen:
Psykologi Sanna-Kaija Nuotio, joka kuunteli pojan vuodatuksia, mutta todisti, että niissä ei voinut erotta totta ja tarua
Professori Piha, joka esittää yleisiä näkemyksiä, "kokonaisvaltaisia" kuten Kulmala niitä kutsuu.
Psykologi Markus Heinimaa, joka terapioi nuorempia lapsia, ja heitti Amandan ulos terapiasta
Psyklogi Jaana Haapasalo, joka kritisoi Santtilaa jo etukäteen. Vaika ei tiedä mitä Santtila aikoo todistaa.
Psykologi Julia Korkman, joka arvosteli pojan kertomuksia. Sitä Iltasanomien kommentoija tekee nimittää rikkomukseksi vaikka 38 s. pojan puheista on ovat julkisia.
Kääräjäoikeuden tuomio passitti koko psykologiarmejan suoraan paperikoriin.
Ari ja Minna Auer, Minna Joki-Erkkilä, Anja Seppälä Sanna-Kaija Nuotio,
Jorma Piha ja Markus Heinimaa ovat oikeudessa kertoneet pääosin Turun hovioikeudessa
käsitellystä toisesta asiassa. Heidän kertomuksillaan ei ole tämän
asian ratkaisemisen kannalta olennaista merkitystä.
Santtilan, Finnilän, Korkmanin, Hermosen ja Lindahlin kertomuksilla ei, asiassa
esitetty muu selvitys huomioon ottaen, ole katsottava olevan olennaista merkitystä
asian ratkaisemisen kannalta, ei myöskään Reijo ja Agneta Auerin kertomuksilla.
Eriävän mielipiteen esittäneen, mutta tuomioon yhtyneen, tuomarin Santamaan päätökseen saattoivat psykologit kuitenkin vaikuttaa. Erityisesti hänelle jäivät mieleen Santtilan vakuutukset, että Amandan puheisiin voi luottaa. Santamaa teki sen valikoiden, Amanda puhuu tarkasti kun ei nähnyt murhaajaa käydessään takkahuoneessa ja siitä Santamaa päättelee, että murhaajaa ei ollut. Murhaajan poistumisen havaitsemisen puolustus itse eliminoi sijoittamalla sen väärään aikaan, jolloin murhaaja ei ollut paikalla.
Ilveskoski on puolestan noukkinut:
Professori Pekka Santtilan mukaan oikeuspsykologiset haastattelut on pääosin
suoritettu asianmukaisesti. Haastattelut on tehty Santtilan Suomeen tuoman
mallin mukaisesti.
Tuomari ei kuitenkaan vakuuttunut, että Anna-Kaisa Nuotion tekemät kuulustelut antavat tietoa päätökseen murhan tekijästä
Alexanderin kertomuksesta ei ole pääteltävissä mikä osa on totta ja mikä osa on
Alexanderin mielikuvituksen tuotetta. Tämän vuoksi Alexanderin kertomus ei
osoita, että Anneli Auer olisi menetellyt teonkuvauksessa kerrotulla tavalla.
Tältä avoimelta pöydältä lähtevät Finnilä ja Santtila pitämään kuuden tunnin luentojaan, jos niitä nyt lainkaan tarvita. Amandan todistaminen salissa on tehnyt hänen kuulusteluistaan tehdyt videot tarpeettomiksi. Haapasalo on valmiiksi arvostellut Santtilan pari laboratoriokoetta tieteellisesti epäpäteviksi. Tätä väittelyä voidaan jatkaa yliopistojen sisällä.
Kuvat jotka ilmaantuivat oikeuteen täyty Matti Mäkisen tulkita, vaikka ei niistä mitään ratkaisua löydy. Murhaaja löi sorkkaraudallaan ja veri virtasi. Annelilla ei niiden kanssa ollut mitään tekemistä. Siihen saakka pätee Pikku Liekin arvio
Re: Vaasan hovioikeus syksy 2014
Lähetetty: Ti Loka 07, 2014 9:55 pm
Kirjoittaja Mäkrö
Pieni liekki kirjoitti:
Minustakin se näyttää oksakohdalta ovessa, jos tarkempaa ja todistettua analyysiä ei ole kuvaan liittyen annettu.
Heheh mites tämä oletettavasti toinen kuvakulma, melekonen puunsyy.

Re: Vaasan hovioikeus syksy 2014
Lähetetty: Ti Loka 07, 2014 10:06 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Kyllähän se oksankohdalta NÄYTTÄÄ tuossakin kuvassa, mutta koska verijälki on noin tarkasti sen reunoissa, se lienee iskujälki. Kuvasta nähdään, että astalo ei ole osunut kovin lujaa, koska pisaroita ei ole lentänyt edes viereisen laudan kylkeen. Astalo on ollut raskas ja siksi tehnyt loven.
Oletettavasti jälki on astalon varresta ja kauemmaksi seinälle lentäneet pikkupisarat sen päästä? Sopiiko sijainti/suunta? Päähän verisempi kaiken järjen mukaan oli, joten siitä on ollut pakko myös irrota pisaroita. Kyseessä ei ole ollut vasara, vaan pitkävartisempi astalo, johon tulee myös laajempi heilahduskaari.
Eikö tuohon kohtaan osu, kun vasen käsi heilahtaa taaksepäin kun astuu oikealla jalalla tuolin viereen, vasemman ollessa tuolilla ja jatkaa siitä matkaa? Astalo siis vasemmassa kädessä.
Tätä veikkailen. Tätä voi rekota kotioloissa mielekkäin tuloksin=)
Re: Vaasan hovioikeus syksy 2014
Lähetetty: Ti Loka 07, 2014 10:13 pm
Kirjoittaja Caldera
^^Joo, epäilin puunsyyksi toisesta epäselvästä ja toisesta kulmasta otetusta kuvasta, astalosta tuo varmaankin on. Ja tässä vaiheessa ei pitäisi syyttäjän enää tulla kahta kättä heittäen esittämään jotain löysiä heittoja jäljistä jotka on Turren mukaan jo vuosia vanhaa asiaa. Mäkinen maanantaina lauteille jos hän on kerran yrittänyt näitä kuvia tuoda oikein esiinkin aikaisemmin?
Re: Vaasan hovioikeus syksy 2014
Lähetetty: Ti Loka 07, 2014 10:15 pm
Kirjoittaja Padex
Mäkrö kirjoitti:Pieni liekki kirjoitti:
Minustakin se näyttää oksakohdalta ovessa, jos tarkempaa ja todistettua analyysiä ei ole kuvaan liittyen annettu.
Heheh mites tämä oletettavasti toinen kuvakulma, melekonen puunsyy.

Joo näkeehän tuon kännykälläkin että iskujälki on ja alaviistosta tullut roiskeista päätellen. Maali on irronnut jäljen reunasta. Isku ei ole ollut kova. Se on ollut vahinkoheilahdus. Mikä onni ettei toista iskua ole lipsahtanut tuon jälkeen.
Re: Vaasan hovioikeus syksy 2014
Lähetetty: Ti Loka 07, 2014 10:17 pm
Kirjoittaja one eye
Kätisyyttä tuosta ei voi päätellä. Todennäköisesti astalossa on ollut molemmat kädet. Ulkopuolella on oltu ja astalon varsi verinen. Verityön jälkeen tai sen aikana.
Re: Vaasan hovioikeus syksy 2014
Lähetetty: Ti Loka 07, 2014 10:22 pm
Kirjoittaja rekkari
Kuolemannaakka kirjoitti:Miksi tuo "lyöntijäljen" pisararoiske on noin pieni ja yhtenäinen? Miksei verta ole roiskunut yhtään tippaa kauemmaksi lyöntijäljestä, vaan veri on "pysähtynyt" aivan lyönnin viereen? Jos nyt jymäytetään niin verinen astalo (varsi? miksi se on verinen?) laudankulmaan, että siitä tulee tuommoinen paksu roiske, niin miksi pisarat eivät lennä kauemmaksi, eikä kuvio edes hajoa? Tuohan on suurinpiirtein samannäköinen kuin jos joku tiputtaisi veripisaran maahan.
Miksei loppuosa astalosta ole ollut verinen, eikä siitä ole jäänyt mitään jälkeä? Tehkää rekoja, kyllä roiskuu... Jos ikkuna on rikottu kirveellä ja kulmaan on osunut kirveen varsi, niin missä roiskeet? Missä loput roiskeet ja jäljet, jos ikkuna on rikottu verisellä astalolla?
Onko täällä jossain kuvaa, mistä saa selvän käsityksen ko. jäljen paikasta? Noista lähikuvista on vaikea hahmottaa, missä jälki on.
On kuva tuossa iltapulun jutussa ja siitä selviää syy kaikkeen, eli ovessa samalla kohtaa on hanskan tuhrima verijälki joka on tullut hupparin tullessa ikkunasta ulos...ja samalla on kopahtanut astalo seinälautaan.
Jäljistä näkyy selvästi ja toi lyöntijälki on melkoisen kevyt osuma, pieni kolo laudan kulmassa.
http://static.iltalehti.fi/uutiset/uude ... 503_uu.jpg
http://static.iltalehti.fi/uutiset/uude ... 503_uu.jpg
Ne seinän veriroiskeet on luultavasti tullut siinä vaiheessa kun on tuolilta "hypätty" alas...
http://static.iltalehti.fi/uutiset/uude ... 503_uu.jpg
http://static.iltalehti.fi/uutiset/uude ... 503_uu.jpg
Re: Vaasan hovioikeus syksy 2014
Lähetetty: Ti Loka 07, 2014 10:39 pm
Kirjoittaja Padex
Karmin verijälki on ylempänä kuin tämä iskujälki. Iskujälki on tullut alhaalta ylöspäin. Miten ikkunasta kiipeäminen sopii tähän?
Miksi huppumies ei heittänyt astaloa ensin rikotun ikkunan läpi terassille vaan hankalasti piti sitä vasemmassa kädessään? Karmiin ei tullut painaumaa vaan seinälautaan?
Re: Vaasan hovioikeus syksy 2014
Lähetetty: Ti Loka 07, 2014 10:40 pm
Kirjoittaja Panu
Iltalehden kuvasarja on järkyttävän paljastava. Heti näkee, että käsi on ollut ovenreunassa ja astalo kädessä 45 asteen kulmassa, niin että kopsahtaa seinään ja verta roiskuu seinäkorille asti. Selkeä todiste, että joku on mennyt oven ikkunasta verinen astalo kädessä. Ei voi muuta sanoa kuin, että
TAAS ON PERKELE PIMITETTY TODISTEITA!
Syyttäjäpari paljasti viisaasti kuulleensa näistä kuvista vasta perjantaina, kun oikeus oli vaatinut
*kaikkia* kuvia käyttöönsä. Näiden pimittäminen hovioikeudelta olisikin ollut jo selvä rikos ja ilmeisesti näin pitkälle ei ole haluttu mennä.
Re: Vaasan hovioikeus syksy 2014
Lähetetty: Ti Loka 07, 2014 10:54 pm
Kirjoittaja Tara
Panu kirjoitti:Iltalehden kuvasarja on järkyttävän paljastava. Heti näkee, että käsi on ollut ovenreunassa ja astalo kädessä 45 asteen kulmassa, niin että kopsahtaa seinään ja verta roiskuu seinäkorille asti. Selkeä todiste, että joku on mennyt oven ikkunasta verinen astalo kädessä. Ei voi muuta sanoa kuin, että
TAAS ON PERKELE PIMITETTY TODISTEITA!
Syyttäjäpari paljasti viisaasti kuulleensa näistä kuvista vasta perjantaina, kun oikeus oli vaatinut
*kaikkia* kuvia käyttöönsä. Näiden pimittäminen hovioikeudelta olisikin ollut jo selvä rikos ja ilmeisesti näin pitkälle ei ole haluttu mennä.
Joutsenlahden entinen naisystävä kertoi 2013 käräjillä tämän säilyttäneen esitutkintamateriaaleja kotonaan, laatikossa sängyn alla.
Eikö se Joutsenlahti ole ollut se, joka aikanaan päätti millä kuvilla on käyttöä??
Tai mitä hän katsoi, että hänen porukkansa tarvitsee?
Jotain matskuja on varmasti vieläkin kateissa. Jostakin yöllä otetusta rikospaikalta kuvatusta videostakin on ollut huhuja.. mutta eipä ole näkynyt. Joutsenlahti toki väittänyt muitten hukanneen matskuja, jos niitä on kadoksissa, että hän ei ole hukannut.
Mikähän näitten kuvien historia mahtaa olla?
Re: Vaasan hovioikeus syksy 2014
Lähetetty: Ti Loka 07, 2014 11:33 pm
Kirjoittaja annijatta
Käräjäoikeudentuomiosta 2010:
Rikospaikka on heti videoitu. Samoin ensipartio on ottanut siitä hyviä
kuvia ja kuvia on vertailtu, mutta joissakin kuvissa on eroavuuksia mm.
vaatteet "muuttaneet paikkaansa". Lattialla olleesta vaatemytystä
löytyneistä ruskeista housuista löytyi verinen jälki noin viiden viikon
kuluttua tapahtumasta. Housut olivat olleet myös välillä sängyn päällä.
Todistaja Joutsenlahtea edelleen kuultaessa 5.5.2010 Mannerin
Että ei sitä tiedä koska se video putkahtaa joutsenlahden kätköistä esiin. Valan päältä on näin väittänyt, koska tuomioonkin on kirjattu.
Re: Vaasan hovioikeus syksy 2014
Lähetetty: Ti Loka 07, 2014 11:59 pm
Kirjoittaja annaanna
Panu kirjoitti:Iltalehden kuvasarja on järkyttävän paljastava. Heti näkee, että käsi on ollut ovenreunassa ja astalo kädessä 45 asteen kulmassa, niin että kopsahtaa seinään ja verta roiskuu seinäkorille asti. Selkeä todiste, että joku on mennyt oven ikkunasta verinen astalo kädessä. Ei voi muuta sanoa kuin, että
TAAS ON PERKELE PIMITETTY TODISTEITA!
Syyttäjäpari paljasti viisaasti kuulleensa näistä kuvista vasta perjantaina, kun oikeus oli vaatinut
*kaikkia* kuvia käyttöönsä. Näiden pimittäminen hovioikeudelta olisikin ollut jo selvä rikos ja ilmeisesti näin pitkälle ei ole haluttu mennä.
Tara ja annijatta.
Joutsenlahti?
Mitä ihmettä Joutsenlahdella on tekemistä näitten kuvien kanssa.
Ei hän ole kuvia ottanut

tai piilotellut. Seuraavan tutkinnanjohtajan tiimissä oli "vääpelinä" ylikonstaapeli Santaoja, joka oli ollut myös Joutsenlahden tiimissä. Kyllä
hän tiesi mitä kuvia oli olemassa. Tutkija Mäkinen oli tallentanut kuvat ikiajoiksi talteen myös laitoksen serverille ja kuvia ottanut naispuoleinen tutkija oli yhä palveluksessa.
Panu on kertonut mistä tässä on kysymys, samaa minäkin koitin tänään aamupäivällä viestitellä.
Panu kirjoitti:
Selkeä todiste, että joku on mennyt oven ikkunasta verinen astalo kädessä.
Aivan liian selkeä todiste itseasiassa, ja niitä oli sitäpaitsi aivan liikakin.
Pakko oli esitutkinta-aineistoa kerätessä jättää pois kaikkein räikeimpiä todisteita Auerin syyttömyydestä. Nämä kuvat ovat osa poisjätetyistä. Tutkija Mäkinen ei ollut "yhteistyöhaluinen" ja valmis tekemiään kuvaluetteloita muuttamaan, joten se tehtiin väärentämällä Kuusirannan johtaman tutkinnan toimesta omin voimin. Myös muita kommervenkkejä käytettiin, mm. jätettiin videointeja liittämättä ja hävitettiin niistä osa.
Vaikka tutkija Mäkinen on vuodesta toiseen kertonut kuvia olevan tallessa ja ettei kaikkia ottamiaan kuvia ole käytettävissä, ei syyttäjäpuoli ole halunnut, asioitten todellisen laidan mitä ilmeisemmin tietäessään, poliisilta pyytää dvd:tä, johon nuo kaikki kuvat olisi tallennettu.
Koska HOVIOIKEUS on kuulemma saanut oikeudenkäynnin viimeisellä viikolla

nuo kaikki kuvat käyttöönsä, on ilmeisesti puolustus pyytänyt oikeutta vaatimaan niitä ja syyttäjä keksinyt sitten väittää näitä huippuluokan todisteiksi Auerin syyllisyydestä, jottei heitä syytettäisi syyttömyydestä todistavien kuvien pimittämisestä. Johon he ovat tainneet syyllistyä.
Re: Vaasan hovioikeus syksy 2014
Lähetetty: Ke Loka 08, 2014 12:19 am
Kirjoittaja annijatta
Annannannan unohtaa että Annelin ja Ammin kertomukset eivät natsaa näiden verijälkien kanssa.
Astalo on paukahtanut lautaan ja tehnyt verijäljen. Ammi ei nähnyt huppiksella mitään käsissä.
Eikä olis ehtinykkään kun se kävi niin nopeesti että "mä sitten et mitä ny"
Eikä jäänyt huppis kuikoilemaan, vaan katosi kuin pieru saharaan. Ei ole huppiksen jäljiltä nämä veriroiskeet. Senhän näkee jo sokea reettakin. Klasii siell rikottii oven olles auki. Ottiko hämäräs väärän vasaran, sen verisen kun paukutti sitä klasii ja niin vain lipsahti ihan seinään asti isku.
Siellä korin yläpuolella olevat pisarat ovat roiskuneet siitä vasarasta, kun klasia on lyöty ennen lipsahdusta. Tai onhan se voinu mennä pitkäksi se lyönti ja samalla roiskunu sinne seinäänkin.
Re: Vaasan hovioikeus syksy 2014
Lähetetty: Ke Loka 08, 2014 12:43 am
Kirjoittaja Tara
http://yle.fi/uutiset/ulvilan_surma_tut ... ti/6336580
16.10.2012 klo 8:51 | päivitetty 16.10.2012 klo 14:08
Ulvilan surma: Tutkinta-aineistoa kadonnut mystisesti
Ex-tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti myöntää että ryhmätunnistamista koskeva video samoin kuin tunnistamiseen liityvä pöytäkirja ovat kadonneet.
Joutsenlahti: ...
Näin minulle on ilmoitettu, ettei videota tai pöytäkirjaa löydy. Sen jälkeen kun vuonna 2008 jätin tutkinnanjohtajan tehtävät ja koko tapauksen muille, myös materiaali siirtyi muualle. En pysty muistamaan viiden vuoden takaisia asioita, koska silloin tapahtumia oli todella paljon, joten itse en muista onko tällainen pöytäkirja tehty vai ei. Tutkinnanjohtajana ollessani vaadin pääsääntöisesti, että kaikki asiakirjat on tehty ja aineisto on avointa, Joutsenlahti sanoo.
Ei muista enää mitä kaikkea olikaan, joku video ja pöytäkirja, mutta silti tietää, ja vakuuttaa että itse p ä ä s ä ä n t ö i s e s t i (sic!) vaati, että asiat piti tehdä oikein, ja että muut ovat hukanneet. Poikkeuksia taisi sallia itselleen ja sen seurauksista kuullaan aikanaan.
Mistä kukaan tietää mitä sieltä sängyn alta olisi löytynyt aikanaan - jos silloin olisi arvattu kysyä.