Viesti Kirjoittaja ABC » La Joulu 27, 2014 2:07 pm
Olen miettinyt pääni puhki, miksi Zodiac valitsi nimimerkikseen astrologisen/-nomisen käsitteen. Luulisi, että sen symboliikka näkyisi selkeämmin murhissa, esim. 1 murha per horoskooppimerkki. Jos otetaan mukaan kaikki 5 hyvin samantyylistä pariskuntien murhaa, sekä Stinen murha ja äidin ja lapsen kaappaus, joissa molemmissa saatiin tekijästä hyvät tuntomerkit, saadaan 12 uhria, joista tosin "vain" 10 kuoli. Näistä 6 tapausta muodostavat parit noin puolen vuoden välein (ei samoina vuosina), mikä voisi vastata horoskooppimerkeissä ns. vastamerkkien käsitettä ja liittyä siten jotenkin pariskuntien edustamaan symboliikkaan
Normaali ihminen ei murhaile astrologian tai muunkaan systeemin mukaan, kabbalat kylläkin.
Tarkoitat siis kabbaloiden toteuttamaa kalenteria ja vastakkaisuuksia? Tuo tarkalleen puolen vuoden inside- tai false flag- “iskujen” "vastakkaisuuksien" ero toistuu näissä nwo-terrori-iskuissa :
11. maaliskuuta- 11. syyskuuta. (Atocha- New York 9/11)
7. tammikuuta- 7. heinäkuuta ( Charlie Hebdo –Lontoo 7/7)
13. marraskuuta- 13. toukokuuta (Pariisi- Washington (tulossa))
Yritin hieman tsekkailla jos murhien päivämäärissä toistuisi kabbaloitten 7, 11 tai 13. Selkeästi 11 oli vain Stinen murhassa. Lokakuun lopun murha voisi olla löyhästi Halloween-murha.
Zodiac-murhaaja on kyllä kabbala, mutta luulen, että kyseessä saattoi olla myös jonkinlainen sairaan mielen mukainen yritys, "merkin" tai "taivaan haltuunotto". Viittasin jo aiemmin siihen, että ranskalaiset nationalistit käyttivät tuota vanhaa kelttiristiä symbolinaan kahakoidessaan kommunisteja, hippejä (ja juutalaisia) vastaan 60-luvun lopulla. Mielenkiintoista, että juutalaisen zodiac-merkkimurhat sattuivat juuri samalla ajalla.
ViestiKirjoittaja strangelove » Su Joulu 21, 2014 2:46 pm
Tom Voigt on raportoinut Zodiackiller.comiin mielenkiintoisia tietoja sekä Richard Gaikowskiin että Arthur Leigh Alleniin liittyen.
Richard Gaikowskin väitetään puolestaan tunnustaneen Zodiac-murhat kaverilleen vuonna 1990. Tom Voigtiin yhteyttä ottanut "John" kertoo, että tunnustuksen aikoihin Gaikowski oli masentunut ja pelkäsi joutuvansa pidätetyksi, koska Blaine oli puhunut hänestä poliisille. Gaikowski oli kutsunut kaverinsa Craigin kotiinsa San Fransiscoon ja alkanut esitellä tälle Zodiac-välineitään, kuten asetta ja mustaa huppua, jossa oli Zodiacin symboli.
Gaikowski tunnusti Craigille olevansa Zodiac osoittaen tätä samaan aikaan aseella ja uhaten ampuvansa Craigin, mikäli tämä kertoo asiasta eteenpäin.
Mikähän Craig tämä oli? Siebold vai mahdollisesti se valehenkilöllisyys? Jotenkin vaikuttaa siltä, että tuo oli vain hämäystä ja kyseessä on suunniteltu murhasarja useamman henkilön toimiessa kimppaan.
Tuo Stinen murha saattaa liittyä alkaviin töihin SF Croniclessa. Ehkä kabbalaan kuulumatonta (ei-juutalaista) ei haluttu lehden toimitukseen. Ehkä hän tiesi liikaa jostain, Gaikowski on voinut olla Zodiakin juonessa mukana, muttei välttämättä ole tehnyt tekoja itse. Aika selvää, että murhaajaa on suojeltu poliisien toimesta. Ja murhaaja Craig oli halunnut vierittää epäilykset Gaikowskin kontolle.
John is my informant in the audio. I interviewed him a couple of weeks ago, and there is nothing that makes me think he is lying.
Tom Voigt: I also interviewed Craig, the person to whom the suspect allegedly confessed. I'll say this, his denial was very odd.