Sivu 57/84

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: Ti Kesä 08, 2010 11:16 pm
Kirjoittaja pelastusrengas
Misri kirjoitti:^^Ongelma tosiaan, ja aika suuri sellainen. Ruumiin lahoaminen alkaa jo kahden -kolmen päivän kuluttua kuolemasta. Ensimmäiset muutokset näkyvät vatsanpeitteiden värimuutoksina sekä verisuonisto tulee näkyviin ihonpintaan. Aika karskeja tyyppejä on näiden ruumiskuskaajien täytynyt olla.

Mihinkä nämä sitten olisivat sen autonsa parkanneet? Täytyy muistaa, että kyläläiset olivat silloin aktiivisia silminnäkijöitä, kaikkien tiedossa oli jo Kyllikin mystinen katoaminen. Kaikkea kulkemista tarkkailtiin, naama klasissa kiinni.

Pääsylipun käyttö jää näin ollen mysteeriksi, eikä sille siten voi antaa mitään merkitystä. Pääsylippu johonkin?

Kuljetus lienee tapahtunut yöllä, niihin aikoihin, kun kaikkien huomio oli kiinnitetty toisaalle, myös isojokisten. Nimittäin Kaarankajärven väärään hälytykseen. Tuollainen ruumiin siirtely ei sinänsä varmasti silloin ole ollut lainkaan niin kammottavaa. Sota oli vielä tuoreessa muistissa - eikä ole ollut tavatonta siirrellä muutenkaan ruumista haudasta toiseen hautaan. Kirkkojen alla on siksi toisekseen paljon säilytelty vainajia pitkäänkin. Ilmanvaihto lienee syynä etteivät ole haisseet..

Ei se auto tienvieressäkään olisi puolen tunnin seisomalla huomiota herättänyt, josko se on siinä ollutkin.
Se pääsylippu todella vaivaa: tuollon on pitänyt olla numeroidut pääsyliput verotuksillisista syistä ja kannat on pitänyt säilyttää

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: Ke Kesä 09, 2010 4:54 pm
Kirjoittaja Maybrick
Kinaan vieläkin Kaarankajärven äänistä: on kiistämätöntä, että järven rannalla yksin asunut mies oli kuullut kertomansa keskustelun ja muut äänet kyseisenä yönä, mutta kiinnostavaksi jää, kuka ne äänet järjesti. Koko kansa ja tutkijat tekivät kansainvaelluksen Kaarankajärvelle. Siellä kului muutama vuorokausi järven naarauksissa ja rantametsän tutkimisessa. Sillä aikaa kukaan ei kiinnittänyt Isojoen asioihin juuri huomiota, ja (paikkakuntalaisella) murhaajalla olisi ollut hyvä tilaisuus ja aikaa kuljettaa Kyllikin ruumis lopulliseen löytöpaikkaansa, kun muut olivat pois tieltä. Tähän emme varmaan saa koskaan vastausta, mutta Kaarankajärven arvoitus on yksi minua kiinnostavimmista detaljeista K.Saaren tapauksessa.
Yo lainaus aiemmin kirjoittamani.

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: Ke Kesä 09, 2010 5:27 pm
Kirjoittaja pelastusrengas
Olen Maybrickin kanssa samoilla linjoilla Kaarankajärven tapahtumien suhteen. Suuri joukko isojokelaisiakin, mm. Kyllikin isä ja veljet, oli Kaarankajärvellä etsinnöissä. Uskonkin, että Kyllikki on tuolloin siirretty suohautaansa. Isojoki oli tuolloin hiljainen, ehkä hiljaisempi kuin ennen Kyllikin katoamista.

Merkillistä muuten että tuo Maybrickin allekirjoitus on sama, minkä joskus unessani luin "Suuresta viisauden kirjasta" jossa teksti oli rivitetty kirjan aukeaman yli :lol:

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: Ke Kesä 09, 2010 7:31 pm
Kirjoittaja Maybrick
^ En muista mistä olen tuon napannut, sehän esiintyy hyvin monessa yhteydessä, mutta uskon todella noin, ja olen tuon kokenut todeksi omassa elämässä toistuvasti.

Kaarankajärven episodi jäi liian vähälle (olemattomalle?) tutkinnalle sen jälkeen, kun selvisi ettei järveltä mitään tule löytymään. Jos koko sotku olisi kyetty selvittämään (huhun alkuunpanija, kuka muistutti Aution isäntää kuulemistaan äänistä paljon myöhemmin jne.) olisi epäiltyjen ja kuulusteltujen valtavaa määrää kyetty rajaamaan huomattavasti, näin itse uskon. "Kaarankajärven arvoitus" on sattuva luvun nimi Kyllikki Saaren arvoitus -kirjassa.

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: To Kesä 10, 2010 12:25 am
Kirjoittaja Misri
Maybrick kirjoitti:
Kinaan vieläkin Kaarankajärven äänistä: on kiistämätöntä, että järven rannalla yksin asunut mies oli kuullut kertomansa keskustelun ja muut äänet kyseisenä yönä, mutta kiinnostavaksi jää, kuka ne äänet järjesti. Koko kansa ja tutkijat tekivät kansainvaelluksen Kaarankajärvelle. Siellä kului muutama vuorokausi järven naarauksissa ja rantametsän tutkimisessa. Sillä aikaa kukaan ei kiinnittänyt Isojoen asioihin juuri huomiota, ja (paikkakuntalaisella) murhaajalla olisi ollut hyvä tilaisuus ja aikaa kuljettaa Kyllikin ruumis lopulliseen löytöpaikkaansa, kun muut olivat pois tieltä. Tähän emme varmaan saa koskaan vastausta, mutta Kaarankajärven arvoitus on yksi minua kiinnostavimmista detaljeista K.Saaren tapauksessa.
Yo lainaus aiemmin kirjoittamani.
Mielenkiintoinen juttu. Täytyy kyllä olla sairas huumorintaju jos joku on nuo äänet lavastanut. Mitään ääniin viittaavaa ei sieltä kuitenkaan löytynyt. Uskomattomia huhuja oli kyllä liikkeellä vaikka minkälaisia, mutta tämä juttu on kyllä näistä ylivoimaisin.

Aika outo tempaus, oli se kansankokous ilmoituksen laittokin vuonna -63 sinne meijerintien risteyseen. Lieneekö sama henkilön näiden takana. Erikoista oli myös sen koisranraadon tuonti sinne haudan lähelle.

Tähän sopisi kyllä yksi epäilty, joka oli hyvin poliisivastainen. Aktivoitui kuitenkin yllättäen. Hän hääräsi vähän joka puolella, ja toitotti kaikille, ettei tekijä saa olla Isojoelta.

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: To Kesä 10, 2010 11:44 pm
Kirjoittaja pelastusrengas
Millainen ihminen olisi voinut olla tuollainen manipulaattori ja mediataituri? Joku yksinkertainen ojankaivajako :?:

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: Pe Kesä 11, 2010 12:06 am
Kirjoittaja Misri
pelastusrengas kirjoitti:Millainen ihminen olisi voinut olla tuollainen manipulaattori ja mediataituri? Joku yksinkertainen ojankaivajako :?:
Ei tainnut ojankaivajalla olla kys. mediataitoja. Mutta ojankaivajan lankomiehellä kyllä niitä tietojen mukaan oli.Tutkijat ovat sanoneet, että ilman näitä lankomiehen taitoja häikäilemättömyyttä, ja oveluutta murha olisi selvinnytmelko pian. Tämä häikäilemätön mies toimi sillä periaatteella, ettei tekijää tulla saamaan koskaan kiinni, tästä teosta.

Hän oli hyvin poliisivastainen, kuulusteluissa hänestä ei saatu mitään irti. Hänellä oli tosiaan outoja tempauksia. Mm. hän kaatoi koivun aivan haudan lähettyvillä ja teki oksista sitten vihdaksia. On myös epäilty, että tämä sama mies toi sen koiranraadon haudan lähellä.

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: La Kesä 12, 2010 4:28 pm
Kirjoittaja pelastusrengas
Misri kirjoitti:

Lieneekö ollut lankomies erityisen häikäilemätön ja ovela- se kuva on haluttu hänestä antaa. Lankomiehen "taitojen" takana on kaiketi ollut tunnetusti hyvä manipulaattori. Manipulaattori, jolla on ollut auktoriteettia ja arvostettu asema ja joka on helvetin tulella pelotellut kanssaihmiset vaikenemaan: Kauko Kanervo

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: Su Kesä 13, 2010 12:28 am
Kirjoittaja morse66
Mitä tapahtui Päntäneentietä kulkeneelle hamepukuiselle miehelle?

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: Su Kesä 13, 2010 6:30 pm
Kirjoittaja pelastusrengas
morse66 kirjoitti:Mitä tapahtui Päntäneentietä kulkeneelle hamepukuiselle miehelle?

Olen yrittänyt muistella, mutta en muista moista hameveikkoa asian yhteydes. Ehkä seikka on ollut sellainen, että olen sen ohittanut. Minkälainen se juttu on?

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: Su Kesä 13, 2010 11:02 pm
Kirjoittaja Misri
morse66 kirjoitti:Mitä tapahtui Päntäneentietä kulkeneelle hamepukuiselle miehelle?
Tarina kertoo vain sen verran, että nuorisojoukko oli palaamassa tansseista kotiinsa. Kyllikin katoamispaikan kohdalla heitä vastaan oli tullut omituisen näköinen kulkija, joka oli ollut isokoinen ja vaikuttanut mieheltä. Kulkija oli pukeutunut naisten vaatteisiin ja kohdatessa nuoret, tämä kulkija oli kääntänyt päänsa nuorista poispäin. Kulkija jatkoi matkaansa kirkonkylän suuntaan.

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: Su Kesä 13, 2010 11:14 pm
Kirjoittaja Misri
morse66 kirjoitti:Arto Koivisto: Elämäni ladulla. Kannattaa lukea.
Hyvä! morse66, En ole onnistunut saamaan kys. kirjaa vielä käsiini kotipaikkakunnaltani. Olisiko sinulla vinkkiä, mistä voisin tämän kirjan saada? Jotenkin se on jäänyt mieltäni askarruttamaan. Jos siinä on tämä hiihto se avainsana, niin voisin sen yhdistää tiettyyn suuntaan.

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: Su Kesä 13, 2010 11:45 pm
Kirjoittaja Misri
pelastusrengas kirjoitti:
Misri kirjoitti:
pelastusrengas kirjoitti:Millainen ihminen olisi voinut olla tuollainen manipulaattori ja mediataituri? Joku yksinkertainen ojankaivajako :?:
Ei tainnut ojankaivajalla olla kys. mediataitoja. Mutta ojankaivajan lankomiehellä kyllä niitä tietojen mukaan oli.Tutkijat ovat sanoneet, että ilman näitä lankomiehen taitoja häikäilemättömyyttä, ja oveluutta murha olisi selvinnytmelko pian. Tämä häikäilemätön mies toimi sillä periaatteella, ettei tekijää tulla saamaan koskaan kiinni, tästä teosta.

Hän oli hyvin poliisivastainen, kuulusteluissa hänestä ei saatu mitään irti. Hänellä oli tosiaan outoja tempauksia. Mm. hän kaatoi koivun aivan haudan lähettyvillä ja teki oksista sitten vihdaksia. On myös epäilty, että tämä sama mies toi sen koiranraadon haudan lähellä.

Lieneekö ollut lankomies erityisen häikäilemätön ja ovela- se kuva on haluttu hänestä antaa. Lankomiehen "taitojen" takana on kaiketi ollut tunnetusti hyvä manipulaattori. Manipulaattori, jolla on ollut auktoriteettia ja arvostettu asema ja joka on helvetin tulella pelotellut kanssaihmiset vaikenemaan: Kauko Kanervo
Ovelaksi ja häikäilemättömäksi ovat aikalaistutkijat kuvanneet tätä 37-vuotiasta lankomiestä. Hänen käytöksensä haudalla ja etsinnöissä, oli ollut poikkeavaa.

Hän oli saanut tuomion väkivaltaisuudesta. Siitä johtui tämä poliisivastaisuus. Tuskin hän siten muitakaan virkamiehiä piti auktoriteettinään. Vaikuttaa kyllä siltä, että tälläinen viha ja katkeruus taustalla. Ja tilaisuus hakea siihen tasoitusta, harhauttamalla ja juoksuttamalla poliiseja. On tuonut, tälle avustajalle jonkinlaisen vallatunteen ja narsistisen nautinnon.

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: Ma Kesä 14, 2010 12:45 am
Kirjoittaja morse66
Oliko musta lanka sidottu kiinni kenkään?

Re: Kyllikki Saari

Lähetetty: Ma Kesä 14, 2010 8:58 am
Kirjoittaja Misri
morse66 kirjoitti:Oliko musta lanka sidottu kiinni kenkään?
Minä olen ymmärtnyt tämän nyörityksen langalla niin että, sitä lankaa oli monikerroin kierretty kengän ympärille. Että siitä on saatu tiukka paketti. Sitä en kyllä tiedä, että oliko tämä langan pää sitten sidottu kiinni alinna oleviin lankoihin? Mutta kai näin on toimittu, jos on haluttu, että lanka pysyy kengän ympärillä. Nyöreistä minulle tulee kyllä lähinnä mieleen korsetin nyörit. Eikö senkin tarkoitus ole tehdä käyttäjästä, tiukka paketti... :D