Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm
Lähetetty: Su Heinä 08, 2018 3:30 pm
Sarjakuristajan mielentila saatetaan tutkia uudestaan: ”Ei mikään stabiili ilmiö”
Michael Penttilä sai edellisen tuomion törkeän rikoksen valmistelusta toukokuussa.
Sarjakuristajana tunnetun miehen mielentila testattaneen uudestaan tiistaina alkavien murhakäräjien yhteydessä. Michael Penttilää puolustava Kari Eriksson kertoo, että aikoo pyytää uuden mielentilatutkimuksen mittavan rikoshistorian omaavasta päämiehestään.
– En tiedä sitten, suostuuko oikeus siihen. Penttilälle on viimeksi tehty mielestäni mielentilatutkimus vuonna 1993 tai 1992. Sen jälkeen hänelle on tehty vaarallisuusarviointeja. Se on pitkälti samantyyppinen kuin mielentilatutkimus, mutta ei niin täydellinen, Eriksson sanoo.
Penttilän syytetään murhanneen 52-vuotiaan naisen kuristamalla huhtikuussa.
Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma pitää todennäköisenä, että uusi mielentilatutkimus tehdään murhasta syytetylle rikoksen uusijalle, jolle sellaista ei ole pitkään aikaan tehty.
– Mielenterveys ei ole mikään stabiili ilmiö. Eli jos ihminen on kerran tutkittu joskus, ei voida sanoa, että hän on terve tai sairas. Kysymyshän on nimenomaan teonaikaisesta mielenterveydestä.
Penttilä on aiemmin kuristanut hengiltä äitinsä, 12-vuotiaan tytön ja naistuttavansa. Lisäksi hänellä on tuomiot muun muassa törkeästä raiskauksesta, vapaudenriistosta ja kolmesta törkeästä pahoinpitelystä.
Toukokuussa Penttilä tuomittiin 17-vuotiaan tytön kuristamissuunnitelmasta kahden ja puolen vuoden vankeuteen. Oikeuden mukaan päämääränä oli vähintäänkin pahoinpidellä tyttöä törkeästi, mutta ei välttämättä käyttää kuolemaan johtavaa väkivaltaa.
SYYTTÄJÄ vaatii viime huhtikuun henkirikoksesta murhatuomiota, mutta Penttilä kiistää murhan. Sen sijaan hän on myöntänyt teon tappona.
Erikssonin mukaan puolustuksen näkemyksenä on, että teko ei täytä lain murhapykälän mukaista tunnusmerkistöä.
Lakipykälän mukaan teon täytyy olla joko poikkeuksellisen raaka tai julma tai teon vakaasti harkittu.
– Penttilän käsitys asiasta on se, että se on tällainen vähän pikaistuksissaan tehty asia, Eriksson sanoo.
Aiemmissa jutuissa Penttilä on muun muassa kuristanut uhrejaan kaulasta nahkahanskoilla ja perustellut tekoja oikeudessa esimerkiksi sadomasokistisena seksinä.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005748249.html
8.7. 12:56
Artikkelin videolla sarjamurhaajatutkija David Wilson kommentoi Penttilän tapausta puhelinhaastattelussa; "...pitää Penttilää tyypillisenä sarjamurhaajana".
Mielenkiintoinen tieto, sillä ensinnäkään Penttilä (Lindholm) ei oikeudenpäätösten mukaan koskaan murhannut ketään, joten voiko sarjamurhaaja olla henkilö, joka ei koskaan ole murhannut ketään? Ei voi!
Nyt saattaa napsahtaa murhatuomio - mutta se on vain yksi. Ei useampi, jolloin sarjamurhaajaa miehestä ei saada tekemälläkään.
- Tosin näkemykset, jonka mukaan Wilson asiaa perustelee ovat oikeat. Suomessa on hiukan toisenlainen näkemys murhista kuin monessa sivistyneemmässä maassa.
Mielenterveys ei ole mikään stabiili ilmiö.
Tästä oivallisena esimerkkinä Ramos Hämäläinen, joka murhan tehdessään oli - tai siis jonka piti olla, mutta koska vapaa liikkuvuus - hullujehuoneella, niin todettiinkin toisessa mtt:ssa mieleltään siinä määrin terveeksi, että sai ek:n.
------------------
25 vuotta sitten (onko siitä jo niin helvetin kauan), kesällä 1993, jolloin Lindholm karkasi vankilasta (yhdessä Mika Pätsin kanssa), hänet oli profiloitu erityisen vaaralliseksi.
- Yhteiskunta on kerta toisensa jälkeen osoittanut kohdallaan voimattomuutensa. Sanovat sitä ihmisoikeudeksi.
HS 25.6.1993.