Niin, ja olen lukenut maininnan, jossa kerrotaan ambulanssimiesten ensin viiltäneen teltan auki, tsekanneen vainajta ja peitelleet heidät telttakankaalla? Olikos noin, vai muistelenko väärin? Mahdollisessa peittelytapahtumassa ylimääräisiä verijälkiä on varmasti syntynyt telttaan.kukkuu kirjoitti: Käsittääkseni teltta joka oli vielä märkänä verestä oli viety varastoon, josta se tuotiin takaisin ja pystytettiin uudelleen. Voidaankin kysyä, kuinka paljon ylimääräisiä verijälkiä telttaan muodostui tuon lyhenkin varastoinnin aikana?
Onnettomuusteoria
-
Loka
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5206
- Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
- Paikkakunta: On The Edge
Hyvää vuodenjatkoa kukkuulle.
Luulisin, että se kuoppa on solisluun ja olkajänteen aivan kaulan tyvessä, kun kokeilin.
Näin maallikkona päättelisin sen olevan solisluun yläpuolella.
Tietysti päättelyni on taas kerran väärä, mutta sen löysin itseltäni jopa ilman peiliä.
Nauretaan kaikki sitten taas, kun asjantuntijat kumoavat "tietoni".

Kiitos, hyvää vuodenjatkoa sinullekin.Hessu52 kirjoitti:Hyvää vuodenjatkoa kukkuulle.
Luulisin, että se kuoppa on solisluun ja olkajänteen aivan kaulan tyvessä, kun kokeilin.
Näin maallikkona päättelisin sen olevan solisluun yläpuolella.
Tietysti päättelyni on taas kerran väärä, mutta sen löysin itseltäni jopa ilman peiliä.
Nauretaan kaikki sitten taas, kun asjantuntijat kumoavat "tietoni".
Kun eilen luin vammakertomuksia, niin huomio kiinnittyi tähän solisluukuoppaan ja siitä sisälle keuhkoon saakka ulottuneeseen pistoon. (Jos nyt luin ja ymmärsin oikein.) Vastaajan kertomuksessa ja tuomiolauselmassa seikka annetaan ymmärtää hiukan eri lailla.
Ydinkysymyksenä olisi, onko "pisto" annettu edestä vai yläkautta?
Näin se minuin mielestäni on.
Eiköhän pisto ole suoritettu kaulan tyvestä alaviistoon, jolloin se on puhkaissut valtimon ja keuhkon.
Puukottajalla on ollut pakko olla katsekontakti uhriin, sillä melkoista lottoamista olisi muuten moinen suoritus ollut.
Sitä, onko puukottaja ollut uhrin päällä, tai vierssä, ei mielestäni voi mitenkään osoittaa, mutta valtimon katkeaminen on varma juttu, että verta on lentänyt, jos sydän on Sepolla vielä lyönyt, kuten kaiketi on, koska hän on vertaan hengittänyt.
Siitä voisi myös päätellä, että surmaajakin on saanut osansa Sepon verestä, joten miten verinen henkilö on päässyt pois niemeltä kenekään havaitsematta veristä kulkijaa?

Jaa lotossakin joskus voittaa, eikä tässä ole kyse enemmästä kuin 4 oikein.Hessu52 kirjoitti:Puukottajalla on ollut pakko olla katsekontakti uhriin, sillä melkoista lottoamista olisi muuten moinen suoritus ollut.
Teltan nelossivulla, Sepon pään kohdalla on yhdeksän puukonreikää, joista on tullut runsaati verta läpi. Seppoon osui vain neljä kertaa, kolme lähinnä nirhaisua ja yksi kohtalokas isku. Eli 1/9 on suunnilleen abaut 4 oikein lotossa.
Puukolla nahkan läpi pistettäessä katkeaa tavallisesti sekä valtimo- että laskimopuolen suonia, hiussuonia ainakin. Katkesiko joku isompi valtimo? Kaulavaltimon katketessa Boismanin olisi pitänyt kuolla parissa minuutissa. Olen ollut siinä käsityksessä, että veri valui merkittävältä osaltaan kehon sisään jonkin hieman pidemmän ajan kuluessa, ja Boisman olisi elänyt pidempään kuin Björklund. Pyydän vastauksen vammaketjuun.Hessu52 kirjoitti: ...
Eiköhän pisto ole suoritettu kaulan tyvestä alaviistoon, jolloin se on puhkaissut valtimon ja keuhkon.
...
Papillonin lähetettyä vanhan kuvan Boismanin UN-331 pyörästä minusta alkoi näyttää todennäköiseltä, ettei sen tyyppisellä ole ajettu teltan päälle. Tästä on pari viestiämoottoripyöräketjussa. Gustafsssonin pyörän lokasuoja puolestaan ei sovi teltan poikittaisjälkeen, kuten tässä ketjussa on jo aiemmin todettu. Jos pyörä ei ole kumpikaan tunnetuista, niin mikä se siis olisi. Onko kukaan nähnyt sitä? Toki puskan alla on ollut seisontatuen jälki, mutta luulisi jonkun nähneen motskarinkin, olihan lähistöllä runsaasti väkeä illan ja yön mittaan. Totean vielä, että telttapaikalta löytyi tuntemattomasta lähteestä peräisin ollut kaksipyöräisen työkalu. Se olisi voinut jäädä sinne onnettomuudessa, mutta voi olla vanhempaakin perua.
Toinen Hussmannin sisaruksista kertoi kuulustelupöytäkirjan mukaan nähneensä moottoripyörän niemeen tulevan keskipolun varressa parinkymmenen metrin päässä leiristä. Tämä on selvästi kauempana teltasta, kuin mitä muut havainnot kertovat. Toinen todistajista kertoi, niinikään kuulustelupöytäkirjan mukaan nähneensä niemessä olleen moottoripyörän pinnalla veritahroja. Poliisi ei ole tiettävästi kirjannut mitään tällaista alkuperäisen rikospaikkatutkimuksen yhteydessä. Molemmat kuulustelut on tehty vuoden 2005 oikeudenkäyntiä varten, joten niissä voi olla pientä, ajan tuomaa epätarkkuutta. Olisiko kuitenkin kertomuksissa takana niemen suunnalla nähty kolmas, punainen pyörä, joka olisi aiheuttanut onnettomuuden, ja viety pois ennen poliisin tuloa? Näin nämä kaksi todistajalausuntoa ja seisontatuen jälki voisivat teoriassa liittyä erään onnettomuusmallin mukaisiin tapahtumiin.

Kukkuu lähetti lupaamansa kuvan, ja on oikeassa: Loivasävyisessä kuvassaei ole Boismanin pyörää, toisin kuin itse arvelin jyrkkäsävyisessä kuvassanäkeväni. Jälkimmäisen antama vaikutelma eturenkaasta tulee kahden jalan välissä näkyvästä tummasta alueesta, kuten edellisestä kuvasta näkyy.kukkuu kirjoitti:To Elo 23, 2007 11:51 am
En ole Boismanin pyörää ko. kuvassa havainnut.
Kuva oli aikoinaan iltapäivälehdessä Nilsin korvausoikeudenkäynnin aikaan.
1. Kuvia verratessa tulee selväksi, että valot ja varjot ovat samoissa paikoissa: kuvat ovat loivempi ja jyrkempi vedos samasta alkuperäisestä kuvasta.
2. Kuvassa näyttää ensisilmäyksellä olevan hameeseen puettu henkilö, joka korjaa niskatukkaansa: nainenko siis?
3. Tarkemmin katsoen huomaa, että telttanarun yläpuolisessa osassa kuvaa viistosti seisova mies pukee paitaa ylleen ja oikoo sen kaulusta. Narun alapuolella naisen jalat ovat tulossa kohti kameraa.
4. Taustalla, oikealla on löysiin tummiin housuihin pukeutunut, tukevahko sandaalijalkainen mies, jonka kasvojen profiili erottuu kuvassa.
5. Johtopäätös on, että paikalla on ollut keski-ikäinen pariskunta, josta nainen on retusoitu pois, kenties liimaamalla toinen kuva osittain päälle, ja pehmentämällä leikkausreunaa.
6. Samalla kuvasta on mahdollisesti hävinnyt kuvan yläosan alueella pöytäkirjojen mukaan ollut Boismanin pyörä. Vertailukohtana on vuoden 2004 lavastuskuva (polkupyörien paikat).
7. Pilkottaako paitaa pukevan miehen oikean kyljen takaa UN-331:n lyhty? Siinä tapauksessa: missä motskarin perä on?
Valehtelevatko kuvat? Toisinaan, ehkä.
Referenssi: Telttsu-kuvaon retusoitu Viranomaiset-kuvasta. Molemmat on aikaisemmin esitetty tällä foorumilla.
Onko kenelläkään tämän teltanpystytyskuvan retusoimatonta versiota?
^En muista nähneeni bermudatyppisiä shortseja silloin 1960-luvun taitteessa. Esim. partioshortsit olivat lyhyitä ja beesvärisiä. Housuhame taas tuli sekin vasta myöhemmin.
Kaksi varsinaista syytä pitää kuvaa montaasina olivat kuitenkin:
- jalat eivät sovi yläruumiin asentoon ja paikkaan syvyyssuunnassa, eli nousevat kuvasta esiin edemmäs kuin yläruumis. Voi olla näköharhakin.
- pojan takaa näkyy motskarin lyhty, mutta toiselta puolelta ei näy motskarin perää. Ehkä motskari on suoraan poispäin kamerasta pojan takana.
Eli tuossa ratkeaisi kerralla se missä Boismanin pyörä oli kuvanottohetkellä, ja miksi kuva muutettiin: siinä oli ulkopuolinen henkilö, jonka naamaa ei pitänyt näyttää. Oli tullut jonkun virkamiehen mukana työmaalle.
Osaatko, kukkuu, sano keneksi poikaa on arveltu? Entä sandaalimiestä? Ei tästä kannata äänestystä järjestää. Selitysmalli kuin selitysmalli.
Kiitokset vielä parempilaatuisesta kuvasta, josta jotain näkeekin.