Scythe kirjoitti:Ihmettelen kuinka yksioikoisia jotkut kirjoittajat ovat tässä ketjussa, vaikka pääsääntöisesti ketju on säilynyt asiallisena ja monet ovat esittäneet hyviä näkökantoja. Varsinkin erään nimeltä mainitsemattoman kirjoittajan mukaan syyt ovat sosiaalidemokratiassa ja tätä forumia käytetään härskisti oman propagandan levittämiseen.
Tällä tarkoitetaan varmastikin minua ja katson siksi oikeudekseni "julistaa manifestiani": En ole sanonut, että syyt ovat sosialidemokratiassa (aate joka siis nyt saa runsaasti sääliystäviä). Meidän tulee tietää teon motiivit! Breivik näki demarit demoneina, joita hän alkoi vihaamaan. Viha johtui HÄNEN (Breivikin, ei siis MINUN) mukaansa siitä, että demarit olivat vuosien aikana muukalaistaneet ja islamilaistaneet Norjaa kohtuuttomassa määrin. Kaikille ihmisille ei (hallitsematon) maahanmuutto ja monikulttuurisuus ole se ääretön rikkaus mitä esim. juuri demarit Pohjoismaissa ihmisille selittävät selittämästä päästyäänkin. Voimakkaita ja jopa asenteellisia ennakkoluuloja edesauttaa eräänlainen hyssyttely, ts. vaikenemisen ilmapiiri. Breivik ryhtyi käymään omaa mielikuvitussotaansa. Viha yltyi ja sai lopulta hallitsemattomat mittasuhteet, päättyen katastrofiin.
Olisiko tekoa voitu estää ennalta? Jos, niin miten? Kieltämällä vihapuheet?
-Netissä hänen oli helppo levittää sanomaansa, mutta kuka siihen reagoi? Ehkä hän sai yhteyksiä aatetovereihin. Oliko heistä kukaan sikäläisen "supon" kontrollissa? Eikö sitä kautta voitu aavistaa mitään?
Ase- ja räjähdysainevalvonnan kiristäminen?
-Se olisi tässä tapauksessa pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Moni liittyy ampumaseuraan vain tekosyynä saada ase ja ehkä joku harjoittaa maataloutta saadakseen vain lannoitteita. Kuka tahansa maajussi voi ostaa lannoitteita, mutta valvotaanko niiden säilyttämistä? Oletan, että on aikas helppo (jos niin tahtoo) mennä maatilalle ja ottaa mukaansa muutaman säkin ammoniumnitraattia sisältävää kasvunvoimaa tuosta vaan.
En minä propagandaa levitä, vaan kerron mitä mieltä olen. Jos mm. US:n nettisivuilla olevien tekstien lainaaminen tänne on DL:n harjoittamaa propangandaa, niin taas ammutaan viestin tuoja - vaikka pitäisi oleman kiitollinen siitä, että teon syitä tuodaan esille, eikä vain lakonisesti todeta, että se oli hullu emmekä halua kuulla mitään miksi niin teki. Se on pään pensaaseen laittamista.
Scythe kirjoitti:Tapaus Breivikiin: Henkilökohtaisesti en uhraa sekuntiakaan tämän suurudenhullun norjalaisen manifestin lukemiseen.
Jotkut kohdat kannattaisi ehkä lukea. Vaikka hänen tekojaan ei hyväksyisi, niin voi pohtia mikä on johtanut siihen, että hän teki kuten teki.
Ei syiden - olkoot ne vaikka kuinka typeriä, järjettömiä ja vastenmielisiä - kieltäminen itseltään ole kuin itsepetosta.
Onkohan minulta jotain mennyt ohi kun tämän kummallisen venehässäkän tiimoilta olen pohtinut, että kun Breivik meni rantaan, niin siellä oli vene odottamassa. Ajoiko tuo vene ns. nonstoppina sinne saareen, vai lähtikö se sinne kun jollain oli saareenpääsyn tarve? Entä kun vene vei Breivikin saareen, niin lähtikö se heti pois, vaiko jäikö sinne? Jos lähti, niin missä se vene oli silloin kun poliisit tulivat rantaan ja tarvitsivat jonkinlaista paattia? Saivat sitten liian pienen ja moottorikin sammui kesken kaiken...
-Outoa, että rannassa ei ollut kunnon venettä saatavilla vaikka a) tiedossa oli että saaressa ammutaan b) aikaa erikoisryhmän saapumiseen meni jonkin aikaa ja eikö muka edes siinä aikana ehditty venettä mistään hankkia, vai kuuluiko sekin vain erikoisryhmän tehtävään ja paikallispoliisi valvoi tuona aikana ajonopeuksia ja mopojen laillisuutta c) miksi paikallispoliisi ei mennyt saareen heti vaan ruikutti rannalla? Kait poliisin tehtävä on puolustaa kansalaisia?
Toki ministeriö kiitteli poliisia vuolaasti. Eräänlainen suomi-tauti siinäkin, että kilpaa kiitellään toisia viranomaistahoja. Mutta eiköhän tapauksesta jotain opita - vaikka kunnon vene paikallispoliisille.
EDIT: Mariacka ehtikin jo kummastella samaa asiaa.